Mestari Eckhart (1260-1328) on yhtä kaukainen kuin läheinenkin. Hän on kaukainen, sillä hän pakenee analyysiä eikä tutkija pääse selvyyteen siitä, onko hän uusplatonisti, heideggerilainen, dekonstruktionisti, augustinolainen hurskas vai zenbudhalainen.
Körttiläinen hän epäilemättä oli - siinä merkityksessä kuin professori Haikola asian ajatteli. Haikolan mukaan jokainen, joka oli jotakin hiemankin käsittänyt, oli ilmiselvästi körttiläinen. Tämä perustui muun muassa siihen, että körttiläiset olivat Haikolan mukaan oikeassa. Jos he nimittäin olisivat olleet väärässä, heidän toimintansa oli Haikolan mukaan pitänyt lopettaa välittömästi.
Eckhart toimi Pariisissa professorina kahteenkin otteeseen, mikä on keskiajalla erittäin harvinainen kunnia. Ehkä hän suhtautui aikansa teologisiin opettajiin kuten hyvä uskonnonfilosofi teologeihin ja avatessaan näin uudenlaisen näkökulman herätti kiinnostusta. Oppiensa perustaltahan hän oli lähinnä Tuomas Akvinolaisen oppilas eli siis varsin luotettava.
Eckhart opetti eräänlaista ateismia sikäli, että Jumala ei ollut olemassa sikäli kuin Häneen käytettiin olemassaolon termiä univookkisesti eli samassa merkityksessä kuin kaikkeen muuhun olemassa olevaan. Jumala oli Hänelle Super-Oleva, kaiken olevaisen ja olemassa olevan ylittävä oleminen, joka siis tähän edellä viitattuun verrattuna oli pikemminkin ei-oleva.
Tässä viitekehyksessä eksyminenkin on enemmän perillä olemista kuin löytäminen.
Hän liitti tähän näkemykseensä käsityksen jättämisestä (gelassenheit). Totuuden löytämiseksi kaikki, kaikki, kaikki on jätettävä, ja korkeinta jättämistä on Jumalan jättäminen itsensä Jumalan takia. Kaikki käsityksemme Jumalasta tulee hylätä, jota Jumala itse puhtaana inhimillisistä käsityksistä tulisi kohdatuksi.
Mutta sitä ennen on jätettävä itsensä.
Esimerkiksi saarnassaan Beati pauperes spiritu eli autuaita ovat hengellisesti köyhät, Eckhart sanoo, että autuas on se, joka ei tahdo, tiedä eikä omista mitään.
Hän kai meni liian pitkälle. Hänen lauseitaan tuomittiin harhaoppisiksi. Lisäksi katsottiin, että suoranaisten teologisten rivouksien lisäksi monet niistä olivat kartettavia.
Jättämiseen liittyvistä lauseista harhaoppisiksi tuomittiin yksi parhaimmista Eckhartin kynästä lähteneistä: ”Jumalaa pilkattaessa Häntä ylistetään.”
Harhaa olivat paavin mukaan myös nämä:
”Kaikki luodut ovat silkkaa ei-mitään. En väitä, että ne olisivat vähäisiä tai väärässä. Ne ovat yhtä pelkkää ei-mitään.”
Kukaan ei oo mikään, sanoi Antti Rannanjärvi. Myös hänet tuomittiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Laitanpa jatkoksi tarjolle rusinoita omasta Eckhart-paketistakin (siellä ei olekaan muuta kuin muutama rusina, vaikka Ekchartin traktaatit ja saarnat odottavat lukemattomina kirjahyllyssäni).
Päästäkseen eroon jumalasta - siis väärin käsitetystä Jumalasta - , Eckhartilla oli hauska, paradoksaaliseen rukoukseen viittaava lause: "Darum bitt ich Gott, dass er mich quit mache Gottes." Tarkoittanee: Rukoilen Jumalaa, että hän vapauttaisi minut Jumalasta.
Eräs tapa millä hän määritteli Jumalaa oli:
"das Allermitteilsamste", minkä Taisto Niminen on suomentanut: "Ei kukaan jaa kaikkea kaikkien kanssa niin kuin Jumala."
Kuitenkaan ihmisen ei tulisi rakastaa Jumalaa sen enempää palkkioiden toivossa kuin rangaistuksen pelossakaan, vaan "sunder warumbe", ilman
- välineellistä - syytä, vaan pelkästään Jumalan itsensä tähden.
Silesius kuvaa tuota samaa Jumalan mystistä rakastamista sanoilla: "Ruusut kukkivat koska ne kukkivat."
Toivottavasti Haikola oli itseironinen körtti.
terv., Salla
Karjalasta kajahtaa kommentti Eckhartista:
'Täst mie piän! Ko Jumala hääki o vähä ninku tollane hämärämies - anteeks -henkilö.
Sukulaisiiha myö ollaa...'
*
Kuuntelin eilen netistä 'Tukevasti ilmassa' 'ratio-hupailun' osan Saksa (syyskuulta 2007), jossa 'Neuvonantaja' Tuomas Nevanlinna ja varakansanedustaja (vihr.) Jukka Relander keskustelivat (jos sattuivat muistamaan) yllättävää kyllä Saksasta eli etenkin keisariudesta.
Pyhä saksalaisroomalainen keisarikunta ja sen perilliset.
Pohtivat siinä välissä kuitenkin mm. onko Mein Kampf mahdollisesti käännettävissä sawoxi. Ei ole.
Kuvitelkaa nyt Hitler kirjoittamassa tai puhumassa: 'Suattaisipahan sitä vällee niinnii jossei sitte ihan toisinnii...'
Mutta Heideggeria voi kyllä kääntää sawoxi. On jopa yrittetykin (Nevanlinnan mukaan muistaakseni Nuori Voima-lehdessä).
Onhan Heideggerin teksti hyvinkin sellaista jaarittelevan maalaisukon totista pakinaa; - istuu piippu suussa penkillä hän ja pudottelee omiaan...;)
Tästä assosioitunekselee? mieleeni, voisimmeko kääntää sawoxi myös Meister Eckhardia, jonka Gelassenheit-käsitettä esim. Heidegger on käyttänyt erään kuuluisan tekstinsä (itse asiassa hautajaispuhe) teemana.
En juuri nyt uskalla ryhtyä tähän yritykseen, mutta funtsaillaan.
Hmm - eix Gelassenheit menis kuitenkin vaikka näin: 'annettaa olla johonnii miärin suakka tykkännää...'
Muuan tuttavani, joka yritti juovuksissa kertoa, mitä Goethe on sanonut, julisti kerran liikuttuneessa tilassa,että te ette ole mitään, emmekä me ole ketään.
Voisitkos sen paremmin sanoa.
Salla
Danke schön. Oli se itseironinen.
Rane
Wittgensteinin Varmuudesta voisi ainakin kääntää Visseydestä.
A-K.H
Mehr Licht!
Ad omnia
Eckhartin läheisimmät olivat Heinrich Suso ja Johannes Tauler. Tauleria on jopa suomennettu 1800-luvulla. Kyllähän nämä ajatukset suomalaiseen kolahtavat. Vaikka uskomatonta, hienoa on myös epsanjan tyttöjen ja poikien paso doble.
Järveläinen
- Verhot pois ikkunan edestä.
- Joko se on kuollut?
- Minä elän!
"Beati pauperes spiritu eli autuaita ovat hengellisesti köyhät, Eckhart sanoo, että autuas on se, joka ei tahdo, tiedä eikä omista mitään." Olen aina ihmetellyt, mitä mahtaa tarkoittaa hengellisesti köyhä?Kuulostaa nimittäin jotenkinsiltä, kuin "penseä" olisi "hengellisesti köyhä", mutta ei kai se ole sinne päinkään?
Murteelle kääntämisessä on se ilahduttava puoli, että kerrankin jokainen (murteeseen kasvanut) voi toimia käännöksen asiantuntijana. Siksi rohkenen huomauttaa Jarvelaiselle, että Varmuudesta kääntyy vissisti joko "visseyvestä" tai "visseyestä", vai mitä?
Lähetä kommentti