Lepo

Niille mahdollisille lukijoille, jotka lähipäivinä ihmettelevät, ettei uutta tekstiä tähän blogiin ole ilmestynyt, kerron, että olen kansalaisvelvollisuuden täyttämisestä johtuen tilaisuudessa päivittämään tätä palstaa aikaisintaan 22. 11. Shalom.

Nefes

Sana nefes esiintyy Vanhassa testamentissa yli 700 kertaa. Vanhan testamentin kreikkalaisessa käännöksessä Septuaginta se on käännetty sanalla psykhe.

Tuonelalla on nefes, Tuonelan kita. Yksinkertaisimmillaan nefes merkitseekin hengistystä. Kun hengitys lakkaa, nefes lähtee. Minne? Ei mihinkään, se lakkaa.

Nefes merkitsee myös halujen ja mielialojen, pyrkimysten kokonaisuutta. Se asettuu vasten sen kanssa, mikä on kuolema ja nefeksen loppu.

Kun Jumala teki ihmisen, hän teki tästä elävän, hengittävän olennon (nefes hajja). Tässä ei ole eroa ihmisen eikä eläimen välillä, sillä samaa termiä luomiskertomus käyttää eläimistäkin.

Jumala tekee Vanhan testamentin mukaan henkilöitä. Henkilöt ovat hengittäviä nefeksiä, jotka ovat siis hengissä - niin kauan kuin ilma keuhkoissa pihisee.

Heidän nefeksessään on myös ruah, henki eli psyykkinen minuus. Ja Jumalalla on ruah, joka puhaltaa missä puhaltaa.

Näihin mietteisiin päättyy ruahini osalta kirkkovuosi, viimeisen tuomion päivään, jolloin vastakkain ovat elämä ja kuolema, nefes ja nefeksen lakkaaminen.

Silleen jättäminen, let it be ja laisser faire

Heidegger kirjoittaa silleen jättämisestä. En oikeastaan tiedä, mitä hän ajatuksella tarkoittaa, mutta käsitän sen niin, että todellisuudessa on alueita, joita ei tulisi ”ottaa haltuun”.

Let it be on poppia, jonka merkitystä en myöskään ymmärrä, mutta ajattelisin idean viittaavan suvaitsevaisuuteen ja suhteellisuudentajuun, jolla on yhteys silleen jättämiseen.

Laisser faire on markkitalous-oppi. Antaa näkymättömän käden ohjata markkinoiden kulkua, älkäämme puuttuko siihen. Päätetään heittäytyä antaa mennä -periaatteen valtaan, kuten M. A. Numminen vanhassa kuvauksessaan Energiansäästäjä asian ilmaisee. Oppi on väärä, valheellinen, moraalin vastainen ja tuhoisa. Kansanomaisessa merkityksessä se tulkitaan myös väistelevän johtajan toimintamalliksi: antaa asioiden mennä, ei puututa niihin.

Sattuneesta syystä ajattelen näitä oppeja suhteuttaen ne nuorten kasvattamiseen.

Kun olin nuori, olin löysäotteinen talkoolainen eräässä nuorten leirikeskuksessa. Työt perunamaalla eivät pahemmin maittaneet. Joku tulosvastuullinen taho olisi voinut luonnehtia henkilöäni vapaamatkustajaksi.

Olen ikikiitollinen eräälle Ulpu-nimiselle vastuuhenkilölle, joka puisteli päätään ja kehotti työhön ystävällisesti, mutta jätti asian silleen ja toimi let it be –henkisesti. Asiaan puututtiin, laizzer fair oli tipotiessään, mutta samalla poppikansan suhteellisuudentaju oli totisinta totta.

Olen ikikiitollinen siksi, että minun sallittiin tehdä nuoruudensyntejä, joista koitunutta velkaa olen ahkeralla aikuisiällä maksanut. Nuoren ihmisen kannattaa antaa vetelehtiä sopivassa määrin ja vain ystävällisesti murahtaa, että heitetään sut järveen niin siinä on kaksi vetelää vastakkain. Tällaisella kasvatustyöllä ihmisestä voi tulla pikemminkin työnteon merkityksen oivaltava kansalainen kuin jos elettäisiin kuin rangaistuskompaniassa ja ärjyttäisiin puolen tunnin välein, että tulosta perkele tulosta.

Nousevaa sukupolvea kannattaa opettaa siihen, että asioilla on seurauksensa. Elämästä syvimmin tajuava, jyrkkä ja kova porukka, sallii heidän kuitenkin töpätä. Töppäys kun sattuu olemaan parempien tekojen kasvualusta.

Let it be perustuu näkemykseen, jonka mukaisesti ennemmin tai myöhemmin ihminen kohtaa todellisuuden. Todellisuus on luonteeltaan älkää selittäkö -tyyppinen. Vaikka mitä keksisit, tulee tilanteita, joissa innovaatiot eivät auta. Silloin ihmisen on ryhdyttävä työhön ja pyrittävä tekemään asiat oikein. Let it be on siis tavatonta luottamusta. Maailma korjaa kyllä omansa, ja on väärinkäsitys, jos väittää, että kohtaloni on jotenkin toisten kohtaloa vaativampi.

Ennemmin tai myöhemmin, kullekin tulevat murhehuoneen päivänsä. Jos väität, että maailma on sinulle kovempi kuin muille, et ymmärrä elämästä yhtään mitään.

Miettelijän autotesti: Aston Martin DB5

Kulkupeli tekee ulkoisesti kutsuvan, ellei peräti viettelevän vaikutuksen. Sen historiaan liittyy pientä särkyneisyyttä ja haurautta: James Bond oli joutunut luopumaan hänelle niin rakkaaksi tulleesta Bentleystä ennen elokuvaa Kultasormi, sillä vanhan auton katsottiin, kuten Sean Connery on osuvasti lausunut, "tehneen tehtävänsä".

Auton ja sen lumoavan maailman on suunnitellut Ken Adam, tuo lavastuksen ideatykki. Adam on syntynyt alunperin Berliinissä, mutta muuttunut tiedostavaksi ihmiseksi Englannissa muutettuaan sinne 13-vuotiaana, herkkyyttä virittävä fakta tämäkin.

Legendaan on sijoitettu jäljitysvastaanotin, kääntyvät rekisterikilvet, hydrauliset puskurisarvet, kaksi 7.6 millin konekivääriä, täydellisen puolustusjärjestelmä ohjauslaitteineen, asekaukalo, taakse nostettava suojakaukalo konekivääritulta varten, heittoistuin ja - renkaansilpoja. Renkaansilpoja on käytännöllinen ratkaisu ohitustilanteisiin, joissa Aston Martinin takarenkaan navasta ohjataan 60 sentin etäisyydelle ulottuvao ohittajan autosta selvää pässinlihaa tekevä pyörivä terä. Lisäksi kokonaisuuteen sisältyvät kivat peräosan aseet: öljysuutin piippuineen, joka ampuu takaa-ajavien autojen renkaat puhkovia piikkejä tielle.

Kyseessä on elegantin vaikutuksen tekevä työväline arkikäyttöön, joka vastaa vähintäänkin kohtuullisesti myös vaativampaan ajonautintoon tottuneen kuskin tarpeisiin. Käsivaihde on 5-vaihteinen ja kiihdytystempot, jotka polttavat turhat esteet järjestelmästä vaivattomasti, tuntuvat sangen joustavalta. Harkitsisin kuitenkin Girling-levyjarrujen törmäysvaikutelmineen vaihtamista johonkin modernimpaan järjestelmään, esimerkiksi niihin, jotka ovat tarjolla tyypissä Aston Martin V 12 Vanquish, varsinkin mikäli välinettä on tarkoitus käyttää perheajossa.

Kiihtyvyys on 8 sekunnin paikkeilla nollasta sataan, mikä on isänpäivän sankarille kohtuullinen lento. Osa jäisistä takaa-ajoista ei välttämättä onnistu. Konetyypin suunnittelussa olisi voitu ottaa huomioon myös pienemmän mutta tehokkaan moottorin käyttäminen, jotta tilaa aseille olisi jäänyt paremmin.

Kaiken kaikkiaan: varsin hintalaatu-suhteen näkökulmasta kilpailukykyinen peli keskivertokuskille esimerkiksi verrattaessa Volkswagen Poloon.

Laman jälkeen?

Helppoina aikoina esille nousevat pärjikset, jotka valuvat kuin vesi hanhen seljästä todellisuuden astuessa takaisin sisälle helppouden ajan ulkoiltuaan.

Ulkoa tulevat sisälle myös kohmeiset kasvot, tyypit, joita paleltaa jo valmiiksi.

Meillä täällä Suomessa niin tapahtuu vuoden 2010 paikkeilla. Kansainvälinen talouslama koittaa ensi vuonna. Hyvänä taloutena Suomi ei ole ensi iskussa mukana, mutta painuu pitkään taantumaan eli siis lamaan hieman Keski-Euroopan perässä. Tämä johtuu siitä, että Suomi on syvemmin kansainväliseen talousjärjestelmään sidottu kuin kenties koskaan itsenäisen historiansa aikana. Koittava lama tulee sisältämään kovempia koittelemuksia kuin 1990-luvulla kokemamme. Pysyykö Suomikaan niistä sivussa?

Kun Eurooppa on viimeiset 15 vuotta käyttäytynyt kuin kunniakomppania, on sen uuden suuntautumisen kannalta uskottavaa, että rivin viimeinen mies pohjoisesta, Suomi Finland, juoksee mukaan vasta kun kaikki muut seisovat jo asennossa. Siinä asennossa, jonka kersantti Ärjylä eli siis Lama, on Euroopalle komentanut.

Suomessa on jokaisella tärkeällä kaverilla ollut aina hirveä kiire. Tällä kertaa, viime vuosina, kiire on ollut päästä mukaan lamaan. Mutta kuulkaa kun se rivi alkaa olla jo suora ja Suomi senkun käkkii.

Tuo yllä on melko vaivatonta ennustaa, ja tällä hetkellä sadoissa toimistoissa ympäri maata pureskellaan lyijykynää asiaa ja siihen valmistautumista pohdiskeltaessa. Esimerkiksi Pohjois-Savossa yritysten arvio tulevaisuudennäkymistä on nyt alhaisimmillaan kymmeneen vuoteen.

Pohdinta on vastuullista toimintaa. Mutta se on eräiltä osin visiovääristymä.

Pitäisi tietenkin miettiä, mitä laman jälkeen?

Emme ole kansakuntana täysin selvinneet viime lamastakaan. Karsittuja peruspalveluja ei ole saatu korjatuksi. Nuorison pahoinvointi on ennenkuulumattoman näkyvää. Nuorten perheiden tilanne on heikompi kuin suuren taloudellisen nousukauden anteihin osallisen enemmistön tilanne.

Suomi on myös, esimerkiksi, alkoholisoitunut. En ole absolutismi, mutta kirjoitan kohta julistuksia Wiinan Kauheista Kirouksista. Olen lukenut tietoja, joiden mukaisesti suomalaisten alkoholinkulutus olisi asteikolla vauvasta vaariin 13 litraa puhdasta alkoholia. Se on armaan Venäjän lukemissa. Se tarkoittaa sitä, että keskuudessamme elää joukoittain henkilöitä jotka kiskovat parikolme kossupulloa viikottain, vuoden joka ainoa viikko ja juhlaviikkoina kunnon juomingit päälle.

Siinä viime laman perintöä. Johon voi lisätä sivistyksellisen kulttuurin ja arvojen vähättelyn käytännössä, työtaidon heikkenemisen monilla aloilla, byrokratian ennennäkemättömän paisumisen, vääränlaisen tehokkuuskäsityksen omaksumisen, viihteellisyyden jne. jne.

Nyt edessä oleva lama tulee tuottamaan onnettomuutta paljon lisää. Miten käy kovat lainat ottaneiden nuorten perheiden, kun työpaikat menevät? Ehkä väestönsiirrosta Helsingin alueelle on se hyöty, että soppatykille on lyhyt matka ja sen ympärille saadaan helposti pari miljoonaa ihmistä kootuksi.

Lamasta pääsee rämpimään eteenpäin ainakin kohtuullisuuteen suostumalla, naapuriapuun luottamalla ja teoreettisia ominaisuuksiaan kehittämällä, älyllisesti epärehellinen ja todellisuudelle vieras yksiarvorationalismihan tämän touhun keskeinen syy on. Muutakin tarvitaan, mutta sitä voi vielä kun laivan keula jo nousee ja luisu kohti perää alkaa pohdiskella, tilanteen myönteisiin ulottuvuuksiin viitatakseni.

Myönteinen tilanne ei kuitenkaan synnytä pärjiksen virnettä, kun tietää, ettei laman jälkeisessä maailmassa ole edes jäävuorta, johon törmätä, sillä sekin on sula. Henkilökohtaisella elämänkentälläni, astun siis nyt ulos kaapista, harjoittamani ajatusleikki pyrkiä soittamaan kakkosviulun osuus Haydnin keisarikvarteton toisesta osasta, miltei muuntuu kylmänväreitä aiheuttavaksi.

Vesivoima

Iure humano ja iure divino

Pidin viime viikolla papeille tuomiokapitulissa pätevöitymiskurssia, jonka puitteissa käsiteltiin myös luterilaista käsitystä pappisvirasta.

Toin esille, että pappisvirka on luterilaisen päätunnustuksen Augsburgin tunnustuksen mukaan jumalallisella asetuksella asetettu kahden funktion, saarnaamisen ja sakramenttien jakamisen, ja yhden intention eli tarkoituksen, uskon saamiseksi, kokonaisuus.

Tämä on asetus, institutum est, ja se on jumalallinen, jumalalliseen oikeuteen (iure divino) perustuva.

Sittemmän luterilaisen tulkinnan mukaan viran ulkoiset tunnusmerkit ja ilmenemismuodot, kuten virantoimittajan sukupuoli, ovat iure humano, inhimilliseen oikeuteen perustuvia. Ne voivat myös muuttua. Sitä, että pappisvirka on asetettu vain miehille ei nykyisen luterilaisen virkakäsityksen mukaisesti ole tehty iure divino vaan iure humano ja se voidaan siis muuttaa olosuhteissa, joissa naisen ja miehen käsittäminen on muuttunut siitä, miten se aiemmin käsitettiin.

Erityisesti Melanchthon oli valmis suosimaan inhimilliseen oikeuteen perustuvia ratkaisuja kirkossa. Paavikin voitiin hänen mielestään säilyttää inhimillisen oikeuden, yhteisöllinen kokemuksen ja psykologian takia, mikäli eräänlainen hengellinen ylipäällikkö kirkossa tarvitaan. Tämä ei ole kuitenkaan uskoon eikä teologiaan perustuva asia Melanchthonin mukaan. Teologisessa merkityksessä paavi on luterilaisen tulkinnan mukaan Rooman kirkkoherra.

Asia on kiinnostava kirkkoherra Olli Aallon tapauksessa. Hän vaihtaa sukupuoltaan, koska hänet on todettu synnynnäisesti sekasukupuoliseksi henkilöksi, jonka oma kokemus itsestään on kokemus naisena olemisesta. Pyydän kirkkoherra Aallolta anteeksi, mikäli luonnehdin nyt asiaa väärin, ei ole tarkoitus.

Aalto on lehtitietojen mukaan keskustellut asiasta piispan kanssa ja todennut, että tilanne voi aiheuttaa sellaista hämminkiä seurakuntalaisissa, että hän vetäytyy kirkkoherran virasta sukupuolenvaihdokseen liittyvien hoitojen tähden.

Näin ajatellessaan Aalto lähestyy kysymystä iure humano. Hän arvioi yhteisöllisen ja psykologisen tilan sellaiseksi, että hänen tilanteessaan oleva henkilö ei voi toimia ainakaan kirkkoherrana. Pappiskirjaa kai häneltä ei oteta pois, en tiedä.

Ratkaisu on Aallon osalta mielestäni ihailtava. Hän lähtee liikkeelle kokemuksestaan seurakuntalaisten hyvästä. Hänellä olisi luterilaisen teologian pohjalta myös mahdollisuus ajatella, että iure divino -tyyppisesti ajateltuna hänen sukupuolisuutensa ei ole asetettu ja pappisviran kannalta olennainen vaan kontingentti tekijä. Samalla perusteluissaan hän jättää auki mahdollisuuden ajatella asiasta toisin niille, jotka korostavat tätä jälkimmäistä näkökohtaa.

Yleishyödyllisyys ja elinkeinotoiminta

Päivä on kulunut mielenkiintoisissa keskusteluissa yleishyödyllisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan välisestä suhteesta.

Asia saanee lisävaloa silloin, kun näemmä viime perjantaina kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen tekemään kirjalliseen kysymykseen Aholansaaren verotuksesta hallitukselle annetaan vastaus. Nilsiästä soittivat ja kertoivat, että Aholansaaren lisäksi paikallinen urheiluseura on saanut nyt samanlaiset mätkyt.

Voi olla, että nykyisen lainsäädännön takia asialle ei paljoa mahda. Jos vapaaehtoistoiminta jossakin muussa merkityksessä kuin vaikkapa kukkapenkin kasteluna ja naapurin talon pohjan valuun osallistumisen muodoissa tahdotaan säilyttää, asia vaatii lakimuutoksen tai verohallinnon ohjeistuksen selventämisen. Nämä ovat jo aikaisemmin olleet eduskunnan kyselytunnin aiheena, ja oikeusministeri Brax on aivan oikein todennut, että nykyinen verotuskäytänne on vaarassa tukahduttaa vapaaehtoistoiminnan.

Nykyisessä tilanteessa ns. yleishyödyllinen toimija on puun ja kuoren välissä. Kun valtionavut ovat mitä ovat ja toiminnalle täytyy järjestää omatoimisesti puitteet, on käytännössä vaikea löytää sellaisia toimintamuotoja, joiden verotuksellinen ja muu kustannusrasite ei muodostu sellaiseksi, että ne tekevät toiminnasta elinkelvotonta.

Tällöin ensimmäinen mieleen tuleva asia on se, että kehitetään jokin sellainen tuote, josta saadaan kunnon korvaus.

Näin monet ovat menetelleet, mutta samalla toimijoille on käynyt niin, että ne ovat alkaneet etääntyä yleishyödyllisen toiminnan puitteista.

Verottajan kiinnostus on noussut verottajan oman ilmoituksen mukaisesti juuri tästä tilanteesta. Yleishyödyllisestä toiminnasta on muodostumassa kilpailevaa toimintaa normaalille yritystoiminnalle. Kun näin on, on reilua, että siihen aletaan suunnata samanlaisia säädöksiä kuin normaaliin yritystoimintaan.

On kiinnostavaa, millainen laajaan kansalaisaktiivisuuteen perustuvan yleishyödyllisen toiminnan tulevaisuus on. Näillä näkymin sillä ei ole ruusuista tulevaisuutta, vaan se assimiloituu yritystoimintaan.

Hyväntekeväisyys jää yritysten kontolle, sekä valtion tekohengistystoiminnan kontolle. Sosiaalinen markkinatalous, roomalaiskatolisen kirkon sosiaalieettinen pääoppi, joka rynnii ympäri Euroopan Unionia, tekee tuloaan tämän myötä näille raukoille rajoille. Sosiaalisen markkinatalouden mukaan sosiaalitarpeisiin tehdyn verotuksen tulee olla alhaisempaa kuin niin sanotussa pohjoismaisessa mallissa ja yritysten tulee jakaa eräänlaisia almuja eli pitää ensisijaisesti piirissään toimivien sosiaali-, terveydenhuolto- ja vapaa-ajan tarpeista huolta. Sinänsä ilmiö ei ole tavaton, mikäli ajattelemme suomalaista yhteiskuntaa patruunoiden aikana: tehdas rakensi asunnot, sairaalan ja koulun, kun köyhällä valtiolla ei ollut varaa niitä joka kolkkaan osoittaa. Illalla oli luvassa yhteinen sivistävä luento tai hassut iltamat.

Asioilla on puolensa. Kun köyhällä valtiolla ei ole antaa rahaa vielä köyhemmille kunnille, etsitään ratkaisuksi mallia, jossa sosiaali- ja terveysalasta tehdään yritystoimintaa. Ulkoistetaan nämä palvelut, jotta päästäisiin ainakin vähemmin hallintomenoin.

Osa lääkäreistä ajattelee, että terveyskeskukset voidaan kyllä saada tehokkaiksi. Monet käyttäjät puolestaan ajattelevat, että yksityisen lääkäriaseman palvelut, vaikkakin vähän kalliimpia, ovat kuitenkin laadukkaampia ja potilaan kannalta miellyttävämpiä kuin kunnalliset liukuhihnat.

Luultavasti paikallisten käytänteiden ja olosuhteiden pohjalta muodostetut sekamallit ovat parhaita. Yritykseltä voidaan ikään kuin vahingossa ostaa paljon sellaistakin, mitä ei ollut tarkoitus ostaa ja monessa tapauksessa on käynyt siten, että jälkikäteen on huomattu, ettei yksityistäminen mitään säästöjä tuonutkaan. Tämän jälkeen alkaa sitten keskustelu niin sanotusta kilpailutusosaamisesta, joka keskustelu harvoin osuu todellisen tilanteen kannalta oikeaan. Se mitä ostetaan, sisältää usein niin paljon muuttujia, että niitä on mahdoton nähdä etukäteen.

Tämäkin liittyy yleishyödyllisen ja elinkeinotoiminnan väliseen suhteeseen ja sen hämärtymiseen käytännössä. Tottakai esimerkiksi lääkäriasema on eräässä mielessä yleishyödyllinen toimija, mutta sitä ei määritellä sellaiseksi silloin, kun kyseessä on yritys.

Nyt on mahdollisuus rikastua!

Lehdessä oli oliko se nyt viime viikolla autoliikkeen ilmoitus autosta Mercedes-Benz, joka oli valmistettu 1994 ja jolla oli ajettu 250 000 kilometriä. Hintapyyntö oli noin 9000 €.

Vuoden 1995 jälkeen valmistetut mersut ovat susia kahdesta syystä. Valmistajan kytkeytyminen Crysleriin on heikentänyt laatua ja lisäksi elektroniikka on lisääntynyt.

Tuollaisessa vuoden -94 mersulla ajaa pomminvarmasti toiset 250 000 kilometria ilman merkittäviä remontteja ja luultavasti yhteensä 700 000 - 1 000 000 kilometriä, jos vain muistaa suojata korin, joka on mersun heikoin lenkki.

Miksi siis ostaa 20 000 - 30 000 maksava upouusi auto, jonka hinnasta putoaa 5 000 € heti, kun auton ajaa pois liikkeestä? Auton, jota ei voi korjata vaan jossa esimerkiksi valojen suuntaus toimii erillisellä moottorilla, joka särkyessään on tilattava sanokaamme Ranskasta, auton, jota ei voi vetää köydellä vaan joka on nostettava lavalle, mikäli siihen tulee ongelmia.

Vanhojen mersujen kulutus on kuuden litran pinnassa. Ne edustavat luxusta ja niissä on tila-auton vaikutelma. Matkanteko sujuu kokkaa katsellessa, kun auto lipuu tiellä. Ajoon keskittymisestä johtuva väsymys on tipotiessään.

Tässä on nyt yleisen Mercedeksen ylistyksen lisäksi intentiona kysyä, mitä muuta hyvin tehtyä vanhaa tavaraa, joka kestää ja joka suo omistajalleen samat luxukset kuin kertakäyttötavaratuotannon nykyiset tuotteet, onkaan vielä muutama vuosi saatavilla.

Elektroniikka on nerokas keksintö, en kiellä. Mutta ei kai sitä nyt kaikkeen ja suuria erilliskomponenttien määriä sisällyttäen tarvita. Kun vielä lisäksi ammattitaito käsityön ja mekaanisten toimenpiteiden osalta on viimeisen viidentoista vuoden aikana romahtanut niin sanotun laadunkehittämisen seurauksena, voisi olettaa, että hyvin tehtyä kamaa saa nyt halvalla ja sen käyttöarvo on huomattava. Kaikenlaisia työkoneita ainakin on, kuten sorveja. Huonekaluja, taloja, mitä lie.

Alan siis kiinnostua dyykkauksesta. Jos jotakin tarvitsen, etsin 15 vuotta vanhaa. Näin en tue markkinataloutta enkä lisää kulutusta, mutta hyödyn itse enemmän kuin jos hankin uutuustuotteita. Ne kun joutuu korvaamaan noin kolmen vuoden kuluttua uusilla.

Vanhan testamentin ydinsanoma: sukuluettelot

Kari Kuula piti äskettäin mielenkiintoisen luennon helvetistä lukuisalle kuulijakunnalle. Luennon kiehtovinta antia oli Danten Helvetin rakennekuvaus ja kertomus siitä, kuinka Saatana heitettiin uloimmalta taivaankehältä läpi avaruuksien maailmankaikkeuden alimpaan kohtaan juuri Jerusalemin kohdalta. Siellä pahuutta hylkivä maa väistyi ja sulki Saatanan sisäänsä. Väistyvät maamassat vyöryivät maapallon ympäri ja pysähtyivät uudelleen Jerusalemin kohdalla ´noin 600 kilometriä paksuksi helvetinkanneksi.

Kuula viittasi myös siihen Vanhan testamentin johdantokursseilla esille tuotavaan käsitykseen, jonka mukaan ajatus ikuisesta rangaistuksesta ja elämästä kuuluu Vanhan testamentin nuorimpaan kerrostumaan, kun taas varhaisemmat kerrostumat ovat näistä ajatuksista vapaat.

Miksi, voisi kysyä. Tunsihan ainakin juutalaisuutta varhaisempi egyptiläinen uskonto Isiksen ja Osiriksen tarun, kuvauksen totuuden salista ja siellä tehdystä tuomiosta, jonka perusteella kuollut tuomitaan joko ikuiseen lännen maahan tai kuoleman valtakuntaan, rangaistukseen.

Ilmeisesti syynä on se, että varhainen juutalaisuus tahtoi irtaantua kaikesta pakanallisesta ja siksi vanhempi uskonnonhistoriallinen aines pääsee juutalaisuuteen vasta sen myöhemmässä vaiheessa.

Siitä syystä kaikkein varhaisimmat kerrostumat Vanhaa testamenttia saattavat ollakin sen kaikkein moderneinta ainesta. Ne kun muistuttavat hieman 1800-luvun melko materialistista luonnontiedettä.

Modernismia syntyy, kun menneisyydestä ja ympäröivistä vaikutelmista tahdotaan irtaantua omaperäiseen tulkintaan perimmäisistä kysymyksistä.

Mikä tällaisessa modernismissa jää puhuttelevimmaksi?

Mielestäni olennaisimmat osat Vanhassa testamentissa ovat ne osat, joita emme lue: sukuluettelot.

Sukuluettelot ovat nimeltä kutsuttujen persoonien väestötilastoja, jotka ilmaisevat että kukin yksilöllinen nimi kuuluu huoneeseen ja sukuun.

Kuulumalla huoneeseen ja sukuun, kansaan, ihminen pelastuu, sillä yksin nimensä kanssa esiintyminen ilman huonetta jättää hänet kohtalon jalkoihin.

Sukuluettelot ovat kansalaisyhteiskunnan alku. Yhteisöllisyyden historia on luettavissa niistä käsin.

Sukuluettelot merkitsevät sitä, että nimi on elämän kirjassa.

Nimiluettelo on hengellinen asiapaperi.

Voittoisana päivänä

Barak Obaman valinta Yhdysvaltain of America presidentiksi synnyttää kyllä sisäisillä markkinoillani myönteistä sentimenttiä. En kirjoita kuitenkaan enempää, sillä en ole lukenut Obamasta yhtään kirjaa saati mitään, mikä olisi lähtöisin hänen kynästään.

Pitäisi hankkiutua tästä rapakon taakse muutamaksi kuukaudeksi, jotta hahmottaisi oman sukupolvensa maailmaa Bushin jälkeen. Kokemukseni Amerikasta ovat jo kymmenen vuoden takaa, ja lähinnä niiden pohjalta kirjoitin syyskuussa 2006 blogin, jonka julkaisen tässä uusintana juhlan kunniaksi.

Siitä näkee, miten väärässä olin. Olin aivan varma, että Hillary voittaa. Itse asiassa minulle on jäänyt vieläkin hämäräksi, miten Hillaryn kampeaminen ehdokkuudesta oikein onnistui.

KOLMEN PRESIDENTIN ELÄMÄT

S. Ilmosen jo vuosikymmeniä sitten ilmestynyt teos Delawaren suomalaiset sisältää kiinnostavia tarinoita siitä, mitä kävi kun kuningatar Kristiina otti haltuunsa Hollannin kauppakomppanian ja lähetti Värmlannin suomalaisia rapakon taa laivoilla Kalmar Nyckel ja Fogel Grip.

Laivat oli lastattu monenlaisilla matkaajilla. Esimerkiksi Yhdysvaltain ensimmäinen luterilainen pastori, suomalainen Roerus Torkillus, kuului seurueeseen. Mukana oli myös Rambo, Kristiinan linnaa Delawaressa vartioinut soturi, jolla oli sittemmin maatila nimeltä Rambola. Yksi Rambolan myöhemmistä isännistä, Gunnar Rambo, oli kuulemma paikallisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja.

Useat suomalaiset eivät kuitenkaan jääneet Delawareen vaan jatkoivat kotiin Pentinkulmaan, Pennsylvaniaan. Philadelphian ensimmäinen nimi oli Sauno. Siellä on vielä savolaisia savutupia, joista kuuluisin on itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaneen rautalampilaisen John Mortonin humble abode.

Näistäkin historiallisista lähtökohdistua johtuen Ameriikan historia on suomalaisille ylen kiehtova. Siitä on olemassa monenlaisia versioita. Yhden tavan sujahtaa sisään tarjoavan kolmen presidentin elämänkerrat. Niistä kaksi ensimmäistä on jo kahden presidenttinä olleen. Kolmas on Yhdysvaltain seuraavan presidentin muistelmat.

Erikoista sikäli, että tulevalla istuvalla presidentillä on jo muistelmat. Kun Union Seminarin lehti tivasi Paul Tillichiltä, miksi tämä on amerikkalainen, hän vastasi: Europe looks backward but America forward. Amerikan historia on vähän outo käsite. Amerikkahan on totuus Euroopasta. Ja totuus Amerikasta, niin luulen, on Venäjä.

Robert Dallekin An Unfinished life. John F. Kennedy 1917-1963 (Back Bay Books 2003) kuvaa toisen maailmansodan hyökkäysvenesankaria ja roomalaiskatolista Kennedyä, jolle isäukko osti sen verran ääniä, että tuli valituksi 100 000 äänen enemmistöllä Nixonin ohi Yhdysvaltain presidentiksi. Marginaali oli niukka mutta selvä, toisin kuin nykyisin, jolloin, väittävät, myös vaaleissa vähemmän ääniä saaneen ehdokkaan on mahdollista tulla valituksi.

Kennedyn suuri hetki oli Sikojenlahden fiasko, joka on kammottavaa luettavaa. White Housen väki ei illalla nukkumaan mennessään ollut varma, vieläkö kointähti koittaa.

Kennedyn puhetta Berliinissä on ivattu. Eihän sitä nyt sentään ein Berliner sanota vaan pelkkä Berliner. Niin tai näin, Dallek kertoo, että Konrad Adenauer katseli puheen aiheuttamaa kansanjoukon hysteriaa todeten Dean Ruskille: En ihmettele, vaikka tämä kansa huutaisi vielä uuden Hitlerin itselleen.

Nykyisin joku irvileuka on kuulemma vienyt Berliiniin istuvan presidentin kuvan ja kirjoittanut alle ich bin kein Berliner.

Kennedy oli fyysisesti sairas ja seksiaddikti. Seksi toi ja taksi vei koko ajan. Arvoisien tiedotusvälineiden asenteiden muuttumisesta kertoo se, että vaikka asia tuolloin tiedettiin, sitä ei ensinnäkään pidetty kiinnostavana. Toiseksi ajateltiin, että kyseessä on sentään Yhdysvaltain presidentti.

Elokuva Kennedyn murhasta teki aikanaan vakuuttavan vaikutuksen. Dallek keskustelee siitä jonkin verran, mutta kirjoittaa yksinkertaisesti: Lee Harvey Oswald ampui kuudennen kerroksen ikkunasta kolme laukausta avo-autossa matkaavaan presidenttiin. Laukauksista kolmas oli ratkaiseva. Puoli tuntia tästä presidentti todettiin kuolleeksi Parkland Memorial Hospital-nimisessä sairaalassa.

Bill Clintonin muistelmat My life (Alfred A Knopf 2004, suomennettu) on ulkoasultaan kiinnostava. Washingtonissa käydessä tulee tunnelma, että se on Wien jättiläismittakaavassa. Amerikassa kaikki on suurta. Niin myös kirjat, tiiliskiven kokoiset tilitykset omasta elämästä.
Clinton on idealisti, joka tilittää vilpittömän itseensä ja sukupolveensa kohdistuvan rakkauden nimissä tunteitaan. Lewinsky-jupakka saa tietysti merkittävän osan kirjan loppupuolella.

Sattui niin, että oleskelin Washingtonin liepeillä jupakan ajan. Helmikuun alussa olin varma, että "sopimaton suhde" on olemassa. Toukokuun alussa en enää tiennyt. Tiedotussota oli mittava, aamusta iltaan usealla kanavalla jatkuvaa analyysia ja sumutusta. Kysymyksenasettelu vaihtui Clintonin vaikeista kotioloista juridisiin vääntöihin, onko suuseksi sukupuoliyhteys ja mitä on harrasment.

Ongelmista huolimatta Clintonin kausi oli varsin onnistunut, yksi parhaimmista Thomas Jeffersonin jälkeen. Jeffersonin tavoin Clintonkin oli presidentti, joka onnistui melkein. Hyvistä aikeistaan huolimatta Jefferson ei poistanut orjuutta ja jälkeenpäin on esitetty, että hänen oma suhteensa siihen oli niin ja näin. Clintonin kohdalla keskeinen syy onnistumisiin saattoi olla puoliso Hillary, joka on Yhdysvaltain seuraava presidentti.

Ai mistä tiedän? Luen ajan kirjaa. Kuten kaikki muutkin.

Hillary Rodham Clintonin Living History (Scribner 2003, suomennettu) on intellektuaaliselta anniltaan aivan toista tasoa kuin Bill Clintonin muistelmat. Yksi keskeisimmistä teemoista on sosiaalipolitiikka, joka on ikuisuuskysymys Yhdysvalloissa ja jonka ensimmäisenä Ensimmäisenä naisena virallisen aseman yhteiskunnan vastuutehtävässä saavuttanut Hillary melkein uudisti. Melkein uudistaminen oli Bill Clintonin melkein onnistuminen.

Sosiaalijärjestelmän uudistaminen ja rakentaminen on ollut Yhdysvaltain kohtalonkysymys Kennedystä alkaen. Rotu, kieli ja ihmisten eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset olivat eläviä 1960-luvulla ja nyt. Castrokin elää vielä.

Sosiaalipolitiikka tulee olemaan Hillary Clintonin presidenttikauden tärkein teema. Hän tullee kuuntelemaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion edustajien näkökohtia ja keskeiseksi nousevat myös verouudistukset. Yhteen tullaan, ympäri mennään. Monet amerikkalaiset ekonomistit pitävät pohjoismaista yhteiskunnan jakaantumattomuutta ylläpitävää verojärjestelmää kiinnostavana mallina samalla kun osa heistä yrittää tuoda tuloeroja ja yhteiskunnan jakoa lisäävää tasaveroa pohjoismaihin.

Sosiaalipolitiikan korostumisessa Yhdysvalloissa tulevaisuudessa on tietysti se lyhyellä ajanjaksolla ikävä seikka, että korot nousevat ja talous menee alamäkeä, koska kannattava bisnes, sota, jää sivummalle. Tosin kyllä Hillary Clinton silläkin suunnalla tulee monta ikävää yllätystä kohtaamaan. Sosiaalijärjestelmän uudistamista voi pitkällä tähtäimellä perustella sillä, että raha on turvallisuutta rakastava eläin. Kun olot vakautuvat, hysteerinen lyhyen voiton menettänyt pennijono palaa kotiin nukkumaan. Mutta tuleeko asia liian myöhään, riittääkö aika? Joko Kiina lopullisesti ohitti Yhdysvallat niin että turha enää yrittää kun on jo housussa?

Noam Chomsky, modernin kielitieteen isä ja aktiivinen aikalaisdiagnostikko katsoo, että nykymeno jenkeissä jonkin verran nopeuttaa siitä riippumatonta vääjäämätöntä kehitystä, Yhdysvaltain hajoamista. Lieneekö muotiteema vai mikä, mutta samat tyypit, jotka 80-luvulla kirjoittivat Neuvostoliiton romahtamisesta, kirjoittavat nykyisin samat sanat Amerikasta. Voi olla, että muutospölötys johtaa siihen, että saadaan mitä tilattiin. Laivan nimi olikin Titanic?

Varikkokäynti

Kuten varmasti moni asioihin hiukkasen syvemmin perehtynyt on pannut merkille Formula 1 -kuningas on MacLaren.

Eli siis Mercedes-Benz.

Mieti juontuu aivoituksiini siksi, että autoni on viety talvihuoltoon ja muun muassa talvirenkaiden vaihtamisen operatsiooniin.

Die Mercedestä ei varsinaisesti huolleta tai korjata. Sille jutellaan sävyisin äänin tyyliin "tyhjä on nyt kylätie, jota ennen sun jalkasi pienoinen polki".

Varikkokäynnin yhteydessä elämänkuva saa siinä maailmassa, jonka kuvittelen lapsuudesta, lumisen vaipan ja tämä Runnin kylpylän maastosta nappaamani muisto tallentuu muistojen aarrearkkuun.

Lama tulee 2009?

Taantuma tarkoittaa sitä, että talous ei kasva puoleen vuoteen eli kahteen kvartaaliin.

Lama on pidempiaikainen taantuma.

Euroopan komission mukaan euroalue on nyt taantumassa ja ensi vuonna kasvua ei ole tulossa ”juuri ollenkaan”.

Jos ei sitä tule edes tuota ”juuri ollenkaan”, alue ajautuu lamaan.

Lama johtuu siitä, että pankit eivät luota toisiinsa ja ne eivät saa lainaa sitä tarvitessaan. Kun pankit eivät saa lainaa, eivät yritykset saa lainaa. Kun yritykset eivät saa lainaa, niistä monet supistavat toimintojaan tai menevät alas kokonaan.

Lainaa ei saa siksi, että sitä on myönnetty liikaa. Lainan liikamyöntäminen on sitä, että myönnetään lainoja, joille ei ole katetta.

Näistä keskeisiä ovat asuntolainat. Suomessa ei luultavasti ole niiden osalta kovinkaan ihana tilanne.

Katteetonta lainaa on myönnetty siksi, että sen avulla ihmisten on uskottu kuluttavan, mikä luo tavaratuotantoa ja työpaikkoja.

Kulutuksen taso on arvioitu liian korkeaksi eli toisin sanoen kuluttamisen mahdollisuus on nostettu tasolle, jolla se ei ole mahdollista.

Lama on luottolama, mutta se on myös väärin ohjatun kulutuksen lama. Kulutus ylikuumeni, kun kulutuksesta osalliseksi otettiin enemmän väkeä kuin on mahdollista. Kun väkeä saneerataan tällaisessa tilanteessa, kyseessä ovat isommat joukot kuin silloin, jos oltaisiin oltu alunperin kohtuullisempia.

Tästä syystä markkinatalous yskii. Markkinatalouden voima, kulutus, kun ei enää pysy niissä rajoissa, joissa sen on mahdollista pysyä.

Kun lama tulee, alkavat niin sanotut korjausliikkeet.

Karsitaan kaikesta mikä liikkuu.

Mutta mietitään, miten kulutus saataisiin pysymään edes jollakin tasolla.

Pyritään karsimaan siten, että kulutuksen pysyvyyttä ei estettäisi.

Karsitaan niiltä, jotka eivät voi kuluttaa.

Ei Piru. Ei tässä ole mitään muutosta siihen, mitä koko 90-luku tehtiin.

Vastakkainasettelun aika on ohi. Kuluttajien piiri supistuu. Niillä, jotka eivät siihen kuulu, ei ole mitään sananvaltaa eikä olemassaoloa. Ei ole vastakkainasetteluja, koska koko kansa on niin pieni ja siihen kuuluu vain pieni porukka.

Mielivallan synty

Väitän, että nykyinen poliittinen kulttuuri on mielivaltaa, sanan kahdessa merkityksessä: se pyrkii hallitsemaan mieliä ja sillä ei ole ennustettavaa, sovittuihin sääntöihin perustuvaa lähtökohtaa. Tulkintani on seuraava:

Yhtenä noin 1300-luvulla alkaneen uudeksi ajaksi kutsutun aatehistoriallisen vaiheen tunnusmerkkinä on pidetty siirtymistä niin sanotusta ajattelun kuvateoriasta ajattelun propositioteoriaan, joista jälkimmäinen merkitsee käsitteellistä todellisuuden hahmottamista.

Ajattelun propositioteoria on vielä tieteessä ja filosofiassa vallitseva lähtökohta. Se kuitenkin alkoi murtua 1980-luvulta lähtien erityisesti niin sanottujen postmodernististen ajattelutapojen takia.

Postmodernismi on alun perin arkkitehtuuriin, kirjallisuudenteoriaan ja sosiologiaan liittyvä teoriajoukko. Maailman filosofianlaitoksilla se ei koskaan ole ollut kovinkaan hyvässä maineessa, mutta suurin osa filosofeistakin myöntää, että ajattelutapa kuvaa sosiologista todellisuutta uskottavasti, joskin liioittelevasti.

Postmodernismin idea on sanoa, ettei ole kaikille yhteisiä käsitteellisiä merkityksiä vaan päinvastoin 1300-luvulta asti ajattelua hallinneen ajattelun propositioteorian valtakausi on ohi. On siirrytty merkitysten vapaan siirtämisen leikkiin, jossa millään ei ole mitään väliä ajatuksen konservatiivisessa merkityksessä.

Eräät kirkon piirissä Helsingissä tehdyt mainoskampanjat ja myös poliittiset kampanjat edustavat tätä postmodernistista anything goes –lähtökohtaa.

Kun työväenliikkeen ”pyhät” arvot siirretään porvarilliseen ivaan tai kun vastaavasti maaseutuyhteiskunnan talkooperinne siirretään yksilön menestyksentavoittelua korostavan puolueen vaalikampanjaan, tapahtuu tyypillinen postmodernistinen ironinen leikki, jossa merkitys siirretään sellaisten merkitysten yhteyteen, joihin se ei kuulunut siinä maailmassa, jossa vallitsi niin sanottu läsnäolon metafysiikka. Läsnäolon metafysiikka merkitsee ajatusta, jonka mukaisesti merkit ilmaisevat vakiintuneita, niin sanottuihin suuriin kertomuksiin kätkeytyviä viitekehyksiä, jotka eivät ole mielivaltaisesti vaihdettavissa ja uudelleentulkittavissa.

Kuten totesin, samanlaisia mainoskampanjoita on tehnyt kirkko, jota on aikaisemmin pidetty läsnäolon metafysiikan keskeisimpinä portinvartijoina. Tässä ei myöskään ole kiinnostavaa se, että kuntavaaleissa samaa merkitysten ironista leikkiä harjoitti juuri Kokoomus. Kyse on poliittisen kulttuurin yleisestä muutoksesta, jonka sisältä on tämä: millään ei ole vakiintunutta arvoa tai merkitystä: anything goes.

Siinä maailmassa, jossa kaikki käy, juuri mielikuvat hallitsevat. Sellainen maailma kulkeutuu takaisin ajattelun kuvateorian piiriin. Siinä maailmassa olennaisinta on visio, mutta tämä visio ei merkitse sen kreikkalaista alkuperää, theoriaa, eli käsitteellisen lähestymisen kautta saatua kuvaa todellisuudesta, vaan pumpulimaisia mielikuvia, joilla ei ole mihinkään erityiseen todellisuuteen yhteyttä.

Siinä maailmassa brändäys on keskeistä. Brändäyksen logiikka on tämä: ota ennen jollekin itsellesi vieraalle taholle tärkeä asia, muokkaa sitä tavalla, joka saattaa olla hyvinkin halventavaa merkityksen alkuperäisen kantajan kannalta, hanki tällä halvennuksella itsellesi menestys ja palauta mielikuva ironisesti nauraen sille, jolta sen varastit.

Se on mainostoimistojen osaamisen maailmaa tällainen. Sen lisäksi, että globaali talous on ottanut poliitisen vallan roolin sen pihdeissä marioneteilta vaikuttavilta poliittisilta päättäjiltä, nämä ovat antaneet ajattelun valtansa mainostoimistoille. Poliittisesta toimista tulee imagon vaihtamista toiseen imagoon, muotinäytös, ja se poistaa poliittisen satiirin tiedotusvälineistä yksinkertaisesti siitä syystä, että ne tekevät sen itse.

Erehdyt, Erkki Tuomioja, juuri unelmahöttö on se, jolla poliittinen kulttuuri pyörii. Siinä äänestäjien sijasta olisi parempi puhua katsojaluvuista, joskin noin 40 % on kaapilla hakemassa makkaraa ja olutta. yli 60 % ääniosuudella nuo kaikki itseään keskustalaisiksi luonnettivat tahot vievät siinä pelissä voiton.

Portilla

Teos: Anita Ermala, Portilla, valokuva: Olli Lähdesmäki.

Häirinnän muudan vaihe: terrorismi kouluissa

Luin jostakin, että Kauhajoen tapahtuman jälkeen kouluissa olisi ollut pitkälti toistasataa uhkausta. Oli miten oli, viikottain raportoidaan eri puolilla maata suljetuista kouluista, jotka sitten nopeasti palaavat normaaliin päiväjärjestykseen. Häiriintyneille koululaisille on tarjolla mallikäyttäytyminen: pistä esille lappu, jossa uhkaat koulukavereitasi ja saat poliisin paikalle.

Rikoksen nimi on laiton uhkaus, ja 15 vuotias voidaan tuomita siitä sakkoihin tai kahdeksi vuodeksi vankeuteen. On selvää, että uhkauksen tekijä ei voi enää jatkaa koulunkäyntiään normaalilla tavalla vaan normaalin rikosoikeudellisen prosessin lisäksi hänen koulunkäyntinsä joudutaan järjestämään määräaikaisesti erityistoimenpitein jossakin muualla kuin hänen vanhassa koulussaan. Perusopetuslaki säätää näet koulusta erottamisen yhteydessä, että opetus on järjestettävä.

En käyttäisi Jokelan ja Kauhajoen ampujista nimeä uhri tai tappaja. Oikea nimitys on terroristi. Uhkaukset ovat niinikään terrorismin muotoja.

Meillä manattiin Kaksoistornien tapahtuman jälkeen terrorismin vastaisesta sodasta. Tosiasia on, että maailmanlaajuisesti tämän tapahtuman jälkeen terrorismin uhreja on ollut joitakin satoja koko maailmassa.

Suomessa ajateltiin, että terrorismin uhka on lisääntynyt, mutta on tietysti aika kaukaista uskoa, että joku "rättipää" tulee ja räjäyttää Helsingin metron tai tekee jotakin muuta vastaavaa.

Näin terrorismi ulkoistettiin, samalla kun sitä ikään kuin tilattiin.

Sitä saatiin omasta takaa.

Kyseessä ovat häiriintyneet ja mallikäyttäytymisen mukaan toimivat, omaa mielikuvitusta vailla olevat tylsämieliset pikkuterroristit, joiden mielestä uhkailu on lähinnä hauska vitsi.

Parasta olisi julkaista naama lehdessä ja kertoa, millä keinoin kyseessä oleva tapaus on huomiota hakenut.

Pohdiskelen vaalitappiotani

Äänestin Manulle illallista ja annoin ääneni paremmalle huomenelle.

Hävisin.

Muutosta ei tapahtunutkaan.

Tämä on veretseisauttava tappio: työpaikalle oli kömmittävä vaikka vaaleissa toimin sen puolesta, että joku muu tekisi puolestani kaiken.

Vaadin johdon vaihtamista, suunnan tarkistamista ja uutta profiloitumista. Mutta samalla epäilen, että tässä saattaa olla kyse muustakin kuin imagosta.

Arvot eivät ole nyt kunniassa.

On laiskoteltava seuraava nelivuotiskausikin, jotta markkinoilla oleva sentimentti vakiintuisi joutilaisuuden suuntaan ja ensi kerralla näyttäisin.

Sellainen tapaus

Tämä kuva on kopioitu luvatta osoitteesta http://unkuri.wordpress.com

Teos on Väärnin pappilan kustanne, jota saa tilata sieltä Minna Kettuselta. Yhteystiedot löytynevät netistä.

Kirja kertoo siitä, miten vanha taiteilija alkaa tehdä inhoamaansa työtä eli muotokuvaa henkilöstä, josta hän pitää kovasti. Käy siten, että kuva ei oikein edisty, mutta malli alkaa tehdä kirjallista muotokuvaa taiteilijasta. Kirja syntyy, kuva ei.

Että sellainen tapaus.

Aikaisemmin on ilmestynyt teos Variaatioita, joka on Hämeenlinnan taidemuseon julkaisu. En tiedä, mutta luulen, että se on loppuunmyyty.

Some afterthoughts

If a person happens to be a happy and proud owner of die Mercedes, he or she may drive during the Tempest without picking up any change around.

But one cannot help noticing that the dark era of the year has arrived. As arriving home it was about 5 pm but the athmosphere was like driving at night in the late summer. It was good to participate in those events called Kirjamessut in Messuhalli and even see Lasse Lehtinen as a first person coming out from the palace when going in by oneself - the space, let say, opened for pretty fascinating encounterings therein. Moreover, Kirjamessut formed a final of the era of light in year and as such played as a honoration and celebration of good mounths.

Now, in front of us there are couple of mounths that involve but red wide, perhaps, and sittings on the fire place as meditating that it is not at all so that I am writing, therefore I live. On the contrary, this truth goes as follows: As far as I live I shall try to write but when learning to write I shall die.

Well, what happens then? I don't believe that heaven that is behind any skyes imaginable is contrued by markets of our good deals. Even it is true that Kirjamessut is better évent in its own class than some people may argue, please, don´t compare me heaven and Kirjamessut which each other. But, however, if there is any heaven of God, I believe that on the gate many will meet again and for them it is so suprising joy to feel that those nice mortals really are here, all those so deeply desired.

OK, all fragile friends met at the gate. Your position is most clear for me and meeting you were most inspiring thing at Kirjamessut. But, at the same, it happened that some old friends from theological world came up to me. OK, Eero, it happened that you were presenting your book under the title Heaven is open, and for this reason these clues of heaven appeared in my mind.
OK, Antti. I don't share your view that everybody go there if there is something there. At least I am not so sure of myself. But I share your hope and don't have anything against the idea to see you again. Take care.

Messussa

Kävin kuin kävinkin Kirjamessuilla.

Tapasimme, Meri, Leonoora et son ja Kalevi, mikä on Blogistanin piirit ylittävä iloinen asia.

Olemme kaikki ruumiita, ihan tosi.

Ja tämä, meidän kuolevaisuutemme, on yhteinen aidosti tärkeä onnittelun ja iloisuuden aihe.

Messut ovat missan perillisiä.

Luulisin, että kaiken massatapahtumaan liittyvän hiostavan ja mihinkään-kiinnittymättömyyden kokemuksen ohella messut ovat vinkki eräästä kirjoittamiseen liittyvästä asiasta.

Kirjoitan, muun muassa, siksi, että kirjoitin eilen niin kehnosti. Tämä on katumusharjoitusta eli toisin sanoen sen odottamista, että joskus onnistuisin kirjoittamaan hyvin. Kun niin tapahtuu, lopetan touhun siihen paikkaan.

Silloin olemme näet päässeet perille.

Jatkoa keskusteluun jumalisista teemoista

Jos joku sanoo tietävänsä nykyaikaisen tieteen valossa, että Jumala on olemassa, hän on vähän tyhmä tai sitten huippuälykäs, mutta suljettavissa laitokseen, kuten vaikkapa johonkin Oxfordin Collegeen.

Siksi kaikki, kaikki, kaikki sanovat: onhan se mahdollista.

Mutta mitä tällä on uskonnon kannalta merkitystä? Agnostisesti vastaava voi ajatella, että vaikka asia on mahdollinen, se on ykshailee eikä hän viitsi omistautua koko asian miettimiseen. Professori Enqvist kai ajattelee näin. Valtaoja eroaa hänestä siten, että pitää asian käsittelemistä tähdellisenä. Peruste lienee se, että tähtiede selittää niin vähän elämänkatsomuksellsia kysymyksiä ja vaikka Valtaoja ei olekaan uskovainen, hän pitää elämänkatsomuksellisia kysymyksiä tärkeinä.

Uskovaisille vastauksella lienee se merkitys, että olisi nykyistäkin oudompaa tuntea uskonnollisia tunteita, jos tiedettäisiin, että Jumalan olemassaolo ei ole mahdollista.

Mutta uskonnollisten tunteiden tunteminen ei muilta osin pelaa todistuspeliä ja nojaa tieteen maailman hahmottamisen ja jumalakysymyksen välisen suhteen käsittelemiseen.

Uskonnollinen tunne ilmaisee itseään rukouksena. Jos henkilö alkaa käsitellä Jumalan olemassaolon kysymystä, hän lakkaa rukoilemasta ja ilmaisemasta uskonnollista tunnetta.

Sitten toinen juttu.

Taivaassa ei ole filosofeja. Danten Jumalaisessa Näytelmässä kylläkin Siger Trabantilainen taitaa sijoittua aika korkealle, mutta ylipäänsä sielläkin filosofit asuvat pikemminkin Helvetin etupiirissä sijaitsevassa lautteuksilassa, Limbossa.

Kierkegaad myöhemmin huomatti, että kun dosentti menee taivaaseen, hän heittää hatun naulaan ja odottaa palkintoja Jumalalle tekemästään suuresta palveluksesta, jonka hän teki osoittaessaan, että Jumalan olemassaolo on mahdollinen.

Kodin pojat

Meneillään ovat kirjamessut, joista Rauno kirjoitti osuvasti

Ensi viikonvaihteessa ovat meneillään isommatkin juhlat. Heränneiden ylioppilaskodin 80-vuotisjuhlat.

Koti sijaitsee Ratakadulla ja Pieni-Robertinkadula, siinä Kotikadun kulmassa.

Asuin siellä vuosina 1984-87.

Kodin oli perustanut Snellmanin sukulainen kamreeri Arne Roering, Arne-setä, joka on yksi kirkkohistorian suurimmista miehistä. Hänen nähtiin iltaisin hiljentyvän Fransiskuksen kuvan eteen. Hänen perintönään veisattiin vielä 80-luvulla yhteisellä aterialla karoliinisen virsikirjan virsi, joka on tämä

Ravitse Herra joka päivä perhees
ja ruumiillemme lainaa hänen verhons
Suo meille rauha
riidat pois ota
eipä auta sota.

Me, jotka asuimme 80-luvulla kodissa, inhosimme kaikkea järjestötoimintaa. Teologian opiskelijoiden tiedekuntaan tai Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallitukseen menemistä pidettiin älyllisenä rappeutumisena. Vain kerran, kun Jukka Puronlahti asui kodilla ja Mari Rantasila vieraili siellä usein, oltiin innokkaita. Mennään ylioppilaslakkoon Jouko Turkan, vanhan kunnon körttisuvun Durchmannin, edustajan puolesta.

Nimesimme itsemme asioihin hiukkasen syvemmin perehtyneiksi. Keitimme vintillä yhden Salmisen kotitalon omeinoista viiniä ja ilmoitimme aikeemmevain niille, jotka olivat vähintäänkin magistereita.

Kun mehjuksi kutsuttua aperatiivia testattiin, kysyi Rids, että ollaanko me Kokkolassa.

Ridiksen nimeksi tuli sitten Kopelestone suuren filosofianhistorioitsija Coplestonin mukaisesti.

Kun muualla oli raamattupiirejä, perustimme kodin räjäytyspiirin.

Kannoimme yksin hautaan professori Haikolan, kodin pojan viimeiseen asti.

Haikola kerran soitti. Vastasin puhelimeen, että Ilmavoimien esikunta. Kuului kröhisevä ääni, että tietääkös ylioppilas kuka täällä on. Sanoin etten tiedä. Täällä puhuu professsori Haikola, ääni lausui. Sanoin, että anteeksi. Ääni jatkoi: oisit sanonut että haista jätkä paska.

Stten mentiin Lassen luo. Haikola sanoi ovella: oletkot sinä lukenut Tunnustuskirjat latinaksi. sanoin, etten ole. Lauri sanoi: ei se mitään, minä olen.

Lauri luki meille ruotsiksi kirjoittamiaan esitelmiä ääneen. Ou, imponoivaa, kröhom, hän lausui. Illan loppuessa hän soitti bottalle: Täällä puhuu osakunnan entinen inspehtoori, kröhöm. Minujlla ei ole käteistä. Akkani on Darwinin sukulainen Ruotsista. Käykö seitsemän tuhannen shekki?

Kerran maalasimme tyttöjen ikkunat mustaksi kaikista aineista kyhätyllä maalilla. Maunumaan Matti kulki ulkoportaita pitkin seitsemänteen kerrokseen ja teki sen.

Olimme Hesarissa varastettuamme tyttöjen rintsikat ja laitettuamme ne Dianan patsaan peitoksi.

Meillä oli kotiryssä, Gennadi, jota puhuttelimme nimellä ryssä ja kotigena. Hän, entinen ohjusmies ja nykyinen ortodoksinen pappi Venäjällä, vei aina elektroniikkaa mukanaan kun juna pektopah lähti Moskovaan.

Salmisen gradu tehtiin neljässä vuorokaudessa. Lauri saneli, minä kirjoitin. Huovinen kysäisi möreästi, että Järveläinenkö sitä sun kanssas tekee. Viimeisenä iltana heitimme Laurin kanssa noppaa siitä, ollaanko samaa mieltä kuin Jussi Talasniemi väitöskirjassaan samasta aiheesta vai jotakin muuta mieltä.

Nurmon Jymyn painijoita asui Kodilla. Toinen käteni liimautui viikoksi kiinni harjoituksissa. Lenkkimme oli Torpan Hiki, Veri ja Yrjö. Sille lähdettiin "nyt ei pojat revitetä" -hengessä. Kolmen kaljan jälkeen 4.5 kilometriä alle 20 minuutin on nuorelle pojallekin verraten kova suoritu
Välimaan Masin vei Tuoni 47-vuotiaana. Masi toi aina antiikkiliikkeiden kamaa Kodin viihtiöön ja sanoi ovella. Eikö täältä perkele kahvia saa.

Kun olin armeijassa, Masi lähetti varuskuntaan nimellä eversti Perse eli siis alokas Järveläinen kirjasarjaa Suomen sana. Kersantin natsoja hamuava Raudaskoski luki aina uhlallisesti nämä terveiset ja viestin voimasta pääsin majuritasolle esikuntaan. Kaappini oli täynnä runkkupuvun alla Suomen sana -kirjasarjaa.

Kinnunen eli Känninen, Rauha, nykyinen katolisen kirkon nunna ja entinen luterilainen pappi Ruotsista, Vompatti ja muut olette aina sydämessäni. Rauli Badding Somerjoki oli jo aikaisemmin asunut Kodilla.

Ruokasalissa oli puolentoistakymmenen sankarin kuvat. Sotilaspukuun sonnustautuneita kaatuneita kutsuttiin "kodillta valmistuneiksi". Muutamalla oli SS-merkit kauluksessa.

Salmisesta tuli sitten everstiluutnantti, minusta proffa.

Mitä sillä on väliä?

Riidat pois ota ja anna meille rauha.

Kirje Esko Valtaojalle

Hyvä veli!

Pidit äsken luennon Lapinlahden seurakunnan 150-vuotisjuhlan luentosarjassa. Väkeä oli paikalla parisensataa ja en pyynnöistäni huolimatta saanut puheenvuoroa. Näin en ollut tilaisuudessa vastaamassa ajatuksiisi siitä, että teologien pitäisi olla tilaisuudessa vastaamassa tähtitieteilijöiden puheenvuoroihin.

Riennän heti sanomaan, että olet erinomainen lavaesiintyjä: annat yleisöllesi viestin siitä, että olet kunnon veikko. Pidin luennossasi siitä, millä tavoin nykyaikainen tähtiede hahmottaa maaillmankaikkeutta. Kuvalliset esityksesi maailmankaikkeuden mittakaavasta ja ihmisen asemasta siinä olivat mestarin työtä.

Yhdyn mielihyvin näkemyksiisi siitä, että Jumalan mahdollisen olemisen paikat liittyvät alkuräjähdykseen, ihmisen tietoisuuden salaisuuteen ja kaiken selittämättömyyteen.

Samalla mielessäni on muutamia kriittisiä huomioita.

Kerroit vuonna 1998 tehdystä mielipidemittauksesta, jonka mukaisesti vain 7 % huipputiedemiehistä uskoo persoonallisen Jumalan olemassaoloon.

Teit tästä sen johtopäätöksen, että tiede ja uskonto ovat törmäyskurssilla.

Oliko vaihtoehtoja annettu?

Luulenpa, että jos kysymys olisi asetettu siten, että pidetäänkö Jumalan olemassaoloa mahdollisena, tuollaiset 70-80 % olisi vastannut myönteisesti.

Silloin he olisivat seuranneet omaa kantaasi. Kerrot, että olet agnostikko ja pystyt näkemään Jumalan mahdollisuuden alkuräjähdyksessä, tietoisuudessa ja olevaisen selittämättömyydessä.

Itse vastaan samalla tavalla. Entisenä teologian professorina ja kristillisen opiston rehtorina en näe tässä agnostismissa mitään ongelmallista.

Pikemminkin epäilen, että uskontojen jäsenistä ne, jotka vastaavat uskoon Jumalan olemassaolosta myönteisesti, ovat vähemmistö

Ero uskonnollisten ihmisten ja sinun välilläsi on lähinnä tämä. Pidät Jumalan olemassaoloa mahdollisena. Uskonnollisten ihmisten enemmistö ajattelee lähinnä näin. Pitää paikkansa, että Jumalan olemassaolo on tieteellisessä merkityksessä lähinnä mahdollista. Lisäksi on toivottavaa, että tämä uskomus pitäisi paikkansa.

Olit luennoimassa 150 vuotista juhlaansa viettävässä Lapinlahden seurakunnassa. Se on körttiseurakunta ja Iisalmen Sanomien suureksi harmiksi Suomen toiseksi suosituin paikkakunta. Papit ovat aina opettaneet: jos et osaa rukoilla, ikävöi. Jos et osaa ikävöidä, sairasta Herralle. Epäilyksesi ovat seurakunnan pappien opettamaa arkikamaa tässä seurakunnassa. Jonkun Swinburnen bayesilainen propabiliteettifundamentalismi on tästä niin kaukana kuin taivas on maasta.

Sitten hieman tiedettä.

Kerroit luennossasi suuren tarinan tieteen edistymisestä.

Lue nyt hyvä mies edes Sorabjin Time, creation, and the continuum, Peter Dronken History of 1200th century philosophy ja vaikkapa suomalaisten teologien Hurja luonto Abrahamista Einsteiniiin. Sieltä löydät evoluutioteorian, kaukoputken, luonnonlait sun muut. Edustamasi ajattelutapa on syvällisesti keskiaikainen ja sijoittuu vuosien 1100-1400 välille. Pimeä keskiaika merkitsee kansainvaellusten aikaa 600-800, joka aikakausi Suomessakin kunniatohtoroidun Peter Brownin mukaan on tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta valoisa.

Kerroit luennossasi, että keskiajalla oli kaiken maailman astrologisia uskomuksia.

Hölynpölyä!

Jo 300-luvun lopulla Augustinus lausui, että jos kaksoset syntyvät, heidän elämänsä on erilaista, vaikka tähdet osoittaisivat mitä.

Jos keskiajan kansanuskomuksia ja vallanpitäjän näkemyksiä pitää verrata johonkin, oikea vertauskohde ovat nykyajan kansanuskomukset ja vallanpitäjän näkemykset. Tämä on mielestäni reilua. Vertailukohteeksi asettuu se maailma, jonka näemme ohjelmasarjassa Big Brother. Tieteen ja uskon näkökulmasta olisi hedelmällistä verrata keskiajan tieteen ja nykyajan tieteen uskomuksia toisiinsa. Mitä kertoo nykyajan tieteestä, että se ei uskalla kohdata keskiajan tieteen näkemyksiä vaan että se naureskelee keskiajan kansanuskomuksille?

Luentosarjamme ensimmäinen osa, professori Taneli Kukkosen luento, koski antiikin ja keskiajan kosmologiaa. Aihepiiri on yksi suomalaisen tieteen kansainvälisistä huipuista. Se on avannut tieteen näkökulman keskiaikaan ja osoittanut, että olemme vanhempia kuin luulemme. Kukkosen luennon takia keskiaikaa koskevaa kuvaustasi jouduttiin seuraamaan huuli pyöreänä.

Ainoa asianmukainen tapa on edetä niin, että verrataan keskiajan tieteen ja nykyajan tieteen katsomuksia toisiinsa.

Voisinhan minäkin kertoa, että 2000-luvulla eläneet ihmiset uskoivat maapallon ulkopuoliseen elämään. Kollegasi Enqvist raportoi tällaisesta uskosta teoksessaan Tyhjästä syntynyt. Samat tyypit esittävät, että evoluutio on sattumien sarja, jolla ei ole teleologiaa. Tämä sattumien sarja todellako esiintyy jossakin muuallakin? Joko evoluutioteorian tieteellinen tulkinta on virheellinen tai sitten on olemassa Sattuma Number One, joka saattaa saman sattumasarjan voimaan kaikkialla.

Tai voisin kertoa tämän. Hawking esitteli paaville alkuräjähdysteorian. Paavi innostui suuresti, koska ajatteli, että Jumala on pistänyt alkuräjähdyksen liikkeelle. Hawking suivaantui ateistina asiasta ja alkoi laskea maailmankaikkeutta, jossa ei ole alkuräjähdystä.

Tervetuloa keskustelemaan teologien kanssa! Teologien kysymykset sinulle koskevat Hilbertin todistusteoriaa, Gödelin lauseita, havaintojen teoriapitoisuutta ja kokonaisteorian ongelmia sekä tieteenteoriassa tapahtunutta siirtymistä tieteellisestä realismista kriittiseen tieteelliseen realismiin, jonka mukaisesti polleat lausunnot maailmankaikkeuden tietämisestä ovat ongelmallisia.

Lausun vielä sydämellisen kiitoksen erittäin hienosta luennostasi sekä uskontoon liittyvistä aroista luonnehdinnoistasi, joihin minun on helppo yhtyä.

Kerroit, että suunnittelet emerituspiispa Pihkalan kanssa uutta keskustelukirjaa ja että toivot vinkkejä sen aihepiiriksi. Lähetän tämän sähköpostina Pihkalalle, jotta pääsette alkuun.

Abrahamin, ei filosofien Jumala

1. Ajatuksen ja käsityksen kohteena voi olla vain näkyväinen maailma.
2. Jumala ei ole näkyväisen maailman osa.
3. Jumala ei voi olla ajatuksen ja käsityksen kohteena.
4. Paitsi että.
5. Jumala voi säteillä siten, että tahto ihastuu ja kiinnittää Jumalan ajatuksen ja käsityksen kohteeksi.
6. Tahdon toinen nimi on sydän.
7. Sydämen tiivein alue ovat tunteet.
8. Jumala säteilee tunteisiin.
9. Sydämellä on syynsä, joita järki ei tiedä.
10. TULTA!

Mietteitä hallitsemattomasta todellisuudesta

Kuten viljalti tunnettua, sotilas- ym. poliittisista kannanotoista pidättäytyminen on ollut henkilöni toiminnan keskeinen vaikutin.

En kuitenkaan malta olla rientämättä huudahtamaan, että Suomella ei ole syytä liittyä NATOon.

Viestintäkeskukseeni asennetun iGoogle-henkilökohtainen etusivusi -palvelun avulla annoin näet vastikään itseni tulla informoiduksi iltapäivälehden otsikosta, jonka mukaisesti Venäjän ja USA:n sotilasjohtajat tapasivat ensi kerran - Suomessa! Huudon merkki on tässä lainaus.

Suomen NATOon liittyminenhän on ollut hanke, jonka myötä mainittu tapaaminen voitaisiin aikaiseksi saada. Nyt keino on vanhentunut, koska tapaaminen sujuu ilman sitäkin.

Suuri Sattuma, Historian Kontingenssi, on laahautunut varjona ylitsemme ja jäsentänyt todellisuuden galaksien laajuuteen kaikkoavan ennustamattomuuden selittämättömäksi tapahtumain piiriksi.

Opimme jälleen kerran, oi jälleen kerran, että elämä onkin arvoitus, että se ei suju kuten parhaimmatkaan suunnitelmamme olettavat sen kulkeutuvan täällä minkä tähden alla.

Järveläinen lukenut kaunokirjallisen teoksen!

Katharsis voi tapahtua Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla tai Musilin Mies vailla ominaisuuksia luettaessa. Nämä ovat luontevia esimerkkejä.

Mutta katharsis, tunnepuhdistuminen, voi tapahtua myös keveämmässä ja vähemmässä kattavassa yhteydessä. Jopa televisio voi palvella tätä.

Jokunen vuosi sitten esitettiin filosofian liiketoiminnaksi saattaneen Arttu Peräluoman hahmon ympärille muodostettua sarjaa Firma, jonka keskushenkilöstä saattoi tunnistaa muitakin todellisuudessa vaikuttavia filosofeja kuin vain Esa Saarisen.

Viime vuonna esitettiin Pirkka-Pekka Peteliuksen Kymenlaakson laulu, joka yhdisti kiinnostavalla tavalla vakavuutta ja komediaa ja osoitti psykokulttuurin ongelmia.

Ilmeisesti Kari Hotakaisen uutuusteos Ohessa tilinumeroni, jonka kirjoittajaksi on Paol Coelhoa mukaillen merkitty Pauli Kohelo, sijoittuu kokemuksissani Firman ja Kymenlaakson laulun kirjalliseksi jatko-osaksi. Kustantaja on jonkinlaista kohua herättänyt entinen WSOY:n kaunokirjallinen johto eli toisin sanoen Kustannusosakeyhtiö Siltala.

Kohelon Ohessa tilinumeroni on eräänlainen psykohartauskirja, joka sisältää kaikki alan latteudet ja klisheet: mukamas syvällisen elämänkerran, mietteitä, jotka esitetään ajoittain runoina, Kahlin Gibranin ja Spede Pasasen sekoitusta elämänviisauden arkipuvussa. Esimerkkinä lukujen nimiä: Hyväksy itsesi, unohda kyynärtaipeesi, Vapaus ja Tietoisuus, tuo olotilojen aatelisherra. Mietelmät ovat tällaisia: ”Saat sen mistä luovut./ Luovut siitä minkä saat./ Sen menetät minkä haluat./Sen haluat minkä menetät./Palauta se minkä otit./Niin saat takaisin trimmerisi,/ jonka olit unohtanut Ristijärven Shellille.”

Kertojahahmo on ristijärveläinen metsuri, joka on saavuttanut elämässään ylikunnalliset piirteet, käynyt kirjoittajakurssin, rakentanut Möhkövaaraan talon ja on yksi suuresta meidän joukosta, johon kuuluvat muun muassa Saarisen Esa ja Sarasvuon Jari, Mitron Iskä, Amman Äiskä ja Laman Dalai.

Teos nautiskelee kovia rahoja tekevien psyko-osaajien kustannuksella käyttäen hyväkseen heidän siirappiset syvällisyytensä ja pikkunäppärät kielelliset leikkinsä. Se patentoi ”ihminen tavattavissa” –tyyppisiä äitelyystuotteita, vilauttaa laskun ja sisältää sivuillaan mainoksia. Kohelo on juuri napakymppiin henkilö, joka kutsutaan työyhteisön kehittämispäivään, jotta saataisiin se uusi meiltä puuttuva näkökulma.

Tämä ei ole liioittelua. Mutta samalla tietysti voi Kohelon teoksesta kysyä, onko se muuttunut jo yhdeksi psykohartauskirjojen suuresta joukosta. Sisällöllisestihän se ei juurikaan eroa näistä patentoiduista psykokulttuurin tuotteista ja siitä syntyvä nauru ei loppujen lopuksi ole kaukana naurusta, joka syntyy näitä oikeita hartauskirjoja silmäillessä. Ehkä se eroaa niistä kuitenkin siltä osin, että toisin kuin oikeat psyko-oppaat, se ei synnytä henkisen kuvotuksen vaan keveän katharsiksen kokemuksen.

Kirjan lukee nopeasti. Aloitin joskus klo. 17.00 ja lopettelin klo. 19.00. Sopii siis kiireiselle ihmiselle kertakäyttötarkoituksiin, kuten henkisen kasvun teollisuudelle asianmukaista on.

Yhdistysten ja säätiöiden verotus ja kansalaisyhteiskunta

STT kertoi toissapäivänä kansalaisyhteiskunnan neuvottelukunnan kiinnittävän huomiota kansalaistoiminnan verottamiseen. Esillä oli erityisesti Nilsiän Aholansaaren verotustapaus, joka on tämä:

Verottaja katsoo, että siviilipalvelusmiesten ja talkoolaisten syöttäminen ja majoittaminen, josta on Aholansaarelle pelkkää menoa, on verotettavaa tuloa, koska se saattaa edesauttaa säätiön piirissä harjoitettua elinkeinotoimintaa. Tästä 115 000 euroa mätkyjä talolle, jonka liikevaihto on 650 000, velka 750 000 ja toiminta alijäämäistä koko verotarkastuskauden.

Aholansaari on maksanut elinkeinoveroa toiminnasta, jonka tuotto menee yleishyödyllisen toiminnan ylläpitämiseen. Kuvio on siis tämä. Kun virkkaat pipon ja myyt sen vaikkapa 4Hkerhossa, maksat ensin myyntihinnasta veron ja lisäksi ilmaisesta virkkaamisesta. Jos tuloa jää, voit maksaa 4H-kerhon tilojen vuokran.

Talkootyötä kristillisissä piireissä on Aholansaaresta riippumatta luonnehdittu jumalanpalvelukseksi. Se voidaan tulkita uskonnolliseksi toiminnaksi. Aholansaaressa talkootyöllä on tehty muun muassa leirikirkko. Ja tämä on siis verotettavaa, elinkeinotoimintaa mahdollisesti tukevaa toimintaa.

Herää epäilys pikemminkin siitä, onko kyseessä kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin perustuvan uskonnonvapauden rikkominen virkamiesten toimesta.

Asia ei ole aivan mitätön. Rikoslain 17. luvun mukaan: "Joka käyttämällä väkivaltaa tai sillä uhkaamalla oikeudettomasti estää uskonnonvapauslaissa tarkoitetun kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan pitämästä jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta tai muuta uskonnonharjoitusta, on tuomittava uskonnonharjoituksen estämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava. "

Kansalaisyhteiskunnan kannalta tilanne on kiinnostava. Vaalirahasotkuissa pyörivän poliittisen järjestelmän keskellä tasavallan presidentti Tarja Halonen on lausunut, että poliittisten vaalien yhteydessä suoritettu talkootyö ei ole verotettavaa. Kun eläkevaarit rakentavat kirkkoja, se on sitä.

Yhteiskunta vaurastuu tällaisesta toiminnasta siten, että sen jäseninä on virkeitä eläkeläisiä, joilla on mielekästä toimintaa. Asian vieminen verotettavaksi tuottaa kameroin kotisängyssään valvottavia kasveja.

Aholansaaren tapaus on tärkeä valtakunnallisesti. Jokainen yhdistys, joka myy jotakin, vaikka vain hankkiakseen itselleen toimintamahdollisuuksia, joutuu verolle - paitsi poliitikot. Sillä lailla kansalaisyhteiskunta siis etenee ja yhteisöllisyys vahvistuu?

Kaksoiskäsky, virat ja toimet

En ole järjestävän seuran jäsen, mutta katselin ja kuuntelin silti Pappisliiton 90-vuotisjumalanpalveluksen perheemme epäjumalasta.

Piispa Huovinen, jonka fanklubiin kyllä kuulun, saarnasi raamatunkohdasta, jossa Jeesus ensin sanoo, että väärintekijä tulee ottaa kahden kesken kuulolle ja kiristää otetta askel askeleelta, ellei tämä riitä. Sitten hän sanoo, että anteeksiantamiseen ei riitä kerran päivässä eli 7 kertaa vaan 77 kertaa 7.

Huovinen sanoi tästä, että kaksi käskyä on voimassa.

Voimassa on sääntöjen noudattaminen ja oikein tekeminen.

Ja voimassa on anteeksiantaminen.

Näiden maastossa, jota papit kutsuvat lain ja evankeliumin dialektiikaksi, vaeltaminen on elämän vaikein asia, jonka rinnalla kaikki muu on lastenleikkiä.

Sitten Huovinen alkoi puhua viroista. Eräissä viroissa anteeksiantaminen on kovin tärkeätä vaikka ne ovatkin sääntöjen seuraamisen virkoja. Näitä virkoja ovat vanhemman virka, opettajan virka ja papin virka.

Jos ei lapsi koskaan pääse isän ja äidin syliin, hän ei opi rakastamaan, sanoi piispa.

Sana virka (Amt) on tässä yhteydessä luterilaista fraseologiaa. 1500-luvulla ihmisellä ajateltiin olevan persoona ja virka. Persoonana hänen oletettiin olevan lempeä, mutta hänellä saattoi olla ankara virka, kuten leppoisalla isukilla, jolla on isän virka ja myös esimerkiksi pyövelin virka. Siinä suurimmaksi lähimmäisenrakkaudeksi ajateltiin miilun teroittaminen niin teräväksi, että pää katkeaa kerrasta.

Nykyismaailmassa ollaan viroista luopumassa. Ehkä yhteiskunnallisen elämämme ongelmaksi on tulossa, että ei ole isän virkaa eikä äidin virkaa vaan pikemminkin isän ja äidin määräaikaisia toimia?

Filmiville ja niille jotka eivät filmi

Jäänkin tässä vaikuttamaan alalle ja kirjoitan toisenkin postauksen ottaen elokuvan sen esineeksi.

Ryhdistäydyin henkisesti ja ryhdyin miettimään suomalaista elokuvaa alla tuon otsikon, jonka varastin Saarikoskelta. Hän kirjoitti Nenän pakinan Peter von Baghista ja kaikesta muustakin elämää suuremmasta. Se oli otsikoitu kuten tämä tässä.

Kaikkien salonkikelpoisten kulttuuri-ihmisten tulee ensimmäiseksi lausua, että Nyrki Tapiovaaran kaatuminen oli suomalaisen elokuvan suurin menetys ja että Risto Jarvan kolari katkaisi lentoonsa lähdössä olleen uran.

Mutta samalla tunnustan, etten heti muista yhtään Tapiovaaran elokuvaa, joskin tietoisuuteni perällä kummittelee vihje, että olen kyllä niitä televisiosta nähnyt.

Olen katsonut lähinnä Ansaa ja Taunoa sekä komisario Palmua. Järvenpäässä asuessani olin vuoden elokuvakerhossa, jota piti Timo Malmi. Kerho oli sangen oivallinen johdatus elokuvan katsomiseen, jota on syytä opetella ja sen piirissä pyöritettiin melko paljon filmejä, jotka olivat tasokkaita, mutta eivät olleet menestyneet suuressa levityksessä. Suomalaisista katseltiin jokin Matti Ijäksen pätkä, josta kovasti pidin. Kulttielokuvista katselin ensimmäistä kertaa Smoken tuossa kerhossa.

Ulkolaisista kuvaajista pidän Bergmanin kirjoista enemmän kuin kuvista. Kieslowsky on suosikkilistani kärjessä - ihan vaan elokuvallisista syistä.

Suomalaisten kuvien osalta olen kaiketi mielikuvitukseton. Ehdoton suosikkini on Aki Kaurismäki. Pidän siitä, miten kuvat on kuvattu, nehän ovat pikemminkin elävää kuvaa kuin elokuvia. Pidän tarinoista, pidän tyypeistä ja erityisesti pidän dialogista. Puheet Kaurismäen kuvissa kuulostavat samalta kuin suomennosta lukisi. Ehkäpä Kaurismäen elokuvat ovat tältä osin elokuvia elokuvista. Niissä puhutaan samalla tavoin kuin ulkolaisissa kuvissa puhutaan sen näkökulmasta, joka lukee vain tekstitysrivin. Parhaimmat dialogit ovat tällaisia:
- Miten viikonloppu meni?
- Hyvin.

Kirjakielen käyttö korostaa pienen ihmisen arvokkuutta, ja olen huomannut että ilmiö vastaa todellisuutta. Kun pieni ihminen Suomessa tahtoo jotakin, hän käyttää kirjakieltä, usein.

Suosikkini on Kauas pilvet karkaavat. Tämä kuten muutkin elokuvat kuvaavat jonkinlaista menneisyyttä. Mutta samalla ne ovat ajankohtaiskuvauksia. Kiinnostavaa, että erityisesti 20-vuotiaana koin Kaurismäen kuvat dokumenteiksi samalla tavoin kuin Italiaan ensimmäistä kertaa mennessäni oivalsin, että Fellini on dokumentin tekijä.

Suutarin lapsi jaloillaan

Eira Mollbergin teoksen Molle, isäni (Otava 2008) kannessa on kuva Mollesta sellaisena kuin hänet parhaiten muistan. Sain tuolta mieheltä ensimmäisen magnetofonini, jonka sittemmin tietysti purin osiin nähdäkseni mitä laitteen sisällä on, mutta vehkeen pahvinen laatikko on vielä tuolla yläkerrassa tallella.

Teksti on elävää ja se herättää erityisesti vuosilta 1972-74 muistoja, jotka olen unohtanut. Lukukokemus on kummallinen, koska se riipaisee jotakin sellaista, josta en ole ollut tietoinen.

Molle kuoli vasta vuosi sitten. Saattaisi odottaa, että kyseessä olisi surukirja. Näin ei ole, vaan teksti on onnistuttu toimittamaan subjektiiviselta surukirjatasolta kestäväksi elämänkertateokseksi.

Sellaisena se on monitasoinen. Pintakertomuksena on saattohoitopäiväkirjaan perustuvat kohtaukset Loimaalta vuodelta 2007. Näiden alla kulkevat Mollen elämäntarina, isän ja tyttären välisen suhteen tarina, elokuvien tarinat. Kuuden kokoillan elokuvan esittelyt etäännyttävät tekstiä sopivasti subjektiivisesta vuolaudesta ja näiden esittelyiden taustalla on kriitikkona toimineen kirjoittajan taito. Kovin analyyttiseen ja syvälliseen otteeseen ei kirjassa elokuvien osalta edetä. Tai pitäisikö sanoa, että ote on analyyttinen ja syvällinen, mutta ei kattava. Eira Mollberg ottaa esille jonkin yksityiskohdan, vaikkapa Lammion saapumisen Petruskoin majoitustilaan, ja esittää siitä huomioita, jotka ovat oleellisia.

Oman tasonsa muodostavat ne, joita kirjoittaja luonnehtii herkiksi sisäänpäin vetäytyneiksi sielukkaiksi luoviksi ihmisiksi, jotka kaikki olivat hyvin rikkinäisiä ja monimutkaisia.

Meno on tietysti niin rajua, että itkun ja naurun sekoitus on jatkuvasti läsnä. Hauskoja yksityiskohtia on paljon. Eira nimittää isänsä lakimiestä eichmanniksi kirjoittaen nimen todellakin pienellä. Hänen vitsailustaan tulee mieleen tämäkin: Mitä yhteistä on lakimiehellä ja siittiösolulla? Molempien mahdollisuus kehittyä ihmiseksi on yhden suhde milljoonaan.

Kirjan monet tasot palvelevat tällaisen elämänpiirin käsittämisessä ja lisäksi ne valottavat Mollen moniulotteista persoonallisuutta, joka ulottui rivouden ja raakuuden demonisista rakenteista poikkeuksellisen herkkään tajuun siitä, että kauneus pelastaa maailman.

Niinpä niin, Eira. Eikö ole kummallista, että lapsena teillä pelkäsin eniten sitä Tiina-bokseria, joka oli kuitenkin viattomin koko porukasta? Niin väärin ihminen asiat käsittää. Ja nyt muistan, että hieman ´pelkäsin olohuoneen nurkassa istuvaa Aimo Saukkoa, joka näytteli Sotaerakossa ja Syntisessä laulussa Äijää.

Saukkoon liittyen mainitsen tässä sen, mitä olen pitänyt yhtenä Rauni Mollbergin keskeisimmistä avuista. Se oli näyttelijöiden valinta.

Kuilun partaalla

Jorma Ollila puhui eilen televisiossa tilannetajuisesti. Hänen puheenvuoronsa oli ensimmäinen korviini kantautunut, jossa finanssikriisin vakavuus tuotiin julki. Ollila katsoi, että luottolaman mahdollisuus on edelleen huomattava, että kansainvälisten markkinoiden shokit tulevat olemaan kovempia kuin ne, joita koimme 1990-luvun alussa. Vihdoinkin siis asiaa, jossa totuutta ei katsottu suoraan silmästä korvaan.

Ollila lausui myös, että suomalainen alan infra on iskukyinen ja kunnossa, toisin kuin kotitekoisen laman alkaessa. Suomi ei tule olemaan sivusta seuraaja, mutta sillä on mahdollisuus selvitä tilanteesta paremmin kuin moniaalla muualla.

Tämä herättää minussa kysymyksiä. 1990-luvun laman yhtenä selityksenä pidettiin heikkoa kansainvälistä kytkentäisyyttä. Siitä rämpimisen yhteydessä tehtiin kaikki, jotta olisimme osa kansainvälistä yhteisöä. Kun koko maa on suunnattu kansainvälisen suojaverkoston, joka siis nyt ratkeaa, alle, en ole varma siitä, että olisimme kovinkaan iskukykyisiä.

Mitäpä minä näistä puhun. Omalla vastuullani on alle neljäsataa henkeä, henkilöstö ja oppilaat. Laman aikana kouluilla menee hyvin, sillä oppilaita tulee lisää kun ei muuta paikkaa ole mihin mennä kuin koulu.

Sitä olen tarkoittanut, kun olen manannut, että tulevaisuudessa kaikki tahtovat luostariin.

Pois pahasta maailmasta luostariin, jonka toimintakulttuurin rapauttamiseksi osaamis-, innovatiivisuus-, ja arviointiteollisuus on tehnyt parhaansa, toistaiseksi siinä täysin onnistumatta.

Minulla olisi siis syytä lokaaliin leveään hymyyn. Rahoituksemme riippuu oppilaiden määrästä ja oppilaiden määrä on ilman epäilyksiä tässä tilanteessa kasvava.

Globaalisti on naamani kuitenkin musta. On siinä meillä johtajat. Kaikkensa omistivat taloudelle ja tuohon meidät ajoivat.

Juhlissa

Ahtisaaren Nobelista kuulin autoradiosta palatessani Siilinjärven metsäkoulun 60-vuotisjuhlasta. Tilanne oli nostattanut mieltä, joten tieto Nobelista oli kuin shampanjapullon poksahdus.

Juhlat olivat tietysti parasta A-ryhmää, josta Hasan Kallea ja hänen henkilöstöään lämpimästi kiitän. Edes opetushallituksen edustaja puheillaan innovatiivisuudesta ja osaamisesta ei kyennyt juhlatunnelmaa latistamaan, vaikka juhlayleisön edessä nuokkuneesta nuorison torvisoittokunnan edustajista saattoi tarkkaavainen juhlayleisön jäsen havaita hienoista EVVK-asennoitumista.

Paikalla saattoi olla vaarini lähipiiri viimeistä kertaa samassa mittakaavassa. Setämiehiä tietysti, metsäkoulun avainhenkilöiden lapsia, Viljo Holopainen, joka piti Pohjois-Savon ensimmäisen metsäkurssin 1948, Eero Paatero, puheissaan ja toimissaan taidokas pitkäaikainen rehtori.

Todettiin siinä, että kyllä alalla on tulevaisuutta ja se riippuu tällaisista kouluista. Paperi on ollutta ja mennyttä, mutta rakentaminen ja muut tuotteet vielä tekevät tuloansa. Tällainen ajatus on ollut ilmassa jokusen vuoden uskokaa tai älkää ilman Esko Ahoakin.

Kehitys koululla on ollut melkoinen. Ensin opetettiin käyttämään pokasahaa, sitten hankittiin muutama moottorisaha. Nykyisin tyypit ajavat Ponssella. Opiskelijoita on ympäri maailmaa ja henkilöstö konsultoi Nepaliin asti.

Nenosen Martti oli kirjoittanut 300-sivuisen selvityksen. Hän totesi, että Toivalassa samaa toimintaa on harjoitettu 7000 vuotta. Tuolloin astuivat esiin ensimmäiset luontoyrittäjyyden koulutusohjelman edustajat, jotka oppivat ja opettivat lapsilleen luonnossa liikkumista ja lajiston tuntemusta.

Loma Lapualla

Syyslomaviikko alkoi ja ajoin Lapualle. On näet se mersu ja ny o nii luantevaa ajaa sukulaasten pihaan ja sanua notta terveesiä ameriikasta.'

Vaasan linnahan e ihan ehtiny koska tuli nii kiire Tuurin kyläkauppaha Töysän kuntaha.
Komiata oli.

Laitan myöhemmin muutaman kuvan, jonka otin. Riennän kuitenkin heti sanomaan, että kyllä pohjalainen kylänraitti sananmukaisesti painii omassa sarjassaan siellä, missä ovat ne kaksikerroksiset suorat talot ja lakeus.'

Ennen samanlaisissa hommissa ollutta ystäväänikin, joka myös on muuttanut joitakin vuosia sitten maakunnan elämäntapaintiaaniksi kävin Nurmonjoen varrella tapaamassa.

Totesimme yhdestä suusta, että yhdessä helsinkiläiset erehtyvät: ei pidä paikkaansa, että maakunnissa elettäisiin yhtenäiskulttuurissa.

Juontui siitä mieleen toisen entisen työkaverini Ruokasen lausahdus hänen hävittyään Mikkelin piispanvaalin. Miikka oli laukonut, että taisin olla liian erikoinen maalaishiippakuntaan.

Kuinka kukaan voi olla näin pihalla suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä?

Maaseudun vankka yhteen hiileen puhaltaminen on ollutta ja mennyttä. Citykulttuuri tuomasmessuineen ynnä muine postmoderneine ihanuuksineen on läpäissyt koko valtakunnan.

Sen tietysti voi sanoa Helsingin ulkopuolisten alueiden kunniaksi, että siellä täällä mökissänsä elää ja vaikuttaa muutama pahainen yksilö, joka ajattelee omilla aivoillaan.

Lapualla on muuten komia Vanha Paukku eli se Patruunatehdas, jossa 1976 räjähti. 40 arkkua siunattiin samassa tilaisuudessa.

Kokonaisuus on varsin onnistunut. Kansalaisopisto, kirjasto, uusi taidemuseo, joka perustuu tasokkaaseen lahjoitukseen, patruunatehdasmuseo jne. sijaitsevat samassa punatiilisessä pihapiirisissä.

Ja jotta päästäisiin asiahan, on tietysti täysin häpeelemättä perustettu myös IKL-museo, johna on Kosolan kuvaa ja erittäinkin mustapaitaa ja puukkoa myynnis.

.

Hui

Jos ajatte vitostietä Lapinlahden kohdalta, niin kääntykään kirkonkylän kohdalla ja kilometrin päässä on kahvila Luova puu.

Kahvilan omistaa puuveistostaiteilija Raija Weissenberg. Minä asun siinä parin kilometrin päässä vitostien toisella puolella, joten sopii vierailla.

Kahvila on erittäin miellyttävä kokoontumispaikka varsinkin kesäaikaan. Talvisin Raija taitaa enemmänkin veistää.

Rakennuksen kupeella löytyi remontin yhteydessä neljä luurankoa, mikä oli varmaankin karsea kokemus Raijalle ja hänen miehelleen.

Lehdet innostuivat asiasta. Nyt on Lapinlahdella oma Huhtiniemi, ja kaiken lisäksi kyseessä on kokoomuslaisen valtionvarainministerin mummola. Punakapinallisia varmaan!

Kulttuuriministeri Wallin on juuri toimittanut Pahkasian. Iltasanomat seuraa näemmä tarkasti suomibrändiä ja palauttaa Pahkasian henkiin.

Lapinlahdella ei ole juttuluurankoja kaapissa. Sisällissodan ajalta ei kerrota teloituksista.

Muutaman sadan metrin päässä rakennuksesta on vanha kirkkopuisto. Kalmistoja Lapinlahdella on ollut 1600-luvulta asti sillä seudulla. Suomen sodan aikana joukot marssivat läheltä Iisalmeen - vanha maantie, jota sittemmin Aleksanteri I kulki, tuosta meidän portilta 200 metrin päästä, on sekin vielä paikoitellen jäljellä.

Että sellainen Huhtiniemi.

Tänä voittoisana päivänä

Kertausharjoituksista on muun muassa se hyöty, että siellä tapaa viisaita siviilejä, kuten nyt tuon pankinjohtaja Kukkosenkin, joka opetti minulle tämän: raha on turvallisuutta rakastava eläin.

Markkinat menettävät järkensä, kun valtiot ja keskuspankit kertovat niille eri tavoin: olemme hädissämme.

Siitä syntyy vakaille, reagoimattomille toimijoille mahdollisuus. Suomalainen laiskuus voi tällä kertaa olla se pelastus, johon nyt viitataan, kun sanotaan, että ei meillä mitään hätään ole.

Aasiassa taas suhtaudutaan asiaan siten, että ei se mitään, vaikka oltaisiin miinuksella, tärkeintä on, että kauppa käy.

Niin ajateltaessa syntyy tilaa käydä ostamassa Yhdysvalloista tehtaita ja pilvenpiirtäjiä ja levittää omaa mammuttimaista voimaa ympäri maailmaa.

Sivistysvaltiot, kuten Yhdysvallat ja Saksa, ”puuttuvat” tilanteeseen, sätkivät kuin sittiäinen sonnassa.

Muuten lausuisin, että kyllä meiggis on ollut ihan fiiliksissä nähdessään aamuisen huuruisen kirkonkylän.

Rakkauden lahja ei kelpaa kaikille piispoille

Suomen ev.lut kirkon piispat julkaisivat eilen Rakkauden lahja -nimisen sosiaalieettisen puheenvuoron. Puheenvuoro korostaa perheiden ja lasten asemaa kristillisessä viitekehyksessä.

Edellinen aiheeseen liittyvä puheenvuoro onkin jo neljännesvuosisadan takaa.

Tällaisia puheenvuoroja julkaistaan harvoin. Erityisesti sosiaalieettiset kysymykset ovat luterilaisten kirkkojen yhteisten puheenvuorojen kannalta hankalia laatia. Kun yksilön arviolle ja yhteiskunnalliselle keskustelulle ja päätöksenteolle annetaan luterilaisessa perinteessä huomattavasti merkittävämpi asema kuin esimerkiksi roomalaiskatolisessa perinteessä, on vaikea lausua yhteen piispalliseen ääneen kantoja aihepiiristä.

Yksi mahdollisuus, jota takavuosina sovellettiin, oli se, että julkaistiin artikkelikokoelmia, joissa oli piispojen omilla nimillään julkaisemia kirjoituksia. Näin tehtiin 1960-luvulla, jonka loppuvaiheilla piispojen välille syntyi huomattavia, julkisuuteen tulleita näkemyserojakin. Erityisesti itäiset piispat, Olavi Kares ja Osmo Alaja, ajoivat konservatiiviseksi luonnehdittuja näkemyksiä Martti Simojoen johtamaa kirkon valtalinjaa vastaan, jonka edellä mainitut kokivat jonkinlaiseksi myöntyväisyyspolitiikaksi.

Rakkauden lahjankin yhteydessä on paikalliseen julkisuuteen eli Kotimaa-lehdessä ja Savon Sanomissa, tuotu tieto, että aivan kaikki piispat eivät jaksa pyristellä "valtalinjan" tahdissa. Valtakunnallisen julkisuuden kannalta asia ei näytä olevan kiinnostava: Helsingin Sanomat kuittaa ilmiön parilla rivillä.

Julkilausumalla lienee kaksi seurausta. Siitä näkee, millainen asenne suurimmalla osalla Suomen piispoista on perhekysymyksiin. Tahdottiinpa tai ei, tätä näkemystä tullaan tulevaisuudessa lukemaan kristillisenä näkemyksenä aiheesta. Toiseksi: ainakin hetkeksi painuu mieleen, että pari piispaa kokee nämä asiat niin muusta piispakunnasta poikkeavasti, että eivät voi allekirjoittaa näiden kanssa yhdessä perhe-elämän tärkeyttä ja lasten asemaa koskevia kannanottoja.

Lehtitietojen perusteella ymmärrän, että piispa Mäkinen ajattelee siten, että maailman monimuotoisuuden ja repivyyden tulisi näkyä kannanotossa enemmän. Toivottavasti hän lausuu näistä asioista itse jotakin. Muistan kyllä, kun edellinen kannanotto Kasvamaan yhdessä ilmestyi. Tästä uudesta perhekannanotosta poiketen se oli kirja seksistä, ja kyllä siihen luvalla sanoen suhtauduttiin sillä mielellä, että se on oikein söde.

Piispa Riekkinen on arvostellut julkaisuajankohtaa. Kuuntelin hänen ajatuksiaan Kotimaa-lehden verkkosivulla olevasta nauhoitteesta. Ne herättivät mielessäni pari kommentteja, joiden pohjalta lausun muutaman erilaisen mielipiteen, moniäänisyyttä ja elämän kipeyttä kun kaivataan.

Pidän ajatusta Raamatun ajan ihmisten ja meidän maailmankuvamme erilaisuudesta epäkriittisenä. Meillä ei ole maailmankuvaa, ainakaan tieteellistä maailmankuvaa. Aurinkokeskeisestä maailmankuvasta luopuminen on johtanut tilanteeseen, jossa maailmankaikkeuden keskipiste on yhtä hyvin Aurinko kuin piispan nenänpää.

Raamatuntulkinnan kysymykset eivät liity syvällisellä tavalla tällaisiin asioihin. Jo antiikin teologiassa luotiin näkemys, jonka mukaan fundamentalistisesti tulkittu Raamattu on väärinymmärrys. Augustinus luonnosteli teoksessaan De Genesi näkemyksen, jonka mukaisesti Raamatun kirjaimellinen (ad litteram) merkitys ei ole ulkoinen tekstiasu vaan uskonnollinen tulkinta tekstin välittämästä Jumalan tahdosta.

Ihmisen ajatteleminen henkiseksi olennoksi, jolla on syviä ihmissuhteita ei ole 1900-luvun keksintö. Platonin ja erityisesti Aristoteleen mukaan taivaallinen rakkaus toteutuu miesten välisissä homoeroottisissa ystävyyksissä, joiden perusteella solmitaan ns. ystävyysliitto. Suhteet ovat homoeroottisia, mutta niissä sielun alempien osien toimintaan liittyvät seksuaaliset funktiot ovat vähämerkityksisiä. Näkemys muistuttaa erittäin paljon sitä näkemystä homoseksuaalisen suhteen henkisesti arvokkaasta sisällöstä, jota erityisesti eksegeettien kirjoituksissa on väitetty moderniksi, Raamatun ajan kirjoittajille tuntemattomaksi, käsitykseksi homoseksuaalisuudesta.

En tiedä, mitä jälkimmäisestä kirkolle seuraa enkä kannata dogmatiikan professori Miikka Ruokasen esittämää näkemystä, jonka mukaisesti kirkkoon on sen joissakin piireissä elävän homomyönteisyyden takia syntymässä vakava kriisi. Otaksun kuitenkin, että pakanallisuudesta erottautuminen saattaa olla olennaisempaa varhaisten kristittyjen homokielteisyydelle kuin se, että heillä ei olisi ollut ainakin mahdollisuuksia tuntea ilmiö suurin piirtein samassa merkityksessä kuin osa moderneista keskustelijoista sen tulkitsee.

Lisäksi kristityt kirjoittajat liittyivät juutalaiseen perinteeseen, jossa miehenmakaamiskohdat ovat tunnettuja. Voi olla, että he eivät tunteneet hellenistisessä kulttuurissa esiintyvää näkemystä homoerotiikasta, mutta jos he todellakin olivat perehtyneet Ptolemaioksen kirjoituksiin, kuten joidenkin eksegeettien maailmankuvaväitteet näyttävät edellyttävän - kun kerran hänen teorioitaan kannatettiin Raamatussa - niin luulisi niiden rinnalla Platonin ja Aristoteleen kirjoitusten olleen keveää bed-side-readingiä kyseesssä olleen valistuneiston kannalta.

Kopsasin tähän Piispainkokouksen nettisivulla olevasta kirjasta Rakkauden lahja sen ainoan kohdan, jossa teksti käsittelee homoseksuaalisuutta. Mielestäni kohta ei lyö homoseksuaalisuuskantaa lukkoon. Lisäksi kirkon parisuhdetyöryhmässä -, jonka tehtäväksianto liittyy parisuhteensa rekisteröineiden henkilöiden siunaamisen kaavaan eikä, kuten esimerkiksi Ajankohtainen kakkonen on meille kertonut, homoseksuaalisuuden perinnöllisyyden tai sosiaalisen kehkeytymisen suhteen selvittämiseen, - toimineet piispat Pihkala ja Heikka eivät ole kokeneet Rakkauden lahja -kirjaa prosessin keskeyttämisenä:

"Seksuaalisuuden monet kasvot

Suhtautuminen erilaisiin seksuaalisiin vähemmistöihin on viimeisten
vuosien aikana muuttunut radikaalisti. Vielä muutama
vuosikymmen sitten keskustelu oli pidättyvää ja häveliästä; monet homoseksuaalisesti suuntautuneet kokivat olevansa ”kaapissa”.
Nyt erilaiset mielipiteet voidaan ilmaista ja ilmaistaan paljon vapaammin. Yleinen mielipide on muuttunut aiempaa sallivammaksi,
mutta samalla asenteet ja sanankäyttö ovat jyrkentyneet
puolin ja toisin. Perinteisen seksuaalietiikan kannattajat ovat ainakin julkisuudessa usein joutuneet altavastaajan asemaan.
Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen jakaa kristillisiä kirkkoja
kautta maailman. Myös omassa luterilaisessa kirkossamme on jäseniä, jotka ajattelevat asiasta vastakkaisilla tavoilla. Toiset odottavat, että kirkko muuttaisi asenteitaan ja että samaa sukupuolta
olevat parit siunattaisiin ja heille suotaisiin sama asema kuin avioliitossa eläville. Toiset taas haluavat, että kirkko pitäytyisi perinteisellä kannallaan eikä rinnastaisi homoseksuaalisia suhteita
miehen ja naisen väliseen aviosuhteeseen. On hyvä muistaa, että kun keskustellaan homoseksuaalisuudesta,
ei puhuta vain ilmiöstä ja asiasta, vaan ihmisistä, joille oma seksuaalinen suuntautuminen on omakohtainen todellisuus.
Heille kysymys on oman itseymmärryksen kannalta merkityksellinen.
Kun seksuaalisuuden erilaisista muodoista puhutaan yhteisöllisellä tasolla, joudutaan käsittelemään myös laajempia periaatteellisia kysymyksiä, niin yleisinhimillisiä kuin teologisia. Näitä kysymyksiä pohtii parhaillaan piispainkokouksen alainen erillinen työryhmä. Sen vuoksi tässä puheenvuorossa viitataan vain lyhyesti muutamiin sellaisiin kysymysryhmiin, joihin keskustelussa
joudutaan paneutumaan.Mitä tieteellinen tutkimus voi sanoa homoseksuaalisuudesta ja sen synnystä? Osa tutkijoista painottaa perintötekijöiden merkitystä,
osa taas korostaa kasvuympäristön ja sosiaalisten suhteiden
osuutta. Varsin laaja yksimielisyys vallitsee siitä, että seksuaalisen
taipumuksen synty on ihmisen omasta tahdosta riippumaton.
Jäljelle jää kaikille ihmisille vaikeita kysymyksiä. Miten toteuttaa
sitä, minkä itse kokee oikeaksi? Jokaisella on oikeus tulla siksi, mitä hän on, mutta toisaalta jokainen joutuu asettamaan itselleen rajoituksia. Millainen on ihmisen seksuaalisen suuntautumisen
ja käyttäytymisen välinen suhde? Jos kasvuympäristöllä on vaikutusta, millaista kehitystä yhteiskunnan tai seurakunnan pitäisi tukea?Toinen tärkeä kysymys koskee sitä, miten yhteisöissämme suhtaudutaan niihin vähemmistöihin, jotka poikkeavat enemmistön
tavasta elää. Kristillisessä ja länsimaisessa perinteessä yksilön
arvoa on aina pidetty luovuttamattomana. Yleisinhimilliset perusoikeudet takaavat sen, että kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen
elämään. Kristillinen kirkko on vakuuttunut siitä, että jokainen
ihminen on Jumalan kuva ja hänen luomansa. Toteutuvatko nämä lähtökohdat asenteissamme ja käytännön elämässä? Suhtaudummeko
kaikkiin lähimmäisiin kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti?
Muistammeko, että jokainen ihminen on Kristuksen lunastama ja hänen seuraajakseen kutsuttu?Kolmas iso kysymys koskee sitä, miten kirkossa tulkitaan pyhää
Raamattua, uskomme lähdettä ja auktoriteettia. Siitä vallitsee suuri yksimielisyys, että sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa
suhtaudutaan torjuvasti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Ilmeistä
on myös, että Raamatun syntyaikana ei tunnettu homoseksuaalisen
taipumuksen syntyyn vaikuttaneita tekijöitä samalla tavalla kuin nykyään. Vaikea kysymys kuuluu: antaako oman aikamme
tieto seksuaalisuudesta mahdollisuuden tai oikeuden tulkita
Raamattua uudella tavalla?Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen jakaa asenteita kaikissa
kulttuureissa niiden uskonnollisesta taustasta riippumatta. Kirkon
suhtautumista siihen sävyttävät luomisusko ja kristillinen ihmiskäsitys, joiden mukaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
Miehen ja naisen väliseen suhteeseen kuuluu Jumalan antama
luonnollinen tehtävä jatkaa sukua ja siirtää henkistä perintöä
lapsille perheen suojassa. Tästä tehtävästä määräytyy myös avioliiton yhteisöllinen asema. Ihmiskäsityksensä nojalla kirkko on halunnut myös yhteiskunnassa
puolustaa avioliiton ja perheen erityisasemaa. Avioliittoon
vihkimisessä ei siunata vain kumppaneiden rakkautta, myös liiton ulkoisella muodolla on oma merkityksensä. Tästä on johtunut,
että kirkko on suhtautunut pidättyvästi yhden miehen ja yhden
naisen avioliitosta poikkeavien suhteiden siunaamiseen. Toisaalta
kirkko on kannanotoissaan halunnut puolustaa samaa sukupuolta
olevien parien aseman oikeudenmukaista järjestämistä yhteiskunnassa.Monet ihmiset ja kirkon jäsenet kokevat, että seksuaalisuudesta
käytävä keskustelu on joko tarpeetonta tai saa liikaa huomiota osakseen. Osa toivoo nopeita muutoksia, osa taas sitä, että kirkko pitää kiinni perinteisistä näkemyksistään. Vastakkaisten käsitysten keskeltä ei voida päästä pois nyt eikä tulevaisuudessa. Toisella tavalla
ajattelevia ja uskovia on kuunneltava, kirkon ykseydestä on pyrittävä pitämään kiinni.
• Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen jakaa kirkkoja ja
kristittyjä. Eri näkemysten kannattajien on yhdessä
huolehdittava kirkon ykseydestä.
• Seksuaalisesti erilaisetkin ovat toisilleen lähimmäisiä.
Kaikkien ihmisten yhteiselämää koskevat samat lähim-
mäisyyden ja toisen asemaan asettumisen periaatteet.
• Kirkossamme käynnissä oleva selvitystyö käsittelee
homoseksuaalisuutta raamatuntulkinnan, kristillisen
opin ja ihmiskuvan sekä ekumenian ja lainsäädännön
kannalta."

Runoruhtinas, yksin valtias

Jos tulisi valita yksi Paavo Haavikon runoista, se olisi tämä: "Puut, kaikki heidän vihreytensä./ Halusin ojentaa sinulle nurmikon,/ kämmenellä,/ koska oli kevät./ En ehtinyt."

Yllättävää, että muista mieleen tulee vain muutama, kokoelmasta Viiniä, kirjoitusta, ne hauskankatkerat "Kukaan ei ymmärrä minua" ja "On paksu, paksu, paksu, paksu, paksu Margot".

Muista hänen kirjoistaan luin Kansakunnan linjan, Yrityksen omaksikuvaksi, kaksi muistelmateosta, joissa hän kirjoittaa itsestään kolmannessa persoonassa sekä aforistiset kokoelmat, osittain Rauta-ajan sekä viimeisen kokoelman Ei. Siis Kyllä.

Aforismeista monet kiittivät kokoelmaa Puhua, vastata, opettaa sekä tutkielmaa Rahasta. Kun olin nuori, kirjallinen pommi oli Pimeys, ja hieman sen jälkeen After the Deadline, jonka yhteydessä Haavikko lausui lopettavansa runojen kirjoittamisen, kirjan, jota ei löytynyt kirjakaupoista ja jonka siteeraaminen ja selostaminen oli käräjien uhalla kielletty.

"Tämän on kirjoittanut eräs ainut kaikkien alojen asiantuntija tässä maassa, minä."

"Heidän teoksistaan puuttuu pimeys, huusin. Se ei tarkoita mustaa. Jos teoksesta puuttuu pimeys, siitä puuttuu kaikki. Ei niin että se olisi näkyvissä, vaan että jos se on unohdettu. Ja jos puuttuu pimeys, puuttuu pimeys, pimeys ja pimeys. Tämä on asia joka ei ole sanottavissa, siihen voi vain viitata. Pimeyttä on siteerattava, kun tahtoo ilmaista sen luonteen."

Nämä ovat lainauksia teoksesta Pimeys, vuodelta 1984, kulttikirjasta, jota vähän yliherkät teologinalut lukivat opiskelijakämpässään kreikan alkeiskurssin sijasta.

Paljon on muutakin merkittävää, mutta mainitsin vain itseeni vaikuttaneita tekstejä.

Haavikko oli epäilemättä ruhtinas ja ruhtinuudessaan pelottava. Hän kuului harvoihin, joita suomalaisessa kulttuurissa 1900-luvulla oli perusteita luonnehtia intellektuelleiksi termin ranskalaisessa alkuperäismerkityksessä. Intellektuelli on vastavoima ja per definitionem yhteiskunnallisen vallan ulkopuolella oleva. Haavikon ikäpolvesta tuohon ryhmään ei nouse ehkä kuin Erno Paasilinna, vastakirjoittaja, toisinajattelija. Vanhemmasta polvesta samaan aikaan eli Samuli Paronen.

Mutta Haavikko oli pohjoinen intellektuelli: hän oli pukenut Bysantin porteilla tietäjän viitan yllensä ja hänen sanomiseensa sisältyi pimeys.

Siinäkin katsannossa Puut, kaikki heidän vihreytensä on kummallisen herkkä piirto runoruhtinaassa, jonka osalta yksin ja valtias ovat yhdyssanan oikeinkirjoitetut erilliset osat.

En tiedä, jotenkin tuntuu siltä, että huomenna olisi paikallaan jättää liuska valkoiseksi.

Roskapankki

Roskapankki on valtion rahoittama rahalaitos, joka ostaa veronmaksajien rahoilla ongelmallisen pankin luotot, pyrkii muuttamaan nämä ennemmin tai myöhemmin saamisiksi ja päästää ongelmapankin johdon ja sijoittajat kuin koiran veräjästä.

Yhdysvalloissa roskapankin hinta on noin 500 miljardia euroa, joka on samaa kokoa kuin Suomen valtion budjetti.

On kiinnostavaa nähdä, millä tavoin roskapankki tulee toimimaan vastuulleen tulevien luottojen kanssa.

Sekin kysymys herää, onko Yhdysvalloissa kansalaisyhteiskuntaa vai eikö ole?

Maailma on paha, mutta kuinka suureen itsekkyyteen sillä on mahdollisuus? Voiko yhteiskunta toimia, jos sen periaatteet ovat sellaiset, jotka roskapankkijärjestelyssä tulevat ilmi?

Yhdysvaltain sosiaalijärjestelmä on ollut maan kipeä kohta Kennedyn ajoista alkaen. Moni on sitä yrittänyt ja moni epäonnistunut. Roskapankin perustaminen ottaa rahat pois tältä hankkeelta, jota Obamankin luulisi ajavan.

Yhdysvaltain kriisi ei suoraan vaikuta Suomeen, lukuunottamatta ehkä luottojen saamiseksi tehtyjen tekojen seurauksia.

Yhdysvaltain kriisillä on kuitenkin yksi vaikutus ja se on se, että suomalainen asuntokauppa muistuttaa samanlaista kuplaa kuin Yhdysvalloissa.

Asuntojen hinnoista noin kolmannes saattaa olla ilmaa.

Ja kun kupla on puhjennut, se on puhjennut, myös meillä.

Kohta juhlii sijoittaja.

Saksassa on myös jo ryhdytty toimiin pankkien kanssa. Loppuvuodesta EKP tulee laskemaan viitekorkoa.

Ongelmat tulevat kuitenkin jatkumaan, ja koronlasku saattaa olla välivaihe, kuten roskapankkikin saattaa olla välivaihe.

Elämme pitkästä aikaa tuntuvan muutoksen maailmassa. Muutosta on huudettu kuin paimenpoika sutta. Nyt se sitten tuli, mutta uskooko kansainvälinen talousjärjestelmä sen?

Lainat kannattaa ensi kesänä sitoa kiinteäkorkoisiksi vaikka se olisi 4-5 %:n paikkeilla. Voi olla tukalaa sikäli, että kiinteäkorkoisten lainojen tarjoukset ovat tiukassa ja hymyhuulin vakuutetaan juuri alennetun koron perusteella, että kyllä tämä tästä. Mutta ei se siitä.

***

Katsahdin välillä uutisia. Euroopan pörssit syöksyvät paraikaa, 4-5 prosentin pudotusvauhtia. Suomalaisten pankkien pudotus on 5-6 prosenttia maanantaiaamun mittaan. "Pelastusoperaatio" taisikin vain pahentaa asiaa. Yhdysvalloista Eurooppaan vyörynyt pankkikriisi odottaa vain seuraavaa siirtoa, jossa kohteena ovat yritykset.