Rakkauden lahja ei kelpaa kaikille piispoille

Suomen ev.lut kirkon piispat julkaisivat eilen Rakkauden lahja -nimisen sosiaalieettisen puheenvuoron. Puheenvuoro korostaa perheiden ja lasten asemaa kristillisessä viitekehyksessä.

Edellinen aiheeseen liittyvä puheenvuoro onkin jo neljännesvuosisadan takaa.

Tällaisia puheenvuoroja julkaistaan harvoin. Erityisesti sosiaalieettiset kysymykset ovat luterilaisten kirkkojen yhteisten puheenvuorojen kannalta hankalia laatia. Kun yksilön arviolle ja yhteiskunnalliselle keskustelulle ja päätöksenteolle annetaan luterilaisessa perinteessä huomattavasti merkittävämpi asema kuin esimerkiksi roomalaiskatolisessa perinteessä, on vaikea lausua yhteen piispalliseen ääneen kantoja aihepiiristä.

Yksi mahdollisuus, jota takavuosina sovellettiin, oli se, että julkaistiin artikkelikokoelmia, joissa oli piispojen omilla nimillään julkaisemia kirjoituksia. Näin tehtiin 1960-luvulla, jonka loppuvaiheilla piispojen välille syntyi huomattavia, julkisuuteen tulleita näkemyserojakin. Erityisesti itäiset piispat, Olavi Kares ja Osmo Alaja, ajoivat konservatiiviseksi luonnehdittuja näkemyksiä Martti Simojoen johtamaa kirkon valtalinjaa vastaan, jonka edellä mainitut kokivat jonkinlaiseksi myöntyväisyyspolitiikaksi.

Rakkauden lahjankin yhteydessä on paikalliseen julkisuuteen eli Kotimaa-lehdessä ja Savon Sanomissa, tuotu tieto, että aivan kaikki piispat eivät jaksa pyristellä "valtalinjan" tahdissa. Valtakunnallisen julkisuuden kannalta asia ei näytä olevan kiinnostava: Helsingin Sanomat kuittaa ilmiön parilla rivillä.

Julkilausumalla lienee kaksi seurausta. Siitä näkee, millainen asenne suurimmalla osalla Suomen piispoista on perhekysymyksiin. Tahdottiinpa tai ei, tätä näkemystä tullaan tulevaisuudessa lukemaan kristillisenä näkemyksenä aiheesta. Toiseksi: ainakin hetkeksi painuu mieleen, että pari piispaa kokee nämä asiat niin muusta piispakunnasta poikkeavasti, että eivät voi allekirjoittaa näiden kanssa yhdessä perhe-elämän tärkeyttä ja lasten asemaa koskevia kannanottoja.

Lehtitietojen perusteella ymmärrän, että piispa Mäkinen ajattelee siten, että maailman monimuotoisuuden ja repivyyden tulisi näkyä kannanotossa enemmän. Toivottavasti hän lausuu näistä asioista itse jotakin. Muistan kyllä, kun edellinen kannanotto Kasvamaan yhdessä ilmestyi. Tästä uudesta perhekannanotosta poiketen se oli kirja seksistä, ja kyllä siihen luvalla sanoen suhtauduttiin sillä mielellä, että se on oikein söde.

Piispa Riekkinen on arvostellut julkaisuajankohtaa. Kuuntelin hänen ajatuksiaan Kotimaa-lehden verkkosivulla olevasta nauhoitteesta. Ne herättivät mielessäni pari kommentteja, joiden pohjalta lausun muutaman erilaisen mielipiteen, moniäänisyyttä ja elämän kipeyttä kun kaivataan.

Pidän ajatusta Raamatun ajan ihmisten ja meidän maailmankuvamme erilaisuudesta epäkriittisenä. Meillä ei ole maailmankuvaa, ainakaan tieteellistä maailmankuvaa. Aurinkokeskeisestä maailmankuvasta luopuminen on johtanut tilanteeseen, jossa maailmankaikkeuden keskipiste on yhtä hyvin Aurinko kuin piispan nenänpää.

Raamatuntulkinnan kysymykset eivät liity syvällisellä tavalla tällaisiin asioihin. Jo antiikin teologiassa luotiin näkemys, jonka mukaan fundamentalistisesti tulkittu Raamattu on väärinymmärrys. Augustinus luonnosteli teoksessaan De Genesi näkemyksen, jonka mukaisesti Raamatun kirjaimellinen (ad litteram) merkitys ei ole ulkoinen tekstiasu vaan uskonnollinen tulkinta tekstin välittämästä Jumalan tahdosta.

Ihmisen ajatteleminen henkiseksi olennoksi, jolla on syviä ihmissuhteita ei ole 1900-luvun keksintö. Platonin ja erityisesti Aristoteleen mukaan taivaallinen rakkaus toteutuu miesten välisissä homoeroottisissa ystävyyksissä, joiden perusteella solmitaan ns. ystävyysliitto. Suhteet ovat homoeroottisia, mutta niissä sielun alempien osien toimintaan liittyvät seksuaaliset funktiot ovat vähämerkityksisiä. Näkemys muistuttaa erittäin paljon sitä näkemystä homoseksuaalisen suhteen henkisesti arvokkaasta sisällöstä, jota erityisesti eksegeettien kirjoituksissa on väitetty moderniksi, Raamatun ajan kirjoittajille tuntemattomaksi, käsitykseksi homoseksuaalisuudesta.

En tiedä, mitä jälkimmäisestä kirkolle seuraa enkä kannata dogmatiikan professori Miikka Ruokasen esittämää näkemystä, jonka mukaisesti kirkkoon on sen joissakin piireissä elävän homomyönteisyyden takia syntymässä vakava kriisi. Otaksun kuitenkin, että pakanallisuudesta erottautuminen saattaa olla olennaisempaa varhaisten kristittyjen homokielteisyydelle kuin se, että heillä ei olisi ollut ainakin mahdollisuuksia tuntea ilmiö suurin piirtein samassa merkityksessä kuin osa moderneista keskustelijoista sen tulkitsee.

Lisäksi kristityt kirjoittajat liittyivät juutalaiseen perinteeseen, jossa miehenmakaamiskohdat ovat tunnettuja. Voi olla, että he eivät tunteneet hellenistisessä kulttuurissa esiintyvää näkemystä homoerotiikasta, mutta jos he todellakin olivat perehtyneet Ptolemaioksen kirjoituksiin, kuten joidenkin eksegeettien maailmankuvaväitteet näyttävät edellyttävän - kun kerran hänen teorioitaan kannatettiin Raamatussa - niin luulisi niiden rinnalla Platonin ja Aristoteleen kirjoitusten olleen keveää bed-side-readingiä kyseesssä olleen valistuneiston kannalta.

Kopsasin tähän Piispainkokouksen nettisivulla olevasta kirjasta Rakkauden lahja sen ainoan kohdan, jossa teksti käsittelee homoseksuaalisuutta. Mielestäni kohta ei lyö homoseksuaalisuuskantaa lukkoon. Lisäksi kirkon parisuhdetyöryhmässä -, jonka tehtäväksianto liittyy parisuhteensa rekisteröineiden henkilöiden siunaamisen kaavaan eikä, kuten esimerkiksi Ajankohtainen kakkonen on meille kertonut, homoseksuaalisuuden perinnöllisyyden tai sosiaalisen kehkeytymisen suhteen selvittämiseen, - toimineet piispat Pihkala ja Heikka eivät ole kokeneet Rakkauden lahja -kirjaa prosessin keskeyttämisenä:

"Seksuaalisuuden monet kasvot

Suhtautuminen erilaisiin seksuaalisiin vähemmistöihin on viimeisten
vuosien aikana muuttunut radikaalisti. Vielä muutama
vuosikymmen sitten keskustelu oli pidättyvää ja häveliästä; monet homoseksuaalisesti suuntautuneet kokivat olevansa ”kaapissa”.
Nyt erilaiset mielipiteet voidaan ilmaista ja ilmaistaan paljon vapaammin. Yleinen mielipide on muuttunut aiempaa sallivammaksi,
mutta samalla asenteet ja sanankäyttö ovat jyrkentyneet
puolin ja toisin. Perinteisen seksuaalietiikan kannattajat ovat ainakin julkisuudessa usein joutuneet altavastaajan asemaan.
Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen jakaa kristillisiä kirkkoja
kautta maailman. Myös omassa luterilaisessa kirkossamme on jäseniä, jotka ajattelevat asiasta vastakkaisilla tavoilla. Toiset odottavat, että kirkko muuttaisi asenteitaan ja että samaa sukupuolta
olevat parit siunattaisiin ja heille suotaisiin sama asema kuin avioliitossa eläville. Toiset taas haluavat, että kirkko pitäytyisi perinteisellä kannallaan eikä rinnastaisi homoseksuaalisia suhteita
miehen ja naisen väliseen aviosuhteeseen. On hyvä muistaa, että kun keskustellaan homoseksuaalisuudesta,
ei puhuta vain ilmiöstä ja asiasta, vaan ihmisistä, joille oma seksuaalinen suuntautuminen on omakohtainen todellisuus.
Heille kysymys on oman itseymmärryksen kannalta merkityksellinen.
Kun seksuaalisuuden erilaisista muodoista puhutaan yhteisöllisellä tasolla, joudutaan käsittelemään myös laajempia periaatteellisia kysymyksiä, niin yleisinhimillisiä kuin teologisia. Näitä kysymyksiä pohtii parhaillaan piispainkokouksen alainen erillinen työryhmä. Sen vuoksi tässä puheenvuorossa viitataan vain lyhyesti muutamiin sellaisiin kysymysryhmiin, joihin keskustelussa
joudutaan paneutumaan.Mitä tieteellinen tutkimus voi sanoa homoseksuaalisuudesta ja sen synnystä? Osa tutkijoista painottaa perintötekijöiden merkitystä,
osa taas korostaa kasvuympäristön ja sosiaalisten suhteiden
osuutta. Varsin laaja yksimielisyys vallitsee siitä, että seksuaalisen
taipumuksen synty on ihmisen omasta tahdosta riippumaton.
Jäljelle jää kaikille ihmisille vaikeita kysymyksiä. Miten toteuttaa
sitä, minkä itse kokee oikeaksi? Jokaisella on oikeus tulla siksi, mitä hän on, mutta toisaalta jokainen joutuu asettamaan itselleen rajoituksia. Millainen on ihmisen seksuaalisen suuntautumisen
ja käyttäytymisen välinen suhde? Jos kasvuympäristöllä on vaikutusta, millaista kehitystä yhteiskunnan tai seurakunnan pitäisi tukea?Toinen tärkeä kysymys koskee sitä, miten yhteisöissämme suhtaudutaan niihin vähemmistöihin, jotka poikkeavat enemmistön
tavasta elää. Kristillisessä ja länsimaisessa perinteessä yksilön
arvoa on aina pidetty luovuttamattomana. Yleisinhimilliset perusoikeudet takaavat sen, että kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen
elämään. Kristillinen kirkko on vakuuttunut siitä, että jokainen
ihminen on Jumalan kuva ja hänen luomansa. Toteutuvatko nämä lähtökohdat asenteissamme ja käytännön elämässä? Suhtaudummeko
kaikkiin lähimmäisiin kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti?
Muistammeko, että jokainen ihminen on Kristuksen lunastama ja hänen seuraajakseen kutsuttu?Kolmas iso kysymys koskee sitä, miten kirkossa tulkitaan pyhää
Raamattua, uskomme lähdettä ja auktoriteettia. Siitä vallitsee suuri yksimielisyys, että sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa
suhtaudutaan torjuvasti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Ilmeistä
on myös, että Raamatun syntyaikana ei tunnettu homoseksuaalisen
taipumuksen syntyyn vaikuttaneita tekijöitä samalla tavalla kuin nykyään. Vaikea kysymys kuuluu: antaako oman aikamme
tieto seksuaalisuudesta mahdollisuuden tai oikeuden tulkita
Raamattua uudella tavalla?Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen jakaa asenteita kaikissa
kulttuureissa niiden uskonnollisesta taustasta riippumatta. Kirkon
suhtautumista siihen sävyttävät luomisusko ja kristillinen ihmiskäsitys, joiden mukaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
Miehen ja naisen väliseen suhteeseen kuuluu Jumalan antama
luonnollinen tehtävä jatkaa sukua ja siirtää henkistä perintöä
lapsille perheen suojassa. Tästä tehtävästä määräytyy myös avioliiton yhteisöllinen asema. Ihmiskäsityksensä nojalla kirkko on halunnut myös yhteiskunnassa
puolustaa avioliiton ja perheen erityisasemaa. Avioliittoon
vihkimisessä ei siunata vain kumppaneiden rakkautta, myös liiton ulkoisella muodolla on oma merkityksensä. Tästä on johtunut,
että kirkko on suhtautunut pidättyvästi yhden miehen ja yhden
naisen avioliitosta poikkeavien suhteiden siunaamiseen. Toisaalta
kirkko on kannanotoissaan halunnut puolustaa samaa sukupuolta
olevien parien aseman oikeudenmukaista järjestämistä yhteiskunnassa.Monet ihmiset ja kirkon jäsenet kokevat, että seksuaalisuudesta
käytävä keskustelu on joko tarpeetonta tai saa liikaa huomiota osakseen. Osa toivoo nopeita muutoksia, osa taas sitä, että kirkko pitää kiinni perinteisistä näkemyksistään. Vastakkaisten käsitysten keskeltä ei voida päästä pois nyt eikä tulevaisuudessa. Toisella tavalla
ajattelevia ja uskovia on kuunneltava, kirkon ykseydestä on pyrittävä pitämään kiinni.
• Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen jakaa kirkkoja ja
kristittyjä. Eri näkemysten kannattajien on yhdessä
huolehdittava kirkon ykseydestä.
• Seksuaalisesti erilaisetkin ovat toisilleen lähimmäisiä.
Kaikkien ihmisten yhteiselämää koskevat samat lähim-
mäisyyden ja toisen asemaan asettumisen periaatteet.
• Kirkossamme käynnissä oleva selvitystyö käsittelee
homoseksuaalisuutta raamatuntulkinnan, kristillisen
opin ja ihmiskuvan sekä ekumenian ja lainsäädännön
kannalta."