Kertausharjoituksista on muun muassa se hyöty, että siellä tapaa viisaita siviilejä, kuten nyt tuon pankinjohtaja Kukkosenkin, joka opetti minulle tämän: raha on turvallisuutta rakastava eläin.
Markkinat menettävät järkensä, kun valtiot ja keskuspankit kertovat niille eri tavoin: olemme hädissämme.
Siitä syntyy vakaille, reagoimattomille toimijoille mahdollisuus. Suomalainen laiskuus voi tällä kertaa olla se pelastus, johon nyt viitataan, kun sanotaan, että ei meillä mitään hätään ole.
Aasiassa taas suhtaudutaan asiaan siten, että ei se mitään, vaikka oltaisiin miinuksella, tärkeintä on, että kauppa käy.
Niin ajateltaessa syntyy tilaa käydä ostamassa Yhdysvalloista tehtaita ja pilvenpiirtäjiä ja levittää omaa mammuttimaista voimaa ympäri maailmaa.
Sivistysvaltiot, kuten Yhdysvallat ja Saksa, ”puuttuvat” tilanteeseen, sätkivät kuin sittiäinen sonnassa.
Muuten lausuisin, että kyllä meiggis on ollut ihan fiiliksissä nähdessään aamuisen huuruisen kirkonkylän.
Markkinat menettävät järkensä, kun valtiot ja keskuspankit kertovat niille eri tavoin: olemme hädissämme.
Siitä syntyy vakaille, reagoimattomille toimijoille mahdollisuus. Suomalainen laiskuus voi tällä kertaa olla se pelastus, johon nyt viitataan, kun sanotaan, että ei meillä mitään hätään ole.
Aasiassa taas suhtaudutaan asiaan siten, että ei se mitään, vaikka oltaisiin miinuksella, tärkeintä on, että kauppa käy.
Niin ajateltaessa syntyy tilaa käydä ostamassa Yhdysvalloista tehtaita ja pilvenpiirtäjiä ja levittää omaa mammuttimaista voimaa ympäri maailmaa.
Sivistysvaltiot, kuten Yhdysvallat ja Saksa, ”puuttuvat” tilanteeseen, sätkivät kuin sittiäinen sonnassa.
Muuten lausuisin, että kyllä meiggis on ollut ihan fiiliksissä nähdessään aamuisen huuruisen kirkonkylän.
15 kommenttia:
osaat ak kakyda sotaa, mutta osatko syoda juustovoileipaa salaa
hyvia tunnelmia joensuuhun!
Hei hyvä Petri ja muut viisaat,
Kiitos. Kysyn kolme "tietokilpailukysymystä" liittyen uskonnon- ja vakaumuksenvapauteen.
1.Saako opettaja näyttää oppilaille tai opiskelijoille luokkaretkellä bussin ikkunasta
ja sanoa, että katsokaa tuolla
on X:n Tuomiokirkon torni syyllistymättä vakaumuksen vastaiseeen tai opiskelijan oikeusturvaa syrjivään toimintaan?
2. Voiko toivottaa opettaja tai rehtorina opiskelijoille Jumalan siunausta
a) lukiossa b) kristillisessä (kansan)opistossa c) yliopistossa tai korkeakoulussa?
3. Voiko sanoa kenellä vaan, että "Jumala rakastaa Sinua"
vai onko tällä tavoin mahdollisesti
syyllistynyt johonkin rangaistavaan rikkomukseen?
Oikeat vastaukset toivon kuulevani Teiltä, kiitos.
Ystävällisesti Matti
Tällainen se on ihmisen elämä: vajaa rakennelma.
mattitaneli
Jos minä opettaisin uskontoa lukiossa (kirkkoon kuuluvana), niin ilman muuta vastaus kaikkiin kysymyksiisi ja niiden eri kohtiin olisi myönteinen.
Jos joku tulisi urputtamaan uskonnonvapaudesta tai vastaavasta, löisin muutaman - mitä ilmeisimmin pikkumaisen ja ilkeilevän kommentin jälkeen urputtajalle kouraan lomakkeen, jolla voi nopeasti ja kätevästi erota kirkosta - seuraavien saatesanojen vauhdittamana: 'mikään muu tässä maailmassa ei ole pakollista kuin elämä - eikä lopulta sekään. Joten var så gud ja valitse, niin koulu hankkii sinulle korvatulpat kirkkomatkoja varten tai vapauttaa sinut oikeuksiasi/vakaumustasi rikkovasta opetusprosessista.'
Jos tästä sitten syntyy - kuten varmasti syntyy - hässäkkä oppilaiden ja tietysti etenkin heidän vanhempiensa kanssa, niin siitä vain.
*
Koska en ole opettaja enkä koskaan opettanut koulumaailmassa ('yksityisesti' kyllä), voin tässä tietenkin 'vastuuttomasti' hieman uhoilla minäkin, mutta miksi en kuumentaisi aiheen käsittelyä, vaikka epärealistiselta vaikutankin ammatilaisten mielestä.
Saattehan tästä polemiikista kuitenkin ja nimittäin hyvän syyn opastaa minua koulumaailman realiteetteihin...(hymiö).
*
Kirkkoon kuuluvana ortodoksiopettajana toivotan ilman muuta herran siunausta. Mitä ihmeen pahaa siinä voisi olla?
On sitten täysin toinen juttu, minkälaisia epäilyjä minulla itselläni uskoni suhteen mahdollisesti kytee.
Sellaisiltahan ei välty kukaan - paitsi ehkä juuri pikkumaisimmat ja typerimmät ateistit, jotka toivotan koska tahansa hevon kuuseen tekemään preferenssilaskelmiaan ja totuusarvoanalyysejaan Jumalan olemassaolon mahdottomuudesta.
*
Noo - mattitaneli - tämä nyt oli tietysti pelkkä provosoiva ajatuskoe meikäläisen ilkeästä perspektiivistä.
Mutta jos kerran katsoo edustavansa tiettyä (mitä tahansa) maailmankatsomusta, niin mitä hävettävää sen ilmaisemisessa voisi olla kysymyksissäsi esitetyllä tavalla?
Eikö pikemminkin vaikuta miltei moraalisesti korruptoituneelta käytökseltä vaieta toisten uskonnonvapauden kunnioittamisen nimissä oman uskonsa tavoista ja tottumuksista.
Yhtä hyvin noitten 'vapaitten' käytöstä voisi silloin pitää uskovia dominoivana kiusaamisena.
Kummallista nöyristelyä. Minä kannatan avointa kommunikaatiota, vaikka siinä tulisikin loukattua herkkähipiäisimpiä pikkunarsisteja oikein kunnolla.
Hitto - oppikoot keskustelemaan avoimesti ja ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan eikä vain jatkuvasti odottamaan toisilta itseään pokkuroivia muka asiallisia kannanottoja.
Matti
Uskonnonvapauslain laatimisen yhteydessä olin pohjoismaiden suurimman teologisen julkaisun, Teologisen Aikakauskirjan toimittaja. Teimme tuolloin paketin, johon kirjoitti eetikkoja ja oikeusoppineita. Kaikki soittivat yhdestä torvesta: uskonnonvapauslain tarkoitus on taata oikeus uskonnonharjoittamiseen. Yhteiskunta mittaa uskonnollista vakaumusta jäsenyyden perusteella. Näin kaikille uskonnollisen yhteisön jäsenille oikein opettaa koulussa uskontoa. Rukoileminen tunnilla on oman uskonnon opetusta. Kirkkorakennuksesta kertominen on kulttuuriopetusta, joka on verrattavissa siihen, että suomalainen turisti näkee moskeijan Istanbulissa ja opas kertoo hänelle, mikä se on. Istanbulissakaan ei lopeteta hartaushetkeä siksi, että paikalla on luterilaisia turisteja. Sama pätee suomalaisen koulun hartaushetkiin ja esimerkiksi virsiin joulujuhlassa. Luterilaisille läsnäolijoille ne ovat hartautta, muille kulttuuriopetusta.
kun jumala nyt ON kiistanalainen persona, niin en tykkais toivoteltavan mita vaan (numeri kaks) mutta kadulla ja oppitunnin ulkopuolella kai saa jutella kaikenlaista numero kolm
Hei hyvät Petri, Rauno et al.,
Hyvät herrat, kiitos Raunolle ekaksi. Ehkä tuolla tavalla toimiessa joituisi opettajana ja rehtorina muihinkin
kuin filosofisiin ongelmiin;)
Petrille: Niinpä, puhut positiivisesta uskonnonvapaudesta, entä negatiivinen vastaava.
Jos porukka on valinnut jonkun
vapaasti, so. esimerkiksi oman
uskonnon opetuksen, niin se on
ok noin kuten sanot, mutta en eksplisiittisesti kai
kysynyt sitä. Mutta laajemmin
kun asiaa tarkastelee eli jos oppilaina tai opiskelijoina tai työntekijöinä on muitakin kuin oman uskonnon ( esim.
ev. lut. tai ort. tai kat. tai...) valinneita, esimerkiksi (erilaisia)
uskonnottomia, joudutaan
ongelmiin helposti, nimittäin
uskonnon harjoittaminen esimerkiksi
rukoileminen voidaan syystä katsoa
sellaiseksi, myös virret,
jotka ovat laulettuja rukouksia
ovat näin ollen uskonnonharjoittamista.
Muuten myöskään kirkon
jäsenen ei tarvitse osallistua koululaisjumalanpalvelukseen, eikä
myöskään opettajan tai rehtorin.
Ks. muun muassa prof. Martin Scheininin
vasta-argumentit,joka kuului ( muistaakseni) myös
uskonnonvapauskomiteaan ( tai vakaumuksenvapauskomiteaan)
Olen lukenut kyllä Juha Sepon kirjan ko. aiheesta, joka oli hyvä,
en kiellä. Mutta käytännössä voi yksittäinen opettaja ja varsinkin rehtori ( olen itsekin toiminut,
kylläkin vain vähän aikaa rehtorina) joutua visaisen pulman eteen, josta ei ehkä selviä vain
rationaalisilla uskonnonfilosofisilla, eikä edes oikeusfilosofisilla argumenteilla, koska lainsäädäntö, vaikka käyttää edellisiä + monia muita apunaan,
ei kuitenkaan de facto, eikä todellakaan de jure ole vain niiden
tuotosta, vaan oma "lajinsa", siis
laki on se, mitä eduskunnassa on päätetty ja sitä tulee niin opettajien kuin (istuvien) eri oikeuksien tuomarienkin! noudattaa, vaikka pitäisi sitä eettiisesti vääränä, jos ei halua olla kansalaistottelematon ja/tai menettää virkaansa.
Summa summarum. Vaikeita kysymyksiä jopa Teille arvon viisaat herrat.
PS: Itsellä ei ole lehmää ojassa, mutta olen kiinnostunut tästäkin aiheesta. Minusta tämän aiheen kanssa voi painita pitkään
varsin kyvykkäätkin ystävät. Haastetta riittää luultavasti
siis Teillekin. Tämän takia kirjoitin Teille vähän terävästi, koska monet ihmiset saattavat olla
tällaisten asioiden kanssa yksin.
Hyvää päivää ja odotan oikein innokkaana teräviä vasta-argumenttejanne esittämääni!
Ystävällisesti Matti
Matti, niille joille virret eivät ole rukousta, ne ovat kulttuuriopetusta, esim. joulujuhlassa. Juhlat määräytyvät enemmistön ja kulttuurissa vallitsevan uskontokannan mukaan.
Jos ei kestä asiaa, voi poistua juhlan ajaksi.
Koulujumalanpalvelukseen on kirkon jäsenten osallistuttava. Näkemys, jonka mukaan näin ei olisi perustuu virheelliseen katsomukseen, jonka mukaan yksilön subjektiiviset kokemukset olisivat yhteiskunnallisissa organisaatioissa mitattavissa. Yhteiskunta voi mitata vain jäsenyyden perusteella, jota se pitää subjektiivisen vakaumuksen ilmaisuna. Jokaisella on oikeus olla kuulumatta uskonnolliseen yhteisöön. Sekoilua asiassa on jonkin verran.
Hei hyvä Petri,
Kiitos nopeasta ja fiksusta vastauksestasi.
Ei ole subjektiiviset kokemukset
yhteiskunnallisessa organisaatiossa
mitattavissa. Mutta nyt kuitenkin
Sinun mukaasi niitä voidaan mitata.
Jos niitä ei voida mitata, niin silloin täytyy luottaa siihen, että
henkilö parhaiten arvioi sen,
mikä on vastoin hänen vakaumustaan.
Vaikka olisi oikeus kuulua esimerkiksi Suomen ev.lut. kirkkoon, niin syntyykö siitä
(välttämättä) velvollisuus osallistua jumalanpalvelukseen?
Minusta ei välttämättä.
Oletko todella sitä mieltä, että
voit johdonmukaisesti ja oikeutetusti väittää, että laulettu virsi, lukuunottamatta
mahdollisesti suvivirttä päättöjuhlassa tai enkeli taivaan joulujuhlassa,
ei olisi rukousta uskonnottomalle.
Miten muuten voit tietää sen, että
uskonnoton opiskelija, opettaja tai rehtori,
joka on paikalla silloin, kun rukoillaan ei pidä sitä rukouksena, vaan se on hänelle kulttuuriperinnettä tms.
Miten voit tietää sen, että paikalla olevalle
kirkkoon kuuluvalle ( tässä ev. lut.) se on
rukousta, jos kerran sitä ei voi
yhteiskunnallinen organisaatio
määritellä. Tietenkin kysymällä
häneltä, miten hän sen tulkitsee ja
mieltää.
Korostan, että itse en ole esittänyt mitään omaa mielipdettäni ko. asiasta, vaan keskustelen mielelläni tästä asiasta.
Puhutko muuten lainsäädännön mukaisista määräyksistä ja niiden tulkinnoista vai omista näkemyksistäsi? Onko Sinulla tietoa, miten esimerkiksi oikeuslaitos tarkastelee näitä asioita, jos henkilöt joutuvat
erimielisyyteen ko. kysymyksissä?
Kuka tai ketkä tässä asiassa muuten sekoilevat?
Kysyy edelleen
Ystävällisesti Matti
Hei hyvät Petri, Rauno et al.,
Kiitos paljon monista viisauksistanne.
Sen verran vielä tässä
vasta-agumentteja odotellessa
totean, että Suomen peruskouluissa, eikä lukioissa
esimerkiksi ev.lut. uskonnon
(opetuksen) viranhaltijan ei
tarvitse kuulua mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, saa
kyllä kuulua esimerkiksi ortodoksiseen kirkkoon tai luterilaiseen tai katoliseen kirkkoon. Tietenkin voi olla myös
muslimi. Virkaan voidaan lain mukaan valita sellainen, joka täyttää virkaan vaadittavat kriteerit.
Ymmärrettävästi tässä tapauksessa ei esimerkiksi voi vaatia, että hänen (esim. muslimin)
edes ev.lut. uskonnon lehtorin viranhaltijana pitää osallistua
ev.luterilaiseen kirkonmenoon, jumalanpalvelukseen tai voi, mutta
kyllä siitä varmaan syntyisi "pieniä" sanktioita.
Mitä Istanbuliin tulee, niin siellä
taitaa olla vähän eri säännöt;)
Ystävällisesti Matti
Hei vielä Petri, Rauno et al.,
Kiitos. Vielä lisään sen
verran, että asia alkaisi
tulla entistäkin kiinnostavammaksi.
Ajatelkaammme, että esimerkiksi
jonkun tietyn koululaitoksen ev.lut. uskonnon viran hakijoita olisi kaksi, jotka
kummatkin täyttävät muodolliset
viran kriteerit. Jos nyt sitten
pitäisi punnita taitavuuden lisäksi
soveltuvuutta. Niin oletetaan seuraavasti: Rehtori haastattelee
apulaisrehtorin ja mahdollisesti jonkun muun kanssa, esimerkiksi
koululautakunnan puheenjohtajan
kanssa, molemmat hakijat. Haastattelussa käy ilmi, että tämä muslimi onkin tunnustava luterilainen kristitty, hän on vain
muodollisesti islamin yhteisön passiivinen jäsen. Toinen on virallisesti ev.luterilaisen kirkon jäsen, mutta haastattelussa tulee ilmi, että hän on vakaumuksellinen
ateisti tai sellainen, joka ei ole
oikeastaan motivoitunut tehtävään.
Ko. tapauksessa voi olla relevanttia valita muslimihakija.
Tietenkin virka voidaan laittaa uudelleen hakuun etc.
Ystävällisesti Matti
Niin en ole saanut jumalan viitanliepeesta etta tietaisin, mikä hitto meitä panee näitä juttuja miettimaan. jumalaa
mita merkitysta silla nyt sitten on. heti kun uskotaan, mennaan hulluuden puolelle
Matti
Olen ollut muutaman päivän koneen ääreltä poissa.
En tietenkään tiedä, mitä uskovaiset tai ei-uskovaiset kokevat uskonnollisten harjoitusten aikana. Koulussa niitä järjestetään siitä periaatteesta lähtien, että luterilaiset oppilaat ja opettajat luonnollisesti osallistuvat niihin. Kirkon jäsenet ovat jäseniä sellaisessa yhteisössä, jonka opetuksen mukaan ihmisen oma suhde Jumalaan on joka tapauksessa torjuva . Kikkoon mennään tavan tai toisten "pakotuksen" kuten kasvatustoiminnan seurauksena. Ei sinne oikeastaan kukaan itsestään silmät innosta kiiluen luterilaisen ajattelun mukaan mene. Kun olet jäsen luterilaisessa kirkossa, olet jäsen sellaisessa kirkossa, jonka mukaan kirkossa käydään säännöllisesti - vähintään kerran vuodessa. Näin sanoo itse Luther Tunnustuskirjoihin kuuluvassa Iso Katekismuksessa. Hän sanoo siellä, että ellei henkilö käy ehtoollisella usein eli ainakin kerran vuodessa, voidaan jo esittää epäilys, että hän mahdollisesti ei ole kristitty. Luterilaisuus on siis Tunnustuskirjoissa kovasti tapauskonnollisuutta ja usein ja säännöllisesti tapahtuvaa kirkossa käymistä eli uskonnonharjoittamista suosittava tunnustuskunta, jonka jäsenyys merkitsee osallisuutta tällaiseen vakaumukseen. Tästä syystä on oikeastaan ns. ykshailee, kokeeko oppilas tai henkiöstön jäsen uskonnon vakaumuksen mukaisena tai vastaisena. Jäsenyys on avainsana - näin myös oikeustapauksissa - ja sen käsittely toteutetaan kirkkoherranvirastossa, ei koulussa.
Kulttuuriopetuksen osaltahan totesinkin, että jos ei sitä kestä vaan ottaa sen itselle inhottavana uskontona, voi poistua paikalta. Mikäli kyseessä on useita henkilöitä, heille tulee järjestää korvaavaa toimintaa. Tähän liittyy tuo mainitsemani sekoilu. Meillä on esitetty argumentti, että kun koulussa on muutama eriuskoinen oppilas, ei kristillistä joulujuhlaa saisi muka järjestää. Tässä asiassa meillä on samat säännöt kuin Istanbulissa. Joulukuvaelma esitetään kuten rukous Mekkaan toteutetaan vaikka paikalla olisikin muutama tähän osallistumaton henkilö.
Totesit aiemmin, että puhun positiivisesta uskonnonvapaudesta. Teen sen tietoisesti, koska se on lain ydin ja tarkoitus. Ketään ei tietenkään saa pakottaa uskonnollisen yhteisön jäseneksi tai vainota häntä sen takia, että hän ei sitä ole. Omalta osaltani en myöskään ole antanut rangaistuksia, mikäli luterilaiset oppilaat eivät ole osallistuneet luterilaisiin tilanteisiin. Rankaisemattomuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että heidän ei olisi tullut osallistua niihin. Uskonnollisiin menoihin osallistumattomuus ei mielestäni vain ole rehtorin rangaistusvallalla ojennettava asia. Jotakin muuta viisautta sen käsittelyyn pitää liittyä. Mutta kuten sanoin, luterilaiset menevät kirkkoon silloin kun heille kirkonmenot koulussa järjestetään ja koulu tekee virheen, mikäli se antaa jäsenyydellään vakaumuksensa ilmaisseille oppilaille luvan - lukuunottamatta sairautta tai jotakin muuta kuin vakaumukseen liittyvää vapautusta - olla poissa näistä menoista. Se tekee sekä teologisen virheen että juridisen virheen.
Pitää paikaansa, että uskonnon opettajan ammattikelpoisuuteen ei sisälly uskonnollisen yhteisön jäsenyyttä. Mutta jos uskontokuntaan kuulumaton opettaja suosittaa uskontotunnilla sellaista vakaumusta, jonka mukaisesti uskontokuntaan kuulumattomuus on kiitettävää, hän tekee virkavirheen myös "oman uskonnon opetuksen" piirissä vaikka kyse ei olekaan tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta. Jos taas opettaja sanoo uskontotunnilla, että pitää kirkkoon kuulumista hyvänä ja suosittelee sitä oppilaillekin, hän ei tee virhettä, mikäli oppilaat ovat saman kirkon jäseniä. Se että uskonnonopetus ei ole tunnustuksellista, johtuu siitä, että uskonnonopetukseen ei keskeisesti kuulu julistustoiminta vaan uskontoa koskevan tiedon jakaminen. Tässä tietysti lukio on hieman eri asemassa kuin ala-aste, jossa mennään eteenpäin lasten uskontokasvatuksen näkökulmasta. Lukiolaisiakin kuitenkin koskee koulun yhteisten hartaushetkien ja jumalanpalvelusten ym. uskonnollisiksi tulkittavien tilanteiden ja ilmiöiden kuten suvivirsi ja enkeli taivaan sekä esim. joulukuvaelma osalta ne uskonnonvapauteen liittyvät periaatteet, joiden mukaisesti nämä asiat kuuluvat uskonnolliseen yhteisöön kuuluville koulun oppilaille. Lääkärintodistuksella tietysti voi olla poissa. Sen voi tietysti kirjoittaa myös psykiatri. Mutta jos henkilö ensin ilmoittaa jäsenyydellään, että hän on vakaumuksellinen luterilainen ja sitten suusanallisesti, että hänen vakaumuksensa mukaisesti on väärin osallistua normaaliin luterilaiseen hartaustilanteeseen, niin kyse on pikemminkin ristiriidan lain rikkomisesta kuin uskonnollisesta keskustelusta, sofisteriasta.
Hei hyvä Petri,
Kiitos paljon hienostuneesta vastauksestasi!
Tarkoitukseni oli substanssin lisäksi esittää myös se, että asia
on aika visainen, ei tietenkään kai Sinulle ollut;)
En ole kylläkään puhunut laisinkaan
siitä, että miten opettajan tulisi
käyttäytyä ja mitä esittää tunnilla, koska viranhoito ja sen
sisältö on määritelty koululaissa!( ei tietenkään joka liikettä tai sanomista, mutta sehän on truismi)
Siksi en ymmärrä laisinkaan kohtaa, jossa puhut siitä, että uskonnon opettaja
tai muukaan opettaja puhuu siitä, että kirkkoon kuulumattomuus olisi
hyvä ja kiitettävä asia tai että se
olisi moitittava. Eihän kukaan opettaja, siis minkään muuunkaan oppiaineen opettaja saa niin puhua omasta oppiaineestaan! Mistään tällaisesta en tietenkään minun viestissäni ole kysymys. Sen jotenkin kehitit itse omaan viestiisi. Nimittäin otin esille sellaisen keissin, jossa viranhaltijavalinnan yhtenä nimenomaisena perusteena on soveltuvuus tehtävään ja se sisältää muun muassa positiivisen asenteen oppiainetta ja sen sisältöä kohtaan.
Enemmän puhuin tässä kohdin juridisista jutuista.
Jossain kohdin korostinkin sitä, että ei tästä (uskonnon)filosofialla, ei edes
oikeusfilosofialla selviä, vaikka
ne voivatkin olla ko. asioiden taustalla.
Jos minun mielipidettä kysyttäisiin, niin saattaisin olla
samoilla linjoilla kuin Sinä, mutta
siitä nyt ei ole ollut oikeastaan laisinkaan kysymys, vaan siitä, miten monet uskonnolliset tai uskovaiset tms. ja uskonnottomat näistä asioista keskustelevat hyvässä hengessä, toivon mukaan.
Ehkä olemme nyt puhuneet "hieman" toistemme ohi.
Korostan sitä, että itse olen vakaumuksellinen kristitty ( vaikkakin varmaan heikko sellainen) ja kutsumusopettaja ( tai haluan olla) ja olen tuonut sen esille
myös monissa, myös ET:n, valtakunnallisissakin tapahtumissa,
ja tietenkin muuallakin eli en ole
pitänyt asiaa mitenkään vakan alla.
Olen saanut kaikkialla erittäin hyvän kohtelun. Tiedän, että usein sanotaan, että sellaista ei tarvitse sanoa, mitä yllä sanoin itsestäni, koska voidaan ajatella, että tällainen, joka näitä sanoo, on pelkkä hybristelijä tai feikki.
Ei voi mitään sitten. En häpeä sitä, mitä olen ja "edustan", pitäisikö? Tämän toin eslle siksi, ettei vaan tulisi väärinkäsitystä.
Olen siis kirjoittnut monet jutut tännekin vain esitelläkseni asioita, enkä niinkään mitään henkilökohtaisia mielipiteitä, jos
niitä esitän tuon sen kyllä ekplisiittisesti esiin.
Oikein hyvää päivää Sinulle!
Ystävällisesti Matti
Hei vielä hyvä Petri,
Kiitos kaikista hienoista
vastauksistasi!
Näistä asioista keskustellaan
muuallakin. Luin hetki sitten, miten
Matti Pellonpää esittää esimerkiksi oikeustapauksen papin kieltäytymisestä kastamasta omantunnon syihin vedoten (Pellonpää, Matti: Euroopan ihmisoikeussopimus 1991, 187).
Samasta tapauksesta puhuu myös jo mainitsemani Martin Scheinin (
Scheinin, Martti: Omantunnon ja uskonnonvapaus ( PEL11§).Perusoikeuksien rajoittaminen. Teoksessa Hallberg, Pekka-Karapuu, Heikki-Scheinin, Martin-Tuori, Kaarlo-Viljanen, Veli-Pekka. Perusoikeudet. Juva 1999.
Tämän tyyppiset asiat kiinnostvat siis muitakin. Tietenkin nämä ovat edellisen uskonnonvapauslain aikaisia keskusteluja, mutta samat
henkilöt ja muutkin jatkavat edelleen. Hyvä niin.
Kivaa syyslomalukemista;)
Ystävällisesti Matti
Lähetä kommentti