Jo joutuu armas aika,
Ja suvi suloinen;
Kaunistuu joka paikka
Ruohoinen, viljoinen.
Kui meitä lähemmäksi
Aurinko lähenee,
Kuollostaan eläväksi
Taas luonto virkenee.

Ihanat niityn-sarat.
Ja laihot laaksojen,
Ylpiät yrttitarhat
Puinen viheriäisten,
Ne meille muistuttavat
Hyvyyttä Jumalan,
Kuin kaikki nähdä saavat
Vuon alla ainian.

Kauniilla äänillänsä
Laulaavat lintuiset,
Eikö myös kielillänsä
Laulaisit ihmiset? –
Sielumme vakavasti
Kiitelkööt Jumalaa,
Kuin kaitsee armiasti,
Iloittaa kerralla.

O Jesu Kriste jalo,
Riemumme, turvamme,
Paistava, kirkas valo!
Hautele rintamme.
Ja meitä uudistele
Rakkauven lemmelläs,
Pois vaivat vierittele
Meistä Sun kädelläs.

Sä kaunis, kukoistava
Saronin kukkainen,
Sielumme aina avaa
Hyville avuillen;
Suo armostas Sionin
Kasteella kastettaa,
Kuin ruusu Libanonin
Hyvälle hajahtaa.

Suo maan ja meren kantaa
Kasvuja tarpeeksi,
Ja niitä meille antaa
Vuon alla eineeksi;
Ravitse runsahasti
Pyhällä sanallas:
Sitä me hartaammasti
Anomme armostas.