Marion väittää, että Jumala joka on ei ole oleva vaan rakkaus, koska oleva on idoli ja rakkaus ikoni. Se, että Jumala ei ole oleva vaan rakkaus palautuu keskiaikaiseen keskusteluun, jonka yksi muotoilu on Bonaventuran: "Tarkasteltuamme Jumalan olennaisia ominaisuuksia meidän on ylennettävä ymmärryksemme silmä katselemaan pyhintä Kolminaisuutta, että toinen kerubi tulisi toisen rinnalle. Mutta niin kuin 'itse oleminen' on olennaisten ominaisuuksien näkemisen alkuperuste ja nimi, sillä sen kautta saadaan tieto kaikesta muusta, samoin 'itse hyvyys' on tärkein pohja, jolta voidaan kontemploida kumpuamista"
Bonaventuralle oleva ja hyvyys ovat samalla tasolla ”toisen kerubin” nostettua hyvyyden olevan alkuperusteen rinnalle. Tuomas Akvinolainenkin ajatteli suurin piirtein näin. Oleva on primäärisempi hyvää loogisesti, mutta ei todellisuudessa. Marion tahtoo kuitenkin nostaa hyvän myös loogisesti primäärimmäksi kuin oleva. Tällöin tapahtuu kuitenkin niin, että hän tulee todistaneeksi vain sen, että Jumala ei ole rakkaus:
Kas näin:
(1) Jumala on rakkaus = x on y.
(2) x ei ole oleva
(3) koska x ei ole oleva, myöskään y ei ole oleva
(4) kaikki ne, jotka ovat, ovat olevia
(5) koska y ei ole oleva, y ei ole
(6) jos y ei ole, x ei voi olla y
Marionin teoriaa voi kuitenkin tulkita suopeasti silloin, kun sitä ei tulkita olevan ja hyvyyden hierarkkisuuden näkökulmasta vaan ajatellaan se fenomenologiseksi selostukseksi siitä, miten Jumala uskonnollisessa kokemuksessa näyttäytyy.
Uskonnollinen kokemus ei miellä Jumalaa filosofisena olevan käsitteenä vaan vaikuttavana rakkautena. Tässä mielessä Marion on mielestäni oikeassa vaikka hän analyyttisestä näkökulmasta ajaakin seinään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
14 kommenttia:
Ei huono selitys, ja äkkisiltään eron tekeminen analyyttisen ja fenomenologisen lähestymistavan välillä tuntuu mielekkäältä.
Mutta Jumala kohdataan olemisen tilassa. Oma olemisemme kohtaa Jumalan olemisen (tai oikeammin: jaamme sen). Sen jälkeen Jumala saatetaan kokea rakkautena, mutta aiempi ja primaarisempi olemisen kokemus saatetaan sivuuttaa, koska se tuntuu hajuttumalta ja mauttomalta rakkauden kokemukseen verrattuna. Siksi saatamme erehtyä Marionin tapaan ajatettelemaan, että Jumalan rakkaus on ennen hänen olemistaan.
Toisaalta rakkauden voi ajatella niin erottamattomaksi osaksi Jumalan olemista, että niitä ei voi erottaa. Määritteleehän intialainenkin uskonnollisuus perimmäisen todellisuuden erottamattomaksi olemassaolon, tietoisuuden ja autuuden muodostamaksi kolminaisuudeksi (sat-chit-ananda).
jumala on rakakus ja rakkaus on suklaata x=y=z
z on olevaa
ja y on olevaa ja x
ja ne on ja x=y
suklaa allergia kai menee ohi?
Fenomenologia tulkitaan joskus hassusti. Eksistentialismin vaikeus on siinä, ettei argumentti redusoidu pelkiksi esimerkeiksi. Tämä on ongelmamme tällä hetkellä sillä nyt jokainen joka on jotain koulutusta saanut hakee hakemalla kaikenlaista mistä ovat lukeneet. Näin kuljetamme pian kaikki vähänkin elävät ja iloiset ihmiset hourulaan koska pian ovat kaikki jotenkin jonkun diagnoosin mukaan pimeitä. Onhan minuakin käytävillä ja kadulla diagnostisoitu ja lastentarhassa löytyy joka ryhmästä sopivasti 2-3 dyslekikkoa (ennen oli ruoka-allergikoita mutta kun jokaisella rupesi olemaan oma ruokavalio se sitten vain unohdettiin hössönä ja nyt ei juurikaan ole samalla lailla kaikenlaisia ns. erikoisuuksia jotka vaikeuttavat vain ruoan valmistamista ja tarjoilua. Olipa vaihe sekin. No nyt siis diagnostisoidaan ja kaikki ovat niin tietävinään - hellalettas. Minä olen ties mitä heille ja ystäväni sanoi, että hänen nimensä on jokaisessa lääkealan kirjassa kaikenlaisessa yhteydessä milloin mitäkin, ettei voi enää siihenkään luottaa.
Ei hemmetti: eikö ihminen ikinä opi.
Opi tajuamaan oman pienuutensa.
Nenänkaivuu voi jatkua mutta toisten elämän vaikeuttaminen saisi loppua: heti. Minä ainakin haastan raastupaan ne, jotka uskaltavat lausua mitään väärää diagnoosia minusta, etenkin jos ovat vielä auktoriteetin asemassa.
Be careful out there...
suklaasuukkoja zetalle
Hei hyvä Petri, Juhana et al.,
Kiitos Petri Marionin 3. analyysistasi.
Jos uskonto on sui generis,
oman elämänmuotonsa, niin sitä-
kin suuremmassa määrin uskonnollinen kieli.
Ja vielä voiko niitä kovinkaan selkeästi edes erottaa toisistaan ( ainakaan kokemuksellisesti), so. uskontoon sisältyy tai kietoutuu tietynlainen uskonnollinen kieli.
Tähän ehkä Juhanakin viittaa?
Teoreettisten uskonnonfilosofistenkaan
selvittelyiden ei ole välttämätöntä,jos relevanttiakaan,
liikaa etääntyä homo religiouksen kokemuksellisesta tapahtumasta ( käytännöstä), niin
että syntyy ristiriitaa kokemuksellista todellisuuteen kohdistuvan teorian ( katselun) ja käsitteellisesti ymmärretyn spekulaation välille.
Molemmat ovat syytä ottaa mukaan uskonnollisen todellisuuden kuvaamisessa.
Meidän on tärkeää, vaikka vaikeaa tulla uskonnollisesti näkeviksi.
Ks.myös Kant kritiikit I-III ja niiden tietynlainen toisiinsa sisältyminen.
ystävällisesti Matti
Matti,
Aivan, olen vähän sitä mieltä, että jos teologia tai uskonnonfilosofia etääntyy kauas kokemuksellisesta perustasta, sillä ei ole enää juuri arvoa.
Jos teologia sinua viettelee, niin leikkaa se pois. ;-)
petri
Pelkäsin jo, että jämähdit logiikkaan, mutta tulihan se fenomenologia sieltä.
Fenomenologia on (tässäkin asiassa) täysin sivuuttamatonta, koska kakkospremissi 'mättää' Jumalan kokemisen suhteen:
(1) Jumala on rakkaus = x on y.
(2) x ei ole oleva
Johan oli melkoinen loikkaus aristoteelisen kaksiarvologiikan hengessä.
Miten niin x ei ole oleva?
Ymmärrän kyllä logiikan lakien mukaan miksi, mutta tällainen päättely ei nyt vain minun ('kuuluisan') intuitioni mukaan tässä toimi oikein Jumalaa kuvatessaan (Ks. PS.).
*
Miettikääs loogikot vähän preskriptiotanne - siis metaloogisia kysymyksiä - fenomenologian näkökulmasta?
Lyöttekö tässäkin asiassa 'vapaaehtoisesti' päätänne loogisen ristiriidattomuuden seinään ja luulette ainoan 'analyyttisen kokemuksenne' - 'nautinnollisen' mutta rationalisoidun pääkivun (kokemisen sulkeistamisen) olevan merkki oikeassaolemisestanne.
Mutta kuten sanottu - et sentään jämähtänyt (hymiö).
PS.
[Rakkaus] on ylimäärä (surplus), osa, joka ei mahdu enää olemisen kokonaisuuteen vaan jää sen yli, vaikka kuuluukin kokonaisuuteen sillä peruuttamattoman tärkeällä tavalla, että juuri se antaa Olemiselle [Jumalalle] merkityksen. Ilman sitä Oleminen ei ole mitään [paitsi 'vain' on].
Rauno Räsänen kirjoitti:
"[Rakkaus] [...] juuri se antaa Olemiselle [Jumalalle] merkityksen."
Näin. Tai vielä osuvampaa olisi sanoa, että Jumala [ollessaan subjekti] antaa merkityksen olemiselle rakkaudella.
Johan pomppas; en kykene seuraamaan. Kuulostaa hienolta ja älykkäältä.
Ollaan sit ja hengaillaan, eix vaa?
haluaisin kovasti etta uskoni olisi sui generis
onko se muuten vaarallista?
jumalaa , eiko kirrko yrita selittaa asioita kaikille , matemaatikoille, mangoille..
kaikki kokemus on Hanesta
jota pelkaan
Miten mattitaneli maailman uskonnollisesti nakee? se minua kiinnostaa, gallup
anteeksi vain mutta ihmista ei voi vietella paitsi Kauhia Jumala
garru, ei riitä
Onko pakko analysoida logiikan kautta? Rakkaus on voima joka on ja ei-on samanaikaisesti ja siitä laskemme ajan käsitteen.
Tämä on iso havainto. Aika on ollut metafyysisesti se kompa miksi kausaliteetti ja determinismi tuntuvat olevan väärin miten ikinä analysoikin. Mutta musiikin tahdeista saa kuvan, että rakkaus ei ole rakkaus vaan rak-kaus. Ding-don kuten heiluri sillä aika on samanaikaisesti kahteen suuntaan mielestäni. Tämä on loogista kun miettii intention ja myös vauhdin merkityksen relaatioon. Kun vauhti tai liike on suurempi kuin balanssi se on itsensä ylittävää eli intentio.
Kun se on suhteessa origoon se on nolla mutta silti olemassa.
Ei elä intentionaalisesti mutta silti ON ja EI-ON. Tästä syystä taidolla on taipumus nostaa tasoa eli origo nousee myös oman napansa yläpuolelle ja topograafinen kartta on muodostunut.
Lähtökohtana siis rakkaus eli aika kun se on vapaa. Vapaa rakkaus ei tarkoita ihmisten välillisiä rakkauskohtauksia vaan suhteessa ihmisyyteen tai olemiseen ainakin.
Tämä on vain minun fantasiaa.
Eikö ollut aika hyvä juttu. Pani uusia rattaita liikkeelle aivokopassa, eikö vaan?
Hei hyvät Petri ja Dudivie et al.,
Kiitos kirjoituksistanne.
Dudivielle: Tarkoitin uskonnollisesti näkevällä suunnilleen sitä, että omaa
uskonnollisen sävelkorvan,
ymmärtää intuitiivisesti sen,
mikä uskonnoissa ja uskossa
on ehkä olennaisinta -
das mystische ( vrt. myös Alstonin
tulkinta?)
Ystävällisesti Matti
Lähetä kommentti