Filmiville ja niille jotka eivät filmi

Jäänkin tässä vaikuttamaan alalle ja kirjoitan toisenkin postauksen ottaen elokuvan sen esineeksi.

Ryhdistäydyin henkisesti ja ryhdyin miettimään suomalaista elokuvaa alla tuon otsikon, jonka varastin Saarikoskelta. Hän kirjoitti Nenän pakinan Peter von Baghista ja kaikesta muustakin elämää suuremmasta. Se oli otsikoitu kuten tämä tässä.

Kaikkien salonkikelpoisten kulttuuri-ihmisten tulee ensimmäiseksi lausua, että Nyrki Tapiovaaran kaatuminen oli suomalaisen elokuvan suurin menetys ja että Risto Jarvan kolari katkaisi lentoonsa lähdössä olleen uran.

Mutta samalla tunnustan, etten heti muista yhtään Tapiovaaran elokuvaa, joskin tietoisuuteni perällä kummittelee vihje, että olen kyllä niitä televisiosta nähnyt.

Olen katsonut lähinnä Ansaa ja Taunoa sekä komisario Palmua. Järvenpäässä asuessani olin vuoden elokuvakerhossa, jota piti Timo Malmi. Kerho oli sangen oivallinen johdatus elokuvan katsomiseen, jota on syytä opetella ja sen piirissä pyöritettiin melko paljon filmejä, jotka olivat tasokkaita, mutta eivät olleet menestyneet suuressa levityksessä. Suomalaisista katseltiin jokin Matti Ijäksen pätkä, josta kovasti pidin. Kulttielokuvista katselin ensimmäistä kertaa Smoken tuossa kerhossa.

Ulkolaisista kuvaajista pidän Bergmanin kirjoista enemmän kuin kuvista. Kieslowsky on suosikkilistani kärjessä - ihan vaan elokuvallisista syistä.

Suomalaisten kuvien osalta olen kaiketi mielikuvitukseton. Ehdoton suosikkini on Aki Kaurismäki. Pidän siitä, miten kuvat on kuvattu, nehän ovat pikemminkin elävää kuvaa kuin elokuvia. Pidän tarinoista, pidän tyypeistä ja erityisesti pidän dialogista. Puheet Kaurismäen kuvissa kuulostavat samalta kuin suomennosta lukisi. Ehkäpä Kaurismäen elokuvat ovat tältä osin elokuvia elokuvista. Niissä puhutaan samalla tavoin kuin ulkolaisissa kuvissa puhutaan sen näkökulmasta, joka lukee vain tekstitysrivin. Parhaimmat dialogit ovat tällaisia:
- Miten viikonloppu meni?
- Hyvin.

Kirjakielen käyttö korostaa pienen ihmisen arvokkuutta, ja olen huomannut että ilmiö vastaa todellisuutta. Kun pieni ihminen Suomessa tahtoo jotakin, hän käyttää kirjakieltä, usein.

Suosikkini on Kauas pilvet karkaavat. Tämä kuten muutkin elokuvat kuvaavat jonkinlaista menneisyyttä. Mutta samalla ne ovat ajankohtaiskuvauksia. Kiinnostavaa, että erityisesti 20-vuotiaana koin Kaurismäen kuvat dokumenteiksi samalla tavoin kuin Italiaan ensimmäistä kertaa mennessäni oivalsin, että Fellini on dokumentin tekijä.