Runoilijoita

Piispa Arseni asuu tuossa poronkuseman päässä Mäntyrinteen tilalla, joka on vanha kansakoulun Pajujärven rannalla. Piispan kodin ympärille on syntynyt kulttuuriyhdistys, joka järjestää kaikenlaista. Parhaimmillaan kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet sisään, sillä saliin mahtuu vain reilu sata henkilöä kerralla.

Viime talvena Arseni ja hänen ystävänsä järjestivät askeesia koskevan luentosarjan. Se jatkuu hieman eri muotoisena ensipimeiden aikana.

Lehdessä oli nyt tällainen juttu, että lukevat runoja viikon päästä yön ja venäläinen keittiö avustaa. Tilaisuuteen saa tuoda myös omia mielirunojaan, joita voi lukea.

En tiedä, suoristanko tästä paikalle, onhan kyseessä yö ja ei vanha enää jaksa.

Mietin kuitenkin joitakin runoja, joita voisin ehkä ottaa mukaan jos menisin. Ne olivat Eliotin Ontot miehet, Hopkinsin kaksoisruno Kaiku ja Audenin Arkeologia.

Ne ovat kummallisia runoja sikäli, että ne pitää lukea alkukielisinä. Eliotin suomalaisen 50-luvun modernismiksi käännetyt versiot eivät oikein rullaa, Hopkins taas on sanageneraattori, jonka rytmi on tehty englanniksi ja sitä on todella vaikea kääntää, kuten käännös ylistettävässä teoksessa Tuhat Laulujen Vuotta osoittaa. Tuhat Laulujen vuotta on erinomainen, koska siinä runot ovat rinnakkain myös alkukielisinä.

Luin Audenin elämänkerran 90-luvun lopulla rapakon takana, kun koetin oppia kieltä. Hänen persoonansa on valloittava.

Hänhän oli hurskas, ja hänen äitinsä oli ylen ylpeä, kun hän pääsi pitämään saarnan Westminster Abbeyn jumalanpalveluksessa. Samalla Auden oli aivan suttuinen ja rähjäinen. Hänen kasvonsa olivat niin urilla, että ystävät katsoivat niiden kuuluvan British Museumiin. Hänestä sanottiin: Wystan on menettänyt kaiken spontaanisuutensa.

Auden oli peribritti, mutta muutti New Yorkiin. Hän kulki siellä kuolleen miehen takissa, Hannah Arendtin miehen popassa. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Auden komennettiin armeijaan majurin palkkaluokassa ja hän lensi, runoilijamajuri, Saksaan etsimään natseja. Hän taisi olla Speerin löytäneiden henkilöiden joukossa ja ensimmäisiä kuulustelijoita.

Audenissa yhtyivät rappio ja kukoistus. Hänen juomatapansa olivat säännöllisiä. Hän oli kirjannut itselleen aikataulun, missä vaiheessa päivää viinaa tuli nauttia, jotta alkoholismi olisi säännöllistä.

Hänen kummipoikansa vietti mukavia aikoja Audenin ja tämän rakastajan luona Kirchenstettin majalla lähellä Wieniä ja kirjoitti vieraskirjaan: Thank You God for boozie godfathers, kiitos Jumalan juopoista kummisedistä.

Hän nukkui oikealla kyljellä, jotta ei saisi sydänkohtausta. Kun hän kuoli Wienissä, hän nukkui vasemmalla kyljellä.

Auden tahtoi löytää niin sanotun armon 1900-luvun karmeudesta. Hän erosi siinä Eliotista, joka katsoi koko ajan taaksepäin, kadotettuun Paratiisiin. Eliot oli amerikkalainen ja hän taantui britiksi, siinäkin ilmaisu suuntien erosta.

Auden oli uhrautuvainen. Hän, homoseksuaali, meni Thomas Mannin tyttären kanssa naimisiin, jotta tämä saisi passin. Hän auttoi emigrantteja, kuten Joseph Brodskyä löytämään aseman englanninkielisessä maailmassa.

Thank you Fog, kiitos sulle sumu, hän kirjoitti.