Oli se sitten harmi, etten siltä säikähdykseltä tullut ottaneeksi valokuvaa. Tämä on Wikipediasta ja siinä on kyllä justiinsa se laite, Valmet 505, traktori, tulee sanasta trahere eli vetää.
Elän ja vaikutan seudulla, kussa joka äijällä on parikin nelivetopeliä pihassa. Niinpä päätin näyttää, että kyllä meikäkin.
Hain työpaikkani vekottimen viikonlopuksi pihatöihin.
Piti mukamas heittää maata maan päälle etukuormaajalla, mutta ei siitä oikein mitään tullut sateen kasattua lisämaan betoniksi.
Ruovin sitten hiekkoja.
Polkaisin siitä hiekkakasalle. En ollut hoksannut laittaa takapainoa. Laskin kuormaa, kun peräpyörät heittivät selkään ja kiskaisivat minut taivaalle kuin Linnanmäellä suurin piirtein yllä olevassa kuvassa näkyvälle asteelle.
Siellä taivaan korkeuksissa sain vetäistyksi lentolingosta virran pois ettei mennyt ihan kuperkeikaksi.
Valuin ovelle, valuin etupyörän päälle ja hyppäsin siltä maahan.
Näky oli ylen komea. Traktori pihassa nokallaan olevaisen ihmettä palvoen.
Hyppäsin rattiin ja ajoin naapurin luo. Mikäs sua vaivaa, kysäisi hän. Lausuin, että oisko sulla isoa konetta kun 505 on rukousasennossa. No lähetään kattomaan.
Naapuri ajoi pihaan ja totesi, että ai tuolla tavalla. En ole ennen moista nähnyt. Säikähditkösä?
Sitten otti heinäseinään ja koputteli etukuormaajaan vipua hiljakseen. Valmet tuli asteittain ja hartaasti alas. Ei edes tömähtänyt hillityn huolenpidon takia.
Sen verran kimpaannuin, että ajoin sen pois pihasta takaisin sinne minne se kuuluukin.

2 kommenttia:
Mullakii on traktori! Sillon kun viela kasvatimme neliapilaa, öisin teimme sillä paaleja auringon kuivatettaviksi. Huumaavaa ääntä ja tuoksua. Lasten ilo oli kaikkein suur..nyt on maatila kesannolla . Traktori pihassa
mutta oliivipuut elää edelleen
Hauskaa (näin luettuna). Onpa sinulla raikas elämä, Petri. Minä olen kerran ollut paikkakunnallasi ja pidin siitä.
Lähetä kommentti