Väitän, että nykyinen poliittinen kulttuuri on mielivaltaa, sanan kahdessa merkityksessä: se pyrkii hallitsemaan mieliä ja sillä ei ole ennustettavaa, sovittuihin sääntöihin perustuvaa lähtökohtaa. Tulkintani on seuraava:
Yhtenä noin 1300-luvulla alkaneen uudeksi ajaksi kutsutun aatehistoriallisen vaiheen tunnusmerkkinä on pidetty siirtymistä niin sanotusta ajattelun kuvateoriasta ajattelun propositioteoriaan, joista jälkimmäinen merkitsee käsitteellistä todellisuuden hahmottamista.
Ajattelun propositioteoria on vielä tieteessä ja filosofiassa vallitseva lähtökohta. Se kuitenkin alkoi murtua 1980-luvulta lähtien erityisesti niin sanottujen postmodernististen ajattelutapojen takia.
Postmodernismi on alun perin arkkitehtuuriin, kirjallisuudenteoriaan ja sosiologiaan liittyvä teoriajoukko. Maailman filosofianlaitoksilla se ei koskaan ole ollut kovinkaan hyvässä maineessa, mutta suurin osa filosofeistakin myöntää, että ajattelutapa kuvaa sosiologista todellisuutta uskottavasti, joskin liioittelevasti.
Postmodernismin idea on sanoa, ettei ole kaikille yhteisiä käsitteellisiä merkityksiä vaan päinvastoin 1300-luvulta asti ajattelua hallinneen ajattelun propositioteorian valtakausi on ohi. On siirrytty merkitysten vapaan siirtämisen leikkiin, jossa millään ei ole mitään väliä ajatuksen konservatiivisessa merkityksessä.
Eräät kirkon piirissä Helsingissä tehdyt mainoskampanjat ja myös poliittiset kampanjat edustavat tätä postmodernistista anything goes –lähtökohtaa.
Kun työväenliikkeen ”pyhät” arvot siirretään porvarilliseen ivaan tai kun vastaavasti maaseutuyhteiskunnan talkooperinne siirretään yksilön menestyksentavoittelua korostavan puolueen vaalikampanjaan, tapahtuu tyypillinen postmodernistinen ironinen leikki, jossa merkitys siirretään sellaisten merkitysten yhteyteen, joihin se ei kuulunut siinä maailmassa, jossa vallitsi niin sanottu läsnäolon metafysiikka. Läsnäolon metafysiikka merkitsee ajatusta, jonka mukaisesti merkit ilmaisevat vakiintuneita, niin sanottuihin suuriin kertomuksiin kätkeytyviä viitekehyksiä, jotka eivät ole mielivaltaisesti vaihdettavissa ja uudelleentulkittavissa.
Kuten totesin, samanlaisia mainoskampanjoita on tehnyt kirkko, jota on aikaisemmin pidetty läsnäolon metafysiikan keskeisimpinä portinvartijoina. Tässä ei myöskään ole kiinnostavaa se, että kuntavaaleissa samaa merkitysten ironista leikkiä harjoitti juuri Kokoomus. Kyse on poliittisen kulttuurin yleisestä muutoksesta, jonka sisältä on tämä: millään ei ole vakiintunutta arvoa tai merkitystä: anything goes.
Siinä maailmassa, jossa kaikki käy, juuri mielikuvat hallitsevat. Sellainen maailma kulkeutuu takaisin ajattelun kuvateorian piiriin. Siinä maailmassa olennaisinta on visio, mutta tämä visio ei merkitse sen kreikkalaista alkuperää, theoriaa, eli käsitteellisen lähestymisen kautta saatua kuvaa todellisuudesta, vaan pumpulimaisia mielikuvia, joilla ei ole mihinkään erityiseen todellisuuteen yhteyttä.
Siinä maailmassa brändäys on keskeistä. Brändäyksen logiikka on tämä: ota ennen jollekin itsellesi vieraalle taholle tärkeä asia, muokkaa sitä tavalla, joka saattaa olla hyvinkin halventavaa merkityksen alkuperäisen kantajan kannalta, hanki tällä halvennuksella itsellesi menestys ja palauta mielikuva ironisesti nauraen sille, jolta sen varastit.
Se on mainostoimistojen osaamisen maailmaa tällainen. Sen lisäksi, että globaali talous on ottanut poliitisen vallan roolin sen pihdeissä marioneteilta vaikuttavilta poliittisilta päättäjiltä, nämä ovat antaneet ajattelun valtansa mainostoimistoille. Poliittisesta toimista tulee imagon vaihtamista toiseen imagoon, muotinäytös, ja se poistaa poliittisen satiirin tiedotusvälineistä yksinkertaisesti siitä syystä, että ne tekevät sen itse.
Erehdyt, Erkki Tuomioja, juuri unelmahöttö on se, jolla poliittinen kulttuuri pyörii. Siinä äänestäjien sijasta olisi parempi puhua katsojaluvuista, joskin noin 40 % on kaapilla hakemassa makkaraa ja olutta. yli 60 % ääniosuudella nuo kaikki itseään keskustalaisiksi luonnettivat tahot vievät siinä pelissä voiton.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
24 kommenttia:
Myös opetus oli ennen vanhaan theorian opetusta; holismia, kokonaisuuden opettamisen taidoissa, näkemysten vertaaminen ja suurten kokonaisuuksien hallinta. Nykyään se on itsestäänselvyyksien latelemista (tämä on hämähäkki ja tämä on hämähäkin takajalka ja sen nimi on latinaksi jne) minkä voisi avata mistä tahansa hakuteoksesta. Sen sijaan opettajakunta ei enää itsekään tiedä mitään maailman teorioista, eli niistä lainalaisuuksista mistä maa pyörii ja mitä sitä pyörittää. Jos heiltä kysyy he pitävät kysyjää lähinnä pimahtaneena; eihän kukaan voi tietää SEMMOISTA sanovat ja pyörittävät sen sijaan silmiään.
Ovat osaamattomia opettamaan ja heitä kouluttava laitos osaamattomia edes ymmärtämään teorioita. Miten on näin päässyt menemään? Olisiko juuri tämän sos.dem. ja Milton Friedman -politiikan peruja (mikä sopi Margareth Thatcherin huuliin) sillä Friedman yritti sanoa, että kyllä kaikki ihmiset ovat ihan yhtä hyviä näissä asioissa. Mutta kun eivät ole: ovat lopulta teknisessä mielessä vaan ns. yhtä hyviä, eli jos joku saanoo ensin niin voivat sitten ns. oppia sanomaan perässä. Ja näin tieteestä tuli teknistä ja mytologian (ei ulkoaoppiminen vaan osaaminen) merkitys heikkeni heikkenemistään.
Voidaan sanoa, että mytologian merkitys ja kaikki estetiikka mikä sen myötä seuraa hävisi koska se redusoitiin ns. tehokkuusmielessä pienten askelten politikkalla pois. Snadisti veke koko ajan ja lopulta oli tietokone, laskutikku ja suora viiva silmissä: "Ken suoraa vivaa voi silmissään kulkea on voittaja"
-teemalla.
Nyt sitten istumme maassa, missä taitajat ovat vaihtuneet kriminaaleiksi? Koska kukaan ei oikeastaan välittänyt siitä, näkikö kukaan mitään ja mitä ne näki? Koska ei kysytty, riitti että oli näyttävinään että osasi. Osasi vähän pottuilla mainostoimiston opettamalla tavalla; kuules lahoaivo, jne jne eli kiusaamalla saatiin oma paikka näyttämään siltä, että sitä ohjasi äly.
Mutta kun äly on redusoitu tekniikan ihailussa muualle. Ja sitten pitääkin miettiä; mitä nyt?
Postmodernius on siis tapa indoktrinoida kansaa niin, etteivät enää edes ymmärrä, että joku voi vielä nähdä kokonaisuuksia ja ymmärtää teoriaa ihan tost.noin koska ei ole joutunut deterministiseen geenien puhdistuskampanjaan missä hävitetään nämä ns. väärät. Minä olisin ollut niissä: sekin on tullut selväksi.
Hyi hitto minkälaista hygieniaa.
Onneksi minä tunnen sekä paskan hajun että parfyymin keinotekoisen tuoksun yhtä epämiellyttävänä. Suosin luonnon omia tuoksuja ja muotoja. Thanks God.
Jarvelainen: Erittäin selkeästi ajateltu ja hyvin tiivistetty, jos saa arvostella. Samat asiat ovat minuakin mietityttäneet vuosia. En vain saa ajatuksiani kokoon, jään aina ihmettelemään tyrmistyneenä usein tylyä ja käsittämättömäksi verhottua maailman menoa, ja jään arvailemaan, mistä on kyse.
Pelkästään "vaihtelevat merkityssisällöt" -tyyppisien ilmiöiden (~=anything goes) seuraileminen voisi olla vaikka kokonaisen blogin aihe. Puhumattakaan monesta muusta mainitsemastasi asiasta.
- Oli hienoa lukea. Kiitos.
Noihin aikoihin kääntyi myös subjektiiivsuus ja objektiivisuus -käsitteet. Se mikä oli ollut kaunista yleensä (luonto jne) ei enää tarvinnut olla konventio. Sanottiin, että kauneus on katsojan silmissä eli ruvettiin korostamaan yksilöä; no nyt näemme miten käy kun kauneus on pelkästään katsojan silmissä. Ollaan egotrippimatkalla koska jokaisen väittämä mikä on kaunista (estetiikan lähtökohdat: hyvä, kaunis, totuus) on ikäänkuin valinnanvaraista. Jos ei miellytä voi sanoa, ettei miellytä. Piste.
Ja siihen sitten opittiin antamaan vastauksia kuten 1600-luvun psyykehistoria opettaa (Ranskan Pinel joka sittemmin loi medikalisoinnin tuon pohjalta). Oli kaupallisempaa kun sai ruveta myymään henkilöille. Kannattavuus nousi mutta nyt on konsumerismin aate kääntymässä joten voimme palata siihen, että objektiivisuus on sitä, että kauneus ei ole katsojan silmissä.
Valinta voi silti olla sitä: voi siis valita rumaa jos haluaa ja voi valita epämuodikasta jos haluaa. Mutta auktoriteettien olisi tunnustettava ensin mikä ON jotain ja mikä ei välttämättä tarvitse olla sitä.
Koska kansa ottaa aina vaikutteensa joltain. Tässä on rikkaillakin nyt mahis ylläpitää omaa uskottavuuttaan (kunhan lopettavat geenien tarkastelun ja sikamaiset rotuhygieniat).
Mielivalta syntyy siitä, että ollaan sekoitettu mikä on maku (ja haju) ja mikä on tyyli (ja konventio) siihen, mikä on estetiikkaa.
Lue Adornon Estetiikan teoria esimerkiksi.
Homo Garrulus
Minusta opetuksen keskeinen ongelma on osaamispainotteisuus. Tietohan, kuten tiedät, muodostuu kolmesta osasta: tiedän, että, tiedän, miten ja tiedän jonkin asian. Osaaminen voi muodostua vain tiedän, että -tiedon pohjalle, mutta nykyisessä koulutuselämässä tiedän, miten-tyyppiseen tietoon siirrytään suoraan. Politiikassa tämä näkyy siten, että se, joka osaa pelin parhaiten, menestyy parhaiten. Ajatuksesta viis.
Estetiikkakommentistasi olen aika samaa mieltä.
Peteer
Kiitoksia vaan. Kyllä itsekin koin ahaa-elämyksen.
Hyvä pointti Järveläinen mutta on olemassa ihmistä suurempikin maailma; se, mitä sinä hanskaat mutta ei teologiaa voi osata: sinun kätesi eivät siihen yllä. Joten osaaminen on osittain myös sitä, että on nähnyt ihmisiä ja kuunnellut ihmisiä ja nähnyt valheita ja kuullut sepityksiä, joiden mukaan mennään ja silti (!) ihmiset tietävät, että on vain selityksiä kun ei parempaa tietoa ole.
Osaaminen on siis kaikessa muussa kuin siinä, että kyse on ihminen Jumalaa pienempänä: tänä päivänä laitetaan Jumala ja tuomari ja myös siksi pian ihminen itse samalle tasolle. Siinä ei voi siis litistää ns. osaamisen komponentilla; kuinka ihminen voisi ikinä osata sitä mitä Jumala?
Kaksi eri perspektiiviä: Naisella on luonnostaan kaksi: alaspäin lasten suhteen ja ylöspäin miehen suhteen ja tämä ei silti tarkoita sitä paternaalista mies-ihannetta mistä liian moni kirkko tunnetaan. Se on tapa ilmaista miten on riippuvainen, ei alempi tai huonompi tai parempi.
Nainen on riippuvainen miehestä enemmän kuin mies naisesta teknisessä mielessä. Ja lännestä tuli tekninen siksi. Sekä Juutalaisten että Islamilaisten vaikutuksesta joka on ikävä kyllä lisääntynyt Kristillisessä (Luterin opeissa). Se on harmillista mielestäni sillä Kristinuskon kolmikulma on parempi kuin näitten kaksi vaikka kaksi on tehokkaampi rahan kannalta kun raha mittaa.
Raha "raahaa" meidät joko pakanoiksi tai islaminuskoiseksi ellei juutalaisuus voita: samalla se on kaikki silti kuitenkin yhtä huonoa meidä sivistyksen kannalta: sivistys on ylläpitänyt myös naisen tilannetta hyvänä. Vaikka juutalaisuus on mielestäni naisen kannalta parempi vaihtoehto kuin islam niin silti kristinusko on juutalaisuutta parempi. Mutta raha ja ahneus kapitalismissa vetää pian meidät joko tai.
Emme voi olla kristillisiä ja kunnioittaa myös poikaa (isän, pojan ja pyhän hengen kolminaisuudessa) sillä rahan vaatima sikamaisuus pitää huolen, että ns. huonoja kiusataan pois. Mutta siitähän on kyse: mielivalta.
Missä määrin mainokset ja brändit muokkaavaat kuvaamme siitä, mikä on todellisuus?
Merkitysten siirtäminen edellyttää, että jokainen tajuaa, mistä ironiassa on kyse - eihän vitsi menisi muuten läpi.
Kieleen liittyvä ongelma on osittain näennäinen, osittain aito. Että olemme ainutkertaisia yksilöitä, merkitsee, että jokainen lataa kaikkiin sanoihin hitusen jotain ainutlaatuista omaa, joka ei muiden tavoitettavissa. Asian myönteinen puoli on vivahteikkuudessa ja olemisen rikkaudessa - siis, vaikka ns. "läsnäolon metafysiikka" olisikin voimassa.
Tämä on muuan ystävämme idea vuodelta 2003: Miksei vasemmisto varasta käyttöönsä oikeiston koti, uskonto, isämaa -teemaa.
Ajatuksen taustalla on vahva valtio, jota oikeisto vastustaa. Kaikki sanovat nykyään, että ihmisen täytyy saada totetuttaa itseään. Rikkaat näkevät vahvan valtion rajoitteena. TAvalliset ihmiset voivat ajtella, että valtio on perusta, jonka varassa ihminen voi totuetuttaa itseään.
Kotiin suunnatut tuet, lapsilisät jne, olisivat vasemmiston heinää. Samoin isänmaa merkitsisi juuri tämän vahvan perustan valamista. Lopulta osa vasemmisto ymmärtää myös ihmisyyteen kuuluvaa hengellistä ulottuvuutta toisin teknokraattinen kova oikeisto.
Don Jusa
Niin, lienet pannut merkille, että Urpilainen kulkee risti kaulassa ja hänen varapuheenjohtajansa on entinen piispa. Työväenliikkeessä kristillisessä aatteella on erittäin syvä juuri. Odotan vain näkeväni tämän : Ilkka Kantola kypärä päässä ja alla teksti koti - uskonto - isänmaa, yhteinen vasemmisto yksilöiden urbaania kvartaalipositiisuutta vastaan.
Korjaus: SDP:n vaalilauseessa nykyisen kulttuurin takia viimeinen lause pitäisi tietysti olla: yksilöllisen ja urbaanin kvartaalipositiivisuuden puolesta
Don Jusa: ei mainoksissa ja kaupallisessa viestinnässä ole vikaa sinänsä (jos kaikki olisi ruskeissa pusseissa kuten Naomi Klein kirjoittaa ensimmäisessä läpimenokirjassaan No Logo, niin rupeaisimme erottelemaan pussit paperin mukaan; muistamaan, että jotain oli parempi sellaisissa ja sellaisissa pusseissa).
Mainonta ei ole syntipukki. Eikä media ellei median yhteenlaskettu sana (tone-of-voice) olisi se, joka muokkaa maailmankuvaa. Ja kun maassa kuin maassa on liian alhainen perspektiivi ja ymmärryshorisontti niin rupeaa olemaan liian paljon Seitsemän päivää -lehden tyyliä ja keltaista journalismia. Tyyli tarttuu myös kunniakkaiden lehtien sisäpuolelle kuten mm Hesariinkin tai Lapin Kansaan; ei siinä muodossa mutta yhtä huonolla käsityskyvyllä. Kun jatkuvasti lukee asioita, joiden kiinnitys on lähihistoriassa ei saa enää kunnon suurta kuvaa, joka olisi a ja o ymmärtääkseen sitten niitä metatrendejä, joiden vaikutus on suurempi. Jos siis kansa oppii näkemään brandimaailman ihmiset (joiden historian merkitys on usein nolla koska heille on vain raha usein) ns. mageina ja ihailtavana niin menevät tämän aatteen mukaan arvioimaan myös muuta.
Kristinusko eroaa kasteen osalta: Kastetilaisuus tarkoittaa paitsi nimenanto (joka on käitteellisesti hyvin tärkeä tilaisuus) niin myös,että on hyvittänyt syntinsä. Meillä ei ole periytyvää syntiä kuten joissakin uskonnoissa. Koska olemme syyntakeettomia ei saisi olla sellaista ihmisajojahtia mitä oli mm minuun kunnes menin naimisiin ns. oikean ihmisen kanssa tämän vanhan kiusaamisstrategian mukaan. Oli kirkoilla listat ketkä olivat valkoisia ja ketkä punaisia ja minun isäni sukulaisista olivat osittain punaisia. Mutta minä? Pitääkö minua vähätellä, kiusata ja seurata (vainoa) sen takia? Entäs lapseni? Pääsevätkö he nyt sitten pois tästä vainosta? Kuinka ihmisen elämää voi pilata helpolla kun ei vaan päästä minnekään; ei minnekään. Ei ikinä minnekään ja sitten hyväksyvät miehenilaiset miehet, joiden kyky ns. palvella on hyvä. Mutta hänenlainen hyvä palvelija löytyi myös mm toisen maailmansodan aikana Nurnbergin sotilaista; palvelivat käskystä. Onko se siis parempi johtajuus kuin se, että asettuu jonkun mielestä "väärään puolueseen" kun on sota? Kauheaa ajattelua ja vielä oppineitten keskuudessa. Se kertoo enemmän johtajuudesta ja opettajuudesta kuin mitään muuta.
Koska Suomi ei tehnyt selväksi sotansa syitä ja miten jonkun oikeutus on toisen pakkopaita - niin tässä ollaan:valheita valheiden päälle.
Se on mielivaltaa! Ja kristilliset kärsivät, kuten minä; olen syvästi uskovainen ja koko elämäni käyttänyt hyvyyteen ja ilmaiseksi antamiseen (ja tätä ollaan tietysti herjattu kaksimielisesti sitäkin) mutta ilman ystäviä ja ilman työtä.
On siis vanhoilla vihaisilla ukoilla valtava mahti maassamme!!
Ja typerät hännystelevät siellä.
Petri
Kirjoituksesi on kokonaisuudessaan kiintoisa. Pitää paikkansa sekin, että kristinuskolla on työväenliikkeessä syvät juuret. Lähinnä se on koskenut sosiaalidemokraatteja, jonka kyljessä toimii Kristillinen Työväenliitto, joka aikoinaan esiintyi puolueenakin. SDP:ssä saattaa olla enemmän aitouskovaisia kuin kristillisten puolueessa. Kypäräpuoluetta en osaa arvioida. Itse asiassa Marxin ennustus valtioiden deterministisestä siirtymisestä sosialismiin muistuttaa enemmän uskontoa kuin tiedettä, mitä se ei kyllä olekaan.
Olin SDP:n puoluekokouksen yhteydessä pidetyssä sosiaalidemokraattisen sanomalehtimiesliiton ja puoluejohdon tapaamisessa, jossa piispa Kantola totesi, ettei aio yrittää erityisen hengellisen aspektin tuomista puolueen aatteelliseen kuvaan. Kantolan valinnalla varapuheenjohtajaksi oli kuitenkin propaganda- ja mielikuva-arvoa. Joissakin puheenvuoroissa oltiin selkeästi sitä mieltä, että olisi ollut puolueelle vahingoksi, jos skeptisesti uskontoon suhtautuva Erkki Tuomioja olisi valittu puolueen puheenjohtajaksi.imiteupr
A-K.H
Uskon asian menevän siten, että uskontoon neutraalisti suhtautuva poliitikko kyllä etenee Suomessa, mutta siihen vihamielisesti suhtautuva ei aivan terävimpäänn vallan kärkeen pääse. Luultavasti asia on ollut yksi kompastuskivi Tuomiojan poliitikon tiellä, vaikka en ole ko. misterin uraa erityisemmin seurannutkaan, arvailen vain.
Ilkka Kantola on periluterilainen henkilö, joka ei kannata erityisen kristillisen politiikan ideaa vaan jonkinlaista jälkiregimenttiopillista näkemystä. Hänellä on kyllä myös sen verran pyhyyden tajua, ettei aivan helposti pistä uskontoa poliittiseksi välineeksi. Muuten en osaa hänen poliittisia näkemyksiään arvioida. Tunnen miehen saman filosofikoulun kasvattina kuin itse olen enkä ole kai milloinkaan keskustellut hänen kanssaan politiikasta.
Ajattelen näillä sosialistikristityillä lähinnä sellaisia henkilöitä kuin vaikkapa Veikko Sinisalo tai sitä kristillisyyttä, jota oli Urjalassa aiemmin Linnan ja sittemmin vaikkapa Eskolan aikoihin.
No joo, tässä asiassa vastakkainasettelun aika ei ole ohi, koska ei siihen koskaan ole mitään oikeaa aihetta ollutkaan.
Ole hyvä vaan Järveläinen. Eipä kestä.
(Mitä mielivaltaista olet siis sinäkin saanut syötäväksi; tässä pienessä maassamme, jota johtaa juuri nämä joista kerrot ja jonka isä oli mies, joka falsifioi* oman tyttärensä aika nuorena - surullinen tarina perheestä jossa ei edes perheen sisällä olla lojaaleja).
* antoi luvan diagnostisoida oman aikansa sisällä - kaikki negatiiviset epäilyt mitkä kohdistuivat minuun sopivat isäelle; joka ei ollut terve tunnepuoleltaan (ja sellaisesta stigmasta on erityisen vaikea päästä koska se on niin uskottava. Mutta tajusin sitten, vuosien päästä kun ei isäni halunnut mitenkään olla ystäväni tai isänikään - ettei hän tuntenut tunteita siinä missä minä ja yleensä, ja sellaisen ihmisen sanontana musta tulee valkoiseksi ja päinvastoin). Kuitenkin ihan vauvana isäni silmät (=elon merkit) merkitsivät minulle enemmän kuin apaattisen ja väsyneen äitini silmät. Jäin siis haikailemaan isääni, joka ei milloinkaan välittänyt. Jäin toivomaan hänen rakkauttaan, joka ei ollut olemassa - eikä äitinikään, joka oli vain tehnyt sitä, mitä häneltä odotettiin; kasvattanut ns. kunnian takia, ei myöskään rakkauden. Nämä olivat todella vaikeita asioita ja niistä kun selviää alkaa ymmärtää myös muita ihmisiä paremmin: mikä ohjaa ja miksi. Mielivalta.
Mutta jos et sinä enää minua kunnioita, minä olen täällä turha.
juu, ei itsestaanselvyyksia opeteta..mutta kylla mina olisin positiivisempi optimistinen..
joka päivä tajuamme uusia asioita uusista nakokulmista itse kukin
myos opettajat
kutsuisin SInua konservatiivisemmaksi
miehet ovat siihen taipuvaisempia
ainakin, jos haluat jonkun kuuntelevan, pitaisi olla houkutteleva
kouluissa en ole kaynyt siella etta tietaisin..mutta miten tama kaikki liittyy tyovaenliikkeeseen
Tuo Dudivie on varsinainen tyyppi mutta minä muistutan varmasti tällä hoonolla kirjoitustyylillä häntä ja ottaisin itseeni ellei olisi niin, että D laittaa nenänsä vielä useampaan kohtaan kuin minä...
Edellinen ajattelun suuri muutos tapahtui siis 1300-luvulla. Onko nyt on käsillä yhtä merkittävä muutos?
Ehkä sen tiedämme vasta seuraavalla vuosisadalla. Tai seuraavalla.
Jos on, niin eikö kirkko ole kerrankin kulttuurin (ja ajattelun-?)muutoksen etulijassa pokatessaan mainospalkintoja postmoderneilla kampanjoillaan?
Tosin useimmat postmodernistit sanovat jo senkin olevan mennyt aate.
Itse ymmärrän kyllä tätä anything goes kulttuuria oudon hyvin. Kirkon aseman menossa oleva murtuminen luterilaisessa kulttuurissamme on yksi sen tuotteista. Ei ihmiset enää välitä siitä, että joku yrittää sanoa heille miten asiat ovat ja mitä merkit tarkoittavat. Minusta heillä on siihen oikeus.
Kirkko elää mielenkiintoisia aikoja....
Kannattaako siis poliittista apua pyytää kun tauti on omassa maassa?
Tuskin. Mutta ei niitä pidä tappaa myöskään eikä syöttää tykinkuulina. Mutta ei antaa luvan sille, että väärin perustein ylläpidetään uskomusta "kaikista yhtä hyvinä" kun sairas on sairas - mutta hallå oikein på svenska: be careful out there: minuakin haluttiin niiiiiiin hirvittävän mielellään ihan kadulta alkaen luokitella sairaaksi. Mutta se työ, minkä jouduin tekemään, ettei luokiteltaisi mielivaltaisesti sairaaksi oli lähes SAIRASTUTTAVA.
SELLAISTA YLIVALTAA PITÄÄ SIIS PELÄTÄ VIELÄ ENEMMÄN - MINÄ SANOIN JO TUHAT KERTAA, ETTÄ OIKEASSA VANKILASSA OLISI PALJON HELPOMPAA: OLISI EDES PSYKOLOGIT JA SOSIAALISTA KANSSAKÄYMISTÄ. NYT OLI VAIN NELJÄ SEINÄÄ JA VÄHÄTTELEVIÄ IHMISIÄ.
En tiedä mikä pelotti ja satutti enemmän: ns. omien vähättely (iva, huumori) tai ventovieraiden paskat kommentit ja uskomukset vailla mitään oikeutusta. En tiedä, mutta tiesin, etten voi edes apua hakea sillä ns. avun pyytäminen oli jo pantu ranttaliksi sekin.
Ei voi kahdesti sitten sitäkään. Ja avun pyytäminen psykologilta tai psykiatrilta olisi mennyt avun pyytämiseksi siitä, että olisi tunnistanut olevansa sairas. Yhtä huonoa.
En voinut kun lukea ja yrittää ylläpitää hermojani rauhallisina, sillä valtava tunne lopusta oli lähellä. Kun ei enää voinut edes nähdä ratkaisua ja siitä puhuminen oli kuin Wittgensteinin sanomana; mistä ei voi puhua on vaiettava.
Sitten tuli vitutus siitä, etten osaa kirjoittaa. Uudet naurut laukaisivat uudet herjat ja kiusaamiset. Nyt ystäväni rupesi herjaamaan avoimesti kadulla ja bestikset möivät halvalla. On se sellainen huora. On se. Ota se. Pankaa se häkkiin. Tehkää jotain, hulluhan se. Joojoo, hullu tai ainakin valehtelija. Kaikki sanovat.
Tässä katkesi lähes elämänlanka. Nyt on nähty muutos ja kevät kenties. En ole vielä varma: on liian vähän oikeita ihmisiä ympärillä. Suurin osa pelaa sitä peliä mihin olivat jo tarttuneet. Sepittävät omia, eihän kukaan ole minkun kanssani puhunut 7 vuoteen - siis sellaista, josta minä tajuaisin, että myös minua on ymmärretty. Ei kukaan, ei läheiset eikä kukaan. Kaikki vei substanssit (joita oli runsaasti vuosien varrella) mutta vältteli minua. Uudelleen ja uudelleen.
Nyt eilen kuulin miten minun jutut on kuulemma toisen (mieskirjailijan) joka on tietysti saanut luettavaksi kaikki ne 1300 kirjettä mitkä lähetin prosessin aikana. Itse asia (subj/obj.käänn) opin jo vuonna 2002 eli logiikka selvisi jo hyvin varhain. Sitten piti saada ulos tieto ja jotenkin uskottavuutta. Ei tullut eikä sitä voinut professoreiltakaan hakea. Kukaan ei suostunut muuhun kun säälimään ja kiusaajat saivat lisää vettä kiukailleen: nyt heitä kuunneltiin ja näin nousivat oikein kunnolla ylös. Kerran vielä hakkaamaan toista päähän. Kerran vielä sen saman.
Mutta valtsikan käynyt mies ei ole minä; mutta hyvä että asioita viedään eteenpäin. Olisi silti kiva saada edes olla mukana: viekää kunniat mutta älkää enää poissulje minua yhteiskunnasta: en ole ansainnut elinikäistä yksinselliä mihin mieheni/äitini/sukulaiseni katsoi minun sopivan.
Olisin tarvinnut miehen; en saanut edes blogista pyytää edes virtuaalista apua; sekin herjattiin ja revittiin promiskuiteeksi. Mutta toivo oli ainoa asia jonka avulla kestin nämä yksinäiset 7 vuotta. Ja enkä vieläkään tiedä: saanko elää kuten ihminen tästedeskään? Minua ei heilauta se, että muutos tulee jossain satojen vuosien päästä: ei todellakaan.
Olen silti siitä kiitollinen voisi sanoa. Syvästi kiitollinen lasteni takia.
Ja se, että Jari Parasvuo tienasi toistakymmentä miljoonaa ei ymmärrä kukaan muu kuin minä, jonka käynti hänen firmassa nosti hänen tuntihintojaan (minä nostin ne eli loin uskoa myös häneen) ja sitten lopusta ei tullut kuin loppua. Lopuksi minä tuotin ilmaisesti ja muut hihitti sadistisesti vieressä tai sepitti tarinoita lehtiin miten yksi ämmä oli pimahtanut ja kirjoitti reppana kirjeitä..hellalettas ja psykologian opettajani piti niitä merkkinä, että minä sairastan tics-syndroomaa. Näin siis mentiin. Ja loput meni sitten saman vyöryn alla ja Parasvuo istui ja venttasi ja pyysi omat kiusaajaporukkansa venttaamaan ja näin pahin patti tuli sitten tuossa kaksi vuotta sitten juuri ennen satamaan myyntiä: sen näin minä mutta minua katseli vihaisesti muuan filsofin tynkä ja toinenkin älyvapaa idealisti, joiden päässä liikkui ihan toiset juttu: niillä liikkui Hamlet ja Ollaanko vaikö eikö Olla. Liikkui suuret hamuavat huitaukset harmaaseen hölmöyden typeryyden maailmaan ja minä kutistuin kuin rusina sielustani ja paisuin kuin porsas päältäni koska näin ja tajusin; enkä voinut sanoa. Kun lähetin kirjeitä avuttomana ja pyysin audienssia kirjeiden vastaanottajat soittivat huolissaan miehelleni joka nauttien löi minua kun tuli kotiin: miksi sinä idiootti kirjoittelet hän syytteli. (lyöminen metafoorana; tyrmäys oli silti kuin naamaan lyöminen) ja minä yritin kysyä, eikö raha olisi maistunut meidänkin perheelle: ei ei ei -haha sinäkö uskot tuota itsestäsi hän tuumasi ja jatkoi omaa narsisminsaa kiillottamista. Kuolin - jos joku on kuollut se on minä. Koska näin vittumaista tilannetta ei pidä kenenkään (kauniin) ihmisen käydä läpi. Olisipa edes ollut terroristin luonne; siinä olisi lentänyt yksi sun toinen.
niin en ymmartanyt,mita jarvelainen tassa ajoi
milloin politiikka ei olisi ollut mielivaltaa, nyt se on varmasti hallitumpaa ja ennustettavampaa suomessa kuin koskaan historiassa
Dudivie alkaa olla tuttu hahmo: tuo tapa kyseenalaistaaa kehitystä on jo lähes pimeä. Mutta minä vein kanelipullat ja kunnian otti toinen, jolla oli omat pullat kohotettu kumilla.
Mitä siis siitä Dudi; onko se sinun mielestäsi luonnollista toimintaa? Eikö rupea sairaus näkymään jo ihan yksityiskohdissa? Kuka ja mikä olisi se instanssi, joka korjaa sellaista? Jos korjaava instanssi on sairas ihan kuten lääkärit olivat Hitlerin aikaan: suostuivat ajattelemaan kaasukammioita ns. puhdistuksen kautta ok:ksi.
Sairasta se on. Puhdistus pitää tehdä saippualla, vaikka se on liukas. Sitä ei syödä ja kutsuta korvapuustiksi koska korva (kun se on aito) on tarkoitettu kuuntelemiseen eikä viekkaaseen kalasteluun. Missä silti miehiä vedetään nenästä
eiku korvasta.
ai mitä?
eiko poliitikko parastaan yrita
Lähetä kommentti