Piispa Arseni asuu tuossa poronkuseman päässä Mäntyrinteen tilalla, joka on vanha kansakoulun Pajujärven rannalla. Piispan kodin ympärille on syntynyt kulttuuriyhdistys, joka järjestää kaikenlaista. Parhaimmillaan kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet sisään, sillä saliin mahtuu vain reilu sata henkilöä kerralla.
Viime talvena Arseni ja hänen ystävänsä järjestivät askeesia koskevan luentosarjan. Se jatkuu hieman eri muotoisena ensipimeiden aikana.
Lehdessä oli nyt tällainen juttu, että lukevat runoja viikon päästä yön ja venäläinen keittiö avustaa. Tilaisuuteen saa tuoda myös omia mielirunojaan, joita voi lukea.
En tiedä, suoristanko tästä paikalle, onhan kyseessä yö ja ei vanha enää jaksa.
Mietin kuitenkin joitakin runoja, joita voisin ehkä ottaa mukaan jos menisin. Ne olivat Eliotin Ontot miehet, Hopkinsin kaksoisruno Kaiku ja Audenin Arkeologia.
Ne ovat kummallisia runoja sikäli, että ne pitää lukea alkukielisinä. Eliotin suomalaisen 50-luvun modernismiksi käännetyt versiot eivät oikein rullaa, Hopkins taas on sanageneraattori, jonka rytmi on tehty englanniksi ja sitä on todella vaikea kääntää, kuten käännös ylistettävässä teoksessa Tuhat Laulujen Vuotta osoittaa. Tuhat Laulujen vuotta on erinomainen, koska siinä runot ovat rinnakkain myös alkukielisinä.
Luin Audenin elämänkerran 90-luvun lopulla rapakon takana, kun koetin oppia kieltä. Hänen persoonansa on valloittava.
Hänhän oli hurskas, ja hänen äitinsä oli ylen ylpeä, kun hän pääsi pitämään saarnan Westminster Abbeyn jumalanpalveluksessa. Samalla Auden oli aivan suttuinen ja rähjäinen. Hänen kasvonsa olivat niin urilla, että ystävät katsoivat niiden kuuluvan British Museumiin. Hänestä sanottiin: Wystan on menettänyt kaiken spontaanisuutensa.
Auden oli peribritti, mutta muutti New Yorkiin. Hän kulki siellä kuolleen miehen takissa, Hannah Arendtin miehen popassa. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Auden komennettiin armeijaan majurin palkkaluokassa ja hän lensi, runoilijamajuri, Saksaan etsimään natseja. Hän taisi olla Speerin löytäneiden henkilöiden joukossa ja ensimmäisiä kuulustelijoita.
Audenissa yhtyivät rappio ja kukoistus. Hänen juomatapansa olivat säännöllisiä. Hän oli kirjannut itselleen aikataulun, missä vaiheessa päivää viinaa tuli nauttia, jotta alkoholismi olisi säännöllistä.
Hänen kummipoikansa vietti mukavia aikoja Audenin ja tämän rakastajan luona Kirchenstettin majalla lähellä Wieniä ja kirjoitti vieraskirjaan: Thank You God for boozie godfathers, kiitos Jumalan juopoista kummisedistä.
Hän nukkui oikealla kyljellä, jotta ei saisi sydänkohtausta. Kun hän kuoli Wienissä, hän nukkui vasemmalla kyljellä.
Auden tahtoi löytää niin sanotun armon 1900-luvun karmeudesta. Hän erosi siinä Eliotista, joka katsoi koko ajan taaksepäin, kadotettuun Paratiisiin. Eliot oli amerikkalainen ja hän taantui britiksi, siinäkin ilmaisu suuntien erosta.
Auden oli uhrautuvainen. Hän, homoseksuaali, meni Thomas Mannin tyttären kanssa naimisiin, jotta tämä saisi passin. Hän auttoi emigrantteja, kuten Joseph Brodskyä löytämään aseman englanninkielisessä maailmassa.
Thank you Fog, kiitos sulle sumu, hän kirjoitti.
perjantai 8. elokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Mene hyvä ihminen ja lue runoja alkukielellä. Semmoinen kuunteleminen tekee ihmisille hyvää!
Anglo-kirjailijoista nuo kaksi ovat ehdottomasti minunkin suosikkejani.
Eniten taidan kuitenkin pitää beat-runoilijoista.
Klassikotkin meillä taitavat olla englanniksi, eivät latinaksi tai kreikaksi.
Runojen kuuntelemista hyvässä seurassa ei kyllä voita oikeastaan mikään.
Ellei nyt mukaan lueta savusaunaa, uimista ja hurjia elokuun pimeisiin öihin kuuluvia kummitustarinoita.
Runot ovat joskus rasittavia. Minun mielestäni niissä näkyy myös tekemisen tärkeys: kirjailijat yrittävät olla olevinaan runojensa kautta. Ovat joskus pelkkiä huomiopilkkuja, eivät siis taiteellisia runoja.
Samalla olen sitä mieltä, että runojen kautta kulkee tunteiden ilmaisu silloinkin kun se ei ole sallittu tekstissä. Mutta juuri tässä ristikohdassa tai taitteessa on edistyksellisyys.
Jos diskurssia pitää ylläpitää sofistien tasolla tulkinta jää sofistien tasolle. Mikään ei varsinaisesti muutu vaikka yksilöt saavat aha-elämyksiä. Menevät hautaan omalla emansipaatiolla mutta ulkomaailma ei muutu. Karavaani jatkuu. Tämä johtuu juuri siitä, ettei päästetä tunteita teksteihin sillä verukkeella, ettei se kuulu tieteeseen. Mutta ketä tiede palvelee? Ulkoavaruuden olioita? Eikö ihmisen integroitu osa ole juuri tunteita eikä niitä voi edes erottaa olemisesta tai kielestä? Ovat siis osa. Miksi tieteen pitää silloin olla suorastaan raaka jotta olisi ikäänkuin tiedettä? Empatia ei pääse kasvamaan näinollen. Ja
kun vedotaan runoihin (sanotaan eteville tiedemiehille, että sinun olisi helpompi kirjoittaa runoja) niin sanotaan samalla, että saat kirjoittaa ja me maksammekin sinulle mutta me tiedämme, ettei kukaan varsinaisesti mitään lue.
Tietävät etukäteen että runojen lukeminen jää sisäpiirien herkuiksi ja vain niiden. Heidän ääni ei pääse populistiseen maailmaan ja näinollen tiede on vain populistisen maailman tiede.
Raha siivittää ja filosofiasta katkaistaan aina tietyin välein pois kaikki se, joka tuntuu häiritsevän tätä raakaa toimintaa, joka tieteeksi kutsutaan. Mutta eikö tiede alkujaan ollut lampaiden laskemista. Laskekoot sitten maapallon kasvun (joka johtuu raakuudesta ennen kaikkea), laskekoot suomalaisten lasten tilanteen 60-luvulla ja 2006-luvulla jne eli laskekoot.
Laskekoot edes. Mutta tilastot piilotetaan ja palvellaan karavaania. Uudelleen ja uudelleen ja kriitikot saavat kenkää. Menkää pois häiritsemästä koska ette osaa kaunokirjoitusta, sanovat.
Me täällä Jumalan kanssa istumme ja lyömme teitä tekstimatoillamme naamaan sillä meillä on ikuisuus omalla puolellamme. Lällällää.
Tästä runo (vihalleni):
-----------------------
SOONSITSIIN
Tekstimattosi, nuo merkit
lyömätön aseesi
Porrasvalot, apatian
ääni, sadismin laulu
Laskea et osaa, viitsi
Naurusi, tuo kaiku
humalaisen katkot
Ismit pyörivät, cabaree alkaa
pingviinit, sopulit
samppanjan työ
Huomionkipeä, narsistinen
auringonvalon puute
sirkusponien maapallo
näyttämisen taito
ja Häneltä kysyn
soonkositsiin?
- soonkositsiin?
kummitustarinoita?
Niin, kummitustarinoita. Niitä on esimerkiksi Grimmin veljesten keräämissä tarinoissa.
Meillä on kaksikielinen koti ja isäntä on se jenkki. Sillä on kummitustarinoita omalta lapsuusajaltaan ja niitä sitten se luki pirtin pöydän ääressä takkatuli takana roihuten:
And there outside, amidst burning blue light/ are things that say bump in the night...
Sen jälkeen kysyy rohkeutta keltä tahansa mennä lompsia taskulampun valossa puuseehin.
Tekee kyllä hyvää kelle tahansa.
kokeilin kerran langinkosken puistossa klujin sen lapi keskiyolla enka nahnyt edes itseani
minusta se oli enne
Lähetä kommentti