Jorma Ollila puhui eilen televisiossa tilannetajuisesti. Hänen puheenvuoronsa oli ensimmäinen korviini kantautunut, jossa finanssikriisin vakavuus tuotiin julki. Ollila katsoi, että luottolaman mahdollisuus on edelleen huomattava, että kansainvälisten markkinoiden shokit tulevat olemaan kovempia kuin ne, joita koimme 1990-luvun alussa. Vihdoinkin siis asiaa, jossa totuutta ei katsottu suoraan silmästä korvaan.
Ollila lausui myös, että suomalainen alan infra on iskukyinen ja kunnossa, toisin kuin kotitekoisen laman alkaessa. Suomi ei tule olemaan sivusta seuraaja, mutta sillä on mahdollisuus selvitä tilanteesta paremmin kuin moniaalla muualla.
Tämä herättää minussa kysymyksiä. 1990-luvun laman yhtenä selityksenä pidettiin heikkoa kansainvälistä kytkentäisyyttä. Siitä rämpimisen yhteydessä tehtiin kaikki, jotta olisimme osa kansainvälistä yhteisöä. Kun koko maa on suunnattu kansainvälisen suojaverkoston, joka siis nyt ratkeaa, alle, en ole varma siitä, että olisimme kovinkaan iskukykyisiä.
Mitäpä minä näistä puhun. Omalla vastuullani on alle neljäsataa henkeä, henkilöstö ja oppilaat. Laman aikana kouluilla menee hyvin, sillä oppilaita tulee lisää kun ei muuta paikkaa ole mihin mennä kuin koulu.
Sitä olen tarkoittanut, kun olen manannut, että tulevaisuudessa kaikki tahtovat luostariin.
Pois pahasta maailmasta luostariin, jonka toimintakulttuurin rapauttamiseksi osaamis-, innovatiivisuus-, ja arviointiteollisuus on tehnyt parhaansa, toistaiseksi siinä täysin onnistumatta.
Minulla olisi siis syytä lokaaliin leveään hymyyn. Rahoituksemme riippuu oppilaiden määrästä ja oppilaiden määrä on ilman epäilyksiä tässä tilanteessa kasvava.
Globaalisti on naamani kuitenkin musta. On siinä meillä johtajat. Kaikkensa omistivat taloudelle ja tuohon meidät ajoivat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Rahoituskriisin taustallahan on viime kädessä ahneus. Se on johtanut uhkarohkeaan velkavivun käyttöön monissa amerikkalaisissa ja eurooppalaisissa pankeissa, ei niinkään Suomessa.
Poliitikkojen ja pankkimaailmaa valvovien viranomaisten virheenä taas on ollut se, että niillä ei ole ollut riittävästi halua, rohkeutta eikä lihaksia suitsia tuota velkavivun käyttöä. Nyt sitten maksamme kollektiivisesti rahamaailman ahneudesta ja riskien realisoitumisesta.
pyyda ni paljo saat
Aivan. Täällä raukoilla rajoilla ihmettelen keskipalkan, asuntojen hinnan ja lainamäärien välistä suhdetta. Se ei yksinkertaisesti voi olla siten, että nuorella parilla olisi realistisia mahdollisuuksia maksaa 300-400 000 euron asuntoja + autot ja kesämökit päälle.
pysyypahan perhe koossa
Juhana Harju:
Niin, voimme sanoa, että niin kauan kun investoijat investoi se on heidän rahaa (minun, minun, minun omaisuutta ja painopiste sanalla MINUN) mutta kun alkaa huonot ajat niin se on sitten meidän rahaa (ie meidän velat, meidän kollektiivinen sosiaalidemokraattinen vastuu). Kukaan ei ole nopeampi vetoamaan sosiaalisiin oikeuksiin kuin äärikapitalisti, joka tarvitsee köyhältä apua. Köyhät ovat pian 50% maapallon väestöstä; itse asiassa vain 1/3 elää turvatuissa oloissa voisi sanoa.
Mutta rientäkäämme apuun; mehän tarvitaan näitä, joiden takia show must go on...
Miksei rahaa vaihdeta sellaiseksi, joka palvelee koko ajan transaktiot sellaisenaan eikä transaktiot minun satsaamana. Pitäisi siis napsia napanuora aina joka tilanteessa; sitä se ei nyt tee vaan pankin asiakas on pohatta ja näin pohatat omistavat joko pankit tai sijoittajat. Vaikka puhutaan jotain muuta. Vaikka on olevinaan kaikkien rahaa, ei ole: riskit ovat tahallaan aina niin, ettei pankki pitkän päälle häviä. Kuten missä tahansa rahapelisssä. Tarinat kulkevat vain omaa reittiä; bla bla bla ja raha omaansa. Siksi tuntuu, ettei pysty enää edes puhumallakaan saada muutosta.
Muutos olisi mittaamisessa itsessään; ei voida jatkaa tätä mätää mittaamista: yrityksistä on tehty uusia siirtomaita heille, joiden rooli on kalastella etua itselleen ja pitää bananinpoimijat tyytyväisenä. Koko ajan sama kompetenssi ja nyt kun Belgia auttaa Islantia niin voimme taas kysyä kukaa omaa tuon ikivanhan kompetenssin nimeltään Belgian Kongo ja King Leopold? Joillekin ryhmille se on jo tapa ajatella voisi sanoa.
Näin pitää laittaa kompetenssi keskiöön; siitä se alkaa: ja aasian kompetenssit ovat meille musta aukko - emme edes sitä oikein näe.
Suunnttelen maan, taivaan jne tarkistamista mutta uskon, että HENKI on se, mihin pitää satsata. Jos joku muukin on sitä miettinyt (onko tämä ok?).
Lähetä kommentti