sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Lepo
Niille mahdollisille lukijoille, jotka lähipäivinä ihmettelevät, ettei uutta tekstiä tähän blogiin ole ilmestynyt, kerron, että olen kansalaisvelvollisuuden täyttämisestä johtuen tilaisuudessa päivittämään tätä palstaa aikaisintaan 22. 11. Shalom.
Nefes
Sana nefes esiintyy Vanhassa testamentissa yli 700 kertaa. Vanhan testamentin kreikkalaisessa käännöksessä Septuaginta se on käännetty sanalla psykhe.
Tuonelalla on nefes, Tuonelan kita. Yksinkertaisimmillaan nefes merkitseekin hengistystä. Kun hengitys lakkaa, nefes lähtee. Minne? Ei mihinkään, se lakkaa.
Nefes merkitsee myös halujen ja mielialojen, pyrkimysten kokonaisuutta. Se asettuu vasten sen kanssa, mikä on kuolema ja nefeksen loppu.
Kun Jumala teki ihmisen, hän teki tästä elävän, hengittävän olennon (nefes hajja). Tässä ei ole eroa ihmisen eikä eläimen välillä, sillä samaa termiä luomiskertomus käyttää eläimistäkin.
Jumala tekee Vanhan testamentin mukaan henkilöitä. Henkilöt ovat hengittäviä nefeksiä, jotka ovat siis hengissä - niin kauan kuin ilma keuhkoissa pihisee.
Heidän nefeksessään on myös ruah, henki eli psyykkinen minuus. Ja Jumalalla on ruah, joka puhaltaa missä puhaltaa.
Näihin mietteisiin päättyy ruahini osalta kirkkovuosi, viimeisen tuomion päivään, jolloin vastakkain ovat elämä ja kuolema, nefes ja nefeksen lakkaaminen.
Tuonelalla on nefes, Tuonelan kita. Yksinkertaisimmillaan nefes merkitseekin hengistystä. Kun hengitys lakkaa, nefes lähtee. Minne? Ei mihinkään, se lakkaa.
Nefes merkitsee myös halujen ja mielialojen, pyrkimysten kokonaisuutta. Se asettuu vasten sen kanssa, mikä on kuolema ja nefeksen loppu.
Kun Jumala teki ihmisen, hän teki tästä elävän, hengittävän olennon (nefes hajja). Tässä ei ole eroa ihmisen eikä eläimen välillä, sillä samaa termiä luomiskertomus käyttää eläimistäkin.
Jumala tekee Vanhan testamentin mukaan henkilöitä. Henkilöt ovat hengittäviä nefeksiä, jotka ovat siis hengissä - niin kauan kuin ilma keuhkoissa pihisee.
Heidän nefeksessään on myös ruah, henki eli psyykkinen minuus. Ja Jumalalla on ruah, joka puhaltaa missä puhaltaa.
Näihin mietteisiin päättyy ruahini osalta kirkkovuosi, viimeisen tuomion päivään, jolloin vastakkain ovat elämä ja kuolema, nefes ja nefeksen lakkaaminen.
lauantai 15. marraskuuta 2008
Silleen jättäminen, let it be ja laisser faire
Heidegger kirjoittaa silleen jättämisestä. En oikeastaan tiedä, mitä hän ajatuksella tarkoittaa, mutta käsitän sen niin, että todellisuudessa on alueita, joita ei tulisi ”ottaa haltuun”.
Let it be on poppia, jonka merkitystä en myöskään ymmärrä, mutta ajattelisin idean viittaavan suvaitsevaisuuteen ja suhteellisuudentajuun, jolla on yhteys silleen jättämiseen.
Laisser faire on markkitalous-oppi. Antaa näkymättömän käden ohjata markkinoiden kulkua, älkäämme puuttuko siihen. Päätetään heittäytyä antaa mennä -periaatteen valtaan, kuten M. A. Numminen vanhassa kuvauksessaan Energiansäästäjä asian ilmaisee. Oppi on väärä, valheellinen, moraalin vastainen ja tuhoisa. Kansanomaisessa merkityksessä se tulkitaan myös väistelevän johtajan toimintamalliksi: antaa asioiden mennä, ei puututa niihin.
Sattuneesta syystä ajattelen näitä oppeja suhteuttaen ne nuorten kasvattamiseen.
Kun olin nuori, olin löysäotteinen talkoolainen eräässä nuorten leirikeskuksessa. Työt perunamaalla eivät pahemmin maittaneet. Joku tulosvastuullinen taho olisi voinut luonnehtia henkilöäni vapaamatkustajaksi.
Olen ikikiitollinen eräälle Ulpu-nimiselle vastuuhenkilölle, joka puisteli päätään ja kehotti työhön ystävällisesti, mutta jätti asian silleen ja toimi let it be –henkisesti. Asiaan puututtiin, laizzer fair oli tipotiessään, mutta samalla poppikansan suhteellisuudentaju oli totisinta totta.
Olen ikikiitollinen siksi, että minun sallittiin tehdä nuoruudensyntejä, joista koitunutta velkaa olen ahkeralla aikuisiällä maksanut. Nuoren ihmisen kannattaa antaa vetelehtiä sopivassa määrin ja vain ystävällisesti murahtaa, että heitetään sut järveen niin siinä on kaksi vetelää vastakkain. Tällaisella kasvatustyöllä ihmisestä voi tulla pikemminkin työnteon merkityksen oivaltava kansalainen kuin jos elettäisiin kuin rangaistuskompaniassa ja ärjyttäisiin puolen tunnin välein, että tulosta perkele tulosta.
Nousevaa sukupolvea kannattaa opettaa siihen, että asioilla on seurauksensa. Elämästä syvimmin tajuava, jyrkkä ja kova porukka, sallii heidän kuitenkin töpätä. Töppäys kun sattuu olemaan parempien tekojen kasvualusta.
Let it be perustuu näkemykseen, jonka mukaisesti ennemmin tai myöhemmin ihminen kohtaa todellisuuden. Todellisuus on luonteeltaan älkää selittäkö -tyyppinen. Vaikka mitä keksisit, tulee tilanteita, joissa innovaatiot eivät auta. Silloin ihmisen on ryhdyttävä työhön ja pyrittävä tekemään asiat oikein. Let it be on siis tavatonta luottamusta. Maailma korjaa kyllä omansa, ja on väärinkäsitys, jos väittää, että kohtaloni on jotenkin toisten kohtaloa vaativampi.
Ennemmin tai myöhemmin, kullekin tulevat murhehuoneen päivänsä. Jos väität, että maailma on sinulle kovempi kuin muille, et ymmärrä elämästä yhtään mitään.
Let it be on poppia, jonka merkitystä en myöskään ymmärrä, mutta ajattelisin idean viittaavan suvaitsevaisuuteen ja suhteellisuudentajuun, jolla on yhteys silleen jättämiseen.
Laisser faire on markkitalous-oppi. Antaa näkymättömän käden ohjata markkinoiden kulkua, älkäämme puuttuko siihen. Päätetään heittäytyä antaa mennä -periaatteen valtaan, kuten M. A. Numminen vanhassa kuvauksessaan Energiansäästäjä asian ilmaisee. Oppi on väärä, valheellinen, moraalin vastainen ja tuhoisa. Kansanomaisessa merkityksessä se tulkitaan myös väistelevän johtajan toimintamalliksi: antaa asioiden mennä, ei puututa niihin.
Sattuneesta syystä ajattelen näitä oppeja suhteuttaen ne nuorten kasvattamiseen.
Kun olin nuori, olin löysäotteinen talkoolainen eräässä nuorten leirikeskuksessa. Työt perunamaalla eivät pahemmin maittaneet. Joku tulosvastuullinen taho olisi voinut luonnehtia henkilöäni vapaamatkustajaksi.
Olen ikikiitollinen eräälle Ulpu-nimiselle vastuuhenkilölle, joka puisteli päätään ja kehotti työhön ystävällisesti, mutta jätti asian silleen ja toimi let it be –henkisesti. Asiaan puututtiin, laizzer fair oli tipotiessään, mutta samalla poppikansan suhteellisuudentaju oli totisinta totta.
Olen ikikiitollinen siksi, että minun sallittiin tehdä nuoruudensyntejä, joista koitunutta velkaa olen ahkeralla aikuisiällä maksanut. Nuoren ihmisen kannattaa antaa vetelehtiä sopivassa määrin ja vain ystävällisesti murahtaa, että heitetään sut järveen niin siinä on kaksi vetelää vastakkain. Tällaisella kasvatustyöllä ihmisestä voi tulla pikemminkin työnteon merkityksen oivaltava kansalainen kuin jos elettäisiin kuin rangaistuskompaniassa ja ärjyttäisiin puolen tunnin välein, että tulosta perkele tulosta.
Nousevaa sukupolvea kannattaa opettaa siihen, että asioilla on seurauksensa. Elämästä syvimmin tajuava, jyrkkä ja kova porukka, sallii heidän kuitenkin töpätä. Töppäys kun sattuu olemaan parempien tekojen kasvualusta.
Let it be perustuu näkemykseen, jonka mukaisesti ennemmin tai myöhemmin ihminen kohtaa todellisuuden. Todellisuus on luonteeltaan älkää selittäkö -tyyppinen. Vaikka mitä keksisit, tulee tilanteita, joissa innovaatiot eivät auta. Silloin ihmisen on ryhdyttävä työhön ja pyrittävä tekemään asiat oikein. Let it be on siis tavatonta luottamusta. Maailma korjaa kyllä omansa, ja on väärinkäsitys, jos väittää, että kohtaloni on jotenkin toisten kohtaloa vaativampi.
Ennemmin tai myöhemmin, kullekin tulevat murhehuoneen päivänsä. Jos väität, että maailma on sinulle kovempi kuin muille, et ymmärrä elämästä yhtään mitään.
perjantai 14. marraskuuta 2008
Miettelijän autotesti: Aston Martin DB5
Kulkupeli tekee ulkoisesti kutsuvan, ellei peräti viettelevän vaikutuksen. Sen historiaan liittyy pientä särkyneisyyttä ja haurautta: James Bond oli joutunut luopumaan hänelle niin rakkaaksi tulleesta Bentleystä ennen elokuvaa Kultasormi, sillä vanhan auton katsottiin, kuten Sean Connery on osuvasti lausunut, "tehneen tehtävänsä".
Auton ja sen lumoavan maailman on suunnitellut Ken Adam, tuo lavastuksen ideatykki. Adam on syntynyt alunperin Berliinissä, mutta muuttunut tiedostavaksi ihmiseksi Englannissa muutettuaan sinne 13-vuotiaana, herkkyyttä virittävä fakta tämäkin.
Legendaan on sijoitettu jäljitysvastaanotin, kääntyvät rekisterikilvet, hydrauliset puskurisarvet, kaksi 7.6 millin konekivääriä, täydellisen puolustusjärjestelmä ohjauslaitteineen, asekaukalo, taakse nostettava suojakaukalo konekivääritulta varten, heittoistuin ja - renkaansilpoja. Renkaansilpoja on käytännöllinen ratkaisu ohitustilanteisiin, joissa Aston Martinin takarenkaan navasta ohjataan 60 sentin etäisyydelle ulottuvao ohittajan autosta selvää pässinlihaa tekevä pyörivä terä. Lisäksi kokonaisuuteen sisältyvät kivat peräosan aseet: öljysuutin piippuineen, joka ampuu takaa-ajavien autojen renkaat puhkovia piikkejä tielle.
Kyseessä on elegantin vaikutuksen tekevä työväline arkikäyttöön, joka vastaa vähintäänkin kohtuullisesti myös vaativampaan ajonautintoon tottuneen kuskin tarpeisiin. Käsivaihde on 5-vaihteinen ja kiihdytystempot, jotka polttavat turhat esteet järjestelmästä vaivattomasti, tuntuvat sangen joustavalta. Harkitsisin kuitenkin Girling-levyjarrujen törmäysvaikutelmineen vaihtamista johonkin modernimpaan järjestelmään, esimerkiksi niihin, jotka ovat tarjolla tyypissä Aston Martin V 12 Vanquish, varsinkin mikäli välinettä on tarkoitus käyttää perheajossa.
Kiihtyvyys on 8 sekunnin paikkeilla nollasta sataan, mikä on isänpäivän sankarille kohtuullinen lento. Osa jäisistä takaa-ajoista ei välttämättä onnistu. Konetyypin suunnittelussa olisi voitu ottaa huomioon myös pienemmän mutta tehokkaan moottorin käyttäminen, jotta tilaa aseille olisi jäänyt paremmin.
Kaiken kaikkiaan: varsin hintalaatu-suhteen näkökulmasta kilpailukykyinen peli keskivertokuskille esimerkiksi verrattaessa Volkswagen Poloon.
Auton ja sen lumoavan maailman on suunnitellut Ken Adam, tuo lavastuksen ideatykki. Adam on syntynyt alunperin Berliinissä, mutta muuttunut tiedostavaksi ihmiseksi Englannissa muutettuaan sinne 13-vuotiaana, herkkyyttä virittävä fakta tämäkin.
Legendaan on sijoitettu jäljitysvastaanotin, kääntyvät rekisterikilvet, hydrauliset puskurisarvet, kaksi 7.6 millin konekivääriä, täydellisen puolustusjärjestelmä ohjauslaitteineen, asekaukalo, taakse nostettava suojakaukalo konekivääritulta varten, heittoistuin ja - renkaansilpoja. Renkaansilpoja on käytännöllinen ratkaisu ohitustilanteisiin, joissa Aston Martinin takarenkaan navasta ohjataan 60 sentin etäisyydelle ulottuvao ohittajan autosta selvää pässinlihaa tekevä pyörivä terä. Lisäksi kokonaisuuteen sisältyvät kivat peräosan aseet: öljysuutin piippuineen, joka ampuu takaa-ajavien autojen renkaat puhkovia piikkejä tielle.
Kyseessä on elegantin vaikutuksen tekevä työväline arkikäyttöön, joka vastaa vähintäänkin kohtuullisesti myös vaativampaan ajonautintoon tottuneen kuskin tarpeisiin. Käsivaihde on 5-vaihteinen ja kiihdytystempot, jotka polttavat turhat esteet järjestelmästä vaivattomasti, tuntuvat sangen joustavalta. Harkitsisin kuitenkin Girling-levyjarrujen törmäysvaikutelmineen vaihtamista johonkin modernimpaan järjestelmään, esimerkiksi niihin, jotka ovat tarjolla tyypissä Aston Martin V 12 Vanquish, varsinkin mikäli välinettä on tarkoitus käyttää perheajossa.
Kiihtyvyys on 8 sekunnin paikkeilla nollasta sataan, mikä on isänpäivän sankarille kohtuullinen lento. Osa jäisistä takaa-ajoista ei välttämättä onnistu. Konetyypin suunnittelussa olisi voitu ottaa huomioon myös pienemmän mutta tehokkaan moottorin käyttäminen, jotta tilaa aseille olisi jäänyt paremmin.
Kaiken kaikkiaan: varsin hintalaatu-suhteen näkökulmasta kilpailukykyinen peli keskivertokuskille esimerkiksi verrattaessa Volkswagen Poloon.
torstai 13. marraskuuta 2008
Laman jälkeen?
Helppoina aikoina esille nousevat pärjikset, jotka valuvat kuin vesi hanhen seljästä todellisuuden astuessa takaisin sisälle helppouden ajan ulkoiltuaan.
Ulkoa tulevat sisälle myös kohmeiset kasvot, tyypit, joita paleltaa jo valmiiksi.
Meillä täällä Suomessa niin tapahtuu vuoden 2010 paikkeilla. Kansainvälinen talouslama koittaa ensi vuonna. Hyvänä taloutena Suomi ei ole ensi iskussa mukana, mutta painuu pitkään taantumaan eli siis lamaan hieman Keski-Euroopan perässä. Tämä johtuu siitä, että Suomi on syvemmin kansainväliseen talousjärjestelmään sidottu kuin kenties koskaan itsenäisen historiansa aikana. Koittava lama tulee sisältämään kovempia koittelemuksia kuin 1990-luvulla kokemamme. Pysyykö Suomikaan niistä sivussa?
Kun Eurooppa on viimeiset 15 vuotta käyttäytynyt kuin kunniakomppania, on sen uuden suuntautumisen kannalta uskottavaa, että rivin viimeinen mies pohjoisesta, Suomi Finland, juoksee mukaan vasta kun kaikki muut seisovat jo asennossa. Siinä asennossa, jonka kersantti Ärjylä eli siis Lama, on Euroopalle komentanut.
Suomessa on jokaisella tärkeällä kaverilla ollut aina hirveä kiire. Tällä kertaa, viime vuosina, kiire on ollut päästä mukaan lamaan. Mutta kuulkaa kun se rivi alkaa olla jo suora ja Suomi senkun käkkii.
Tuo yllä on melko vaivatonta ennustaa, ja tällä hetkellä sadoissa toimistoissa ympäri maata pureskellaan lyijykynää asiaa ja siihen valmistautumista pohdiskeltaessa. Esimerkiksi Pohjois-Savossa yritysten arvio tulevaisuudennäkymistä on nyt alhaisimmillaan kymmeneen vuoteen.
Pohdinta on vastuullista toimintaa. Mutta se on eräiltä osin visiovääristymä.
Pitäisi tietenkin miettiä, mitä laman jälkeen?
Emme ole kansakuntana täysin selvinneet viime lamastakaan. Karsittuja peruspalveluja ei ole saatu korjatuksi. Nuorison pahoinvointi on ennenkuulumattoman näkyvää. Nuorten perheiden tilanne on heikompi kuin suuren taloudellisen nousukauden anteihin osallisen enemmistön tilanne.
Suomi on myös, esimerkiksi, alkoholisoitunut. En ole absolutismi, mutta kirjoitan kohta julistuksia Wiinan Kauheista Kirouksista. Olen lukenut tietoja, joiden mukaisesti suomalaisten alkoholinkulutus olisi asteikolla vauvasta vaariin 13 litraa puhdasta alkoholia. Se on armaan Venäjän lukemissa. Se tarkoittaa sitä, että keskuudessamme elää joukoittain henkilöitä jotka kiskovat parikolme kossupulloa viikottain, vuoden joka ainoa viikko ja juhlaviikkoina kunnon juomingit päälle.
Siinä viime laman perintöä. Johon voi lisätä sivistyksellisen kulttuurin ja arvojen vähättelyn käytännössä, työtaidon heikkenemisen monilla aloilla, byrokratian ennennäkemättömän paisumisen, vääränlaisen tehokkuuskäsityksen omaksumisen, viihteellisyyden jne. jne.
Nyt edessä oleva lama tulee tuottamaan onnettomuutta paljon lisää. Miten käy kovat lainat ottaneiden nuorten perheiden, kun työpaikat menevät? Ehkä väestönsiirrosta Helsingin alueelle on se hyöty, että soppatykille on lyhyt matka ja sen ympärille saadaan helposti pari miljoonaa ihmistä kootuksi.
Lamasta pääsee rämpimään eteenpäin ainakin kohtuullisuuteen suostumalla, naapuriapuun luottamalla ja teoreettisia ominaisuuksiaan kehittämällä, älyllisesti epärehellinen ja todellisuudelle vieras yksiarvorationalismihan tämän touhun keskeinen syy on. Muutakin tarvitaan, mutta sitä voi vielä kun laivan keula jo nousee ja luisu kohti perää alkaa pohdiskella, tilanteen myönteisiin ulottuvuuksiin viitatakseni.
Myönteinen tilanne ei kuitenkaan synnytä pärjiksen virnettä, kun tietää, ettei laman jälkeisessä maailmassa ole edes jäävuorta, johon törmätä, sillä sekin on sula. Henkilökohtaisella elämänkentälläni, astun siis nyt ulos kaapista, harjoittamani ajatusleikki pyrkiä soittamaan kakkosviulun osuus Haydnin keisarikvarteton toisesta osasta, miltei muuntuu kylmänväreitä aiheuttavaksi.
Ulkoa tulevat sisälle myös kohmeiset kasvot, tyypit, joita paleltaa jo valmiiksi.
Meillä täällä Suomessa niin tapahtuu vuoden 2010 paikkeilla. Kansainvälinen talouslama koittaa ensi vuonna. Hyvänä taloutena Suomi ei ole ensi iskussa mukana, mutta painuu pitkään taantumaan eli siis lamaan hieman Keski-Euroopan perässä. Tämä johtuu siitä, että Suomi on syvemmin kansainväliseen talousjärjestelmään sidottu kuin kenties koskaan itsenäisen historiansa aikana. Koittava lama tulee sisältämään kovempia koittelemuksia kuin 1990-luvulla kokemamme. Pysyykö Suomikaan niistä sivussa?
Kun Eurooppa on viimeiset 15 vuotta käyttäytynyt kuin kunniakomppania, on sen uuden suuntautumisen kannalta uskottavaa, että rivin viimeinen mies pohjoisesta, Suomi Finland, juoksee mukaan vasta kun kaikki muut seisovat jo asennossa. Siinä asennossa, jonka kersantti Ärjylä eli siis Lama, on Euroopalle komentanut.
Suomessa on jokaisella tärkeällä kaverilla ollut aina hirveä kiire. Tällä kertaa, viime vuosina, kiire on ollut päästä mukaan lamaan. Mutta kuulkaa kun se rivi alkaa olla jo suora ja Suomi senkun käkkii.
Tuo yllä on melko vaivatonta ennustaa, ja tällä hetkellä sadoissa toimistoissa ympäri maata pureskellaan lyijykynää asiaa ja siihen valmistautumista pohdiskeltaessa. Esimerkiksi Pohjois-Savossa yritysten arvio tulevaisuudennäkymistä on nyt alhaisimmillaan kymmeneen vuoteen.
Pohdinta on vastuullista toimintaa. Mutta se on eräiltä osin visiovääristymä.
Pitäisi tietenkin miettiä, mitä laman jälkeen?
Emme ole kansakuntana täysin selvinneet viime lamastakaan. Karsittuja peruspalveluja ei ole saatu korjatuksi. Nuorison pahoinvointi on ennenkuulumattoman näkyvää. Nuorten perheiden tilanne on heikompi kuin suuren taloudellisen nousukauden anteihin osallisen enemmistön tilanne.
Suomi on myös, esimerkiksi, alkoholisoitunut. En ole absolutismi, mutta kirjoitan kohta julistuksia Wiinan Kauheista Kirouksista. Olen lukenut tietoja, joiden mukaisesti suomalaisten alkoholinkulutus olisi asteikolla vauvasta vaariin 13 litraa puhdasta alkoholia. Se on armaan Venäjän lukemissa. Se tarkoittaa sitä, että keskuudessamme elää joukoittain henkilöitä jotka kiskovat parikolme kossupulloa viikottain, vuoden joka ainoa viikko ja juhlaviikkoina kunnon juomingit päälle.
Siinä viime laman perintöä. Johon voi lisätä sivistyksellisen kulttuurin ja arvojen vähättelyn käytännössä, työtaidon heikkenemisen monilla aloilla, byrokratian ennennäkemättömän paisumisen, vääränlaisen tehokkuuskäsityksen omaksumisen, viihteellisyyden jne. jne.
Nyt edessä oleva lama tulee tuottamaan onnettomuutta paljon lisää. Miten käy kovat lainat ottaneiden nuorten perheiden, kun työpaikat menevät? Ehkä väestönsiirrosta Helsingin alueelle on se hyöty, että soppatykille on lyhyt matka ja sen ympärille saadaan helposti pari miljoonaa ihmistä kootuksi.
Lamasta pääsee rämpimään eteenpäin ainakin kohtuullisuuteen suostumalla, naapuriapuun luottamalla ja teoreettisia ominaisuuksiaan kehittämällä, älyllisesti epärehellinen ja todellisuudelle vieras yksiarvorationalismihan tämän touhun keskeinen syy on. Muutakin tarvitaan, mutta sitä voi vielä kun laivan keula jo nousee ja luisu kohti perää alkaa pohdiskella, tilanteen myönteisiin ulottuvuuksiin viitatakseni.
Myönteinen tilanne ei kuitenkaan synnytä pärjiksen virnettä, kun tietää, ettei laman jälkeisessä maailmassa ole edes jäävuorta, johon törmätä, sillä sekin on sula. Henkilökohtaisella elämänkentälläni, astun siis nyt ulos kaapista, harjoittamani ajatusleikki pyrkiä soittamaan kakkosviulun osuus Haydnin keisarikvarteton toisesta osasta, miltei muuntuu kylmänväreitä aiheuttavaksi.
tiistai 11. marraskuuta 2008
Iure humano ja iure divino
Pidin viime viikolla papeille tuomiokapitulissa pätevöitymiskurssia, jonka puitteissa käsiteltiin myös luterilaista käsitystä pappisvirasta.
Toin esille, että pappisvirka on luterilaisen päätunnustuksen Augsburgin tunnustuksen mukaan jumalallisella asetuksella asetettu kahden funktion, saarnaamisen ja sakramenttien jakamisen, ja yhden intention eli tarkoituksen, uskon saamiseksi, kokonaisuus.
Tämä on asetus, institutum est, ja se on jumalallinen, jumalalliseen oikeuteen (iure divino) perustuva.
Sittemmän luterilaisen tulkinnan mukaan viran ulkoiset tunnusmerkit ja ilmenemismuodot, kuten virantoimittajan sukupuoli, ovat iure humano, inhimilliseen oikeuteen perustuvia. Ne voivat myös muuttua. Sitä, että pappisvirka on asetettu vain miehille ei nykyisen luterilaisen virkakäsityksen mukaisesti ole tehty iure divino vaan iure humano ja se voidaan siis muuttaa olosuhteissa, joissa naisen ja miehen käsittäminen on muuttunut siitä, miten se aiemmin käsitettiin.
Erityisesti Melanchthon oli valmis suosimaan inhimilliseen oikeuteen perustuvia ratkaisuja kirkossa. Paavikin voitiin hänen mielestään säilyttää inhimillisen oikeuden, yhteisöllinen kokemuksen ja psykologian takia, mikäli eräänlainen hengellinen ylipäällikkö kirkossa tarvitaan. Tämä ei ole kuitenkaan uskoon eikä teologiaan perustuva asia Melanchthonin mukaan. Teologisessa merkityksessä paavi on luterilaisen tulkinnan mukaan Rooman kirkkoherra.
Asia on kiinnostava kirkkoherra Olli Aallon tapauksessa. Hän vaihtaa sukupuoltaan, koska hänet on todettu synnynnäisesti sekasukupuoliseksi henkilöksi, jonka oma kokemus itsestään on kokemus naisena olemisesta. Pyydän kirkkoherra Aallolta anteeksi, mikäli luonnehdin nyt asiaa väärin, ei ole tarkoitus.
Aalto on lehtitietojen mukaan keskustellut asiasta piispan kanssa ja todennut, että tilanne voi aiheuttaa sellaista hämminkiä seurakuntalaisissa, että hän vetäytyy kirkkoherran virasta sukupuolenvaihdokseen liittyvien hoitojen tähden.
Näin ajatellessaan Aalto lähestyy kysymystä iure humano. Hän arvioi yhteisöllisen ja psykologisen tilan sellaiseksi, että hänen tilanteessaan oleva henkilö ei voi toimia ainakaan kirkkoherrana. Pappiskirjaa kai häneltä ei oteta pois, en tiedä.
Ratkaisu on Aallon osalta mielestäni ihailtava. Hän lähtee liikkeelle kokemuksestaan seurakuntalaisten hyvästä. Hänellä olisi luterilaisen teologian pohjalta myös mahdollisuus ajatella, että iure divino -tyyppisesti ajateltuna hänen sukupuolisuutensa ei ole asetettu ja pappisviran kannalta olennainen vaan kontingentti tekijä. Samalla perusteluissaan hän jättää auki mahdollisuuden ajatella asiasta toisin niille, jotka korostavat tätä jälkimmäistä näkökohtaa.
Toin esille, että pappisvirka on luterilaisen päätunnustuksen Augsburgin tunnustuksen mukaan jumalallisella asetuksella asetettu kahden funktion, saarnaamisen ja sakramenttien jakamisen, ja yhden intention eli tarkoituksen, uskon saamiseksi, kokonaisuus.
Tämä on asetus, institutum est, ja se on jumalallinen, jumalalliseen oikeuteen (iure divino) perustuva.
Sittemmän luterilaisen tulkinnan mukaan viran ulkoiset tunnusmerkit ja ilmenemismuodot, kuten virantoimittajan sukupuoli, ovat iure humano, inhimilliseen oikeuteen perustuvia. Ne voivat myös muuttua. Sitä, että pappisvirka on asetettu vain miehille ei nykyisen luterilaisen virkakäsityksen mukaisesti ole tehty iure divino vaan iure humano ja se voidaan siis muuttaa olosuhteissa, joissa naisen ja miehen käsittäminen on muuttunut siitä, miten se aiemmin käsitettiin.
Erityisesti Melanchthon oli valmis suosimaan inhimilliseen oikeuteen perustuvia ratkaisuja kirkossa. Paavikin voitiin hänen mielestään säilyttää inhimillisen oikeuden, yhteisöllinen kokemuksen ja psykologian takia, mikäli eräänlainen hengellinen ylipäällikkö kirkossa tarvitaan. Tämä ei ole kuitenkaan uskoon eikä teologiaan perustuva asia Melanchthonin mukaan. Teologisessa merkityksessä paavi on luterilaisen tulkinnan mukaan Rooman kirkkoherra.
Asia on kiinnostava kirkkoherra Olli Aallon tapauksessa. Hän vaihtaa sukupuoltaan, koska hänet on todettu synnynnäisesti sekasukupuoliseksi henkilöksi, jonka oma kokemus itsestään on kokemus naisena olemisesta. Pyydän kirkkoherra Aallolta anteeksi, mikäli luonnehdin nyt asiaa väärin, ei ole tarkoitus.
Aalto on lehtitietojen mukaan keskustellut asiasta piispan kanssa ja todennut, että tilanne voi aiheuttaa sellaista hämminkiä seurakuntalaisissa, että hän vetäytyy kirkkoherran virasta sukupuolenvaihdokseen liittyvien hoitojen tähden.
Näin ajatellessaan Aalto lähestyy kysymystä iure humano. Hän arvioi yhteisöllisen ja psykologisen tilan sellaiseksi, että hänen tilanteessaan oleva henkilö ei voi toimia ainakaan kirkkoherrana. Pappiskirjaa kai häneltä ei oteta pois, en tiedä.
Ratkaisu on Aallon osalta mielestäni ihailtava. Hän lähtee liikkeelle kokemuksestaan seurakuntalaisten hyvästä. Hänellä olisi luterilaisen teologian pohjalta myös mahdollisuus ajatella, että iure divino -tyyppisesti ajateltuna hänen sukupuolisuutensa ei ole asetettu ja pappisviran kannalta olennainen vaan kontingentti tekijä. Samalla perusteluissaan hän jättää auki mahdollisuuden ajatella asiasta toisin niille, jotka korostavat tätä jälkimmäistä näkökohtaa.
maanantai 10. marraskuuta 2008
Yleishyödyllisyys ja elinkeinotoiminta
Päivä on kulunut mielenkiintoisissa keskusteluissa yleishyödyllisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan välisestä suhteesta.
Asia saanee lisävaloa silloin, kun näemmä viime perjantaina kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen tekemään kirjalliseen kysymykseen Aholansaaren verotuksesta hallitukselle annetaan vastaus. Nilsiästä soittivat ja kertoivat, että Aholansaaren lisäksi paikallinen urheiluseura on saanut nyt samanlaiset mätkyt.
Voi olla, että nykyisen lainsäädännön takia asialle ei paljoa mahda. Jos vapaaehtoistoiminta jossakin muussa merkityksessä kuin vaikkapa kukkapenkin kasteluna ja naapurin talon pohjan valuun osallistumisen muodoissa tahdotaan säilyttää, asia vaatii lakimuutoksen tai verohallinnon ohjeistuksen selventämisen. Nämä ovat jo aikaisemmin olleet eduskunnan kyselytunnin aiheena, ja oikeusministeri Brax on aivan oikein todennut, että nykyinen verotuskäytänne on vaarassa tukahduttaa vapaaehtoistoiminnan.
Nykyisessä tilanteessa ns. yleishyödyllinen toimija on puun ja kuoren välissä. Kun valtionavut ovat mitä ovat ja toiminnalle täytyy järjestää omatoimisesti puitteet, on käytännössä vaikea löytää sellaisia toimintamuotoja, joiden verotuksellinen ja muu kustannusrasite ei muodostu sellaiseksi, että ne tekevät toiminnasta elinkelvotonta.
Tällöin ensimmäinen mieleen tuleva asia on se, että kehitetään jokin sellainen tuote, josta saadaan kunnon korvaus.
Näin monet ovat menetelleet, mutta samalla toimijoille on käynyt niin, että ne ovat alkaneet etääntyä yleishyödyllisen toiminnan puitteista.
Verottajan kiinnostus on noussut verottajan oman ilmoituksen mukaisesti juuri tästä tilanteesta. Yleishyödyllisestä toiminnasta on muodostumassa kilpailevaa toimintaa normaalille yritystoiminnalle. Kun näin on, on reilua, että siihen aletaan suunnata samanlaisia säädöksiä kuin normaaliin yritystoimintaan.
On kiinnostavaa, millainen laajaan kansalaisaktiivisuuteen perustuvan yleishyödyllisen toiminnan tulevaisuus on. Näillä näkymin sillä ei ole ruusuista tulevaisuutta, vaan se assimiloituu yritystoimintaan.
Hyväntekeväisyys jää yritysten kontolle, sekä valtion tekohengistystoiminnan kontolle. Sosiaalinen markkinatalous, roomalaiskatolisen kirkon sosiaalieettinen pääoppi, joka rynnii ympäri Euroopan Unionia, tekee tuloaan tämän myötä näille raukoille rajoille. Sosiaalisen markkinatalouden mukaan sosiaalitarpeisiin tehdyn verotuksen tulee olla alhaisempaa kuin niin sanotussa pohjoismaisessa mallissa ja yritysten tulee jakaa eräänlaisia almuja eli pitää ensisijaisesti piirissään toimivien sosiaali-, terveydenhuolto- ja vapaa-ajan tarpeista huolta. Sinänsä ilmiö ei ole tavaton, mikäli ajattelemme suomalaista yhteiskuntaa patruunoiden aikana: tehdas rakensi asunnot, sairaalan ja koulun, kun köyhällä valtiolla ei ollut varaa niitä joka kolkkaan osoittaa. Illalla oli luvassa yhteinen sivistävä luento tai hassut iltamat.
Asioilla on puolensa. Kun köyhällä valtiolla ei ole antaa rahaa vielä köyhemmille kunnille, etsitään ratkaisuksi mallia, jossa sosiaali- ja terveysalasta tehdään yritystoimintaa. Ulkoistetaan nämä palvelut, jotta päästäisiin ainakin vähemmin hallintomenoin.
Osa lääkäreistä ajattelee, että terveyskeskukset voidaan kyllä saada tehokkaiksi. Monet käyttäjät puolestaan ajattelevat, että yksityisen lääkäriaseman palvelut, vaikkakin vähän kalliimpia, ovat kuitenkin laadukkaampia ja potilaan kannalta miellyttävämpiä kuin kunnalliset liukuhihnat.
Luultavasti paikallisten käytänteiden ja olosuhteiden pohjalta muodostetut sekamallit ovat parhaita. Yritykseltä voidaan ikään kuin vahingossa ostaa paljon sellaistakin, mitä ei ollut tarkoitus ostaa ja monessa tapauksessa on käynyt siten, että jälkikäteen on huomattu, ettei yksityistäminen mitään säästöjä tuonutkaan. Tämän jälkeen alkaa sitten keskustelu niin sanotusta kilpailutusosaamisesta, joka keskustelu harvoin osuu todellisen tilanteen kannalta oikeaan. Se mitä ostetaan, sisältää usein niin paljon muuttujia, että niitä on mahdoton nähdä etukäteen.
Tämäkin liittyy yleishyödyllisen ja elinkeinotoiminnan väliseen suhteeseen ja sen hämärtymiseen käytännössä. Tottakai esimerkiksi lääkäriasema on eräässä mielessä yleishyödyllinen toimija, mutta sitä ei määritellä sellaiseksi silloin, kun kyseessä on yritys.
Asia saanee lisävaloa silloin, kun näemmä viime perjantaina kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen tekemään kirjalliseen kysymykseen Aholansaaren verotuksesta hallitukselle annetaan vastaus. Nilsiästä soittivat ja kertoivat, että Aholansaaren lisäksi paikallinen urheiluseura on saanut nyt samanlaiset mätkyt.
Voi olla, että nykyisen lainsäädännön takia asialle ei paljoa mahda. Jos vapaaehtoistoiminta jossakin muussa merkityksessä kuin vaikkapa kukkapenkin kasteluna ja naapurin talon pohjan valuun osallistumisen muodoissa tahdotaan säilyttää, asia vaatii lakimuutoksen tai verohallinnon ohjeistuksen selventämisen. Nämä ovat jo aikaisemmin olleet eduskunnan kyselytunnin aiheena, ja oikeusministeri Brax on aivan oikein todennut, että nykyinen verotuskäytänne on vaarassa tukahduttaa vapaaehtoistoiminnan.
Nykyisessä tilanteessa ns. yleishyödyllinen toimija on puun ja kuoren välissä. Kun valtionavut ovat mitä ovat ja toiminnalle täytyy järjestää omatoimisesti puitteet, on käytännössä vaikea löytää sellaisia toimintamuotoja, joiden verotuksellinen ja muu kustannusrasite ei muodostu sellaiseksi, että ne tekevät toiminnasta elinkelvotonta.
Tällöin ensimmäinen mieleen tuleva asia on se, että kehitetään jokin sellainen tuote, josta saadaan kunnon korvaus.
Näin monet ovat menetelleet, mutta samalla toimijoille on käynyt niin, että ne ovat alkaneet etääntyä yleishyödyllisen toiminnan puitteista.
Verottajan kiinnostus on noussut verottajan oman ilmoituksen mukaisesti juuri tästä tilanteesta. Yleishyödyllisestä toiminnasta on muodostumassa kilpailevaa toimintaa normaalille yritystoiminnalle. Kun näin on, on reilua, että siihen aletaan suunnata samanlaisia säädöksiä kuin normaaliin yritystoimintaan.
On kiinnostavaa, millainen laajaan kansalaisaktiivisuuteen perustuvan yleishyödyllisen toiminnan tulevaisuus on. Näillä näkymin sillä ei ole ruusuista tulevaisuutta, vaan se assimiloituu yritystoimintaan.
Hyväntekeväisyys jää yritysten kontolle, sekä valtion tekohengistystoiminnan kontolle. Sosiaalinen markkinatalous, roomalaiskatolisen kirkon sosiaalieettinen pääoppi, joka rynnii ympäri Euroopan Unionia, tekee tuloaan tämän myötä näille raukoille rajoille. Sosiaalisen markkinatalouden mukaan sosiaalitarpeisiin tehdyn verotuksen tulee olla alhaisempaa kuin niin sanotussa pohjoismaisessa mallissa ja yritysten tulee jakaa eräänlaisia almuja eli pitää ensisijaisesti piirissään toimivien sosiaali-, terveydenhuolto- ja vapaa-ajan tarpeista huolta. Sinänsä ilmiö ei ole tavaton, mikäli ajattelemme suomalaista yhteiskuntaa patruunoiden aikana: tehdas rakensi asunnot, sairaalan ja koulun, kun köyhällä valtiolla ei ollut varaa niitä joka kolkkaan osoittaa. Illalla oli luvassa yhteinen sivistävä luento tai hassut iltamat.
Asioilla on puolensa. Kun köyhällä valtiolla ei ole antaa rahaa vielä köyhemmille kunnille, etsitään ratkaisuksi mallia, jossa sosiaali- ja terveysalasta tehdään yritystoimintaa. Ulkoistetaan nämä palvelut, jotta päästäisiin ainakin vähemmin hallintomenoin.
Osa lääkäreistä ajattelee, että terveyskeskukset voidaan kyllä saada tehokkaiksi. Monet käyttäjät puolestaan ajattelevat, että yksityisen lääkäriaseman palvelut, vaikkakin vähän kalliimpia, ovat kuitenkin laadukkaampia ja potilaan kannalta miellyttävämpiä kuin kunnalliset liukuhihnat.
Luultavasti paikallisten käytänteiden ja olosuhteiden pohjalta muodostetut sekamallit ovat parhaita. Yritykseltä voidaan ikään kuin vahingossa ostaa paljon sellaistakin, mitä ei ollut tarkoitus ostaa ja monessa tapauksessa on käynyt siten, että jälkikäteen on huomattu, ettei yksityistäminen mitään säästöjä tuonutkaan. Tämän jälkeen alkaa sitten keskustelu niin sanotusta kilpailutusosaamisesta, joka keskustelu harvoin osuu todellisen tilanteen kannalta oikeaan. Se mitä ostetaan, sisältää usein niin paljon muuttujia, että niitä on mahdoton nähdä etukäteen.
Tämäkin liittyy yleishyödyllisen ja elinkeinotoiminnan väliseen suhteeseen ja sen hämärtymiseen käytännössä. Tottakai esimerkiksi lääkäriasema on eräässä mielessä yleishyödyllinen toimija, mutta sitä ei määritellä sellaiseksi silloin, kun kyseessä on yritys.
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Nyt on mahdollisuus rikastua!
Lehdessä oli oliko se nyt viime viikolla autoliikkeen ilmoitus autosta Mercedes-Benz, joka oli valmistettu 1994 ja jolla oli ajettu 250 000 kilometriä. Hintapyyntö oli noin 9000 €.
Vuoden 1995 jälkeen valmistetut mersut ovat susia kahdesta syystä. Valmistajan kytkeytyminen Crysleriin on heikentänyt laatua ja lisäksi elektroniikka on lisääntynyt.
Tuollaisessa vuoden -94 mersulla ajaa pomminvarmasti toiset 250 000 kilometria ilman merkittäviä remontteja ja luultavasti yhteensä 700 000 - 1 000 000 kilometriä, jos vain muistaa suojata korin, joka on mersun heikoin lenkki.
Miksi siis ostaa 20 000 - 30 000 maksava upouusi auto, jonka hinnasta putoaa 5 000 € heti, kun auton ajaa pois liikkeestä? Auton, jota ei voi korjata vaan jossa esimerkiksi valojen suuntaus toimii erillisellä moottorilla, joka särkyessään on tilattava sanokaamme Ranskasta, auton, jota ei voi vetää köydellä vaan joka on nostettava lavalle, mikäli siihen tulee ongelmia.
Vanhojen mersujen kulutus on kuuden litran pinnassa. Ne edustavat luxusta ja niissä on tila-auton vaikutelma. Matkanteko sujuu kokkaa katsellessa, kun auto lipuu tiellä. Ajoon keskittymisestä johtuva väsymys on tipotiessään.
Tässä on nyt yleisen Mercedeksen ylistyksen lisäksi intentiona kysyä, mitä muuta hyvin tehtyä vanhaa tavaraa, joka kestää ja joka suo omistajalleen samat luxukset kuin kertakäyttötavaratuotannon nykyiset tuotteet, onkaan vielä muutama vuosi saatavilla.
Elektroniikka on nerokas keksintö, en kiellä. Mutta ei kai sitä nyt kaikkeen ja suuria erilliskomponenttien määriä sisällyttäen tarvita. Kun vielä lisäksi ammattitaito käsityön ja mekaanisten toimenpiteiden osalta on viimeisen viidentoista vuoden aikana romahtanut niin sanotun laadunkehittämisen seurauksena, voisi olettaa, että hyvin tehtyä kamaa saa nyt halvalla ja sen käyttöarvo on huomattava. Kaikenlaisia työkoneita ainakin on, kuten sorveja. Huonekaluja, taloja, mitä lie.
Alan siis kiinnostua dyykkauksesta. Jos jotakin tarvitsen, etsin 15 vuotta vanhaa. Näin en tue markkinataloutta enkä lisää kulutusta, mutta hyödyn itse enemmän kuin jos hankin uutuustuotteita. Ne kun joutuu korvaamaan noin kolmen vuoden kuluttua uusilla.
Vuoden 1995 jälkeen valmistetut mersut ovat susia kahdesta syystä. Valmistajan kytkeytyminen Crysleriin on heikentänyt laatua ja lisäksi elektroniikka on lisääntynyt.
Tuollaisessa vuoden -94 mersulla ajaa pomminvarmasti toiset 250 000 kilometria ilman merkittäviä remontteja ja luultavasti yhteensä 700 000 - 1 000 000 kilometriä, jos vain muistaa suojata korin, joka on mersun heikoin lenkki.
Miksi siis ostaa 20 000 - 30 000 maksava upouusi auto, jonka hinnasta putoaa 5 000 € heti, kun auton ajaa pois liikkeestä? Auton, jota ei voi korjata vaan jossa esimerkiksi valojen suuntaus toimii erillisellä moottorilla, joka särkyessään on tilattava sanokaamme Ranskasta, auton, jota ei voi vetää köydellä vaan joka on nostettava lavalle, mikäli siihen tulee ongelmia.
Vanhojen mersujen kulutus on kuuden litran pinnassa. Ne edustavat luxusta ja niissä on tila-auton vaikutelma. Matkanteko sujuu kokkaa katsellessa, kun auto lipuu tiellä. Ajoon keskittymisestä johtuva väsymys on tipotiessään.
Tässä on nyt yleisen Mercedeksen ylistyksen lisäksi intentiona kysyä, mitä muuta hyvin tehtyä vanhaa tavaraa, joka kestää ja joka suo omistajalleen samat luxukset kuin kertakäyttötavaratuotannon nykyiset tuotteet, onkaan vielä muutama vuosi saatavilla.
Elektroniikka on nerokas keksintö, en kiellä. Mutta ei kai sitä nyt kaikkeen ja suuria erilliskomponenttien määriä sisällyttäen tarvita. Kun vielä lisäksi ammattitaito käsityön ja mekaanisten toimenpiteiden osalta on viimeisen viidentoista vuoden aikana romahtanut niin sanotun laadunkehittämisen seurauksena, voisi olettaa, että hyvin tehtyä kamaa saa nyt halvalla ja sen käyttöarvo on huomattava. Kaikenlaisia työkoneita ainakin on, kuten sorveja. Huonekaluja, taloja, mitä lie.
Alan siis kiinnostua dyykkauksesta. Jos jotakin tarvitsen, etsin 15 vuotta vanhaa. Näin en tue markkinataloutta enkä lisää kulutusta, mutta hyödyn itse enemmän kuin jos hankin uutuustuotteita. Ne kun joutuu korvaamaan noin kolmen vuoden kuluttua uusilla.
lauantai 8. marraskuuta 2008
Vanhan testamentin ydinsanoma: sukuluettelot
Kari Kuula piti äskettäin mielenkiintoisen luennon helvetistä lukuisalle kuulijakunnalle. Luennon kiehtovinta antia oli Danten Helvetin rakennekuvaus ja kertomus siitä, kuinka Saatana heitettiin uloimmalta taivaankehältä läpi avaruuksien maailmankaikkeuden alimpaan kohtaan juuri Jerusalemin kohdalta. Siellä pahuutta hylkivä maa väistyi ja sulki Saatanan sisäänsä. Väistyvät maamassat vyöryivät maapallon ympäri ja pysähtyivät uudelleen Jerusalemin kohdalla ´noin 600 kilometriä paksuksi helvetinkanneksi.
Kuula viittasi myös siihen Vanhan testamentin johdantokursseilla esille tuotavaan käsitykseen, jonka mukaan ajatus ikuisesta rangaistuksesta ja elämästä kuuluu Vanhan testamentin nuorimpaan kerrostumaan, kun taas varhaisemmat kerrostumat ovat näistä ajatuksista vapaat.
Miksi, voisi kysyä. Tunsihan ainakin juutalaisuutta varhaisempi egyptiläinen uskonto Isiksen ja Osiriksen tarun, kuvauksen totuuden salista ja siellä tehdystä tuomiosta, jonka perusteella kuollut tuomitaan joko ikuiseen lännen maahan tai kuoleman valtakuntaan, rangaistukseen.
Ilmeisesti syynä on se, että varhainen juutalaisuus tahtoi irtaantua kaikesta pakanallisesta ja siksi vanhempi uskonnonhistoriallinen aines pääsee juutalaisuuteen vasta sen myöhemmässä vaiheessa.
Siitä syystä kaikkein varhaisimmat kerrostumat Vanhaa testamenttia saattavat ollakin sen kaikkein moderneinta ainesta. Ne kun muistuttavat hieman 1800-luvun melko materialistista luonnontiedettä.
Modernismia syntyy, kun menneisyydestä ja ympäröivistä vaikutelmista tahdotaan irtaantua omaperäiseen tulkintaan perimmäisistä kysymyksistä.
Mikä tällaisessa modernismissa jää puhuttelevimmaksi?
Mielestäni olennaisimmat osat Vanhassa testamentissa ovat ne osat, joita emme lue: sukuluettelot.
Sukuluettelot ovat nimeltä kutsuttujen persoonien väestötilastoja, jotka ilmaisevat että kukin yksilöllinen nimi kuuluu huoneeseen ja sukuun.
Kuulumalla huoneeseen ja sukuun, kansaan, ihminen pelastuu, sillä yksin nimensä kanssa esiintyminen ilman huonetta jättää hänet kohtalon jalkoihin.
Sukuluettelot ovat kansalaisyhteiskunnan alku. Yhteisöllisyyden historia on luettavissa niistä käsin.
Sukuluettelot merkitsevät sitä, että nimi on elämän kirjassa.
Nimiluettelo on hengellinen asiapaperi.
Kuula viittasi myös siihen Vanhan testamentin johdantokursseilla esille tuotavaan käsitykseen, jonka mukaan ajatus ikuisesta rangaistuksesta ja elämästä kuuluu Vanhan testamentin nuorimpaan kerrostumaan, kun taas varhaisemmat kerrostumat ovat näistä ajatuksista vapaat.
Miksi, voisi kysyä. Tunsihan ainakin juutalaisuutta varhaisempi egyptiläinen uskonto Isiksen ja Osiriksen tarun, kuvauksen totuuden salista ja siellä tehdystä tuomiosta, jonka perusteella kuollut tuomitaan joko ikuiseen lännen maahan tai kuoleman valtakuntaan, rangaistukseen.
Ilmeisesti syynä on se, että varhainen juutalaisuus tahtoi irtaantua kaikesta pakanallisesta ja siksi vanhempi uskonnonhistoriallinen aines pääsee juutalaisuuteen vasta sen myöhemmässä vaiheessa.
Siitä syystä kaikkein varhaisimmat kerrostumat Vanhaa testamenttia saattavat ollakin sen kaikkein moderneinta ainesta. Ne kun muistuttavat hieman 1800-luvun melko materialistista luonnontiedettä.
Modernismia syntyy, kun menneisyydestä ja ympäröivistä vaikutelmista tahdotaan irtaantua omaperäiseen tulkintaan perimmäisistä kysymyksistä.
Mikä tällaisessa modernismissa jää puhuttelevimmaksi?
Mielestäni olennaisimmat osat Vanhassa testamentissa ovat ne osat, joita emme lue: sukuluettelot.
Sukuluettelot ovat nimeltä kutsuttujen persoonien väestötilastoja, jotka ilmaisevat että kukin yksilöllinen nimi kuuluu huoneeseen ja sukuun.
Kuulumalla huoneeseen ja sukuun, kansaan, ihminen pelastuu, sillä yksin nimensä kanssa esiintyminen ilman huonetta jättää hänet kohtalon jalkoihin.
Sukuluettelot ovat kansalaisyhteiskunnan alku. Yhteisöllisyyden historia on luettavissa niistä käsin.
Sukuluettelot merkitsevät sitä, että nimi on elämän kirjassa.
Nimiluettelo on hengellinen asiapaperi.
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Voittoisana päivänä
Barak Obaman valinta Yhdysvaltain of America presidentiksi synnyttää kyllä sisäisillä markkinoillani myönteistä sentimenttiä. En kirjoita kuitenkaan enempää, sillä en ole lukenut Obamasta yhtään kirjaa saati mitään, mikä olisi lähtöisin hänen kynästään.
Pitäisi hankkiutua tästä rapakon taakse muutamaksi kuukaudeksi, jotta hahmottaisi oman sukupolvensa maailmaa Bushin jälkeen. Kokemukseni Amerikasta ovat jo kymmenen vuoden takaa, ja lähinnä niiden pohjalta kirjoitin syyskuussa 2006 blogin, jonka julkaisen tässä uusintana juhlan kunniaksi.
Siitä näkee, miten väärässä olin. Olin aivan varma, että Hillary voittaa. Itse asiassa minulle on jäänyt vieläkin hämäräksi, miten Hillaryn kampeaminen ehdokkuudesta oikein onnistui.
KOLMEN PRESIDENTIN ELÄMÄT
S. Ilmosen jo vuosikymmeniä sitten ilmestynyt teos Delawaren suomalaiset sisältää kiinnostavia tarinoita siitä, mitä kävi kun kuningatar Kristiina otti haltuunsa Hollannin kauppakomppanian ja lähetti Värmlannin suomalaisia rapakon taa laivoilla Kalmar Nyckel ja Fogel Grip.
Laivat oli lastattu monenlaisilla matkaajilla. Esimerkiksi Yhdysvaltain ensimmäinen luterilainen pastori, suomalainen Roerus Torkillus, kuului seurueeseen. Mukana oli myös Rambo, Kristiinan linnaa Delawaressa vartioinut soturi, jolla oli sittemmin maatila nimeltä Rambola. Yksi Rambolan myöhemmistä isännistä, Gunnar Rambo, oli kuulemma paikallisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja.
Useat suomalaiset eivät kuitenkaan jääneet Delawareen vaan jatkoivat kotiin Pentinkulmaan, Pennsylvaniaan. Philadelphian ensimmäinen nimi oli Sauno. Siellä on vielä savolaisia savutupia, joista kuuluisin on itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaneen rautalampilaisen John Mortonin humble abode.
Näistäkin historiallisista lähtökohdistua johtuen Ameriikan historia on suomalaisille ylen kiehtova. Siitä on olemassa monenlaisia versioita. Yhden tavan sujahtaa sisään tarjoavan kolmen presidentin elämänkerrat. Niistä kaksi ensimmäistä on jo kahden presidenttinä olleen. Kolmas on Yhdysvaltain seuraavan presidentin muistelmat.
Erikoista sikäli, että tulevalla istuvalla presidentillä on jo muistelmat. Kun Union Seminarin lehti tivasi Paul Tillichiltä, miksi tämä on amerikkalainen, hän vastasi: Europe looks backward but America forward. Amerikan historia on vähän outo käsite. Amerikkahan on totuus Euroopasta. Ja totuus Amerikasta, niin luulen, on Venäjä.
Robert Dallekin An Unfinished life. John F. Kennedy 1917-1963 (Back Bay Books 2003) kuvaa toisen maailmansodan hyökkäysvenesankaria ja roomalaiskatolista Kennedyä, jolle isäukko osti sen verran ääniä, että tuli valituksi 100 000 äänen enemmistöllä Nixonin ohi Yhdysvaltain presidentiksi. Marginaali oli niukka mutta selvä, toisin kuin nykyisin, jolloin, väittävät, myös vaaleissa vähemmän ääniä saaneen ehdokkaan on mahdollista tulla valituksi.
Kennedyn suuri hetki oli Sikojenlahden fiasko, joka on kammottavaa luettavaa. White Housen väki ei illalla nukkumaan mennessään ollut varma, vieläkö kointähti koittaa.
Kennedyn puhetta Berliinissä on ivattu. Eihän sitä nyt sentään ein Berliner sanota vaan pelkkä Berliner. Niin tai näin, Dallek kertoo, että Konrad Adenauer katseli puheen aiheuttamaa kansanjoukon hysteriaa todeten Dean Ruskille: En ihmettele, vaikka tämä kansa huutaisi vielä uuden Hitlerin itselleen.
Nykyisin joku irvileuka on kuulemma vienyt Berliiniin istuvan presidentin kuvan ja kirjoittanut alle ich bin kein Berliner.
Kennedy oli fyysisesti sairas ja seksiaddikti. Seksi toi ja taksi vei koko ajan. Arvoisien tiedotusvälineiden asenteiden muuttumisesta kertoo se, että vaikka asia tuolloin tiedettiin, sitä ei ensinnäkään pidetty kiinnostavana. Toiseksi ajateltiin, että kyseessä on sentään Yhdysvaltain presidentti.
Elokuva Kennedyn murhasta teki aikanaan vakuuttavan vaikutuksen. Dallek keskustelee siitä jonkin verran, mutta kirjoittaa yksinkertaisesti: Lee Harvey Oswald ampui kuudennen kerroksen ikkunasta kolme laukausta avo-autossa matkaavaan presidenttiin. Laukauksista kolmas oli ratkaiseva. Puoli tuntia tästä presidentti todettiin kuolleeksi Parkland Memorial Hospital-nimisessä sairaalassa.
Bill Clintonin muistelmat My life (Alfred A Knopf 2004, suomennettu) on ulkoasultaan kiinnostava. Washingtonissa käydessä tulee tunnelma, että se on Wien jättiläismittakaavassa. Amerikassa kaikki on suurta. Niin myös kirjat, tiiliskiven kokoiset tilitykset omasta elämästä.
Clinton on idealisti, joka tilittää vilpittömän itseensä ja sukupolveensa kohdistuvan rakkauden nimissä tunteitaan. Lewinsky-jupakka saa tietysti merkittävän osan kirjan loppupuolella.
Sattui niin, että oleskelin Washingtonin liepeillä jupakan ajan. Helmikuun alussa olin varma, että "sopimaton suhde" on olemassa. Toukokuun alussa en enää tiennyt. Tiedotussota oli mittava, aamusta iltaan usealla kanavalla jatkuvaa analyysia ja sumutusta. Kysymyksenasettelu vaihtui Clintonin vaikeista kotioloista juridisiin vääntöihin, onko suuseksi sukupuoliyhteys ja mitä on harrasment.
Ongelmista huolimatta Clintonin kausi oli varsin onnistunut, yksi parhaimmista Thomas Jeffersonin jälkeen. Jeffersonin tavoin Clintonkin oli presidentti, joka onnistui melkein. Hyvistä aikeistaan huolimatta Jefferson ei poistanut orjuutta ja jälkeenpäin on esitetty, että hänen oma suhteensa siihen oli niin ja näin. Clintonin kohdalla keskeinen syy onnistumisiin saattoi olla puoliso Hillary, joka on Yhdysvaltain seuraava presidentti.
Ai mistä tiedän? Luen ajan kirjaa. Kuten kaikki muutkin.
Hillary Rodham Clintonin Living History (Scribner 2003, suomennettu) on intellektuaaliselta anniltaan aivan toista tasoa kuin Bill Clintonin muistelmat. Yksi keskeisimmistä teemoista on sosiaalipolitiikka, joka on ikuisuuskysymys Yhdysvalloissa ja jonka ensimmäisenä Ensimmäisenä naisena virallisen aseman yhteiskunnan vastuutehtävässä saavuttanut Hillary melkein uudisti. Melkein uudistaminen oli Bill Clintonin melkein onnistuminen.
Sosiaalijärjestelmän uudistaminen ja rakentaminen on ollut Yhdysvaltain kohtalonkysymys Kennedystä alkaen. Rotu, kieli ja ihmisten eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset olivat eläviä 1960-luvulla ja nyt. Castrokin elää vielä.
Sosiaalipolitiikka tulee olemaan Hillary Clintonin presidenttikauden tärkein teema. Hän tullee kuuntelemaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion edustajien näkökohtia ja keskeiseksi nousevat myös verouudistukset. Yhteen tullaan, ympäri mennään. Monet amerikkalaiset ekonomistit pitävät pohjoismaista yhteiskunnan jakaantumattomuutta ylläpitävää verojärjestelmää kiinnostavana mallina samalla kun osa heistä yrittää tuoda tuloeroja ja yhteiskunnan jakoa lisäävää tasaveroa pohjoismaihin.
Sosiaalipolitiikan korostumisessa Yhdysvalloissa tulevaisuudessa on tietysti se lyhyellä ajanjaksolla ikävä seikka, että korot nousevat ja talous menee alamäkeä, koska kannattava bisnes, sota, jää sivummalle. Tosin kyllä Hillary Clinton silläkin suunnalla tulee monta ikävää yllätystä kohtaamaan. Sosiaalijärjestelmän uudistamista voi pitkällä tähtäimellä perustella sillä, että raha on turvallisuutta rakastava eläin. Kun olot vakautuvat, hysteerinen lyhyen voiton menettänyt pennijono palaa kotiin nukkumaan. Mutta tuleeko asia liian myöhään, riittääkö aika? Joko Kiina lopullisesti ohitti Yhdysvallat niin että turha enää yrittää kun on jo housussa?
Noam Chomsky, modernin kielitieteen isä ja aktiivinen aikalaisdiagnostikko katsoo, että nykymeno jenkeissä jonkin verran nopeuttaa siitä riippumatonta vääjäämätöntä kehitystä, Yhdysvaltain hajoamista. Lieneekö muotiteema vai mikä, mutta samat tyypit, jotka 80-luvulla kirjoittivat Neuvostoliiton romahtamisesta, kirjoittavat nykyisin samat sanat Amerikasta. Voi olla, että muutospölötys johtaa siihen, että saadaan mitä tilattiin. Laivan nimi olikin Titanic?
Pitäisi hankkiutua tästä rapakon taakse muutamaksi kuukaudeksi, jotta hahmottaisi oman sukupolvensa maailmaa Bushin jälkeen. Kokemukseni Amerikasta ovat jo kymmenen vuoden takaa, ja lähinnä niiden pohjalta kirjoitin syyskuussa 2006 blogin, jonka julkaisen tässä uusintana juhlan kunniaksi.
Siitä näkee, miten väärässä olin. Olin aivan varma, että Hillary voittaa. Itse asiassa minulle on jäänyt vieläkin hämäräksi, miten Hillaryn kampeaminen ehdokkuudesta oikein onnistui.
KOLMEN PRESIDENTIN ELÄMÄT
S. Ilmosen jo vuosikymmeniä sitten ilmestynyt teos Delawaren suomalaiset sisältää kiinnostavia tarinoita siitä, mitä kävi kun kuningatar Kristiina otti haltuunsa Hollannin kauppakomppanian ja lähetti Värmlannin suomalaisia rapakon taa laivoilla Kalmar Nyckel ja Fogel Grip.
Laivat oli lastattu monenlaisilla matkaajilla. Esimerkiksi Yhdysvaltain ensimmäinen luterilainen pastori, suomalainen Roerus Torkillus, kuului seurueeseen. Mukana oli myös Rambo, Kristiinan linnaa Delawaressa vartioinut soturi, jolla oli sittemmin maatila nimeltä Rambola. Yksi Rambolan myöhemmistä isännistä, Gunnar Rambo, oli kuulemma paikallisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja.
Useat suomalaiset eivät kuitenkaan jääneet Delawareen vaan jatkoivat kotiin Pentinkulmaan, Pennsylvaniaan. Philadelphian ensimmäinen nimi oli Sauno. Siellä on vielä savolaisia savutupia, joista kuuluisin on itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaneen rautalampilaisen John Mortonin humble abode.
Näistäkin historiallisista lähtökohdistua johtuen Ameriikan historia on suomalaisille ylen kiehtova. Siitä on olemassa monenlaisia versioita. Yhden tavan sujahtaa sisään tarjoavan kolmen presidentin elämänkerrat. Niistä kaksi ensimmäistä on jo kahden presidenttinä olleen. Kolmas on Yhdysvaltain seuraavan presidentin muistelmat.
Erikoista sikäli, että tulevalla istuvalla presidentillä on jo muistelmat. Kun Union Seminarin lehti tivasi Paul Tillichiltä, miksi tämä on amerikkalainen, hän vastasi: Europe looks backward but America forward. Amerikan historia on vähän outo käsite. Amerikkahan on totuus Euroopasta. Ja totuus Amerikasta, niin luulen, on Venäjä.
Robert Dallekin An Unfinished life. John F. Kennedy 1917-1963 (Back Bay Books 2003) kuvaa toisen maailmansodan hyökkäysvenesankaria ja roomalaiskatolista Kennedyä, jolle isäukko osti sen verran ääniä, että tuli valituksi 100 000 äänen enemmistöllä Nixonin ohi Yhdysvaltain presidentiksi. Marginaali oli niukka mutta selvä, toisin kuin nykyisin, jolloin, väittävät, myös vaaleissa vähemmän ääniä saaneen ehdokkaan on mahdollista tulla valituksi.
Kennedyn suuri hetki oli Sikojenlahden fiasko, joka on kammottavaa luettavaa. White Housen väki ei illalla nukkumaan mennessään ollut varma, vieläkö kointähti koittaa.
Kennedyn puhetta Berliinissä on ivattu. Eihän sitä nyt sentään ein Berliner sanota vaan pelkkä Berliner. Niin tai näin, Dallek kertoo, että Konrad Adenauer katseli puheen aiheuttamaa kansanjoukon hysteriaa todeten Dean Ruskille: En ihmettele, vaikka tämä kansa huutaisi vielä uuden Hitlerin itselleen.
Nykyisin joku irvileuka on kuulemma vienyt Berliiniin istuvan presidentin kuvan ja kirjoittanut alle ich bin kein Berliner.
Kennedy oli fyysisesti sairas ja seksiaddikti. Seksi toi ja taksi vei koko ajan. Arvoisien tiedotusvälineiden asenteiden muuttumisesta kertoo se, että vaikka asia tuolloin tiedettiin, sitä ei ensinnäkään pidetty kiinnostavana. Toiseksi ajateltiin, että kyseessä on sentään Yhdysvaltain presidentti.
Elokuva Kennedyn murhasta teki aikanaan vakuuttavan vaikutuksen. Dallek keskustelee siitä jonkin verran, mutta kirjoittaa yksinkertaisesti: Lee Harvey Oswald ampui kuudennen kerroksen ikkunasta kolme laukausta avo-autossa matkaavaan presidenttiin. Laukauksista kolmas oli ratkaiseva. Puoli tuntia tästä presidentti todettiin kuolleeksi Parkland Memorial Hospital-nimisessä sairaalassa.
Bill Clintonin muistelmat My life (Alfred A Knopf 2004, suomennettu) on ulkoasultaan kiinnostava. Washingtonissa käydessä tulee tunnelma, että se on Wien jättiläismittakaavassa. Amerikassa kaikki on suurta. Niin myös kirjat, tiiliskiven kokoiset tilitykset omasta elämästä.
Clinton on idealisti, joka tilittää vilpittömän itseensä ja sukupolveensa kohdistuvan rakkauden nimissä tunteitaan. Lewinsky-jupakka saa tietysti merkittävän osan kirjan loppupuolella.
Sattui niin, että oleskelin Washingtonin liepeillä jupakan ajan. Helmikuun alussa olin varma, että "sopimaton suhde" on olemassa. Toukokuun alussa en enää tiennyt. Tiedotussota oli mittava, aamusta iltaan usealla kanavalla jatkuvaa analyysia ja sumutusta. Kysymyksenasettelu vaihtui Clintonin vaikeista kotioloista juridisiin vääntöihin, onko suuseksi sukupuoliyhteys ja mitä on harrasment.
Ongelmista huolimatta Clintonin kausi oli varsin onnistunut, yksi parhaimmista Thomas Jeffersonin jälkeen. Jeffersonin tavoin Clintonkin oli presidentti, joka onnistui melkein. Hyvistä aikeistaan huolimatta Jefferson ei poistanut orjuutta ja jälkeenpäin on esitetty, että hänen oma suhteensa siihen oli niin ja näin. Clintonin kohdalla keskeinen syy onnistumisiin saattoi olla puoliso Hillary, joka on Yhdysvaltain seuraava presidentti.
Ai mistä tiedän? Luen ajan kirjaa. Kuten kaikki muutkin.
Hillary Rodham Clintonin Living History (Scribner 2003, suomennettu) on intellektuaaliselta anniltaan aivan toista tasoa kuin Bill Clintonin muistelmat. Yksi keskeisimmistä teemoista on sosiaalipolitiikka, joka on ikuisuuskysymys Yhdysvalloissa ja jonka ensimmäisenä Ensimmäisenä naisena virallisen aseman yhteiskunnan vastuutehtävässä saavuttanut Hillary melkein uudisti. Melkein uudistaminen oli Bill Clintonin melkein onnistuminen.
Sosiaalijärjestelmän uudistaminen ja rakentaminen on ollut Yhdysvaltain kohtalonkysymys Kennedystä alkaen. Rotu, kieli ja ihmisten eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset olivat eläviä 1960-luvulla ja nyt. Castrokin elää vielä.
Sosiaalipolitiikka tulee olemaan Hillary Clintonin presidenttikauden tärkein teema. Hän tullee kuuntelemaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion edustajien näkökohtia ja keskeiseksi nousevat myös verouudistukset. Yhteen tullaan, ympäri mennään. Monet amerikkalaiset ekonomistit pitävät pohjoismaista yhteiskunnan jakaantumattomuutta ylläpitävää verojärjestelmää kiinnostavana mallina samalla kun osa heistä yrittää tuoda tuloeroja ja yhteiskunnan jakoa lisäävää tasaveroa pohjoismaihin.
Sosiaalipolitiikan korostumisessa Yhdysvalloissa tulevaisuudessa on tietysti se lyhyellä ajanjaksolla ikävä seikka, että korot nousevat ja talous menee alamäkeä, koska kannattava bisnes, sota, jää sivummalle. Tosin kyllä Hillary Clinton silläkin suunnalla tulee monta ikävää yllätystä kohtaamaan. Sosiaalijärjestelmän uudistamista voi pitkällä tähtäimellä perustella sillä, että raha on turvallisuutta rakastava eläin. Kun olot vakautuvat, hysteerinen lyhyen voiton menettänyt pennijono palaa kotiin nukkumaan. Mutta tuleeko asia liian myöhään, riittääkö aika? Joko Kiina lopullisesti ohitti Yhdysvallat niin että turha enää yrittää kun on jo housussa?
Noam Chomsky, modernin kielitieteen isä ja aktiivinen aikalaisdiagnostikko katsoo, että nykymeno jenkeissä jonkin verran nopeuttaa siitä riippumatonta vääjäämätöntä kehitystä, Yhdysvaltain hajoamista. Lieneekö muotiteema vai mikä, mutta samat tyypit, jotka 80-luvulla kirjoittivat Neuvostoliiton romahtamisesta, kirjoittavat nykyisin samat sanat Amerikasta. Voi olla, että muutospölötys johtaa siihen, että saadaan mitä tilattiin. Laivan nimi olikin Titanic?
tiistai 4. marraskuuta 2008
Varikkokäynti
Kuten varmasti moni asioihin hiukkasen syvemmin perehtynyt on pannut merkille Formula 1 -kuningas on MacLaren.
Eli siis Mercedes-Benz.
Mieti juontuu aivoituksiini siksi, että autoni on viety talvihuoltoon ja muun muassa talvirenkaiden vaihtamisen operatsiooniin.
Die Mercedestä ei varsinaisesti huolleta tai korjata. Sille jutellaan sävyisin äänin tyyliin "tyhjä on nyt kylätie, jota ennen sun jalkasi pienoinen polki".
Varikkokäynnin yhteydessä elämänkuva saa siinä maailmassa, jonka kuvittelen lapsuudesta, lumisen vaipan ja tämä Runnin kylpylän maastosta nappaamani muisto tallentuu muistojen aarrearkkuun.
maanantai 3. marraskuuta 2008
Lama tulee 2009?
Taantuma tarkoittaa sitä, että talous ei kasva puoleen vuoteen eli kahteen kvartaaliin.
Lama on pidempiaikainen taantuma.
Euroopan komission mukaan euroalue on nyt taantumassa ja ensi vuonna kasvua ei ole tulossa ”juuri ollenkaan”.
Jos ei sitä tule edes tuota ”juuri ollenkaan”, alue ajautuu lamaan.
Lama johtuu siitä, että pankit eivät luota toisiinsa ja ne eivät saa lainaa sitä tarvitessaan. Kun pankit eivät saa lainaa, eivät yritykset saa lainaa. Kun yritykset eivät saa lainaa, niistä monet supistavat toimintojaan tai menevät alas kokonaan.
Lainaa ei saa siksi, että sitä on myönnetty liikaa. Lainan liikamyöntäminen on sitä, että myönnetään lainoja, joille ei ole katetta.
Näistä keskeisiä ovat asuntolainat. Suomessa ei luultavasti ole niiden osalta kovinkaan ihana tilanne.
Katteetonta lainaa on myönnetty siksi, että sen avulla ihmisten on uskottu kuluttavan, mikä luo tavaratuotantoa ja työpaikkoja.
Kulutuksen taso on arvioitu liian korkeaksi eli toisin sanoen kuluttamisen mahdollisuus on nostettu tasolle, jolla se ei ole mahdollista.
Lama on luottolama, mutta se on myös väärin ohjatun kulutuksen lama. Kulutus ylikuumeni, kun kulutuksesta osalliseksi otettiin enemmän väkeä kuin on mahdollista. Kun väkeä saneerataan tällaisessa tilanteessa, kyseessä ovat isommat joukot kuin silloin, jos oltaisiin oltu alunperin kohtuullisempia.
Tästä syystä markkinatalous yskii. Markkinatalouden voima, kulutus, kun ei enää pysy niissä rajoissa, joissa sen on mahdollista pysyä.
Kun lama tulee, alkavat niin sanotut korjausliikkeet.
Karsitaan kaikesta mikä liikkuu.
Mutta mietitään, miten kulutus saataisiin pysymään edes jollakin tasolla.
Pyritään karsimaan siten, että kulutuksen pysyvyyttä ei estettäisi.
Karsitaan niiltä, jotka eivät voi kuluttaa.
Ei Piru. Ei tässä ole mitään muutosta siihen, mitä koko 90-luku tehtiin.
Vastakkainasettelun aika on ohi. Kuluttajien piiri supistuu. Niillä, jotka eivät siihen kuulu, ei ole mitään sananvaltaa eikä olemassaoloa. Ei ole vastakkainasetteluja, koska koko kansa on niin pieni ja siihen kuuluu vain pieni porukka.
Lama on pidempiaikainen taantuma.
Euroopan komission mukaan euroalue on nyt taantumassa ja ensi vuonna kasvua ei ole tulossa ”juuri ollenkaan”.
Jos ei sitä tule edes tuota ”juuri ollenkaan”, alue ajautuu lamaan.
Lama johtuu siitä, että pankit eivät luota toisiinsa ja ne eivät saa lainaa sitä tarvitessaan. Kun pankit eivät saa lainaa, eivät yritykset saa lainaa. Kun yritykset eivät saa lainaa, niistä monet supistavat toimintojaan tai menevät alas kokonaan.
Lainaa ei saa siksi, että sitä on myönnetty liikaa. Lainan liikamyöntäminen on sitä, että myönnetään lainoja, joille ei ole katetta.
Näistä keskeisiä ovat asuntolainat. Suomessa ei luultavasti ole niiden osalta kovinkaan ihana tilanne.
Katteetonta lainaa on myönnetty siksi, että sen avulla ihmisten on uskottu kuluttavan, mikä luo tavaratuotantoa ja työpaikkoja.
Kulutuksen taso on arvioitu liian korkeaksi eli toisin sanoen kuluttamisen mahdollisuus on nostettu tasolle, jolla se ei ole mahdollista.
Lama on luottolama, mutta se on myös väärin ohjatun kulutuksen lama. Kulutus ylikuumeni, kun kulutuksesta osalliseksi otettiin enemmän väkeä kuin on mahdollista. Kun väkeä saneerataan tällaisessa tilanteessa, kyseessä ovat isommat joukot kuin silloin, jos oltaisiin oltu alunperin kohtuullisempia.
Tästä syystä markkinatalous yskii. Markkinatalouden voima, kulutus, kun ei enää pysy niissä rajoissa, joissa sen on mahdollista pysyä.
Kun lama tulee, alkavat niin sanotut korjausliikkeet.
Karsitaan kaikesta mikä liikkuu.
Mutta mietitään, miten kulutus saataisiin pysymään edes jollakin tasolla.
Pyritään karsimaan siten, että kulutuksen pysyvyyttä ei estettäisi.
Karsitaan niiltä, jotka eivät voi kuluttaa.
Ei Piru. Ei tässä ole mitään muutosta siihen, mitä koko 90-luku tehtiin.
Vastakkainasettelun aika on ohi. Kuluttajien piiri supistuu. Niillä, jotka eivät siihen kuulu, ei ole mitään sananvaltaa eikä olemassaoloa. Ei ole vastakkainasetteluja, koska koko kansa on niin pieni ja siihen kuuluu vain pieni porukka.
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Mielivallan synty
Väitän, että nykyinen poliittinen kulttuuri on mielivaltaa, sanan kahdessa merkityksessä: se pyrkii hallitsemaan mieliä ja sillä ei ole ennustettavaa, sovittuihin sääntöihin perustuvaa lähtökohtaa. Tulkintani on seuraava:
Yhtenä noin 1300-luvulla alkaneen uudeksi ajaksi kutsutun aatehistoriallisen vaiheen tunnusmerkkinä on pidetty siirtymistä niin sanotusta ajattelun kuvateoriasta ajattelun propositioteoriaan, joista jälkimmäinen merkitsee käsitteellistä todellisuuden hahmottamista.
Ajattelun propositioteoria on vielä tieteessä ja filosofiassa vallitseva lähtökohta. Se kuitenkin alkoi murtua 1980-luvulta lähtien erityisesti niin sanottujen postmodernististen ajattelutapojen takia.
Postmodernismi on alun perin arkkitehtuuriin, kirjallisuudenteoriaan ja sosiologiaan liittyvä teoriajoukko. Maailman filosofianlaitoksilla se ei koskaan ole ollut kovinkaan hyvässä maineessa, mutta suurin osa filosofeistakin myöntää, että ajattelutapa kuvaa sosiologista todellisuutta uskottavasti, joskin liioittelevasti.
Postmodernismin idea on sanoa, ettei ole kaikille yhteisiä käsitteellisiä merkityksiä vaan päinvastoin 1300-luvulta asti ajattelua hallinneen ajattelun propositioteorian valtakausi on ohi. On siirrytty merkitysten vapaan siirtämisen leikkiin, jossa millään ei ole mitään väliä ajatuksen konservatiivisessa merkityksessä.
Eräät kirkon piirissä Helsingissä tehdyt mainoskampanjat ja myös poliittiset kampanjat edustavat tätä postmodernistista anything goes –lähtökohtaa.
Kun työväenliikkeen ”pyhät” arvot siirretään porvarilliseen ivaan tai kun vastaavasti maaseutuyhteiskunnan talkooperinne siirretään yksilön menestyksentavoittelua korostavan puolueen vaalikampanjaan, tapahtuu tyypillinen postmodernistinen ironinen leikki, jossa merkitys siirretään sellaisten merkitysten yhteyteen, joihin se ei kuulunut siinä maailmassa, jossa vallitsi niin sanottu läsnäolon metafysiikka. Läsnäolon metafysiikka merkitsee ajatusta, jonka mukaisesti merkit ilmaisevat vakiintuneita, niin sanottuihin suuriin kertomuksiin kätkeytyviä viitekehyksiä, jotka eivät ole mielivaltaisesti vaihdettavissa ja uudelleentulkittavissa.
Kuten totesin, samanlaisia mainoskampanjoita on tehnyt kirkko, jota on aikaisemmin pidetty läsnäolon metafysiikan keskeisimpinä portinvartijoina. Tässä ei myöskään ole kiinnostavaa se, että kuntavaaleissa samaa merkitysten ironista leikkiä harjoitti juuri Kokoomus. Kyse on poliittisen kulttuurin yleisestä muutoksesta, jonka sisältä on tämä: millään ei ole vakiintunutta arvoa tai merkitystä: anything goes.
Siinä maailmassa, jossa kaikki käy, juuri mielikuvat hallitsevat. Sellainen maailma kulkeutuu takaisin ajattelun kuvateorian piiriin. Siinä maailmassa olennaisinta on visio, mutta tämä visio ei merkitse sen kreikkalaista alkuperää, theoriaa, eli käsitteellisen lähestymisen kautta saatua kuvaa todellisuudesta, vaan pumpulimaisia mielikuvia, joilla ei ole mihinkään erityiseen todellisuuteen yhteyttä.
Siinä maailmassa brändäys on keskeistä. Brändäyksen logiikka on tämä: ota ennen jollekin itsellesi vieraalle taholle tärkeä asia, muokkaa sitä tavalla, joka saattaa olla hyvinkin halventavaa merkityksen alkuperäisen kantajan kannalta, hanki tällä halvennuksella itsellesi menestys ja palauta mielikuva ironisesti nauraen sille, jolta sen varastit.
Se on mainostoimistojen osaamisen maailmaa tällainen. Sen lisäksi, että globaali talous on ottanut poliitisen vallan roolin sen pihdeissä marioneteilta vaikuttavilta poliittisilta päättäjiltä, nämä ovat antaneet ajattelun valtansa mainostoimistoille. Poliittisesta toimista tulee imagon vaihtamista toiseen imagoon, muotinäytös, ja se poistaa poliittisen satiirin tiedotusvälineistä yksinkertaisesti siitä syystä, että ne tekevät sen itse.
Erehdyt, Erkki Tuomioja, juuri unelmahöttö on se, jolla poliittinen kulttuuri pyörii. Siinä äänestäjien sijasta olisi parempi puhua katsojaluvuista, joskin noin 40 % on kaapilla hakemassa makkaraa ja olutta. yli 60 % ääniosuudella nuo kaikki itseään keskustalaisiksi luonnettivat tahot vievät siinä pelissä voiton.
Yhtenä noin 1300-luvulla alkaneen uudeksi ajaksi kutsutun aatehistoriallisen vaiheen tunnusmerkkinä on pidetty siirtymistä niin sanotusta ajattelun kuvateoriasta ajattelun propositioteoriaan, joista jälkimmäinen merkitsee käsitteellistä todellisuuden hahmottamista.
Ajattelun propositioteoria on vielä tieteessä ja filosofiassa vallitseva lähtökohta. Se kuitenkin alkoi murtua 1980-luvulta lähtien erityisesti niin sanottujen postmodernististen ajattelutapojen takia.
Postmodernismi on alun perin arkkitehtuuriin, kirjallisuudenteoriaan ja sosiologiaan liittyvä teoriajoukko. Maailman filosofianlaitoksilla se ei koskaan ole ollut kovinkaan hyvässä maineessa, mutta suurin osa filosofeistakin myöntää, että ajattelutapa kuvaa sosiologista todellisuutta uskottavasti, joskin liioittelevasti.
Postmodernismin idea on sanoa, ettei ole kaikille yhteisiä käsitteellisiä merkityksiä vaan päinvastoin 1300-luvulta asti ajattelua hallinneen ajattelun propositioteorian valtakausi on ohi. On siirrytty merkitysten vapaan siirtämisen leikkiin, jossa millään ei ole mitään väliä ajatuksen konservatiivisessa merkityksessä.
Eräät kirkon piirissä Helsingissä tehdyt mainoskampanjat ja myös poliittiset kampanjat edustavat tätä postmodernistista anything goes –lähtökohtaa.
Kun työväenliikkeen ”pyhät” arvot siirretään porvarilliseen ivaan tai kun vastaavasti maaseutuyhteiskunnan talkooperinne siirretään yksilön menestyksentavoittelua korostavan puolueen vaalikampanjaan, tapahtuu tyypillinen postmodernistinen ironinen leikki, jossa merkitys siirretään sellaisten merkitysten yhteyteen, joihin se ei kuulunut siinä maailmassa, jossa vallitsi niin sanottu läsnäolon metafysiikka. Läsnäolon metafysiikka merkitsee ajatusta, jonka mukaisesti merkit ilmaisevat vakiintuneita, niin sanottuihin suuriin kertomuksiin kätkeytyviä viitekehyksiä, jotka eivät ole mielivaltaisesti vaihdettavissa ja uudelleentulkittavissa.
Kuten totesin, samanlaisia mainoskampanjoita on tehnyt kirkko, jota on aikaisemmin pidetty läsnäolon metafysiikan keskeisimpinä portinvartijoina. Tässä ei myöskään ole kiinnostavaa se, että kuntavaaleissa samaa merkitysten ironista leikkiä harjoitti juuri Kokoomus. Kyse on poliittisen kulttuurin yleisestä muutoksesta, jonka sisältä on tämä: millään ei ole vakiintunutta arvoa tai merkitystä: anything goes.
Siinä maailmassa, jossa kaikki käy, juuri mielikuvat hallitsevat. Sellainen maailma kulkeutuu takaisin ajattelun kuvateorian piiriin. Siinä maailmassa olennaisinta on visio, mutta tämä visio ei merkitse sen kreikkalaista alkuperää, theoriaa, eli käsitteellisen lähestymisen kautta saatua kuvaa todellisuudesta, vaan pumpulimaisia mielikuvia, joilla ei ole mihinkään erityiseen todellisuuteen yhteyttä.
Siinä maailmassa brändäys on keskeistä. Brändäyksen logiikka on tämä: ota ennen jollekin itsellesi vieraalle taholle tärkeä asia, muokkaa sitä tavalla, joka saattaa olla hyvinkin halventavaa merkityksen alkuperäisen kantajan kannalta, hanki tällä halvennuksella itsellesi menestys ja palauta mielikuva ironisesti nauraen sille, jolta sen varastit.
Se on mainostoimistojen osaamisen maailmaa tällainen. Sen lisäksi, että globaali talous on ottanut poliitisen vallan roolin sen pihdeissä marioneteilta vaikuttavilta poliittisilta päättäjiltä, nämä ovat antaneet ajattelun valtansa mainostoimistoille. Poliittisesta toimista tulee imagon vaihtamista toiseen imagoon, muotinäytös, ja se poistaa poliittisen satiirin tiedotusvälineistä yksinkertaisesti siitä syystä, että ne tekevät sen itse.
Erehdyt, Erkki Tuomioja, juuri unelmahöttö on se, jolla poliittinen kulttuuri pyörii. Siinä äänestäjien sijasta olisi parempi puhua katsojaluvuista, joskin noin 40 % on kaapilla hakemassa makkaraa ja olutta. yli 60 % ääniosuudella nuo kaikki itseään keskustalaisiksi luonnettivat tahot vievät siinä pelissä voiton.
torstai 30. lokakuuta 2008
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Häirinnän muudan vaihe: terrorismi kouluissa
Luin jostakin, että Kauhajoen tapahtuman jälkeen kouluissa olisi ollut pitkälti toistasataa uhkausta. Oli miten oli, viikottain raportoidaan eri puolilla maata suljetuista kouluista, jotka sitten nopeasti palaavat normaaliin päiväjärjestykseen. Häiriintyneille koululaisille on tarjolla mallikäyttäytyminen: pistä esille lappu, jossa uhkaat koulukavereitasi ja saat poliisin paikalle.
Rikoksen nimi on laiton uhkaus, ja 15 vuotias voidaan tuomita siitä sakkoihin tai kahdeksi vuodeksi vankeuteen. On selvää, että uhkauksen tekijä ei voi enää jatkaa koulunkäyntiään normaalilla tavalla vaan normaalin rikosoikeudellisen prosessin lisäksi hänen koulunkäyntinsä joudutaan järjestämään määräaikaisesti erityistoimenpitein jossakin muualla kuin hänen vanhassa koulussaan. Perusopetuslaki säätää näet koulusta erottamisen yhteydessä, että opetus on järjestettävä.
En käyttäisi Jokelan ja Kauhajoen ampujista nimeä uhri tai tappaja. Oikea nimitys on terroristi. Uhkaukset ovat niinikään terrorismin muotoja.
Meillä manattiin Kaksoistornien tapahtuman jälkeen terrorismin vastaisesta sodasta. Tosiasia on, että maailmanlaajuisesti tämän tapahtuman jälkeen terrorismin uhreja on ollut joitakin satoja koko maailmassa.
Suomessa ajateltiin, että terrorismin uhka on lisääntynyt, mutta on tietysti aika kaukaista uskoa, että joku "rättipää" tulee ja räjäyttää Helsingin metron tai tekee jotakin muuta vastaavaa.
Näin terrorismi ulkoistettiin, samalla kun sitä ikään kuin tilattiin.
Sitä saatiin omasta takaa.
Kyseessä ovat häiriintyneet ja mallikäyttäytymisen mukaan toimivat, omaa mielikuvitusta vailla olevat tylsämieliset pikkuterroristit, joiden mielestä uhkailu on lähinnä hauska vitsi.
Parasta olisi julkaista naama lehdessä ja kertoa, millä keinoin kyseessä oleva tapaus on huomiota hakenut.
Rikoksen nimi on laiton uhkaus, ja 15 vuotias voidaan tuomita siitä sakkoihin tai kahdeksi vuodeksi vankeuteen. On selvää, että uhkauksen tekijä ei voi enää jatkaa koulunkäyntiään normaalilla tavalla vaan normaalin rikosoikeudellisen prosessin lisäksi hänen koulunkäyntinsä joudutaan järjestämään määräaikaisesti erityistoimenpitein jossakin muualla kuin hänen vanhassa koulussaan. Perusopetuslaki säätää näet koulusta erottamisen yhteydessä, että opetus on järjestettävä.
En käyttäisi Jokelan ja Kauhajoen ampujista nimeä uhri tai tappaja. Oikea nimitys on terroristi. Uhkaukset ovat niinikään terrorismin muotoja.
Meillä manattiin Kaksoistornien tapahtuman jälkeen terrorismin vastaisesta sodasta. Tosiasia on, että maailmanlaajuisesti tämän tapahtuman jälkeen terrorismin uhreja on ollut joitakin satoja koko maailmassa.
Suomessa ajateltiin, että terrorismin uhka on lisääntynyt, mutta on tietysti aika kaukaista uskoa, että joku "rättipää" tulee ja räjäyttää Helsingin metron tai tekee jotakin muuta vastaavaa.
Näin terrorismi ulkoistettiin, samalla kun sitä ikään kuin tilattiin.
Sitä saatiin omasta takaa.
Kyseessä ovat häiriintyneet ja mallikäyttäytymisen mukaan toimivat, omaa mielikuvitusta vailla olevat tylsämieliset pikkuterroristit, joiden mielestä uhkailu on lähinnä hauska vitsi.
Parasta olisi julkaista naama lehdessä ja kertoa, millä keinoin kyseessä oleva tapaus on huomiota hakenut.
tiistai 28. lokakuuta 2008
Pohdiskelen vaalitappiotani
Äänestin Manulle illallista ja annoin ääneni paremmalle huomenelle.
Hävisin.
Muutosta ei tapahtunutkaan.
Tämä on veretseisauttava tappio: työpaikalle oli kömmittävä vaikka vaaleissa toimin sen puolesta, että joku muu tekisi puolestani kaiken.
Vaadin johdon vaihtamista, suunnan tarkistamista ja uutta profiloitumista. Mutta samalla epäilen, että tässä saattaa olla kyse muustakin kuin imagosta.
Arvot eivät ole nyt kunniassa.
On laiskoteltava seuraava nelivuotiskausikin, jotta markkinoilla oleva sentimentti vakiintuisi joutilaisuuden suuntaan ja ensi kerralla näyttäisin.
Hävisin.
Muutosta ei tapahtunutkaan.
Tämä on veretseisauttava tappio: työpaikalle oli kömmittävä vaikka vaaleissa toimin sen puolesta, että joku muu tekisi puolestani kaiken.
Vaadin johdon vaihtamista, suunnan tarkistamista ja uutta profiloitumista. Mutta samalla epäilen, että tässä saattaa olla kyse muustakin kuin imagosta.
Arvot eivät ole nyt kunniassa.
On laiskoteltava seuraava nelivuotiskausikin, jotta markkinoilla oleva sentimentti vakiintuisi joutilaisuuden suuntaan ja ensi kerralla näyttäisin.
maanantai 27. lokakuuta 2008
Sellainen tapaus
Tämä kuva on kopioitu luvatta osoitteesta http://unkuri.wordpress.com
Teos on Väärnin pappilan kustanne, jota saa tilata sieltä Minna Kettuselta. Yhteystiedot löytynevät netistä.
Kirja kertoo siitä, miten vanha taiteilija alkaa tehdä inhoamaansa työtä eli muotokuvaa henkilöstä, josta hän pitää kovasti. Käy siten, että kuva ei oikein edisty, mutta malli alkaa tehdä kirjallista muotokuvaa taiteilijasta. Kirja syntyy, kuva ei.
Että sellainen tapaus.
Aikaisemmin on ilmestynyt teos Variaatioita, joka on Hämeenlinnan taidemuseon julkaisu. En tiedä, mutta luulen, että se on loppuunmyyty.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Some afterthoughts
If a person happens to be a happy and proud owner of die Mercedes, he or she may drive during the Tempest without picking up any change around.
But one cannot help noticing that the dark era of the year has arrived. As arriving home it was about 5 pm but the athmosphere was like driving at night in the late summer. It was good to participate in those events called Kirjamessut in Messuhalli and even see Lasse Lehtinen as a first person coming out from the palace when going in by oneself - the space, let say, opened for pretty fascinating encounterings therein. Moreover, Kirjamessut formed a final of the era of light in year and as such played as a honoration and celebration of good mounths.
Now, in front of us there are couple of mounths that involve but red wide, perhaps, and sittings on the fire place as meditating that it is not at all so that I am writing, therefore I live. On the contrary, this truth goes as follows: As far as I live I shall try to write but when learning to write I shall die.
Well, what happens then? I don't believe that heaven that is behind any skyes imaginable is contrued by markets of our good deals. Even it is true that Kirjamessut is better évent in its own class than some people may argue, please, don´t compare me heaven and Kirjamessut which each other. But, however, if there is any heaven of God, I believe that on the gate many will meet again and for them it is so suprising joy to feel that those nice mortals really are here, all those so deeply desired.
OK, all fragile friends met at the gate. Your position is most clear for me and meeting you were most inspiring thing at Kirjamessut. But, at the same, it happened that some old friends from theological world came up to me. OK, Eero, it happened that you were presenting your book under the title Heaven is open, and for this reason these clues of heaven appeared in my mind.
OK, Antti. I don't share your view that everybody go there if there is something there. At least I am not so sure of myself. But I share your hope and don't have anything against the idea to see you again. Take care.
But one cannot help noticing that the dark era of the year has arrived. As arriving home it was about 5 pm but the athmosphere was like driving at night in the late summer. It was good to participate in those events called Kirjamessut in Messuhalli and even see Lasse Lehtinen as a first person coming out from the palace when going in by oneself - the space, let say, opened for pretty fascinating encounterings therein. Moreover, Kirjamessut formed a final of the era of light in year and as such played as a honoration and celebration of good mounths.
Now, in front of us there are couple of mounths that involve but red wide, perhaps, and sittings on the fire place as meditating that it is not at all so that I am writing, therefore I live. On the contrary, this truth goes as follows: As far as I live I shall try to write but when learning to write I shall die.
Well, what happens then? I don't believe that heaven that is behind any skyes imaginable is contrued by markets of our good deals. Even it is true that Kirjamessut is better évent in its own class than some people may argue, please, don´t compare me heaven and Kirjamessut which each other. But, however, if there is any heaven of God, I believe that on the gate many will meet again and for them it is so suprising joy to feel that those nice mortals really are here, all those so deeply desired.
OK, all fragile friends met at the gate. Your position is most clear for me and meeting you were most inspiring thing at Kirjamessut. But, at the same, it happened that some old friends from theological world came up to me. OK, Eero, it happened that you were presenting your book under the title Heaven is open, and for this reason these clues of heaven appeared in my mind.
OK, Antti. I don't share your view that everybody go there if there is something there. At least I am not so sure of myself. But I share your hope and don't have anything against the idea to see you again. Take care.
lauantai 25. lokakuuta 2008
Messussa
Kävin kuin kävinkin Kirjamessuilla.
Tapasimme, Meri, Leonoora et son ja Kalevi, mikä on Blogistanin piirit ylittävä iloinen asia.
Olemme kaikki ruumiita, ihan tosi.
Ja tämä, meidän kuolevaisuutemme, on yhteinen aidosti tärkeä onnittelun ja iloisuuden aihe.
Messut ovat missan perillisiä.
Luulisin, että kaiken massatapahtumaan liittyvän hiostavan ja mihinkään-kiinnittymättömyyden kokemuksen ohella messut ovat vinkki eräästä kirjoittamiseen liittyvästä asiasta.
Kirjoitan, muun muassa, siksi, että kirjoitin eilen niin kehnosti. Tämä on katumusharjoitusta eli toisin sanoen sen odottamista, että joskus onnistuisin kirjoittamaan hyvin. Kun niin tapahtuu, lopetan touhun siihen paikkaan.
Silloin olemme näet päässeet perille.
Tapasimme, Meri, Leonoora et son ja Kalevi, mikä on Blogistanin piirit ylittävä iloinen asia.
Olemme kaikki ruumiita, ihan tosi.
Ja tämä, meidän kuolevaisuutemme, on yhteinen aidosti tärkeä onnittelun ja iloisuuden aihe.
Messut ovat missan perillisiä.
Luulisin, että kaiken massatapahtumaan liittyvän hiostavan ja mihinkään-kiinnittymättömyyden kokemuksen ohella messut ovat vinkki eräästä kirjoittamiseen liittyvästä asiasta.
Kirjoitan, muun muassa, siksi, että kirjoitin eilen niin kehnosti. Tämä on katumusharjoitusta eli toisin sanoen sen odottamista, että joskus onnistuisin kirjoittamaan hyvin. Kun niin tapahtuu, lopetan touhun siihen paikkaan.
Silloin olemme näet päässeet perille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)