Tulee harvemmin mainituksi ja muistetuksi, että Platonia Akatemian johdossa seurasi Speusippos ja Aristotelesta Lykeionin johdossa Theofrastos.
Diogenes Laertios juoruaa Speusippoksesta, joka oli jalosukuinen eli Platonin sisarenpoika, vaikka mitä. Äkkipikaistuksissaan tämä loisia kuhiseva koulunjohtaja oli heittänyt puudelinsa kaivoon ja häipynyt häihin Makedoniaan ihan vain huvikseen jättäen koulutyön hunningolle.
Pedagogian alalla hän lienee omaksunut läpäisyperiaatteen, jonka mukaisesti kaikissa oppiaineissa on jotakin samaa. Hän oli erinomainen henkilö myös sikäli, että keksi miten polttopuita on helppo kantaa.
Hän kirjoitti 43 000 riviä ja väitetään, että Aristoteles osti hänen kirjoituksensa kolmella talentilla.
Ksenokrates, luonnostaan veltto, mutta sisäisesti ryhdikäs rehtori seurasi Speusipposta Akatemian rehtorina. Hän vältti viettelykset ja oli tavattoman itseriittoinen.
Hän kirjoitti 224 000 riviä. Sitten hän, yli 80 vuotiaana, kompastui yöastiaan, kolautti kupolinsa ja kuoli.
Ksenokrateen suurin saavutus lienee Platonin kirjoituskokoelman, Corpus Platonicumin, järjestelmän vakiinnuttaminen. Kokoelmaa säilytettiin Akatemian kirjastossa ja siitä otetut kopiot sivuuttivat muut markkinoilla olevat versiot Platonin kirjoituksista. Tähän corpukseen sisältyy myös muutama vanhan akatemian aikana syntynyt kirjoitus, joka siis ei ole Platonin laatima. Näitä ovat Määritelmiä sekä Alkibiades II, joista jälkimmäisessä käsitellään rukoilemista sekä filosofiaa pelastuksena.
Ksenokrateen seuraaja Polemon oli nuorena vallaton hulttio ja myöhemminkin hän piti aina rahaa ulottuvillaan voidakseen tyydyttää mielihalunsa heti. Eräästä Akatemian pihalla olleesta puustakin löydettiin hänen kuolemansa jälkeen tätä tarkoitusta varten varattu kolmen obolin kolikko.
Opeteltuaan filosofiaa Polemon miehistyi kuitenkin ihan paskajäykäksi rehtoriksi. Hänen ilmeensä ei muuttunut ja eleensä pysyivät samoina, ääni ei laskenut eikä noussut vaan virtasi tasaisen asiallisena kuulijain korviin.
Polemonia ei hätkäyttänyt koiran puraisu sen paremmin kuin teatteriesityskään. Maine hänen järkähtämättömän jalosta luonteestaan levisi ympäri Ateenaa ja häntä kunnioitettiin ylen suuresti kaikkialla missä hänen nimensä mainittiin.
Polemon kuoli noin 267. Seuraavana vuonna Akatemian johtajaksi tuli Arkesilaos ja Akatemia siirtyi skeptiseen kauteen ennen niin sanotun uusplatonismin syntymistä, jonka ensimmäisenä edustajana mainitaan 68 eKr. kuollut Antiokhos. Hänen elämänsä ajalle sattuu se, että Sullan joukot hävittivät Ateenan ja siinä sivussa Akatemian rakennukset. Ne siirtyivät Akademeia-puistosta kaupungille Dionysioksen temppelin läheisyyteen missä Akatemia kaiketi toimi aina 500-luvulla tapahtuneeseen sulkemiseensa asti.
sunnuntai 31. elokuuta 2008
lauantai 30. elokuuta 2008
Jälleen kerran
Sokrates, Platon ja Aristoteles olivat erilaisia ja samanlaisia.
Platonia tämä asia inspiroi sikäli suuresti, että hän kehitti opin, jota Holger Thesleff on kutsunut osuvasti kahden tason malliksi.
Ennen aikaan maailmassa samaa asiaa kutsuttiin ideaopiksi, mutta vanha luonnehdinta on hieman harhaanjohtava. Pitää paikkansa, että ideat ovat Platonin mukaan todellisemmin olevia kuin niiden havaittavassa todellisuudessa esiintyvät yksilöedustajat, mutta kyllä yksilöedustajatkin ovat todella olemassa. Ideoiden yksilöedustajat ovat varjoja vain sikäli kuin ne suhteutetaan ideoiden olemassaoloon, mutta eivät ne ajassa ja paikassa mitään varjoja ole.
Todellisuuden havaittava eli sensiibeli taso on ajallinen, paikallinen, muuttuva ja aineellinen. Todellisuuden käsitettävä eli intelligiibeli taso on ikuinen, paikaton, muuttumaton ja henkinen. Ensimmäinen heijastaa kaikessa erilaisuutta edustavassa kehityksessään jälkimmäisen samuutta.
Kahden tason malli selittää muuttuvaisessa esiintyvän muuttumattomuuden. Platon oletti lisäksi, että samuuden perusta on olemassa erillisenä todellisuutena, ideoiden valtakunta. Se mikä antaa muodottamalle muodon (eidos) on jotakin, joka on todella olemassa erillään kaikesta muodottomuudesta.
Aristoteleskin hyväksyi kahden tason mallin, mutta hänen mielestään ei ollut tarpeellista olettaa erillistä ideoiden todellisuutta.
Aristoteleelle kaikki mikä on, on muodon (eidos) ja aineen (hyle) yhdelmä eikä muoto esiinny irrallaan aineesta – lukuun ottamatta sitä, kun se abstraktiokykymme avulle siirtyy mielteeksi mieleemme.
Aristoteleen hylomorfistisessa eli siis aineen ja muodon muodostamien olioiden todellisuudessa vallitsee sukujen ja lajien jäsennys, joka voidaan ilmaista syllogistisesti. Syllogismi on kolmirivinen muodollisesti pätevä päätelmä kuten Jokainen ihminen on kuolevainen, Aristoteles on ihminen, siis Aristoteles on kuolevainen.
Toisin sanoen: Jos A on B ja C on A, niin C on B.
Aristoteles muotoili 18 perussyllogismia, joihin todellisuudessa olevat oliot ja niiden väliset suhteet voidaan palauttaa. Muodot ovat totta ja muuttumattomia, mutta niistä ei tarvitse olettaa, että ne sijaitsevat jossakin ikuisessa henkisessä maailmassa. Ne sijaitsevat aineellisessa todellisuudessa, joka Aristoteleen uskomuksen mukaan on kyllä aina eli siis ikuinen.
Aineellinen maailma on päämäärähakuinen. Jokainen olio pyrkii toteuttamaan edustamansa lajin lajityypillisen päämäärän. Näin todellisuuden keskeinen luonteenpiirre on se, että siihen sisältyy potentiaa ja aktuaalisuutta eli mahdollisen tulemista siksi, mitä se on.
Esimerkiksi ihmisen lajityypillinen päämäärä on tulla onnelliseksi. Ihminen tulee onnelliseksi, kun hän toteuttaa eli aktualisoi itsessään olevan ihmisyyden mahdollisuuden. Ihmisyyden mahdollisuus kätkeytyy järkeen, joka on ihmiselle lajityypillinen ominaisuus. Vaikka eläimetkin ovat älykkäitä, niillä ei Aristoteleen mielestä ole todellisuuden kokonaiskäsityksen saamiseen yltävää järkeä.
Onnellisuus on sitä, kun käsitämme todellisuuden ja lisäksi taidamme siinä elämisen.
Kuten lukija huomaa, on jälleen syksy ja lukiossa on aloitettu filosofian kurssi.
Platonia tämä asia inspiroi sikäli suuresti, että hän kehitti opin, jota Holger Thesleff on kutsunut osuvasti kahden tason malliksi.
Ennen aikaan maailmassa samaa asiaa kutsuttiin ideaopiksi, mutta vanha luonnehdinta on hieman harhaanjohtava. Pitää paikkansa, että ideat ovat Platonin mukaan todellisemmin olevia kuin niiden havaittavassa todellisuudessa esiintyvät yksilöedustajat, mutta kyllä yksilöedustajatkin ovat todella olemassa. Ideoiden yksilöedustajat ovat varjoja vain sikäli kuin ne suhteutetaan ideoiden olemassaoloon, mutta eivät ne ajassa ja paikassa mitään varjoja ole.
Todellisuuden havaittava eli sensiibeli taso on ajallinen, paikallinen, muuttuva ja aineellinen. Todellisuuden käsitettävä eli intelligiibeli taso on ikuinen, paikaton, muuttumaton ja henkinen. Ensimmäinen heijastaa kaikessa erilaisuutta edustavassa kehityksessään jälkimmäisen samuutta.
Kahden tason malli selittää muuttuvaisessa esiintyvän muuttumattomuuden. Platon oletti lisäksi, että samuuden perusta on olemassa erillisenä todellisuutena, ideoiden valtakunta. Se mikä antaa muodottamalle muodon (eidos) on jotakin, joka on todella olemassa erillään kaikesta muodottomuudesta.
Aristoteleskin hyväksyi kahden tason mallin, mutta hänen mielestään ei ollut tarpeellista olettaa erillistä ideoiden todellisuutta.
Aristoteleelle kaikki mikä on, on muodon (eidos) ja aineen (hyle) yhdelmä eikä muoto esiinny irrallaan aineesta – lukuun ottamatta sitä, kun se abstraktiokykymme avulle siirtyy mielteeksi mieleemme.
Aristoteleen hylomorfistisessa eli siis aineen ja muodon muodostamien olioiden todellisuudessa vallitsee sukujen ja lajien jäsennys, joka voidaan ilmaista syllogistisesti. Syllogismi on kolmirivinen muodollisesti pätevä päätelmä kuten Jokainen ihminen on kuolevainen, Aristoteles on ihminen, siis Aristoteles on kuolevainen.
Toisin sanoen: Jos A on B ja C on A, niin C on B.
Aristoteles muotoili 18 perussyllogismia, joihin todellisuudessa olevat oliot ja niiden väliset suhteet voidaan palauttaa. Muodot ovat totta ja muuttumattomia, mutta niistä ei tarvitse olettaa, että ne sijaitsevat jossakin ikuisessa henkisessä maailmassa. Ne sijaitsevat aineellisessa todellisuudessa, joka Aristoteleen uskomuksen mukaan on kyllä aina eli siis ikuinen.
Aineellinen maailma on päämäärähakuinen. Jokainen olio pyrkii toteuttamaan edustamansa lajin lajityypillisen päämäärän. Näin todellisuuden keskeinen luonteenpiirre on se, että siihen sisältyy potentiaa ja aktuaalisuutta eli mahdollisen tulemista siksi, mitä se on.
Esimerkiksi ihmisen lajityypillinen päämäärä on tulla onnelliseksi. Ihminen tulee onnelliseksi, kun hän toteuttaa eli aktualisoi itsessään olevan ihmisyyden mahdollisuuden. Ihmisyyden mahdollisuus kätkeytyy järkeen, joka on ihmiselle lajityypillinen ominaisuus. Vaikka eläimetkin ovat älykkäitä, niillä ei Aristoteleen mielestä ole todellisuuden kokonaiskäsityksen saamiseen yltävää järkeä.
Onnellisuus on sitä, kun käsitämme todellisuuden ja lisäksi taidamme siinä elämisen.
Kuten lukija huomaa, on jälleen syksy ja lukiossa on aloitettu filosofian kurssi.
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Luentosarja
Koska pää on edelleenkin ihka empti, kopion tähän tiedotteen Kaskikuusen kansalaisopiston opinto-oppaasta:
Lapinlahden seurakunnan 150-vuotisjuhlavuoden tiimoilta järjestämme yhteistyössä seurakunnan ja Portaanpään opiston kanssa loka marraskuussa 2008 luentosarjan, jossa luennoi eri alojen
asiantuntijoita ”todellisuuden eri elementeistä”. Luennot pidetään Lapinlahden lukion auditoriossa:
Antiikin tutkimuksen professori
TANELI KUKKONEN
Todellisuuden elementit
KE 1.10. klo 18.30-20.00
11
Teologian tohtori
PAULIINA KAINULAINEN
Maa
KE 8.10. klo 18.30-20.00
Avaruustähtitieteen professori
ESKO VALTAOJA
Taivas
KE 22.10. klo 18.30-20.00
Professori
PERTTI MARTIKAINEN
Ilma
Ilmakehän ja ekosysteemien välinen vuoropuhelu Kuopion yliopiston
ympäristötieteen laitos
KE 29.10. klo 18.30-20.00
Teologian tohtori
KARI KUULA
Tuli
KE 5.11. klo 18.30-20.00
Toiminnanjohtaja, MM
JUKKA KOSKI-VÄHÄLÄ
Vesi
Onkiveden tila ja siihen vaikuttavat tekijät
Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry
KE 12.11. klo 18.30-20.00
Filosofian dosentti, rehtori
PETRI JÄRVELÄINEN
Henki
KE 19.11. klo 18.30-20.00
Lapinlahden seurakunnan 150-vuotisjuhlavuoden tiimoilta järjestämme yhteistyössä seurakunnan ja Portaanpään opiston kanssa loka marraskuussa 2008 luentosarjan, jossa luennoi eri alojen
asiantuntijoita ”todellisuuden eri elementeistä”. Luennot pidetään Lapinlahden lukion auditoriossa:
Antiikin tutkimuksen professori
TANELI KUKKONEN
Todellisuuden elementit
KE 1.10. klo 18.30-20.00
11
Teologian tohtori
PAULIINA KAINULAINEN
Maa
KE 8.10. klo 18.30-20.00
Avaruustähtitieteen professori
ESKO VALTAOJA
Taivas
KE 22.10. klo 18.30-20.00
Professori
PERTTI MARTIKAINEN
Ilma
Ilmakehän ja ekosysteemien välinen vuoropuhelu Kuopion yliopiston
ympäristötieteen laitos
KE 29.10. klo 18.30-20.00
Teologian tohtori
KARI KUULA
Tuli
KE 5.11. klo 18.30-20.00
Toiminnanjohtaja, MM
JUKKA KOSKI-VÄHÄLÄ
Vesi
Onkiveden tila ja siihen vaikuttavat tekijät
Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry
KE 12.11. klo 18.30-20.00
Filosofian dosentti, rehtori
PETRI JÄRVELÄINEN
Henki
KE 19.11. klo 18.30-20.00
tiistai 26. elokuuta 2008
Talonpojan elämää
Leikkasin sellaista kangasta suuresta pötköstä satoi ja kastuin mutta jatkoin uurastusta jotta saisin kangasta ennen kuin kaivinkone tulee se tekee kolmessa tunnissa työn johon ihmiseltä menisi kolme vuotta hakkasin vesurilla pajuja kastuin vaihdoin paitaa saunoin mutta kylmetyin laitoin kankaan talon seinille kaivinkone heitti soraa sen päälle kaivoi ojaa jotta piha kuivaisi ei hotsinut ajatella ja lukea saati kirjoittaa joka vaatii sellaista voimaa kuin kaivinkone vaikka on vain ihminen asialla niin kuin nyt Platonin Faidon, Pidot ja Faidros joiden kirjoittaminen lie vienyt muutaman vuoden mutta lukeminen jo kaksi ja puoli tuhatta vuotta paljon on maata siinä ajassa sortunut sitäkin jota kaivinkoneet muokkaavat järvelle on tästä matkaa tuollaiset neljäsataa metriä kone kaivoi allasta laiskan kulkijan pihaan järven takana on tie jonka nimi on viitostie sen valot näkyvät syysiltaisin mutta maailma on silti kaukana nyt on kaivinkone käynyt pihassa oi olen nähnyt ja traktori on ollut ja monta muuta laitetta on ne ettei osaa sanoa pitkämäki sai sitten pronssia ja muutenkin on maailmassa paljon tapahtumia miksi niistä piittaisin mietin jo seuraavan koneen tontille tuomista mitä nuhakuumeelta ennätän eteisen peilistä vilkaistessa näytän kyllä samalta kuin juuri keuhkoparantolasta kotiutunut venäläinen novellisti mutta tontilla näyttää siltä että kyllä tässä talossa isäntä on pakko myöntää.
perjantai 22. elokuuta 2008
Huolettoman pojan kutsulaulu
Tässäpä rallaa se huoleton poika
ettei toista ole
Mukanansa sekä laulu että moika
ja matkalla opittu olé.
Korttapa pureskelen huulissani
taskussa pelkkä lantti.
Vauhtipa viuhtoo tuulissani,
mutta kestää mulla kantti.
Ison talon piikaa ma riiailelen
ja pienen likkoja vähän.
Isännille peitteeksi niiailelen
hämmästykseen tähän.
Mullapa on vettä ja metsääkin
vaikka köyhemmälle jakaa.
Läheppäpäs siitä nyt sinäkin
äläkäpä siinä vain makaa.
Amerikan keisarille sanoivat että
tuo on kyllä varas
ja väittää että tuo on sen omaa vettä
vaikka velkansa vastaan haras.
Siihenpä puolustautuu huoleton
etten minä muuta
kuin katselen taivaalle koditon
ja ihailenpa kuuta.
Ja kukas sitä multa Auringon
ottaa tai piilottaapi?
Turhia puheita gringon
en kerkeä minä siillottaapi.
Kerranpa läskiä tarjottiin
lähiseudun markkinoilla
Akat ja ukot peräti mottiin
ajoi houkutus karkkinoilla.
Huoleton poika sitä ihmetellessä
juoksi piian kanssa aittaan.
Menoa sitten tätä selvitellessä
joutui pirtin ja saunan laittaan.
ettei toista ole
Mukanansa sekä laulu että moika
ja matkalla opittu olé.
Korttapa pureskelen huulissani
taskussa pelkkä lantti.
Vauhtipa viuhtoo tuulissani,
mutta kestää mulla kantti.
Ison talon piikaa ma riiailelen
ja pienen likkoja vähän.
Isännille peitteeksi niiailelen
hämmästykseen tähän.
Mullapa on vettä ja metsääkin
vaikka köyhemmälle jakaa.
Läheppäpäs siitä nyt sinäkin
äläkäpä siinä vain makaa.
Amerikan keisarille sanoivat että
tuo on kyllä varas
ja väittää että tuo on sen omaa vettä
vaikka velkansa vastaan haras.
Siihenpä puolustautuu huoleton
etten minä muuta
kuin katselen taivaalle koditon
ja ihailenpa kuuta.
Ja kukas sitä multa Auringon
ottaa tai piilottaapi?
Turhia puheita gringon
en kerkeä minä siillottaapi.
Kerranpa läskiä tarjottiin
lähiseudun markkinoilla
Akat ja ukot peräti mottiin
ajoi houkutus karkkinoilla.
Huoleton poika sitä ihmetellessä
juoksi piian kanssa aittaan.
Menoa sitten tätä selvitellessä
joutui pirtin ja saunan laittaan.
torstai 21. elokuuta 2008
Keskustellen
EVAn Risto E. J. Penttilä lausui äsken, että Suomen tulisi olla NATOssa, sillä NATO on se foorumi, jossa turvallisuuskysymyksistä keskustellaan.
Valtaosa kansalaisista ei yhdy tähän näkemykseen, koska he eivät tahdo lähettää poikiaan ja tyttöjään keskustelemaan.
Suomalaiset ovat edelleen kahdella kielellä vaikeneva kansa emmekä ole innostuneet pukeutumaan full metal jackettiin keskustelua varten.
Penttilä on tietenkin siinä oikeassa, että sotatoimet ovat kommunikointia. On kuitenkin keskusteluja, joihin kannattaa yhtyä vasta siinä vaiheessa, kun niiden taso nousee.
En tässä erityisemmin vastusta Penttilää näkemyksineen. Osui vain silmään yhtenä puheenvuoroina niistä, joita nyt esitetään, kun ollaan kuulemma palauduttu maan kamaralle.
Osan, verraten kuuluvalla äänellä puhuvan osan, näkökulmasta maan kamaralle palaaminen on sitä, että liitytään NATOn jäseneksi.
Näkemyksen ongelma on se, että kansa seisoo toisen maan kamaralla kuin näin esittävät.
Jos jalat ovat olleet ilmassa, ovat ne aikaisemmin olleet ilmassa sen maan kamaran suhteen, jolla kansalaiset ovat. Nyt osa on Georgia-operaatiosta sikäli pelästynyt, että lentää jo kokonaan toisaalle.
Suurin osa ei ole siitä pelästynyt.
Se on osa niitä asioita, jotka ovat olleet koko ajan tiedossa ja joiden näkökulmasta oma näkemys on muodostettu. Tuuli tuivertaa siihen, joka lentää päät pilvissä. Alhaalla on tyynempää. Kummallista, että tuollainen tuuli vie kokonaan muualle.
Ei ole rahaa tähän armeijaan, tähän omaan, joka on NATO-yhteensopiva. Merkit kypärissä pitäisi vaihtaa, ei muuta. Mutta ilmeisesti NATO on ilmainen. Se edustaa ilmaista keskustelua?
Elämme löytöretkeilyn aikaa.
On löydetty pohjoisesta uusi maa ja annettu sille nimeksi Euroopan Yhdysvallat. Maassa asuu alkuperäisväestöä, joka on asiasta eri mieltä.
Historia toistaa ihmeellisellä tavalla itseään.
Valtaosa kansalaisista ei yhdy tähän näkemykseen, koska he eivät tahdo lähettää poikiaan ja tyttöjään keskustelemaan.
Suomalaiset ovat edelleen kahdella kielellä vaikeneva kansa emmekä ole innostuneet pukeutumaan full metal jackettiin keskustelua varten.
Penttilä on tietenkin siinä oikeassa, että sotatoimet ovat kommunikointia. On kuitenkin keskusteluja, joihin kannattaa yhtyä vasta siinä vaiheessa, kun niiden taso nousee.
En tässä erityisemmin vastusta Penttilää näkemyksineen. Osui vain silmään yhtenä puheenvuoroina niistä, joita nyt esitetään, kun ollaan kuulemma palauduttu maan kamaralle.
Osan, verraten kuuluvalla äänellä puhuvan osan, näkökulmasta maan kamaralle palaaminen on sitä, että liitytään NATOn jäseneksi.
Näkemyksen ongelma on se, että kansa seisoo toisen maan kamaralla kuin näin esittävät.
Jos jalat ovat olleet ilmassa, ovat ne aikaisemmin olleet ilmassa sen maan kamaran suhteen, jolla kansalaiset ovat. Nyt osa on Georgia-operaatiosta sikäli pelästynyt, että lentää jo kokonaan toisaalle.
Suurin osa ei ole siitä pelästynyt.
Se on osa niitä asioita, jotka ovat olleet koko ajan tiedossa ja joiden näkökulmasta oma näkemys on muodostettu. Tuuli tuivertaa siihen, joka lentää päät pilvissä. Alhaalla on tyynempää. Kummallista, että tuollainen tuuli vie kokonaan muualle.
Ei ole rahaa tähän armeijaan, tähän omaan, joka on NATO-yhteensopiva. Merkit kypärissä pitäisi vaihtaa, ei muuta. Mutta ilmeisesti NATO on ilmainen. Se edustaa ilmaista keskustelua?
Elämme löytöretkeilyn aikaa.
On löydetty pohjoisesta uusi maa ja annettu sille nimeksi Euroopan Yhdysvallat. Maassa asuu alkuperäisväestöä, joka on asiasta eri mieltä.
Historia toistaa ihmeellisellä tavalla itseään.
Kuvat ovat Wikipediasta hakusanan "sota" kohdalta. Sana pitäisi vaihtaa sanaksi "keskustelukulttuuri".
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Koulutyön inhottavuudesta
Sivistystoimenjohtajana pitkään toiminut kaverini perusti yrityksen, jonka myymänä tuotteena ovat kouluhallinnon tehtävät.
Luulisin, että yritys tulee menestymään, koska opetushallinto muodostuu monenlaisesta krääsästä, jonka ulkoistaminen kohtuullisin kustannuksin säästää vatsanpuruja.
Kaverini kysyi yrityksensä verkkosivuilla: Mitkä asiat opetustoimen asiantuntijat, koulutoimenjohtajat ja rehtorit siirtävät työssään eteenpäin? Mitkä asiat ärsyttävät tai mitä työasioita inhoat?
Vastauksiin sisältyivät: kustannuslaskenta, koulukuljetusten järjestäminen, raportointi, toimistopalaverit, virkaehtosopimukset (OVTES), hankkeiden kirjoittaminen, projektit, sijaisten etsiminen, arkistointi, valtuustoaloitteiden valmisteleminen.
Vastaus olisi voinut toisin sanoen olla, että koulutoimenjohtajat ja rehtorit siirtävät eteenpäin sekä ärsyyntyvät ja inhoavat rehtoreiden ja koulutoimenjohtajien työtä kokonaisuudessaan.
Mitä tahdottaisiin tilalle?
Jos opetustoimen henkilöstöltä kysyy, mikä rehtorin tehtävä on keskeisin, vastaus on että visioiminen.
Tämä luultavasti on rehtorin tärkein tehtävä myös kyselyyn vastanneiden mielestä. Mutta siihen ei jää aikaa.
Voi myös olla, että siihen on aika vähän valmiuksiakin.
Visioiminen on käännös kreikan sanasta theoria. Visio eli katsominen ja näkeminen on todellisuuden käsittämistä eikä siihen oikein riitä, että tietää, mitkä ovat nuorisokulttuurin trendit tai että nyt Venäjä ja Georgia kahinoivat.
Visioiminen edellyttää jatkuvaa opiskelemista, teoreettisen tiedon opiskelemista.
Tästä syystä paras työnkuva rehtorille on itse asiassa se, minkä Mikael Agricola esittää pappien toimenkuvaksi: studeeraa, rukoilee ja saarnaa.
Sivistystä voi välittää vain sellainen henkilö, joka osallistuu sivistyksellisen kulttuurin käytänteisiin. Näistä tärkein on opiskeleminen ja ajatteleminen opiskellun pohjalta.
Koulutukseksi kutsuttujen pikakurssien rinnalla olisi siksi tärkeää painottaa, että rehtorit tarvitsevat yksityistä lukuaikaa. Heillä tulisi olla mahdollisuus perehtyä ohjaamansa koulun eri aineiden sisältöihin, ei vain siihen, mitä aineita koulussa mahdollisesti opetetaan ja missä järjestyksessä. Tästä avautuisi tie kaivattuun sisältökeskusteluun koulussa.
Nyt sen ovat syrjäyttäneet erityisesti projektit ja hankkeet, joissa tuotetaan hallinnollisia apuvälineitä, kaavakkeita ja toimintaa koskevia ohjeistuksia.
Ei ihme, että koulutoimenjohtajat ja rehtorit eivät pidä tällaisessa tilanteessa työkuvaansa perusteltuna.
Sama koskee tietysti myös opettajia. Hallinnolliset tehtävät ovat lisääntyneet erittäin paljon. Suunnittelun sijasta olisi parempi, että opettajalla olisi aikaa perehtyä vähintäänkin oman opetusalansa sisältöihin sen sijaan että hän kerran kahdessa tai kolmessa vuodessa joutuu uusimaan opetussuunnitelmia ja laatimaan niihin erilaisia korulauseita milloin minkäkin opetushallinnollisen innovaation paikalliseksi sovellukseksi.
Näiden ongelmien taustalla on muun muassa niin sanottu kasvatustiede. Kasvatustiede ei monilta osin ole aito oma tieteenalansa vaan useiden muiden tieteiden yhdistelmä.
Ilmeisesti substanssinsa heikkouden takia kasvatustiede on luonut omaa melko heikon sisällön omaavaa terminologiaa, jonka hokeminen katsotaan ammattiosaamiseksi.
Kasvatustiede ja siihen liittyvät pedagogiset opinnot on vakiinnutettu asetuksella opettajan kelpoisuuksissa.
Niitä aloja, jotka omalla lumovoimallaan vievät mennessään ei tarvitse vakiinnuttaa lailla ja asetuksella.
Samalla kasvatusala on ammateista tärkeimpiä ja sen alueella toimii erinomaista väkeä. Opettajainkoulutuksen, opetushallinnon ja niihin liittyvien toimenkuvien remontti voi alkaa vain terminologisen puppugeneraattorin sulkemisesta, projekti- ja hankekorostuksesta luopumisesta ja olennaiseen keskittymisestä.
Se edellyttää myös sitä, että metodologisille kysymyksille ei anneta yhtä hallitsevaa asemaa kuin tällä hetkellä. Toisin sanoen kysymys "miten?" tulee korvata kysymyksillä "mitä?" ja "mikä?".
Luulisin, että yritys tulee menestymään, koska opetushallinto muodostuu monenlaisesta krääsästä, jonka ulkoistaminen kohtuullisin kustannuksin säästää vatsanpuruja.
Kaverini kysyi yrityksensä verkkosivuilla: Mitkä asiat opetustoimen asiantuntijat, koulutoimenjohtajat ja rehtorit siirtävät työssään eteenpäin? Mitkä asiat ärsyttävät tai mitä työasioita inhoat?
Vastauksiin sisältyivät: kustannuslaskenta, koulukuljetusten järjestäminen, raportointi, toimistopalaverit, virkaehtosopimukset (OVTES), hankkeiden kirjoittaminen, projektit, sijaisten etsiminen, arkistointi, valtuustoaloitteiden valmisteleminen.
Vastaus olisi voinut toisin sanoen olla, että koulutoimenjohtajat ja rehtorit siirtävät eteenpäin sekä ärsyyntyvät ja inhoavat rehtoreiden ja koulutoimenjohtajien työtä kokonaisuudessaan.
Mitä tahdottaisiin tilalle?
Jos opetustoimen henkilöstöltä kysyy, mikä rehtorin tehtävä on keskeisin, vastaus on että visioiminen.
Tämä luultavasti on rehtorin tärkein tehtävä myös kyselyyn vastanneiden mielestä. Mutta siihen ei jää aikaa.
Voi myös olla, että siihen on aika vähän valmiuksiakin.
Visioiminen on käännös kreikan sanasta theoria. Visio eli katsominen ja näkeminen on todellisuuden käsittämistä eikä siihen oikein riitä, että tietää, mitkä ovat nuorisokulttuurin trendit tai että nyt Venäjä ja Georgia kahinoivat.
Visioiminen edellyttää jatkuvaa opiskelemista, teoreettisen tiedon opiskelemista.
Tästä syystä paras työnkuva rehtorille on itse asiassa se, minkä Mikael Agricola esittää pappien toimenkuvaksi: studeeraa, rukoilee ja saarnaa.
Sivistystä voi välittää vain sellainen henkilö, joka osallistuu sivistyksellisen kulttuurin käytänteisiin. Näistä tärkein on opiskeleminen ja ajatteleminen opiskellun pohjalta.
Koulutukseksi kutsuttujen pikakurssien rinnalla olisi siksi tärkeää painottaa, että rehtorit tarvitsevat yksityistä lukuaikaa. Heillä tulisi olla mahdollisuus perehtyä ohjaamansa koulun eri aineiden sisältöihin, ei vain siihen, mitä aineita koulussa mahdollisesti opetetaan ja missä järjestyksessä. Tästä avautuisi tie kaivattuun sisältökeskusteluun koulussa.
Nyt sen ovat syrjäyttäneet erityisesti projektit ja hankkeet, joissa tuotetaan hallinnollisia apuvälineitä, kaavakkeita ja toimintaa koskevia ohjeistuksia.
Ei ihme, että koulutoimenjohtajat ja rehtorit eivät pidä tällaisessa tilanteessa työkuvaansa perusteltuna.
Sama koskee tietysti myös opettajia. Hallinnolliset tehtävät ovat lisääntyneet erittäin paljon. Suunnittelun sijasta olisi parempi, että opettajalla olisi aikaa perehtyä vähintäänkin oman opetusalansa sisältöihin sen sijaan että hän kerran kahdessa tai kolmessa vuodessa joutuu uusimaan opetussuunnitelmia ja laatimaan niihin erilaisia korulauseita milloin minkäkin opetushallinnollisen innovaation paikalliseksi sovellukseksi.
Näiden ongelmien taustalla on muun muassa niin sanottu kasvatustiede. Kasvatustiede ei monilta osin ole aito oma tieteenalansa vaan useiden muiden tieteiden yhdistelmä.
Ilmeisesti substanssinsa heikkouden takia kasvatustiede on luonut omaa melko heikon sisällön omaavaa terminologiaa, jonka hokeminen katsotaan ammattiosaamiseksi.
Kasvatustiede ja siihen liittyvät pedagogiset opinnot on vakiinnutettu asetuksella opettajan kelpoisuuksissa.
Niitä aloja, jotka omalla lumovoimallaan vievät mennessään ei tarvitse vakiinnuttaa lailla ja asetuksella.
Samalla kasvatusala on ammateista tärkeimpiä ja sen alueella toimii erinomaista väkeä. Opettajainkoulutuksen, opetushallinnon ja niihin liittyvien toimenkuvien remontti voi alkaa vain terminologisen puppugeneraattorin sulkemisesta, projekti- ja hankekorostuksesta luopumisesta ja olennaiseen keskittymisestä.
Se edellyttää myös sitä, että metodologisille kysymyksille ei anneta yhtä hallitsevaa asemaa kuin tällä hetkellä. Toisin sanoen kysymys "miten?" tulee korvata kysymyksillä "mitä?" ja "mikä?".
tiistai 19. elokuuta 2008
Kuulumisia ja lukemisia
Ilmat ovat olleet sellaiset, että kesässä hyvää taitaa olla etenkin se, että se on ihan kohta ohi.
Muutoin olen vieraillut kirjastossa ja hakenut kuultavaa kuten John Eliot Gardinerin johtaman Schubertin 9. sinfonian, Olli Mustosen soittamat Beethovenin kaksi pianokonserttoa sekä japanilaisen version Bachin Johannes-passiosta. On tuossa vielä Kokkosen durch einen Spiegel, Penderezkin Luukas-passio ja läpileikkaus Aarre Merikannon tuotannosta, muun muassa kaksi viulukonserttoa.
Aarre Merikanto, jonka musiikista saatan kirjoittaa vielä jotakin, on kummallinen tapaus edeltäessään oikeastaan 50 vuotta aikaisemmin sitä mitä suomalaisessa musiikissa tuleman piti. Hyljeksitty modernisti ja morfinisti, joka ei ole melodinen kuten isänsä, mutta sävellysteknisesti taitava.
Ja Platonia olen lukenut uudestaan, vaikka Sihvolan Juha taisi kirjoittaa taannoin sensuuntaisesti, että pitäisi kieltää. Eutryphon on Koottujen teosten ensimmäisestä osasta kiinnostava Apologian ja ensimmäisen suuremman dialogin Protagoraksen ohella. Ensimmäisen osan dialogit käsittelevät hyveitä kuten urheutta. Eutryphonin aiheena on hurskaus ja Platon luo siinä kevein vedoin muutaman ikuisuuskysymyksen kuten rakastavatko jumalat hyvää koska se on hyvää vai onko hyvä hyvää koska jumalat rakastavat sitä. Platon muun muassa viittaa siihen mahdollisuuteen, että jumalat eivät rakasta rakastettavaa sen rakastettavuuden tähden vaan rakastettava on rakastettava jumalien rakkauden tähden.
Kas kun me luterilaiset tiedämme ja muistamme tämän huonosti suomea taitaneen Vöyrin kirkkoherra Lutherin ajatuksen: syntistä ei rakasteta koska hän on kaunis vaan hän on kaunis siksi, että häntä rakastetetaan.
Nyt on menossa osa 2 ja Gorgias, moraalidialogi, kohta loppu. Gorgias koostuu kolmesta keskustelusta, jotka Sokrates käy Gorgiaan, Poloksen ja Kallikleen kanssa. Ne koskevat puhetaidon, hyvän ja nautinnon sekä moraalin ja voiman suhdetta, muun muassa. Huomasin, että ai täältä se Pentti Saarikosken idea viimeisissä kuunnelmissaan Kuikan pelto on. Mies sanoo vaimolleen: En minä ole onneton. Kuinka olisin onneton, kun ei minulla onnea ole koskaan ollut.
Sitten alkaa Menon, dialogi kasvatuksesta. Odotan innolla osaa 3, jossa ovat monet klassikkodialogit sekä Valtion sisältävän nelosen jälkeen vitosta, johon sisältyvät leipälajeihini liittyvät Filebos, tunteista sekä Timaios, luonnonfilosofiasta.
Holger Thesleffin Platon on maailmanluokan yleisesitys Platonista ja hänen ajattelustaan. Kodissani on Lapinlahden sivukirjasto, joka syntyi näin. Sanoin kirjastotädille neljättä tai viidettä kertaa myöhästymismaksua kyseisestä teoksesta maksettuani, että hyvät tilit teette. Tällöin hän päätti: tätä kirjaa ei kukaan ole 20 vuoteen lainannut. Tehdään tänne koneeseen merkintä, että se on sulla ja otan yhteyttä, mikäli joku kysyy.
Olen siis yhden kirjan kirjakokoelman vartija. Se on hyvä, sillä kyseessä on Platonia koskeva yleisesitys ja kuten jo todettu, hänen teostensa lukeminen pitäisi kieltää.
Siis siltä varalta, että joku siihen erehtyisi.
Muutoin olen vieraillut kirjastossa ja hakenut kuultavaa kuten John Eliot Gardinerin johtaman Schubertin 9. sinfonian, Olli Mustosen soittamat Beethovenin kaksi pianokonserttoa sekä japanilaisen version Bachin Johannes-passiosta. On tuossa vielä Kokkosen durch einen Spiegel, Penderezkin Luukas-passio ja läpileikkaus Aarre Merikannon tuotannosta, muun muassa kaksi viulukonserttoa.
Aarre Merikanto, jonka musiikista saatan kirjoittaa vielä jotakin, on kummallinen tapaus edeltäessään oikeastaan 50 vuotta aikaisemmin sitä mitä suomalaisessa musiikissa tuleman piti. Hyljeksitty modernisti ja morfinisti, joka ei ole melodinen kuten isänsä, mutta sävellysteknisesti taitava.
Ja Platonia olen lukenut uudestaan, vaikka Sihvolan Juha taisi kirjoittaa taannoin sensuuntaisesti, että pitäisi kieltää. Eutryphon on Koottujen teosten ensimmäisestä osasta kiinnostava Apologian ja ensimmäisen suuremman dialogin Protagoraksen ohella. Ensimmäisen osan dialogit käsittelevät hyveitä kuten urheutta. Eutryphonin aiheena on hurskaus ja Platon luo siinä kevein vedoin muutaman ikuisuuskysymyksen kuten rakastavatko jumalat hyvää koska se on hyvää vai onko hyvä hyvää koska jumalat rakastavat sitä. Platon muun muassa viittaa siihen mahdollisuuteen, että jumalat eivät rakasta rakastettavaa sen rakastettavuuden tähden vaan rakastettava on rakastettava jumalien rakkauden tähden.
Kas kun me luterilaiset tiedämme ja muistamme tämän huonosti suomea taitaneen Vöyrin kirkkoherra Lutherin ajatuksen: syntistä ei rakasteta koska hän on kaunis vaan hän on kaunis siksi, että häntä rakastetetaan.
Nyt on menossa osa 2 ja Gorgias, moraalidialogi, kohta loppu. Gorgias koostuu kolmesta keskustelusta, jotka Sokrates käy Gorgiaan, Poloksen ja Kallikleen kanssa. Ne koskevat puhetaidon, hyvän ja nautinnon sekä moraalin ja voiman suhdetta, muun muassa. Huomasin, että ai täältä se Pentti Saarikosken idea viimeisissä kuunnelmissaan Kuikan pelto on. Mies sanoo vaimolleen: En minä ole onneton. Kuinka olisin onneton, kun ei minulla onnea ole koskaan ollut.
Sitten alkaa Menon, dialogi kasvatuksesta. Odotan innolla osaa 3, jossa ovat monet klassikkodialogit sekä Valtion sisältävän nelosen jälkeen vitosta, johon sisältyvät leipälajeihini liittyvät Filebos, tunteista sekä Timaios, luonnonfilosofiasta.
Holger Thesleffin Platon on maailmanluokan yleisesitys Platonista ja hänen ajattelustaan. Kodissani on Lapinlahden sivukirjasto, joka syntyi näin. Sanoin kirjastotädille neljättä tai viidettä kertaa myöhästymismaksua kyseisestä teoksesta maksettuani, että hyvät tilit teette. Tällöin hän päätti: tätä kirjaa ei kukaan ole 20 vuoteen lainannut. Tehdään tänne koneeseen merkintä, että se on sulla ja otan yhteyttä, mikäli joku kysyy.
Olen siis yhden kirjan kirjakokoelman vartija. Se on hyvä, sillä kyseessä on Platonia koskeva yleisesitys ja kuten jo todettu, hänen teostensa lukeminen pitäisi kieltää.
Siis siltä varalta, että joku siihen erehtyisi.
maanantai 18. elokuuta 2008
Hukattu mahdollisuus
Markkinasurffausseura Aaltokorkeakoulu on saanut hallituksen. Turpiin vaan ja onnea!
Harmi, että hallitus ehätettiin nimittää hieman liian nopeasti.
Madonnan syntymäpäivä oli vasta lauantaina eli hallituksen nimittämisen jälkeen. Mutta voidaanhan hänet nimittää esimerkiksi Suomen Akatemian ulkomaiseksi jäseneksi.
Kuka olisikaan sopivampi symboli uudelle positiiviselle tiedepolitiikalle kuin tämä teknologian, taiteen ja kaupankäynnin ylipapitar, ja vielä kaiken lisäksi ameriikoista?
Harmi, että hallitus ehätettiin nimittää hieman liian nopeasti.
Madonnan syntymäpäivä oli vasta lauantaina eli hallituksen nimittämisen jälkeen. Mutta voidaanhan hänet nimittää esimerkiksi Suomen Akatemian ulkomaiseksi jäseneksi.
Kuka olisikaan sopivampi symboli uudelle positiiviselle tiedepolitiikalle kuin tämä teknologian, taiteen ja kaupankäynnin ylipapitar, ja vielä kaiken lisäksi ameriikoista?
sunnuntai 17. elokuuta 2008
Havainto oudosta ilmiöstä
Outo olento, jolla ei ole päätä ja jolla on punaiset sukat sekä valkoinen asu, on nähty Itä-Suomen alueella useita kertoja.
Olennolla ei ole tunnistetietoja eivätkä kansalaiset siis tiedä, mikä se on.
Tiedämme näiden asioiden lisäksi, että olento lentää ja se saattaa ilmestyä pihapiiriin, mikäli se on suojaisa.
Tiedämme näiden asioiden lisäksi, että olento lentää ja se saattaa ilmestyä pihapiiriin, mikäli se on suojaisa.
On suurta elää aikana, jona oudot olennot ilmestyvät.
perjantai 15. elokuuta 2008
Pirtissä
Paavo Ruotsalaisen pirtti Nilsiän Aholansaaressa on puukirkkosuomen tärkein rakennus samalla tavoin kuin Turun tuomiokirkko on kivikirkkosuomen tärkein rakennus.
Pirtissä on hämärää ja siellä tuoksuu savu.
Tarkalleen ottaen pirtti sijaitsi alunperin rakennuksen toisessa päässä ja tämä tässä rakennettiin Ruotsalaisen kuolemaa seuranneena kesänä.
Tarkalleen ottaen pirtti sijaitsi alunperin rakennuksen toisessa päässä ja tämä tässä rakennettiin Ruotsalaisen kuolemaa seuranneena kesänä.
Voi kuitenkin mietiskellä, että paikassa on pidetty 1830-luvulta lähtien merkittäviä seminaareja, joista osasta on muistioita ja osasta mainitaan kirjeissä.
Asialla on hieman kansallistakin merkitystä, sillä erämaa-ajattelijan ympärillä pyöri paljon kummaa väkeä, joka ei asettunut sääty-yhteiskunnan rakenteisiin vaan rikkoi niitä. Viimeinen Ruotsalaista koskenut kantelu viranomaisille liittyikin vallankumoukselliseen toimintaan. Että se on kommari siellä ja tuo sen Euroopan hulluuden vuodelta 1848 kaskimaille asti.
Vaikuttaako ihmisen elinympäristö ja asumus siihen, miten hän ajattelee. Joskus selailin kirjaa, jonka nimen ja tekijän olen unhoittanut, jossa filosofian historiaa kirjoitettiin maanmuodostuksen näkökulmasta.
Ajatus on ihan samanlainen ympäristöhaitta kuin risuaita tai mäki ja siksi sitä tulee kovasti karsia.
Armo vilahtaa, valo käy.
No miten muuten asian ottaisi, jos asuu savuisessa hämärässä, jossa on pienet akkunat, valoa vilauttavat?
Ja sitten tulee pimeää eikä näe, suurimmaksi osaksi.
tiistai 12. elokuuta 2008
Varmaa tietoa?
Katselin illalla Esko Valtaojan vetämää sympaattista tiedeohjelmaa avaruuden ihmeistä. Ohjelmassa kolme melko samanmielistä herrasmiestä koetti selittää nykyajan taivastieteen näkemyksiä tavalliselle dupontille ja onnistui siinä varsin hyvin.
Kiinnitin pariin asiaan huomiota.
Kun oli tullut todetuksi, että alkuräjähdykseen ei nähdä, todettiin aika monta kertaa, että sinne nähdään.
Tämä kuvio ei voi pitää paikkaansa.
Se, että alkuräjähdykseen ei tosiasiassa nähdä ja sitä silti kannatetaan maailmankaikkeuden synnyn selitysmallina johtuu siitä, että ensinnäkin nähdään aika kauas ja toiseksi matemaattinen kokonaiskuva todellisuudesta tukee alkuräjähdyksen, yhdestä pisteestä syntyneen maailmankaikkeuden teoriaa.
En kuitenkaan sanoisi yhtä voimakkaasti kuin Valtaoja, että me todella tiedämme alkuräjähdyksen.
Sanoisin mieluummin, sen tietää sellainen henkilö, joka uskoo nykyaikaiseen tieteeseen ja lisäksi sellaisella tiedolla, johon sisältyy erehtymisen mahdollisuus.
Olisi oikeastaan kummallista, mikäli matemaattinen kuvamme todellisuudesta ei sisältäisi minkäänlaista virhettä. Ja on outoa väittää nähdyksi sitä, mitä ei ole nähty.
"Näkeminen" voi olla kylläkin metafora, ja tämä liittyy toiseen huomautukseeni.
Kosmologien käyttämät metaforat ovat mukaansatempaavia. Ne ovat eräänlaista papillista puhetta. Mutta miksiköhän meitä kiehtoo enemmän metafora, jonka mukaisesti olemme kuin vesikirput ihastelemassa koskessa olevia kauniita pyörteitä kuin metafora joka selittää koko kosken jonkinlaiseen suunnitteluun perustuvana ilmiönä?
Kosmologien metaforat johtuvat siitä, että itse asiassa maailmankaikkeuden malli on formaalinen ja sen selittäminen pelkin formaalisin ilmaisuin on hepreaa sellaiselle, joka ei hallitse tätä kalustoa.
Samalla, mukaansatempaavuudestaan huolimatta, selitys saattaa metaforisen selityksen alueella omia mukaansa tekijöitä, jotka eivät kuulu alkuperäiseen formaaliseen kuvaukseen.
Tässä ollaan kiinnostavassa tilanteessa. Aiemmin metaforin puhuneet filosofit ovat koettaneet formalisoida teoriansa, jotta ne muuttuisivat tieteellisesti vakavasti otettaviksi. Kosmologiassa näyttää olevan toisinpäin. Kumpikin selityksen liike saattaa tehdä kepposia sille, joka koettaa selittää.
Kiinnitin pariin asiaan huomiota.
Kun oli tullut todetuksi, että alkuräjähdykseen ei nähdä, todettiin aika monta kertaa, että sinne nähdään.
Tämä kuvio ei voi pitää paikkaansa.
Se, että alkuräjähdykseen ei tosiasiassa nähdä ja sitä silti kannatetaan maailmankaikkeuden synnyn selitysmallina johtuu siitä, että ensinnäkin nähdään aika kauas ja toiseksi matemaattinen kokonaiskuva todellisuudesta tukee alkuräjähdyksen, yhdestä pisteestä syntyneen maailmankaikkeuden teoriaa.
En kuitenkaan sanoisi yhtä voimakkaasti kuin Valtaoja, että me todella tiedämme alkuräjähdyksen.
Sanoisin mieluummin, sen tietää sellainen henkilö, joka uskoo nykyaikaiseen tieteeseen ja lisäksi sellaisella tiedolla, johon sisältyy erehtymisen mahdollisuus.
Olisi oikeastaan kummallista, mikäli matemaattinen kuvamme todellisuudesta ei sisältäisi minkäänlaista virhettä. Ja on outoa väittää nähdyksi sitä, mitä ei ole nähty.
"Näkeminen" voi olla kylläkin metafora, ja tämä liittyy toiseen huomautukseeni.
Kosmologien käyttämät metaforat ovat mukaansatempaavia. Ne ovat eräänlaista papillista puhetta. Mutta miksiköhän meitä kiehtoo enemmän metafora, jonka mukaisesti olemme kuin vesikirput ihastelemassa koskessa olevia kauniita pyörteitä kuin metafora joka selittää koko kosken jonkinlaiseen suunnitteluun perustuvana ilmiönä?
Kosmologien metaforat johtuvat siitä, että itse asiassa maailmankaikkeuden malli on formaalinen ja sen selittäminen pelkin formaalisin ilmaisuin on hepreaa sellaiselle, joka ei hallitse tätä kalustoa.
Samalla, mukaansatempaavuudestaan huolimatta, selitys saattaa metaforisen selityksen alueella omia mukaansa tekijöitä, jotka eivät kuulu alkuperäiseen formaaliseen kuvaukseen.
Tässä ollaan kiinnostavassa tilanteessa. Aiemmin metaforin puhuneet filosofit ovat koettaneet formalisoida teoriansa, jotta ne muuttuisivat tieteellisesti vakavasti otettaviksi. Kosmologiassa näyttää olevan toisinpäin. Kumpikin selityksen liike saattaa tehdä kepposia sille, joka koettaa selittää.
maanantai 11. elokuuta 2008
Katso: traktorikin ylistää
Oli se sitten harmi, etten siltä säikähdykseltä tullut ottaneeksi valokuvaa. Tämä on Wikipediasta ja siinä on kyllä justiinsa se laite, Valmet 505, traktori, tulee sanasta trahere eli vetää.
Elän ja vaikutan seudulla, kussa joka äijällä on parikin nelivetopeliä pihassa. Niinpä päätin näyttää, että kyllä meikäkin.
Hain työpaikkani vekottimen viikonlopuksi pihatöihin.
Piti mukamas heittää maata maan päälle etukuormaajalla, mutta ei siitä oikein mitään tullut sateen kasattua lisämaan betoniksi.
Ruovin sitten hiekkoja.
Polkaisin siitä hiekkakasalle. En ollut hoksannut laittaa takapainoa. Laskin kuormaa, kun peräpyörät heittivät selkään ja kiskaisivat minut taivaalle kuin Linnanmäellä suurin piirtein yllä olevassa kuvassa näkyvälle asteelle.
Siellä taivaan korkeuksissa sain vetäistyksi lentolingosta virran pois ettei mennyt ihan kuperkeikaksi.
Valuin ovelle, valuin etupyörän päälle ja hyppäsin siltä maahan.
Näky oli ylen komea. Traktori pihassa nokallaan olevaisen ihmettä palvoen.
Hyppäsin rattiin ja ajoin naapurin luo. Mikäs sua vaivaa, kysäisi hän. Lausuin, että oisko sulla isoa konetta kun 505 on rukousasennossa. No lähetään kattomaan.
Naapuri ajoi pihaan ja totesi, että ai tuolla tavalla. En ole ennen moista nähnyt. Säikähditkösä?
Sitten otti heinäseinään ja koputteli etukuormaajaan vipua hiljakseen. Valmet tuli asteittain ja hartaasti alas. Ei edes tömähtänyt hillityn huolenpidon takia.
Sen verran kimpaannuin, että ajoin sen pois pihasta takaisin sinne minne se kuuluukin.
Elän ja vaikutan seudulla, kussa joka äijällä on parikin nelivetopeliä pihassa. Niinpä päätin näyttää, että kyllä meikäkin.
Hain työpaikkani vekottimen viikonlopuksi pihatöihin.
Piti mukamas heittää maata maan päälle etukuormaajalla, mutta ei siitä oikein mitään tullut sateen kasattua lisämaan betoniksi.
Ruovin sitten hiekkoja.
Polkaisin siitä hiekkakasalle. En ollut hoksannut laittaa takapainoa. Laskin kuormaa, kun peräpyörät heittivät selkään ja kiskaisivat minut taivaalle kuin Linnanmäellä suurin piirtein yllä olevassa kuvassa näkyvälle asteelle.
Siellä taivaan korkeuksissa sain vetäistyksi lentolingosta virran pois ettei mennyt ihan kuperkeikaksi.
Valuin ovelle, valuin etupyörän päälle ja hyppäsin siltä maahan.
Näky oli ylen komea. Traktori pihassa nokallaan olevaisen ihmettä palvoen.
Hyppäsin rattiin ja ajoin naapurin luo. Mikäs sua vaivaa, kysäisi hän. Lausuin, että oisko sulla isoa konetta kun 505 on rukousasennossa. No lähetään kattomaan.
Naapuri ajoi pihaan ja totesi, että ai tuolla tavalla. En ole ennen moista nähnyt. Säikähditkösä?
Sitten otti heinäseinään ja koputteli etukuormaajaan vipua hiljakseen. Valmet tuli asteittain ja hartaasti alas. Ei edes tömähtänyt hillityn huolenpidon takia.
Sen verran kimpaannuin, että ajoin sen pois pihasta takaisin sinne minne se kuuluukin.
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Älykköjä
Saamieni tiedonantojen mukaan keskustelu älymystöstä jatkuu, myös kirkon piirissä.
Ehkäpä voisimme löytää kolmisenkymmentä kristittyä älykköä ja tehdä heidän kuvistaan joulukalenterin, jonka viimeinen luukku olisi tietenkin Jeesus. Näin joulun sanoma saisi älyllisen ja sivistyneen latauksen ja lisäksi kalenterien myynnillä voitaisiin rahoittaa jotakin kirkollista hyväntekeväisyyskohdetta.
Joulu leviäisi takaisin kriittisiin ja vapautuneisiin perheisiin älykkäiden tonttujen tuodessa sitä päivä päivältä lähemmäksi.
Puhe kirkon älyköistä on monessakin mielessä ihan salsaa.
Jos henkilö lasketaan älyköksi ja hän on kirkon jäsen, hän on myös kirkon älykkö ja sillä siisti. Ei sen kummempia kirkollisia älykköjä tarvita.
Kotimaa-lehden kirkollisten älykköjen lista taannoin oli paljastava lähinnä siksi, että ensinnäkin se kertoo, keiden näkemyksiä ja puheenvuoroja kirkolliskokouksen jäsenet, joista valtaosa on hillityn konservatiivista väkeä, pitää arvossa ja seuraa.
Toiseksi se on kiinnostava, koska nimien joukosta puuttuvat lähes kaikki muilla älykkölistoilla esiintyvät kristityt.
Jälkimmäinen asia liittyy siihen, ettei kristillistä ympäristöä ole yleensä ainakaan Suomessa pidetty ensisijaisesti filosofikerhona vaan jonakin muuna, lähinnä kohtalon ja kasvatuksen takia henkilön elämään liittyvänä asiana.
Oliko Jeesuksen opetuslapsissa yhtään älykköä? Yleensähän tätä porukkaa kuvataan jonkinlaiseksi tarkkailuluokaksi, jonka jäsenille tuottaa huomattavia vaikeuksia käsittää yksinkertaisimpiakin metaforisia ilmaisuja.
Jos älykkö on porukkaan kuulumaton oppineisuutta ja hyviä suhteita muihinkin aatevirtauksiin kuin sisäpiirin katsomuksiin omaava henkilö, on lähellä ajatus, että Jeesuksen oppilaista kenties ainoa ehdokas älyköksi on Juudas.
Juudas ymmärtää taloudellisia realiteetteja ja hän operoi avoimessa keskusteluavaruudessa, jossa hänen lähipiirinsä edustamien katsantojen lisäksi suvaitaan myös toisin ajattelevia, niitä tahoja, jotka myöhempi historiankirjoitus on Juudaksen näkökulmasta aivan turhaan leimannut vaikka miksi.
Juudaksen innovaatio on ottaa paras hinta ajatuksen markkinoilta ja liittää siihen vielä ruumiinfenomenologinen herkkä ele, suudelma.
Juudaksessa on rohkeutta olla oman elämänsä sankari ja ajatella omilla aivoillaan tukahduttavan konsensushyminän vallitessa.
Tuomaskin on oikein hyvä, lähes Juudaksen vertainen kirkon älykkö, mutta sikäli nenästä vedettävissä, että hän kokeiltuaan hyväksyy itsenäisen ajattelun lopettavan totalitäärisen ja elämälle vieraan museaalisen ajatusrakennelman. Mutta hän sentään keskustelee.
Kyllä kristinuskolla on kovasti toivoa, kun sen jännittävästä perinteestä, joka tarjoaa ehtymättömän inspiraation lähteen, tulvii Juudaksen ja Tuomaan kaltaisia älykköjen paradigmoja. Kelpaa sitä tällaisin eväin mennä listoille ja esiintyä Kokki-Kolmosessa ja Inhimillisessä tekijässä.
Aina eduksesi uudistuvalle jumalanpalveluksellekin asialla on merkityksensä. Tuomasmessu on postmoderni messu jossa keskustellaan kaiken mahdollisen liturgisen toiminnan ja periinnevirtausten kanssa, hengellinen pataljoonasoppa, johon on heitetty viimeisen viikon ruoantähteistä ne, jotka maistuvat hyvältä.
Tulevaisuudessa suunniteltakoon älyköille Juudasmessu, jossa voi irtaantua ajatuksen ahtaista ulottuvuuksista ja päättää itse, mitä mieltä on – avoimessa keskusteluavaruudessa - ja jossa sakramentteina ovat jähmettyneestä länsimaisesta ajatteluperinteestä poikkeavat kiinnostavat pointsit.
Ehkäpä voisimme löytää kolmisenkymmentä kristittyä älykköä ja tehdä heidän kuvistaan joulukalenterin, jonka viimeinen luukku olisi tietenkin Jeesus. Näin joulun sanoma saisi älyllisen ja sivistyneen latauksen ja lisäksi kalenterien myynnillä voitaisiin rahoittaa jotakin kirkollista hyväntekeväisyyskohdetta.
Joulu leviäisi takaisin kriittisiin ja vapautuneisiin perheisiin älykkäiden tonttujen tuodessa sitä päivä päivältä lähemmäksi.
Puhe kirkon älyköistä on monessakin mielessä ihan salsaa.
Jos henkilö lasketaan älyköksi ja hän on kirkon jäsen, hän on myös kirkon älykkö ja sillä siisti. Ei sen kummempia kirkollisia älykköjä tarvita.
Kotimaa-lehden kirkollisten älykköjen lista taannoin oli paljastava lähinnä siksi, että ensinnäkin se kertoo, keiden näkemyksiä ja puheenvuoroja kirkolliskokouksen jäsenet, joista valtaosa on hillityn konservatiivista väkeä, pitää arvossa ja seuraa.
Toiseksi se on kiinnostava, koska nimien joukosta puuttuvat lähes kaikki muilla älykkölistoilla esiintyvät kristityt.
Jälkimmäinen asia liittyy siihen, ettei kristillistä ympäristöä ole yleensä ainakaan Suomessa pidetty ensisijaisesti filosofikerhona vaan jonakin muuna, lähinnä kohtalon ja kasvatuksen takia henkilön elämään liittyvänä asiana.
Oliko Jeesuksen opetuslapsissa yhtään älykköä? Yleensähän tätä porukkaa kuvataan jonkinlaiseksi tarkkailuluokaksi, jonka jäsenille tuottaa huomattavia vaikeuksia käsittää yksinkertaisimpiakin metaforisia ilmaisuja.
Jos älykkö on porukkaan kuulumaton oppineisuutta ja hyviä suhteita muihinkin aatevirtauksiin kuin sisäpiirin katsomuksiin omaava henkilö, on lähellä ajatus, että Jeesuksen oppilaista kenties ainoa ehdokas älyköksi on Juudas.
Juudas ymmärtää taloudellisia realiteetteja ja hän operoi avoimessa keskusteluavaruudessa, jossa hänen lähipiirinsä edustamien katsantojen lisäksi suvaitaan myös toisin ajattelevia, niitä tahoja, jotka myöhempi historiankirjoitus on Juudaksen näkökulmasta aivan turhaan leimannut vaikka miksi.
Juudaksen innovaatio on ottaa paras hinta ajatuksen markkinoilta ja liittää siihen vielä ruumiinfenomenologinen herkkä ele, suudelma.
Juudaksessa on rohkeutta olla oman elämänsä sankari ja ajatella omilla aivoillaan tukahduttavan konsensushyminän vallitessa.
Tuomaskin on oikein hyvä, lähes Juudaksen vertainen kirkon älykkö, mutta sikäli nenästä vedettävissä, että hän kokeiltuaan hyväksyy itsenäisen ajattelun lopettavan totalitäärisen ja elämälle vieraan museaalisen ajatusrakennelman. Mutta hän sentään keskustelee.
Kyllä kristinuskolla on kovasti toivoa, kun sen jännittävästä perinteestä, joka tarjoaa ehtymättömän inspiraation lähteen, tulvii Juudaksen ja Tuomaan kaltaisia älykköjen paradigmoja. Kelpaa sitä tällaisin eväin mennä listoille ja esiintyä Kokki-Kolmosessa ja Inhimillisessä tekijässä.
Aina eduksesi uudistuvalle jumalanpalveluksellekin asialla on merkityksensä. Tuomasmessu on postmoderni messu jossa keskustellaan kaiken mahdollisen liturgisen toiminnan ja periinnevirtausten kanssa, hengellinen pataljoonasoppa, johon on heitetty viimeisen viikon ruoantähteistä ne, jotka maistuvat hyvältä.
Tulevaisuudessa suunniteltakoon älyköille Juudasmessu, jossa voi irtaantua ajatuksen ahtaista ulottuvuuksista ja päättää itse, mitä mieltä on – avoimessa keskusteluavaruudessa - ja jossa sakramentteina ovat jähmettyneestä länsimaisesta ajatteluperinteestä poikkeavat kiinnostavat pointsit.
perjantai 8. elokuuta 2008
Runoilijoita
Piispa Arseni asuu tuossa poronkuseman päässä Mäntyrinteen tilalla, joka on vanha kansakoulun Pajujärven rannalla. Piispan kodin ympärille on syntynyt kulttuuriyhdistys, joka järjestää kaikenlaista. Parhaimmillaan kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet sisään, sillä saliin mahtuu vain reilu sata henkilöä kerralla.
Viime talvena Arseni ja hänen ystävänsä järjestivät askeesia koskevan luentosarjan. Se jatkuu hieman eri muotoisena ensipimeiden aikana.
Lehdessä oli nyt tällainen juttu, että lukevat runoja viikon päästä yön ja venäläinen keittiö avustaa. Tilaisuuteen saa tuoda myös omia mielirunojaan, joita voi lukea.
En tiedä, suoristanko tästä paikalle, onhan kyseessä yö ja ei vanha enää jaksa.
Mietin kuitenkin joitakin runoja, joita voisin ehkä ottaa mukaan jos menisin. Ne olivat Eliotin Ontot miehet, Hopkinsin kaksoisruno Kaiku ja Audenin Arkeologia.
Ne ovat kummallisia runoja sikäli, että ne pitää lukea alkukielisinä. Eliotin suomalaisen 50-luvun modernismiksi käännetyt versiot eivät oikein rullaa, Hopkins taas on sanageneraattori, jonka rytmi on tehty englanniksi ja sitä on todella vaikea kääntää, kuten käännös ylistettävässä teoksessa Tuhat Laulujen Vuotta osoittaa. Tuhat Laulujen vuotta on erinomainen, koska siinä runot ovat rinnakkain myös alkukielisinä.
Luin Audenin elämänkerran 90-luvun lopulla rapakon takana, kun koetin oppia kieltä. Hänen persoonansa on valloittava.
Hänhän oli hurskas, ja hänen äitinsä oli ylen ylpeä, kun hän pääsi pitämään saarnan Westminster Abbeyn jumalanpalveluksessa. Samalla Auden oli aivan suttuinen ja rähjäinen. Hänen kasvonsa olivat niin urilla, että ystävät katsoivat niiden kuuluvan British Museumiin. Hänestä sanottiin: Wystan on menettänyt kaiken spontaanisuutensa.
Auden oli peribritti, mutta muutti New Yorkiin. Hän kulki siellä kuolleen miehen takissa, Hannah Arendtin miehen popassa. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Auden komennettiin armeijaan majurin palkkaluokassa ja hän lensi, runoilijamajuri, Saksaan etsimään natseja. Hän taisi olla Speerin löytäneiden henkilöiden joukossa ja ensimmäisiä kuulustelijoita.
Audenissa yhtyivät rappio ja kukoistus. Hänen juomatapansa olivat säännöllisiä. Hän oli kirjannut itselleen aikataulun, missä vaiheessa päivää viinaa tuli nauttia, jotta alkoholismi olisi säännöllistä.
Hänen kummipoikansa vietti mukavia aikoja Audenin ja tämän rakastajan luona Kirchenstettin majalla lähellä Wieniä ja kirjoitti vieraskirjaan: Thank You God for boozie godfathers, kiitos Jumalan juopoista kummisedistä.
Hän nukkui oikealla kyljellä, jotta ei saisi sydänkohtausta. Kun hän kuoli Wienissä, hän nukkui vasemmalla kyljellä.
Auden tahtoi löytää niin sanotun armon 1900-luvun karmeudesta. Hän erosi siinä Eliotista, joka katsoi koko ajan taaksepäin, kadotettuun Paratiisiin. Eliot oli amerikkalainen ja hän taantui britiksi, siinäkin ilmaisu suuntien erosta.
Auden oli uhrautuvainen. Hän, homoseksuaali, meni Thomas Mannin tyttären kanssa naimisiin, jotta tämä saisi passin. Hän auttoi emigrantteja, kuten Joseph Brodskyä löytämään aseman englanninkielisessä maailmassa.
Thank you Fog, kiitos sulle sumu, hän kirjoitti.
Viime talvena Arseni ja hänen ystävänsä järjestivät askeesia koskevan luentosarjan. Se jatkuu hieman eri muotoisena ensipimeiden aikana.
Lehdessä oli nyt tällainen juttu, että lukevat runoja viikon päästä yön ja venäläinen keittiö avustaa. Tilaisuuteen saa tuoda myös omia mielirunojaan, joita voi lukea.
En tiedä, suoristanko tästä paikalle, onhan kyseessä yö ja ei vanha enää jaksa.
Mietin kuitenkin joitakin runoja, joita voisin ehkä ottaa mukaan jos menisin. Ne olivat Eliotin Ontot miehet, Hopkinsin kaksoisruno Kaiku ja Audenin Arkeologia.
Ne ovat kummallisia runoja sikäli, että ne pitää lukea alkukielisinä. Eliotin suomalaisen 50-luvun modernismiksi käännetyt versiot eivät oikein rullaa, Hopkins taas on sanageneraattori, jonka rytmi on tehty englanniksi ja sitä on todella vaikea kääntää, kuten käännös ylistettävässä teoksessa Tuhat Laulujen Vuotta osoittaa. Tuhat Laulujen vuotta on erinomainen, koska siinä runot ovat rinnakkain myös alkukielisinä.
Luin Audenin elämänkerran 90-luvun lopulla rapakon takana, kun koetin oppia kieltä. Hänen persoonansa on valloittava.
Hänhän oli hurskas, ja hänen äitinsä oli ylen ylpeä, kun hän pääsi pitämään saarnan Westminster Abbeyn jumalanpalveluksessa. Samalla Auden oli aivan suttuinen ja rähjäinen. Hänen kasvonsa olivat niin urilla, että ystävät katsoivat niiden kuuluvan British Museumiin. Hänestä sanottiin: Wystan on menettänyt kaiken spontaanisuutensa.
Auden oli peribritti, mutta muutti New Yorkiin. Hän kulki siellä kuolleen miehen takissa, Hannah Arendtin miehen popassa. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Auden komennettiin armeijaan majurin palkkaluokassa ja hän lensi, runoilijamajuri, Saksaan etsimään natseja. Hän taisi olla Speerin löytäneiden henkilöiden joukossa ja ensimmäisiä kuulustelijoita.
Audenissa yhtyivät rappio ja kukoistus. Hänen juomatapansa olivat säännöllisiä. Hän oli kirjannut itselleen aikataulun, missä vaiheessa päivää viinaa tuli nauttia, jotta alkoholismi olisi säännöllistä.
Hänen kummipoikansa vietti mukavia aikoja Audenin ja tämän rakastajan luona Kirchenstettin majalla lähellä Wieniä ja kirjoitti vieraskirjaan: Thank You God for boozie godfathers, kiitos Jumalan juopoista kummisedistä.
Hän nukkui oikealla kyljellä, jotta ei saisi sydänkohtausta. Kun hän kuoli Wienissä, hän nukkui vasemmalla kyljellä.
Auden tahtoi löytää niin sanotun armon 1900-luvun karmeudesta. Hän erosi siinä Eliotista, joka katsoi koko ajan taaksepäin, kadotettuun Paratiisiin. Eliot oli amerikkalainen ja hän taantui britiksi, siinäkin ilmaisu suuntien erosta.
Auden oli uhrautuvainen. Hän, homoseksuaali, meni Thomas Mannin tyttären kanssa naimisiin, jotta tämä saisi passin. Hän auttoi emigrantteja, kuten Joseph Brodskyä löytämään aseman englanninkielisessä maailmassa.
Thank you Fog, kiitos sulle sumu, hän kirjoitti.
torstai 7. elokuuta 2008
Talvi-iltain tarinoita
Kun on kysytty, onko kirja tulossa, niin tuossa sitten on, kaksikin.
Koostin teokset Filosofian historia ja De Musica tässä blogisarjassa ilmestyneistä kirjoituksista, niitä hieman muokaten.
Nettikirjoihin pääsee sisälle klikkaamalla oikeassa yläkulmassa olevia linkkejä Filosofiasta ja Musiikista. Osoitteet ovat http://filosofianhistoria.blogspot.com ja http://demusica-jarvelainen.blogspot.com
Tekstiä on aika rutosti, joten jos erehtyy tulostamaan tekstejä, paperi on syytä varata enemmän kuin vähän.
Jutut on tarkoitettu talven varalle lämmikkeeksi, kun viima käy ja hämärä on laskeutunut.
Sen verran itsekäs olin, että kielsin Bloggerilta merkinnät luetteloihin ja hakukoneisiin. Tätä blogia lukee satakunta ihmistä päivässä, joten en usko erityisen suureen leviävyyteen asian näin toimittaessani. Tarkoitan tällä sitä, että ovat ne nyt kuitenkin minun kirjoittamiani ja tekijänoikeus siis minun vaikka netissä ovatkin.
Koostin teokset Filosofian historia ja De Musica tässä blogisarjassa ilmestyneistä kirjoituksista, niitä hieman muokaten.
Nettikirjoihin pääsee sisälle klikkaamalla oikeassa yläkulmassa olevia linkkejä Filosofiasta ja Musiikista. Osoitteet ovat http://filosofianhistoria.blogspot.com ja http://demusica-jarvelainen.blogspot.com
Tekstiä on aika rutosti, joten jos erehtyy tulostamaan tekstejä, paperi on syytä varata enemmän kuin vähän.
Jutut on tarkoitettu talven varalle lämmikkeeksi, kun viima käy ja hämärä on laskeutunut.
Sen verran itsekäs olin, että kielsin Bloggerilta merkinnät luetteloihin ja hakukoneisiin. Tätä blogia lukee satakunta ihmistä päivässä, joten en usko erityisen suureen leviävyyteen asian näin toimittaessani. Tarkoitan tällä sitä, että ovat ne nyt kuitenkin minun kirjoittamiani ja tekijänoikeus siis minun vaikka netissä ovatkin.
Naama
Oman kuvansa laittaminen nettiin omasta toimesta on kummallinen toimenpide ja herättää kysymyksen siitä, onko henkilö narsisti tai onko hän uhkarohkea.Monet Blogistanissa liittävät juttujensa ja kommenttiensa yhteyteen oman kuvansa. Joissakin blogeissa kirjoittajan naamavärkki julkaistaan säännöllisin väliajoin, kuten Kemppisen blogissa.
Olen miettinyt, tahtovatko ihmiset todella, että heidän kuvansa on kenen tahansa kopioitavissa julkisesta ympäristöstä.
Kasvot on yksi yksilöllisen persoonallisuuden sisältö.
Kasvot, kreikan prosoopon, merkitsee teatterinaamiota. Se käännettiin latinaksi sanalla persona, jolla leikitteleminen on puhuttelevampaa kuin ajatus siitä, että se mitä olen, on yhtäältä kasvot, jotka ovat toisaalta naamio.
Kukaan paitsi Jumala ei näe kasvojen alle. Edes enkelit eivät tiedä sydämen ajatuksia. Siksi niitä on informoitava rukouksin.
Edes minä en tiedä kuka olen. Kasvojen katsominen peilistä tai toisen naamasta ei vielä paljoa paljasta. Sen sijaan ne kätkevät.
Persoona on siksi mukavampi leikittelysana, että se muodostuu sanoista läpi ja soida.
Persoonan merkitys tässä mielessä on musikaalinen. Persoona on se, miksi kukin on viritetty – ja tietysti ajan mittaan enemmän tai vähemmän rämä luuttu.
Suomalainen sana naama on aika hyvä. Kasvot on jo runoutta ja filosofiaa, joka viittaa naaman takaiseen.
En minä naamaani voi menettää. Kasvoni voin menettää.
Kasvot paljastuvat kirjoituksessa ja puheessa sekä tavassa, jolla henkilö asemoituu lähimmäisiinsä. Naama on niiden peite.
Olen opettanut monelle henkilölle, että kun menet ihmisten eteen, muista, että he eivät näe sisällesi. Sinulla ei siis ole mitään syytä jännittää esillä olemista. Sinusta tiedetään tasan tarkkaan sen verran, minkä itse näytät itsestäsi.
Kirjoitus, puhe, ajatus näyttää kasvot, jotka naama peittää.
Kirjoittaminen on paljon pahempaa itsensä julkista levittämistä ja kasvojen näyttämistä kuin naamansa levittäminen. Joka julkisesti julkisella paikalla laittaa kuvan itsestään levitykseen tuomittakoon naamioituneeksi ja rangaistakoon häntä vähintään kahden vuoden tuntemattomuudella, mikä toisin sanoen merkitsee hänen kasvojensa unohtamista naamarin alle.
Blogeissa olevat omakuvat ovat siten kätkeytymistä eivätkä itsensä näyttämistä Hyvänä puolena niissä on se, että jos tyyppi kadulla tulee vastaan, voi tarjota kahvit, koska tietää, että tuon naamarin alla on ne peitetyt kasvot, joista tiedän jotakin.
Tiedämmekö, esimerkiksi, Sauli Niinistöstä mitään?Niinistön naama on kaikille tuttu. Hän on kirjoittanut pari kirjaa, jotka ovat paikoitellen henkilökohtaisia, kasvoja paljastavia.
Silti Niinistö on täysi arvoitus mieheksi.
Se hänelle kunniaksi sanottakoon, sillä on eräitä muita naamoja, joissa ei oikein tunnu olevan mitään arvoitusta.
tiistai 5. elokuuta 2008
Kisakaupunki
Olympiahuumeisille kanssavaeltajille kerron, että kävin Beijingissä muutama vuosi sitten.
Polkupyöriä oli kyllä, varmaankin yhtä paljon kuin ennenkin, mutta ne naamioituivat automereen. Uusia autoja kaupunkiin tuli 1000 päivässä. Näky teki minut hieman surulliseksi, sillä olin tietysti lähtenyt matkaan etsiäkseni itäistä rukousmyllyä, joka muodostuu polkupyöristä.
Taivaallisen rauhan aukiolla soitti sotilasorkesteri. Sotilailla oli huuliharput. He soittivat tahdikkaasti Beatlesin Yesterdaytä.
Joka kulmassa oli kaupustelijoita, jotka huusivat suureen ääneen Lolex, joka tarkoitti siis Rolexia.
Kaikki oli kaupan. Beijingin olympialaisten lakkeja myytiin yhdessä kojussa, toisessa riisipuikkoja ja kolmannessa ihmisiä, joiden hinta oli 4000 euroa.
Joku oli ostanut Mao Tse Tungin päämajan, 1800-luvun lopulla rakennetun ministerin asunnon. Sivurakennuksia ja sisäpiha, jossa on tiikeripäinen suihkulähde. Yhdessä huoneessa nautitaan aperitiivi, mennään sitten pihan poikki ja siirrytään ruokasaliin, jossa tarjotaan tuo yli kymmenen ruokalajin annons Beijingin ankkoineen ja haisoppineen.
Paikka on jonkun liikemiehen. Siellä on parisenkymmentä vuotta sijainnut klubi. Klubin jäsenyys maksoi muutama vuosi sitten 50 000 euroa sekä 2000 euroa kuussa. Nämä maksava sai tuoda vieraita, jollainen todella olin tässä paikassa, vieras.
Kuulin siellä jonkun ostaneen tontteja kuusta. Hän odottaa sitä hetkeä, jolloin ensi vuosikymmenellä aloitettavat turistien avaruuslennot muuttuvat siirtokunnan perustamisajoiksi.
Keisarien temppelissä istui Taivaan Poika, jolta ostettiin armoa. Keltaisen joen lähellä on Keskustan valtakunta, ja maailmankaikkeuden keskus on Kielletyn kaupungin portin edessä. Sen 1400-luvulla Firenzeen lähetetyn kulttuurilähetystön idea oli vähän samanlainen kuin Linuxilla: tehkäämme avoin toimintaympäristö, kertokaamme Keskustan valtakunnan kulttuurista kaikille, ja katso, se leviää ja meistä tulee maailmanvaltiaita, kuten pitää ollakin.
Nyt Kiina myy halpaa työtä. Ne tädit istuvat niissä tehtaissaan, ahjo palaa, savu ja katku on kauhea, mitään työsuojelua ei tunneta, meidän käsittämässämme mielessä. Ja rahaa annetaan, Yhdysvalloille, joka on Kiinan rahoittama.
Minä odotan tässä maailmassa kahta asiaa: Saksan romahtamista ja sitä, että Yhdysvaltain presidentinvaalin jälkeen raha ensin halpenee ja sitten taas kallistuu, kun USA joutuu ottamaan lainaa joko sosiaaliturvalle (jos demokraatit voittavat) tai sodalle (jos republikaanit voittavat).
Sodalle joutuvat molemmissa tapauksissa, näin republikaani voisi tulla halvemmaksi maailmalle, kun ei ole sitä sosiaalijärjestelmääkin siinä lisäkustannuksena.
Kiinassa on kamalasti väkeä, ihmisiä kuin muurahaisia. Kielletyssä kaupungissa, jossa on 4000 huonetta, kävellessä käväisi mielessä, että jos ei ruoka ollut maittavaa, saattoi kokilta aina katkaista pään, niitähän riitti.
Tätä paljoutta katsellessa tulee miettineeksi, missä merkityksessä nämä ihmiset ovat yksilöitä. Niin sanottu länsimainen individualismi tuntuu aivan yhteen sovittamattomalta sellaiseen maailmaan. Kyllä ensimmäiseksi diktatuuri tai kommunismi mieleen tulevat, kun pohtii, miten homma toimii.
Niihau on päivää ja sie sie on kiitos. Sillä olympiamatkailija pärjääkin jo pitkälle maahantuloterminaalissa, joka on kuin suoraan James Bondista. Takseja on 200 000 ja ne eivät löydä perille, koska kukaan ei tunne kaupungin karttaa. Kannattaa varmaan ottaa kannettava digitv mukaan, niin voi katsella kisoja siitä ellei löydä stadionille.
Polkupyöriä oli kyllä, varmaankin yhtä paljon kuin ennenkin, mutta ne naamioituivat automereen. Uusia autoja kaupunkiin tuli 1000 päivässä. Näky teki minut hieman surulliseksi, sillä olin tietysti lähtenyt matkaan etsiäkseni itäistä rukousmyllyä, joka muodostuu polkupyöristä.
Taivaallisen rauhan aukiolla soitti sotilasorkesteri. Sotilailla oli huuliharput. He soittivat tahdikkaasti Beatlesin Yesterdaytä.
Joka kulmassa oli kaupustelijoita, jotka huusivat suureen ääneen Lolex, joka tarkoitti siis Rolexia.
Kaikki oli kaupan. Beijingin olympialaisten lakkeja myytiin yhdessä kojussa, toisessa riisipuikkoja ja kolmannessa ihmisiä, joiden hinta oli 4000 euroa.
Joku oli ostanut Mao Tse Tungin päämajan, 1800-luvun lopulla rakennetun ministerin asunnon. Sivurakennuksia ja sisäpiha, jossa on tiikeripäinen suihkulähde. Yhdessä huoneessa nautitaan aperitiivi, mennään sitten pihan poikki ja siirrytään ruokasaliin, jossa tarjotaan tuo yli kymmenen ruokalajin annons Beijingin ankkoineen ja haisoppineen.
Paikka on jonkun liikemiehen. Siellä on parisenkymmentä vuotta sijainnut klubi. Klubin jäsenyys maksoi muutama vuosi sitten 50 000 euroa sekä 2000 euroa kuussa. Nämä maksava sai tuoda vieraita, jollainen todella olin tässä paikassa, vieras.
Kuulin siellä jonkun ostaneen tontteja kuusta. Hän odottaa sitä hetkeä, jolloin ensi vuosikymmenellä aloitettavat turistien avaruuslennot muuttuvat siirtokunnan perustamisajoiksi.
Keisarien temppelissä istui Taivaan Poika, jolta ostettiin armoa. Keltaisen joen lähellä on Keskustan valtakunta, ja maailmankaikkeuden keskus on Kielletyn kaupungin portin edessä. Sen 1400-luvulla Firenzeen lähetetyn kulttuurilähetystön idea oli vähän samanlainen kuin Linuxilla: tehkäämme avoin toimintaympäristö, kertokaamme Keskustan valtakunnan kulttuurista kaikille, ja katso, se leviää ja meistä tulee maailmanvaltiaita, kuten pitää ollakin.
Nyt Kiina myy halpaa työtä. Ne tädit istuvat niissä tehtaissaan, ahjo palaa, savu ja katku on kauhea, mitään työsuojelua ei tunneta, meidän käsittämässämme mielessä. Ja rahaa annetaan, Yhdysvalloille, joka on Kiinan rahoittama.
Minä odotan tässä maailmassa kahta asiaa: Saksan romahtamista ja sitä, että Yhdysvaltain presidentinvaalin jälkeen raha ensin halpenee ja sitten taas kallistuu, kun USA joutuu ottamaan lainaa joko sosiaaliturvalle (jos demokraatit voittavat) tai sodalle (jos republikaanit voittavat).
Sodalle joutuvat molemmissa tapauksissa, näin republikaani voisi tulla halvemmaksi maailmalle, kun ei ole sitä sosiaalijärjestelmääkin siinä lisäkustannuksena.
Kiinassa on kamalasti väkeä, ihmisiä kuin muurahaisia. Kielletyssä kaupungissa, jossa on 4000 huonetta, kävellessä käväisi mielessä, että jos ei ruoka ollut maittavaa, saattoi kokilta aina katkaista pään, niitähän riitti.
Tätä paljoutta katsellessa tulee miettineeksi, missä merkityksessä nämä ihmiset ovat yksilöitä. Niin sanottu länsimainen individualismi tuntuu aivan yhteen sovittamattomalta sellaiseen maailmaan. Kyllä ensimmäiseksi diktatuuri tai kommunismi mieleen tulevat, kun pohtii, miten homma toimii.
Niihau on päivää ja sie sie on kiitos. Sillä olympiamatkailija pärjääkin jo pitkälle maahantuloterminaalissa, joka on kuin suoraan James Bondista. Takseja on 200 000 ja ne eivät löydä perille, koska kukaan ei tunne kaupungin karttaa. Kannattaa varmaan ottaa kannettava digitv mukaan, niin voi katsella kisoja siitä ellei löydä stadionille.
maanantai 4. elokuuta 2008
Marionista vielä 3
Marion väittää, että Jumala joka on ei ole oleva vaan rakkaus, koska oleva on idoli ja rakkaus ikoni. Se, että Jumala ei ole oleva vaan rakkaus palautuu keskiaikaiseen keskusteluun, jonka yksi muotoilu on Bonaventuran: "Tarkasteltuamme Jumalan olennaisia ominaisuuksia meidän on ylennettävä ymmärryksemme silmä katselemaan pyhintä Kolminaisuutta, että toinen kerubi tulisi toisen rinnalle. Mutta niin kuin 'itse oleminen' on olennaisten ominaisuuksien näkemisen alkuperuste ja nimi, sillä sen kautta saadaan tieto kaikesta muusta, samoin 'itse hyvyys' on tärkein pohja, jolta voidaan kontemploida kumpuamista"
Bonaventuralle oleva ja hyvyys ovat samalla tasolla ”toisen kerubin” nostettua hyvyyden olevan alkuperusteen rinnalle. Tuomas Akvinolainenkin ajatteli suurin piirtein näin. Oleva on primäärisempi hyvää loogisesti, mutta ei todellisuudessa. Marion tahtoo kuitenkin nostaa hyvän myös loogisesti primäärimmäksi kuin oleva. Tällöin tapahtuu kuitenkin niin, että hän tulee todistaneeksi vain sen, että Jumala ei ole rakkaus:
Kas näin:
(1) Jumala on rakkaus = x on y.
(2) x ei ole oleva
(3) koska x ei ole oleva, myöskään y ei ole oleva
(4) kaikki ne, jotka ovat, ovat olevia
(5) koska y ei ole oleva, y ei ole
(6) jos y ei ole, x ei voi olla y
Marionin teoriaa voi kuitenkin tulkita suopeasti silloin, kun sitä ei tulkita olevan ja hyvyyden hierarkkisuuden näkökulmasta vaan ajatellaan se fenomenologiseksi selostukseksi siitä, miten Jumala uskonnollisessa kokemuksessa näyttäytyy.
Uskonnollinen kokemus ei miellä Jumalaa filosofisena olevan käsitteenä vaan vaikuttavana rakkautena. Tässä mielessä Marion on mielestäni oikeassa vaikka hän analyyttisestä näkökulmasta ajaakin seinään.
Bonaventuralle oleva ja hyvyys ovat samalla tasolla ”toisen kerubin” nostettua hyvyyden olevan alkuperusteen rinnalle. Tuomas Akvinolainenkin ajatteli suurin piirtein näin. Oleva on primäärisempi hyvää loogisesti, mutta ei todellisuudessa. Marion tahtoo kuitenkin nostaa hyvän myös loogisesti primäärimmäksi kuin oleva. Tällöin tapahtuu kuitenkin niin, että hän tulee todistaneeksi vain sen, että Jumala ei ole rakkaus:
Kas näin:
(1) Jumala on rakkaus = x on y.
(2) x ei ole oleva
(3) koska x ei ole oleva, myöskään y ei ole oleva
(4) kaikki ne, jotka ovat, ovat olevia
(5) koska y ei ole oleva, y ei ole
(6) jos y ei ole, x ei voi olla y
Marionin teoriaa voi kuitenkin tulkita suopeasti silloin, kun sitä ei tulkita olevan ja hyvyyden hierarkkisuuden näkökulmasta vaan ajatellaan se fenomenologiseksi selostukseksi siitä, miten Jumala uskonnollisessa kokemuksessa näyttäytyy.
Uskonnollinen kokemus ei miellä Jumalaa filosofisena olevan käsitteenä vaan vaikuttavana rakkautena. Tässä mielessä Marion on mielestäni oikeassa vaikka hän analyyttisestä näkökulmasta ajaakin seinään.
perjantai 1. elokuuta 2008
Elokuun alkaessa
Ministeri Hyssälä kannustaa lehtitietojen mukaan opiskelijoita tekemään lapsia.
Ensisynnytysikä on noussut 29 ikävuoteen, lapsia syntyy liian vähän, voitaisiin myös harkita opiskelijoille maksettavan tuen antamista, esittää ministeri, mikäli nyt lehtitiedot pitävät paikkansa.
Voi olla, mutta onkos tässä asiallisesti kysymys siitä, että ministeri kehottaa opiskelijoita vähentämään ehkäisyä ja kaavailee valtiontukea niille, joille koituu asiasta seurauksia?
Sukupuoliyhdynnäksi julkisuudessa kutsutun montaa lähimmäistämme miellyttävän toimenpiteen harjoittaminen miellyttänee myös isänmaan toivoja.
Ei siitä puutetta hallinnon näkökulmasta liene, vaikka lieneekin monen asiaan perehtyneen opiskelijan mielestä.
Olen kannassa ja käsityksessä, että asiaan liittyy myös vakava kysymys: käytetäänkö raskauden keskeyttämistä ehkäisyvälineenä?
Ainakin Aatamin aikana naispuoliset opiskelutoverit valittivat, että kun meni valittamaan kurkkukipua, kuului ennen oman suun avaamista jo ovelta: Ja se oli abortti vai?
Ministerin kannustus on varmaan monen kiireisen ja köyhän illanviettäjän kannalta tärkeä viesti ylhäältä: on ikään kuin ministeristason käyntikortti toteuttaa elämän tarkoitusta, joka on elämän lisääminen.
Tällaiset viestit ovat sikälikin kiinnostavia, että nyt ei riitä enää se, että pitäisi opiskella oikein nopeasti. Sen rinnalla pitäisi vielä saada lapsiakin.
Kyllä me elämme eloisassa ja ripeässä maailmassa.
Ensisynnytysikä on noussut 29 ikävuoteen, lapsia syntyy liian vähän, voitaisiin myös harkita opiskelijoille maksettavan tuen antamista, esittää ministeri, mikäli nyt lehtitiedot pitävät paikkansa.
Voi olla, mutta onkos tässä asiallisesti kysymys siitä, että ministeri kehottaa opiskelijoita vähentämään ehkäisyä ja kaavailee valtiontukea niille, joille koituu asiasta seurauksia?
Sukupuoliyhdynnäksi julkisuudessa kutsutun montaa lähimmäistämme miellyttävän toimenpiteen harjoittaminen miellyttänee myös isänmaan toivoja.
Ei siitä puutetta hallinnon näkökulmasta liene, vaikka lieneekin monen asiaan perehtyneen opiskelijan mielestä.
Olen kannassa ja käsityksessä, että asiaan liittyy myös vakava kysymys: käytetäänkö raskauden keskeyttämistä ehkäisyvälineenä?
Ainakin Aatamin aikana naispuoliset opiskelutoverit valittivat, että kun meni valittamaan kurkkukipua, kuului ennen oman suun avaamista jo ovelta: Ja se oli abortti vai?
Ministerin kannustus on varmaan monen kiireisen ja köyhän illanviettäjän kannalta tärkeä viesti ylhäältä: on ikään kuin ministeristason käyntikortti toteuttaa elämän tarkoitusta, joka on elämän lisääminen.
Tällaiset viestit ovat sikälikin kiinnostavia, että nyt ei riitä enää se, että pitäisi opiskella oikein nopeasti. Sen rinnalla pitäisi vielä saada lapsiakin.
Kyllä me elämme eloisassa ja ripeässä maailmassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)