Älykköjä

Saamieni tiedonantojen mukaan keskustelu älymystöstä jatkuu, myös kirkon piirissä.

Ehkäpä voisimme löytää kolmisenkymmentä kristittyä älykköä ja tehdä heidän kuvistaan joulukalenterin, jonka viimeinen luukku olisi tietenkin Jeesus. Näin joulun sanoma saisi älyllisen ja sivistyneen latauksen ja lisäksi kalenterien myynnillä voitaisiin rahoittaa jotakin kirkollista hyväntekeväisyyskohdetta.

Joulu leviäisi takaisin kriittisiin ja vapautuneisiin perheisiin älykkäiden tonttujen tuodessa sitä päivä päivältä lähemmäksi.

Puhe kirkon älyköistä on monessakin mielessä ihan salsaa.

Jos henkilö lasketaan älyköksi ja hän on kirkon jäsen, hän on myös kirkon älykkö ja sillä siisti. Ei sen kummempia kirkollisia älykköjä tarvita.

Kotimaa-lehden kirkollisten älykköjen lista taannoin oli paljastava lähinnä siksi, että ensinnäkin se kertoo, keiden näkemyksiä ja puheenvuoroja kirkolliskokouksen jäsenet, joista valtaosa on hillityn konservatiivista väkeä, pitää arvossa ja seuraa.

Toiseksi se on kiinnostava, koska nimien joukosta puuttuvat lähes kaikki muilla älykkölistoilla esiintyvät kristityt.

Jälkimmäinen asia liittyy siihen, ettei kristillistä ympäristöä ole yleensä ainakaan Suomessa pidetty ensisijaisesti filosofikerhona vaan jonakin muuna, lähinnä kohtalon ja kasvatuksen takia henkilön elämään liittyvänä asiana.

Oliko Jeesuksen opetuslapsissa yhtään älykköä? Yleensähän tätä porukkaa kuvataan jonkinlaiseksi tarkkailuluokaksi, jonka jäsenille tuottaa huomattavia vaikeuksia käsittää yksinkertaisimpiakin metaforisia ilmaisuja.

Jos älykkö on porukkaan kuulumaton oppineisuutta ja hyviä suhteita muihinkin aatevirtauksiin kuin sisäpiirin katsomuksiin omaava henkilö, on lähellä ajatus, että Jeesuksen oppilaista kenties ainoa ehdokas älyköksi on Juudas.

Juudas ymmärtää taloudellisia realiteetteja ja hän operoi avoimessa keskusteluavaruudessa, jossa hänen lähipiirinsä edustamien katsantojen lisäksi suvaitaan myös toisin ajattelevia, niitä tahoja, jotka myöhempi historiankirjoitus on Juudaksen näkökulmasta aivan turhaan leimannut vaikka miksi.

Juudaksen innovaatio on ottaa paras hinta ajatuksen markkinoilta ja liittää siihen vielä ruumiinfenomenologinen herkkä ele, suudelma.

Juudaksessa on rohkeutta olla oman elämänsä sankari ja ajatella omilla aivoillaan tukahduttavan konsensushyminän vallitessa.

Tuomaskin on oikein hyvä, lähes Juudaksen vertainen kirkon älykkö, mutta sikäli nenästä vedettävissä, että hän kokeiltuaan hyväksyy itsenäisen ajattelun lopettavan totalitäärisen ja elämälle vieraan museaalisen ajatusrakennelman. Mutta hän sentään keskustelee.

Kyllä kristinuskolla on kovasti toivoa, kun sen jännittävästä perinteestä, joka tarjoaa ehtymättömän inspiraation lähteen, tulvii Juudaksen ja Tuomaan kaltaisia älykköjen paradigmoja. Kelpaa sitä tällaisin eväin mennä listoille ja esiintyä Kokki-Kolmosessa ja Inhimillisessä tekijässä.

Aina eduksesi uudistuvalle jumalanpalveluksellekin asialla on merkityksensä. Tuomasmessu on postmoderni messu jossa keskustellaan kaiken mahdollisen liturgisen toiminnan ja periinnevirtausten kanssa, hengellinen pataljoonasoppa, johon on heitetty viimeisen viikon ruoantähteistä ne, jotka maistuvat hyvältä.

Tulevaisuudessa suunniteltakoon älyköille Juudasmessu, jossa voi irtaantua ajatuksen ahtaista ulottuvuuksista ja päättää itse, mitä mieltä on – avoimessa keskusteluavaruudessa - ja jossa sakramentteina ovat jähmettyneestä länsimaisesta ajatteluperinteestä poikkeavat kiinnostavat pointsit.