Henkilö, joka on kuunnellut Sibeliuksen sinfoniat ja vielä Tapiolan päälle viikonlopun aikana, ei ole normi.
Muutama havainto:
Korostin Vänskän hidasta ja meditatiivista tulkintaa neljännestä sinfoniasta. Sen sijaan kuudennen sinfonian finaali allegro molto on erityisen kiinnostava kiihkeydessään. Kestoltaan se on 2.5 minuuttia nopeampi kuin esimerkiksi Paavo Berglundin tulkinta. Kuin uudelleen löydetty, kuten myös ensimmäinen sinfonia, jonka pölyt Vänskä ja Lahti ovat pyyhkineet pois. Mielestäni ensimmäinen, neljäs ja kuudennen sinfonian finaali ovatkin Vänskän tulkinnoista antavimmat. Minulla on myös käsillä olevan kokoelman lisäksi kuriositeettina levy, jossa on viidennen sinfonian molemmat tulkinnat. Se on kiintoisa, mutta musikaaliselta anniltaan makuni nostaa nämä mainitut ylitse.
Popparilista alkaa muotoutua. Jos saisin tuottaa Sibeliuksen sinfonioista jonkin koosteen, ykkösen johtaisi Vänskä, kakkosen Kamu, vitosen Berglund ja kutosen ehkä Vänskä. Täytyy hankkia kuunneltavaksi Sarastetta, koska käsitykseni hänen tulkinnoistaan on korkea, mutta en muista tähän hätään. Karajankin saattaisi mennä seitsemännen osalta, ehkä, ehkäpä.
Lasse Pöysti kertojana Laulussa Näkistä, jonka Monica Groopin mezzo värittää, on hauska ja eläväinen. Teos on hiukan kummallinen kokeilu, jossa Sibelius yhdistää musiikkia ja runonlausuntaa. Hänhän unelmoi eri taidetyyppien yhdistämisestä, muun muassa kuvanveiston ja säveltaiteen liitosta.
Onnistuneimpia yhdelmiä ovat tietysti sävelrunoelmat, kuten juuri Tapiola.
Tempera-kvartetin soitto erityisesti Voces Intimaessa on kohtuuttoman hienoa.
Anne Sofie von Otter laulaa suomeksi Illalle ja Souda, souda sinisorsa. On erikoinen elämys kuunnella varsin oikein lausuttua äidinkieltään, josta kuitenkin kuulee, ettei laulaja ymmärrä sen sisältöä.
Muutama havainto:
Korostin Vänskän hidasta ja meditatiivista tulkintaa neljännestä sinfoniasta. Sen sijaan kuudennen sinfonian finaali allegro molto on erityisen kiinnostava kiihkeydessään. Kestoltaan se on 2.5 minuuttia nopeampi kuin esimerkiksi Paavo Berglundin tulkinta. Kuin uudelleen löydetty, kuten myös ensimmäinen sinfonia, jonka pölyt Vänskä ja Lahti ovat pyyhkineet pois. Mielestäni ensimmäinen, neljäs ja kuudennen sinfonian finaali ovatkin Vänskän tulkinnoista antavimmat. Minulla on myös käsillä olevan kokoelman lisäksi kuriositeettina levy, jossa on viidennen sinfonian molemmat tulkinnat. Se on kiintoisa, mutta musikaaliselta anniltaan makuni nostaa nämä mainitut ylitse.
Popparilista alkaa muotoutua. Jos saisin tuottaa Sibeliuksen sinfonioista jonkin koosteen, ykkösen johtaisi Vänskä, kakkosen Kamu, vitosen Berglund ja kutosen ehkä Vänskä. Täytyy hankkia kuunneltavaksi Sarastetta, koska käsitykseni hänen tulkinnoistaan on korkea, mutta en muista tähän hätään. Karajankin saattaisi mennä seitsemännen osalta, ehkä, ehkäpä.
Lasse Pöysti kertojana Laulussa Näkistä, jonka Monica Groopin mezzo värittää, on hauska ja eläväinen. Teos on hiukan kummallinen kokeilu, jossa Sibelius yhdistää musiikkia ja runonlausuntaa. Hänhän unelmoi eri taidetyyppien yhdistämisestä, muun muassa kuvanveiston ja säveltaiteen liitosta.
Onnistuneimpia yhdelmiä ovat tietysti sävelrunoelmat, kuten juuri Tapiola.
Tempera-kvartetin soitto erityisesti Voces Intimaessa on kohtuuttoman hienoa.
Anne Sofie von Otter laulaa suomeksi Illalle ja Souda, souda sinisorsa. On erikoinen elämys kuunnella varsin oikein lausuttua äidinkieltään, josta kuitenkin kuulee, ettei laulaja ymmärrä sen sisältöä.
7 kommenttia:
Lasse Pöysti on on sanonut olevansa todellisesti säveltäjä, joka ei osaa säveltää. Sibeliuksesta kerrotaan, että hän oli huono omien teostensa johtaja. Armas Järnefelt kertoo, että Sibeliuksen vieressä ei musiikkikoulussa tullut yhteislaulusta mitään, koska Sibbe lauloi nuotin vierestä.
Petri
'Hänhän unelmoi eri taidetyyppien yhdistämisestä, muun muassa kuvanveiston ja säveltaiteen liitosta.'
Tämä on wagneriaaninen unelma.
Hänen (Wagner) päämääränään oli luoda oopperasta kokonaistaideteos (Gesamtkunstwerk), jossa runo, musiikki ja visuaaliset tekijät täydentävät toisiaan yhtä merkittävinä elementteinä.
(wikipedia)
kalevi
kuuntelitko koskaan lasse pöystin musiikkipakinoita classic fm - radiokanavalta? minä kuuntelin. tuo torstaipäivä oli vedenjakaja viikon puuhilleni: elin joko sen odotuksessa tai siitä toipumassa. pöysti oli tarkka nuotintaja, mutta jätti fiksulla tavalla informaatiota myös rivien väliin.
vaikka musiikillinen elämys yleensä pakenee kielellisen määrittelyn valtapiiristä ja näyttää sille pitkää nenää, tuo rikasvarastoinen näyttelijä kykeni gestiikallaan paljastamaan musiikkiteoksista sellaisia tasoja, johon en ollut koskaan osannut kiinnittää huomiota.
hän esitti intohimoisia näkemyksiään elämästä yleensä ja musiikista erityisesti. muistelen ( voin muistella väärin ) että hän olisi luonnehtinut sibeliuksen voces intimae -teosta paratiisin käärmeettömäksi hedelmätarhaksi.
Rane
Kyllä. Ja ennen kuin joku sivusta ehtii sanomaan, niin todettakoon nyt sekin, että molemmat kelpasivat natseille. Saksan ensimmäinen Sibelius-seurakin (,jonka avoimesti kansallissosialistinen Yrjö Kilpinen puuhasi pystyyn) perustettiin Joseph Goebbelsin suostumuksesta. Mutta nämä ovat samanlaisia asioita kuin Nietzschen sisaren puheet. Sibeliusta viimepäivinä kuunnellessani olen mietiskellyt välillä Wagnerin ja hänen puhaltimienkäyttöä, joissa fon muistumaa, mutta samalla sävy on hyvin erilainen. Sibeliuksen keskeisiä puhaltimia ovat fagotti, oboe, Wagnerille vasket. Tosin en muista hänen tuotannostaan paljon muuta kuin Tanhâuserin alkusoiton. Sibeliuksen puhaltimet ovat melkein aina lintuja, dinosauruksia, Wagnerille ei välttämättä.
Olen kuunnellut 1. sinfoniaa Vänskän ja lahtelaisten, Berglundin ja Euroopan kamariorkesterin sekä Neeme Järven ja göteborgilaisten soittamana.
Vänskän johdolla LSOn saundissa on kansallisromanttista hehkua, puhallinsoolot ovat kauttaaltaan puhuttelevia (ja sydäntäsärkeviä; samoin viulusoolo); orkesteri taipuu nopeisiin dynaamisiin ja sävyjen muutoksiin, siitä löytyy shamanistista iskua. Parhaimmillaan koko orkesteri on vapautuneissa, "täyttymyksen" kohdissa. Vänskän nopeat tempot ensimmäisessä ja kolmannessa osassa ovat perusteltavissa, mutta omaan makuuni liian nopeita. Ensimmäisen osan pitäisi olla (alun klarinettisoolon jälkeen) "allegro energico" ja se on sitä temponsa puolesta, mutta energisyys kärsii, kun varsinkaan jouset eivät ehdi tehdä volyymia kylliksi; tällainen hätä tuntuu jousten kohdalla ja yleisestikin Scherzo-osassa. Jouset jäävät myös toisinaan vaskien alle. Lahdessa ja myös Euroopan kamariorkesterissa jousia on vähemmän kuin täysimittaisessa sinfoniaorkesterissa (Euroopan kamariorkesterissa esim. 14 ykkösviulua, kun olisi hyvä olla 18): tässä mielessä göteborgilaiset ovat etulyöntiasemassa.
Salla
Taisi olla Jaakko Kuusisto, joka taannoin valitteli Lahden jousiston pienuutta ja asetti sen lisäämisen keskeiseksi tavoitteeksi.
Salla
Nopeista tempoista, hätäisyydestä.
Minä luulen, että tämä on aika tärkeä katsomuksellinen ja ammatillinen kysymys. Teologin ammattia harjoittanut henkilö on hiukan kiusaantunut kuullessaan "uskonratkaisusta", koska siinä on kyse siitä, että "jouset eivät ehdi mukaan", että asia on monimutkaisempi ja aikaa vaativampi. Vänskän nopeat ratkaisut vastaavat mielestäni tällaista uskonratkaisua. Musiikkia maallikon korvin kuuntelevalle ne kuuluvat osaksi suurta ja hienoa kokonaisuutta, joka on särkenyt sydämen. Siksi niihin ei tule kiinnittäneeksi niin paljon huomiota kuin soittaja, joka tahtoisi, että joka tahti viimeistä nuottia myöten olisi kunnossa ja joka tietää, millaisia seurauksia yksiyiskohtaisilla musikaalisilla muotoratkaisuilla on.
Lähetä kommentti