Heidegger kirjoittaa silleen jättämisestä. En oikeastaan tiedä, mitä hän ajatuksella tarkoittaa, mutta käsitän sen niin, että todellisuudessa on alueita, joita ei tulisi ”ottaa haltuun”.
Let it be on poppia, jonka merkitystä en myöskään ymmärrä, mutta ajattelisin idean viittaavan suvaitsevaisuuteen ja suhteellisuudentajuun, jolla on yhteys silleen jättämiseen.
Laisser faire on markkitalous-oppi. Antaa näkymättömän käden ohjata markkinoiden kulkua, älkäämme puuttuko siihen. Päätetään heittäytyä antaa mennä -periaatteen valtaan, kuten M. A. Numminen vanhassa kuvauksessaan Energiansäästäjä asian ilmaisee. Oppi on väärä, valheellinen, moraalin vastainen ja tuhoisa. Kansanomaisessa merkityksessä se tulkitaan myös väistelevän johtajan toimintamalliksi: antaa asioiden mennä, ei puututa niihin.
Sattuneesta syystä ajattelen näitä oppeja suhteuttaen ne nuorten kasvattamiseen.
Kun olin nuori, olin löysäotteinen talkoolainen eräässä nuorten leirikeskuksessa. Työt perunamaalla eivät pahemmin maittaneet. Joku tulosvastuullinen taho olisi voinut luonnehtia henkilöäni vapaamatkustajaksi.
Olen ikikiitollinen eräälle Ulpu-nimiselle vastuuhenkilölle, joka puisteli päätään ja kehotti työhön ystävällisesti, mutta jätti asian silleen ja toimi let it be –henkisesti. Asiaan puututtiin, laizzer fair oli tipotiessään, mutta samalla poppikansan suhteellisuudentaju oli totisinta totta.
Olen ikikiitollinen siksi, että minun sallittiin tehdä nuoruudensyntejä, joista koitunutta velkaa olen ahkeralla aikuisiällä maksanut. Nuoren ihmisen kannattaa antaa vetelehtiä sopivassa määrin ja vain ystävällisesti murahtaa, että heitetään sut järveen niin siinä on kaksi vetelää vastakkain. Tällaisella kasvatustyöllä ihmisestä voi tulla pikemminkin työnteon merkityksen oivaltava kansalainen kuin jos elettäisiin kuin rangaistuskompaniassa ja ärjyttäisiin puolen tunnin välein, että tulosta perkele tulosta.
Nousevaa sukupolvea kannattaa opettaa siihen, että asioilla on seurauksensa. Elämästä syvimmin tajuava, jyrkkä ja kova porukka, sallii heidän kuitenkin töpätä. Töppäys kun sattuu olemaan parempien tekojen kasvualusta.
Let it be perustuu näkemykseen, jonka mukaisesti ennemmin tai myöhemmin ihminen kohtaa todellisuuden. Todellisuus on luonteeltaan älkää selittäkö -tyyppinen. Vaikka mitä keksisit, tulee tilanteita, joissa innovaatiot eivät auta. Silloin ihmisen on ryhdyttävä työhön ja pyrittävä tekemään asiat oikein. Let it be on siis tavatonta luottamusta. Maailma korjaa kyllä omansa, ja on väärinkäsitys, jos väittää, että kohtaloni on jotenkin toisten kohtaloa vaativampi.
Ennemmin tai myöhemmin, kullekin tulevat murhehuoneen päivänsä. Jos väität, että maailma on sinulle kovempi kuin muille, et ymmärrä elämästä yhtään mitään.
lauantai 15. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Todellisuus on luonteeltaan älkää selittäkö-tyyppinen. pisteet rehtoorin!
Nice!
Meitsi kirjoitti kerran näin sanoen:
http://kapinaliitto.blogspot.com/2007/03/laissez-faire.html
Toiseksi. Juntus-Simo muistini mielestä katsoi kerran jotakuta ja sanoi: siinä on selkäranka lurahtanut housuun.
Niin myös meitsillä.
siis lopulta todellisuuteen
olis aika puuttuu
Welcome . Gigi has figured out how to pull herself up and get herself back down down again
mutta kuten laissez faire niin todellisuuden selittamattomyyskin tarvitsee puuttujan tuntuu etta
tuo jumala tarvitsee uskoa, hyvaa tuulta
optimismia
noyrtyakseen
todellisuudessa on alueita, joita ei tulisi ”ottaa haltuun”..ei todellakaan pidä pelata minäkään tutimista-tutkimista. voi olla ettää filosofialla on joitakin umpikujia, mutta uskon sen saavan lisä aineistoa materiaaliselta tieteeltä. e visa versa
Lähetä kommentti