Yleishyödyllisyys ja elinkeinotoiminta

Päivä on kulunut mielenkiintoisissa keskusteluissa yleishyödyllisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan välisestä suhteesta.

Asia saanee lisävaloa silloin, kun näemmä viime perjantaina kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen tekemään kirjalliseen kysymykseen Aholansaaren verotuksesta hallitukselle annetaan vastaus. Nilsiästä soittivat ja kertoivat, että Aholansaaren lisäksi paikallinen urheiluseura on saanut nyt samanlaiset mätkyt.

Voi olla, että nykyisen lainsäädännön takia asialle ei paljoa mahda. Jos vapaaehtoistoiminta jossakin muussa merkityksessä kuin vaikkapa kukkapenkin kasteluna ja naapurin talon pohjan valuun osallistumisen muodoissa tahdotaan säilyttää, asia vaatii lakimuutoksen tai verohallinnon ohjeistuksen selventämisen. Nämä ovat jo aikaisemmin olleet eduskunnan kyselytunnin aiheena, ja oikeusministeri Brax on aivan oikein todennut, että nykyinen verotuskäytänne on vaarassa tukahduttaa vapaaehtoistoiminnan.

Nykyisessä tilanteessa ns. yleishyödyllinen toimija on puun ja kuoren välissä. Kun valtionavut ovat mitä ovat ja toiminnalle täytyy järjestää omatoimisesti puitteet, on käytännössä vaikea löytää sellaisia toimintamuotoja, joiden verotuksellinen ja muu kustannusrasite ei muodostu sellaiseksi, että ne tekevät toiminnasta elinkelvotonta.

Tällöin ensimmäinen mieleen tuleva asia on se, että kehitetään jokin sellainen tuote, josta saadaan kunnon korvaus.

Näin monet ovat menetelleet, mutta samalla toimijoille on käynyt niin, että ne ovat alkaneet etääntyä yleishyödyllisen toiminnan puitteista.

Verottajan kiinnostus on noussut verottajan oman ilmoituksen mukaisesti juuri tästä tilanteesta. Yleishyödyllisestä toiminnasta on muodostumassa kilpailevaa toimintaa normaalille yritystoiminnalle. Kun näin on, on reilua, että siihen aletaan suunnata samanlaisia säädöksiä kuin normaaliin yritystoimintaan.

On kiinnostavaa, millainen laajaan kansalaisaktiivisuuteen perustuvan yleishyödyllisen toiminnan tulevaisuus on. Näillä näkymin sillä ei ole ruusuista tulevaisuutta, vaan se assimiloituu yritystoimintaan.

Hyväntekeväisyys jää yritysten kontolle, sekä valtion tekohengistystoiminnan kontolle. Sosiaalinen markkinatalous, roomalaiskatolisen kirkon sosiaalieettinen pääoppi, joka rynnii ympäri Euroopan Unionia, tekee tuloaan tämän myötä näille raukoille rajoille. Sosiaalisen markkinatalouden mukaan sosiaalitarpeisiin tehdyn verotuksen tulee olla alhaisempaa kuin niin sanotussa pohjoismaisessa mallissa ja yritysten tulee jakaa eräänlaisia almuja eli pitää ensisijaisesti piirissään toimivien sosiaali-, terveydenhuolto- ja vapaa-ajan tarpeista huolta. Sinänsä ilmiö ei ole tavaton, mikäli ajattelemme suomalaista yhteiskuntaa patruunoiden aikana: tehdas rakensi asunnot, sairaalan ja koulun, kun köyhällä valtiolla ei ollut varaa niitä joka kolkkaan osoittaa. Illalla oli luvassa yhteinen sivistävä luento tai hassut iltamat.

Asioilla on puolensa. Kun köyhällä valtiolla ei ole antaa rahaa vielä köyhemmille kunnille, etsitään ratkaisuksi mallia, jossa sosiaali- ja terveysalasta tehdään yritystoimintaa. Ulkoistetaan nämä palvelut, jotta päästäisiin ainakin vähemmin hallintomenoin.

Osa lääkäreistä ajattelee, että terveyskeskukset voidaan kyllä saada tehokkaiksi. Monet käyttäjät puolestaan ajattelevat, että yksityisen lääkäriaseman palvelut, vaikkakin vähän kalliimpia, ovat kuitenkin laadukkaampia ja potilaan kannalta miellyttävämpiä kuin kunnalliset liukuhihnat.

Luultavasti paikallisten käytänteiden ja olosuhteiden pohjalta muodostetut sekamallit ovat parhaita. Yritykseltä voidaan ikään kuin vahingossa ostaa paljon sellaistakin, mitä ei ollut tarkoitus ostaa ja monessa tapauksessa on käynyt siten, että jälkikäteen on huomattu, ettei yksityistäminen mitään säästöjä tuonutkaan. Tämän jälkeen alkaa sitten keskustelu niin sanotusta kilpailutusosaamisesta, joka keskustelu harvoin osuu todellisen tilanteen kannalta oikeaan. Se mitä ostetaan, sisältää usein niin paljon muuttujia, että niitä on mahdoton nähdä etukäteen.

Tämäkin liittyy yleishyödyllisen ja elinkeinotoiminnan väliseen suhteeseen ja sen hämärtymiseen käytännössä. Tottakai esimerkiksi lääkäriasema on eräässä mielessä yleishyödyllinen toimija, mutta sitä ei määritellä sellaiseksi silloin, kun kyseessä on yritys.