Hulluramonin jumalakone sekä muita ajatelmia

Mallorcalta kotoisin olevaa Ramon Llullia (1232-1315) sanottiin hulluksi sillä perusteella, että hän ilmeisesti oli sitä. Hän sai vastustajiltaan pilkkanimen doctor phantasticus, näkyjä näkevä opettaja.

Hullu mikä hullu. Vai mitä sanoisitte henkilöstä, jonka mukaan elämässä on kolme tärkeää asiaa:

Muslimit on käännytettävä kristinuskoon.
Tätä tarkoitusta varten on perustettava tiede, joka todistaa kristittyjen Jumalan olevan oikeassa.
Tieteenharjoittamista varten tarvitaan erityiskouluja.

Elettyään 30-vuotiaaksi hulppeaa elämää, Ramon jätti perheensä ja omistautui yhdeksäksi vuodeksi opinnoilleen. Hän opiskeli kaiken, mitä oli tarjolla: kieliä, matematiikkaa, fysiikkaa, filosofiaa ja teologiaa. Hän oppi kirjoittamaan latinaksi, kataloniaksi ja arabiaksi.

Mitään kaameampaa hän ei osannut kuvitella kuin Averroeksen opin, jonka mukaan on kaksi totuutta. Totuuden on oltava yksi, ajatteli Ramon.

Sitten hän, tämä fransiskaanitertiääri, oli valmis ryhtyäkseen toimeen. Mutta hän kuoli pettyneenä, sillä hänen unelmansa ei milloinkaan toteutunut. Kuolema tapahtui hänen tultuaan kivitetyksi. Ei pidä mennä muslimikeskukseen julistamaan, että kristinuskon Jumala on oikeassa ja teidän väärässä, kuten Ramon.

Erikoislaatuisista ideoistaan huolimatta Ramon Llull oli tavattoman moderni ajattelija. Hän keksi ajatuskoneen. Koneen tehtävä oli tuottaa jumalatodistuksia.

Kone perustui niin sanotulle kalkyylin periaatteelle, samanlaiselle, johon myöhemmin Leibnizin laskukone perustui.

Merkitään Jumalaa kirjaimella A. Merkitään hänen ominaisuuksiaan kirjaimilla B-R. Asetetaan B-R ympyrän kehään ja A keskelle. Pyöritetään ympyrää. Näin syntyvät yhteydet BB, BC…CB, CC…RB, RC… Saadaan 136 lausumaa Jumalasta. Tehdään lisää samanlaisia kuvioita.

Joskus väitin, että aforismi on renessanssin perua. Ei pidä paikkaansa. Ramonin aforismit vuoden jokaiselle päivälle on suomennettu. Lue ja vrt. vaikka Wittgenstein:

”Teologia ja filosofia, lääketiede ja oikeustiede tapasivat rakastavan, joka kysyi heiltä uutisiksi, olivatko he nähneet hänen rakastettuaan. Teologia puhkesi itkemään, filosofia epäröi, mutta lääketiede ja oikeustiede ilahtuivat. Niinpä herää kysymys: Mitä kukin näistä neljästä merkitsee rakastavalle, joka etsii rakastettuaan?

Rakastavan tahto rakasti omaa itseään, ja ymmärrys kysyi siltä, oliko se enemmän rakastettunsa kaltainen rakastaessaan itseään kuin rakastaessaan rakastettuaan, sillä rakastettu rakastaa itseään enemmän kuin mitään muuta. Niinpä kysymys kuuluu: Miten tahto voi vastata ymmärrykselle tosimmalla tavalla?

Kaksi rakastavaa kohtasi. Toinen näytti rakastettunsa, ja toinen ymmärsi omaansa. Niinpä voidaan kysyä: Kumpi oli lähempänä rakastettuaan? Kysymyksen ratkaisua varten rakastavalla oli tieto kolminaisuustodistuksesta.

Sano meille, hullu: Mikä on tämä maailma? Hän vastasi: Se on niiden vankila, jotka rakastavat ja palvelevat rakastettuani. Ja ketkä panevat heidät vankilaan? Hän vastasi: Omatunto, rakkaus, pelko, luopuminen, katumus ja pahojen ihmisten seura. Ja se on raadantaa ilman palkkaa; siinä on vain rangaistusta.

Sano meille, hullu: Jos rakastettusi lakkaisi sinua rakastamasta, mitä tekisit? Hän vastasi sanoen: Rakastaisin häntä yhä, etten kuolisi, sillä rakkaudettomuus on kuolema ja rakkaus on elämä.”

(Lainaukset teoksesta Ramon Llull, Ylistän rakastettuani, suom. Seppo A. Teinonen, Kirjapaja 1983)