Aalto-korkeakoulu

Huomasin äsken tekstitelkkarista, että innovaatioyliopiston nimi on päätetty. Se on Aalto-korkeakoulu.

Satuin lukaisemaan viikko sitten Paavo Lipposen kirjan sivistyksestä. Hän taisi ilmoittaa näkemyksenään, että Aalto on merkittävin suomalainen, mutta voi olla että muistan väärin. Ja voi olla, että Aalto-korkeakoulu viittaa Alvar Aaltoon yhtä vähän kuin se on yliopisto tai kuin yhtye Jean S esittää Sibeliuksen musiikkia. Aalto viittaa ehkä laineisiin. Kuviosta muistuu mieleen eräs alkoholia käyttämätön läheinen, joka viiniä nautittuaan alkoi horjua ja laulaa "elon mainingit korkeina käyvät". Ettei vain olisi sellaisia humaltumisia korkeakoulupolitiikassakin. Laulut ainakin kuulostavat siltä.

Ajattelin, etten kommentoi Lipposen kirjaa. En kommentoi Kodin Kuvalehden tai Kotilieden ja mitänäitäon reportaasejakaan, mikäli satun veritulpan tai muun ongelman kohdattuani istumaan terveyskeskuksen odotushuoneessa ja lueskelen niitä. Rinnastus ei ole mielivaltainen, sillä kirjoitusotteeltaan Lipposen teos muistuttaa mainittuja kulttuurituotteita.

Mutta Aalto nostatti laineet Lipposen esityksestä mieleen. Molemmat valaisevat toisiaan. Kas näin:

Kirjassa esitetään älykkäiden ihmisten luettelon lisäksi Suomen historiaa koskeva näkemys. Sen mukaan SDP on hyvis ja Väinö Tanner ylivoimainen poliitikko. Sen lisäksi, että SDP on ollut tärkeä kommunisminkarkottaja, hoiteli se Kokoomuksen hännystellessä kotiryssiä meille hyvät länsisuhteetkin. Erkki Tuomioja ei ole kansainvälinen älykkö ja hän on aina arvostelemassa muiden mielipiteitä sekä sössöttää asiassa kuin asiassa uusliberalismin huonoudesta. Lopussa on matkakertomuksentapaisia ajatuksia eri kulttuureista.

Lipposta seuraten tänäinen Kotimaa-lehti julkaisi listan kirkon älyköistä. Koskahan Kotimaa julkaisee tiedon siitä, kuka Suomen uskovaisista on seksikkäin?

SDP on ollut viimeisten vuosikymmenten ajan suomalaisen yhteiskunnan voittaja. Historia kirjoitetaan aina enemmän tai vähemmän voittajan näkökulmasta. Mutta samalla, kun voittaja kirjoittaa historiansa, siirtyy hän itsekin jo osaksi sitä. Kun on varaa istahtaa eli voitto on saatu ja taisto tauonnut, syntyy muistelmia eli sivistyneemmin sanottuna historiankirjoitusta. Mutta sitä seuraa uudet taistot ja uudet voittajat, jotka varokoot yhtä hyvin kuin ne jotka voittivat äsken.

Lipposen esitys herättää mielessäni kysymyksen historian muutoksesta. En tiedä (enkä luulottele), että tulevien voittajien historia on jotenkin parempi kuin menneiden voittajien, mutta uskon, että 20 vuoden kuluttua historia kirjoitetaan taas uudella tavalla ja että Lipposen arvostamat poliittiset liikkeet eivät ole siinä pääroolissa.

Aalto-korkeakoululla on tuossa tulevassa tarinassa oma roolinsa.

Jos Aalto-korkeakoulusta muodostetaan markkinoiden lainelautailuseura, merkitsee tällainen surffaus sitä, mitä tieteen oppikirjoissa nimitetään tieteen prostituutioksi. Voisi tietysti ironisoida, että Suomipa se on sellainen sivistysvaltio, että siellä valtiollinen bordellikin on yliopistotasoa, mutta rajansa kaikella. Yliopiston perinteen näkökulmasta tervehdinkin siksi ilolla sitä, että ainakaan nimessä ei ole sanaa yliopisto, jonka tehtävänä siis on autonominen tiede.

Jos kyseessä ei ole yliopisto, voidaan tietysti lainelautailua harjoittaa kuten halutaan, kunhan pidetään tiukka linja siinä, että kyseessä ei ole akateeminen tieteellinen toiminta vaan sitä muistuttava toisiin tarkoituksiin kuin tieteellisiin päämääriin pyrkivä toiminta. Mitä pahaa liike-elämässä on ja mitä pahaa siinä on, että sen piirissä hyödynnetään tieteellisiä menetelmiä ja löytöjä? Ei tule hetkessä mieleen.

Mutta onko maallamme malttia vaurastua, kysyn kuin muistuttaakseni pahasta unesta nykyisiä voittajia? Innovaation tie ei ole suora. Meillä on tietokoneet, koska syntyi kalkyylin aate. Kalkyylin aate kehittyin muun muassa Leibnizin työskentelyssä, kylläkin poliittisista syistä – Pietari Suuren johtaman uskonnollisen maailmanvallan kommunikointivälineeksi. Mutta kalkyylin aatteen taustalla on ajatteluteorioita, jotka osittain liittyvät Tuomas Akvinolaisen näkemykseen enkeleistä komputoivina olioina. Yhteyksiä ja sidoksia on muitakin. Nämä esimerkit kuitenkin osoittavat, että innovaatiot eivät synny sovitusta päämäärästään käsin vaan hyvinkin syrjäisiä teitä pitkin.

Tästä tosiasiasta johtuen se mitä kannattaa tukea on päämäärätön Pelle Pelottoman toiminta, vaikkapa nuolenpääkirjoituksen tutkiminen. Sieltä voi syntyä sovellusmahdollisuuksiakin. Kannattaa tukea matematiikan perusteiden tutkimista ja islamin ajattelumuotojen selvittämistä. Ei tiedä, mitä repeää.

Omat yliopistolliset opettajani, jotka ovat niittäneet suurta kansainvälistä mainetta, väittelivät tällaisista aiheista: Jumalan mahdollisuuksien lisääntyminen keskiajalla ja Uskontiedon spontaanisuus ja reseptiivisyys Karl Rahnerin varhaisessa teologisessa antropologiassa. Epäilenpä, että molemmilla olisi nykyisin huomattavia vaikeuksia saada rahoitusta väitöskirjoille tällaisin aihein. Kyllä sen pitää olla helppoa, rajattua, riskitöntä, nopeaa ja soveltavaa.

Jos yllä mainituilta elohopeahöyryisiltä aloilta siirretään rahoitusta suoraan soveltamisen maailmaan, innovatiivisuuden edellytykset heikentyvät. Sama pätee yleiseen teoreettisen ja päämäärättömän koulutuksen tarjoamiseen mahdollisimman monelle. Laajalle levitetty teoreettisen koulutuksen verkosto luo edellytyksiä innovatiivisuudelle. Sen heikentäminen ei ole järkevää.

Tämä on se vanha juttu Nokiasta. Kun sieltäpäin arvosteltiin verotusta, todettiin, että sillä verotuksella olette saaneet hyviä työntekijöitä ja turvallisen ympäristön, jota ilman ette olisi tulleet siksi mitä olette. Ilmaisia lounaita ei ole, hyvät herrat. Ne maksetaan joko veroina tai yksityisinä maksuina. Yhteiskunnan varoilla koulutettu diplomi-insinööri näyttäisi kaiken lisäksi olevan jonkin verran halvempi kuin itsemaksettu, joka ei ehkä olisi pätevämpi.

Aaltokorkeakoululla on siis rooli vastaisessa historiankirjoituksessa. Aika näyttää, merkitseekö siihen sysätyt rahat innovatiivisuuden perusteiden rapautumista ja sitä, että 20 vuoden kuluttua Suomi on vähemmän innovatiivinen maa kuin tällä hetkellä.

Vaikka luotan näihin poikiin ja näihin tyttöihin, en salaa sitä, että pinnallisuus, moralismi ja sisällyksettömyys ovat ensimmäiset sanat, jotka ulkopuolisen ihmisen kokemukseni nykyisestä poliittisesta menosta mieleeni nostavat. Politiikka näyttää viihteeltä, joka on muuttunut julkisten imagoiden tuottamiseksi ja joka on luovuttanut valtansa markkinoille siten, että todellinen valta Suomessa ei kuulu kansalle, jota edustaa eduskunta vaan globaalille taloudelle ja sen toiminnoissa pärjääville suomalaisille konsuleille.

Voi olla, että en tiedä asioista tarpeeksi, mutta luulisin, etten ole kokemukseni kanssa suinkaan yksin ja että sillä siksi on merkitystä. On kiinnostavaa, vahvistuuko tällainen kokemus tulevaisuudessa ja kirjoitetaanko tuleva voittajien historia tällaista kokemusta ruokkineiden ilmiöiden ylistyslauluna ja esitetäänkö se karaokena temppelissään Aalto-korkeakoulussa.

Mutta niin tai näin, kun Mikki on nyt merelle lähtenyt, viritän ulkomuististani siteeraten Otso Kirjosiiven laulun, jossa tekniikka ja muotoilu sekä asiakkaat viettävät mitä huippuinnovatiisimpiä häitään:

Hupaisa on rutku mulla
paatissani mutkurulla.
Lainehilla lipusimme
leijui tuoksu sipulimme.
Pitkin veneen vanaa kiisi'
oi, kanaa viisi.