”… mitä synkemmässä pimeydessä sielu kulkee ja mitä vapaampana se on luontaisista toimistaan, sitä turvallisempaa on sen vaellus.”
Tällaistakin tekstiä 1500-luvulla kirjoitettiin. Kirjoittaja on Juan de la Cruz, Ristin Johannes (1542-1592). Opiskeltuaan sääntökuntansa lahjakkaimpiin lukeutuvana oppilaana monipuolisesti Salamancan yliopistossa hän ryhtyi luostarireformiin. Sen luonnetta valaisee esimerkiksi hänen ajatuksensa, jonka mukaisesti muiden tulee poistua murheitta esimiehen puheilta. Jos nuhdeltavaa esiintyy, se tulee esittää lempeästi. Käskemällä käskevät ja määräilevät ovat kaikkein sopimattomimpia esimiestehtäviin.
Ristin Johannes oli kengätön karmeliitta. Karmeliitat olivat sääntökunta, jotka johtivat historiansa profeetta Elian toimintaan Karmelin vuorella. Kengättömät karmeliitat edustivat tiukkaa ja ankaraa luostarielämän näkemystä, kengälliset karmeliitat vapaamielisempää.
Vahvaa johtajuutta odottavat kengälliset karmeliittaveljet heittivät hänet 2 x 3 metriseen tyrmään, joka oli talvella hyinen ja kesällä hehkuinen. Hän sai ruoakseen vettä, leipää ja sardiineja. Yhdeksän kuukauden vankeuden jälkeen veli puolituisen - hän oli vain noin 150 cm pitkä – onnistui paeta vankeudestaan.
Hänen lyhyellä elämällään kuten myös kuuluisimmalla kirjallisella tuotteellaan ”Pimeä yö” (Noche Oscura) lienee yhteytensä vankeuskokemuksiin. Merkittävä katolinen tutkija Etienne Gilson selvittikin pimeän yön merkitystä pyytäessään päästä suljettuun koppiin ollessaan sotavankina ensimmäisessä maailmansodassa.
Ristim Johannes, Espanjan runoilijoiden suojeluspyhimys, kirjoitti kaksi teosta, Nousu Karmelin Vuorelle (Subida del Monte Carmelo) ja Pimeä yö (Noche Oscura), joissa hän selittää runoaan Pimeä yö. Sen ensimmäisen säkeistöt kuuluvat Aale Tynnin suomentamana (Tuhat laulujen vuotta, WSOY 1974) näin:
Yö sieluni täytti syvä,
halu rakkauden kun syttyi sielussa tässä.
Oi sinua, sallima hyvä!
Ulos lähdin pimeässä,
kun tyyntä oli jo kaikki talossa tässä.
Ja pimeys tihentyvä
oli salaista porraspuuta peittämässä.
Oi sinua, sallima hyvä!
Kävin salaa pimeässä,
kun tyyntä oli jo kaikki talossa tässä.
Jne. jne. yhteensä kahdeksan säkeistöä.
Ristin Johannes liittyy selitysteoksissaan 500-luvulla eläneen mystikon, Dionysios Areiopagitan, muotoilemaan näkemykseen mystisestä tiestä kolmivaiheisena puhdistumisen eli purgation, sisäisen katselun (contemplatio) ja yhtymyksen (unitio) prosessina. Teoksista ensimmäinen kuvaa pimeää yötä aktiivisena, sielun omasta toimesta tapahtuvana hengellisenä puhdistumisharjoituksena. Jälkimmäinen teos, Pimeä yö, kuvaa passiivista puhdistumista, kärsimystä, johon sielu ei voi itse vaikuttaa, vaan jossa se on Jumalan ahdistavan toiminnan kohde. Tämä on edellytys sille, että se nousee kahdeksaa tikapuuta pitkin Jumalaan rakkauden kontemplaatiossa.
Ristin Johanneksen mukaan ulos pimeään yöhön on lähdettävä silloin, kun talo on tyyni, sillä talon eli sielun tyyneys estää sitä kohtaamasta Jumalan. Ulos turvallisesta talostaan pimeään yöhön joutunut sielu ei kuitenkaan joudu harhaan. Se on turvassa juuri synkkyydessä ja saa lohdutuksen tuskassa ja koettelemuksissa.
Mitä pimeämpää, sen valoisampaa. Mitä kauempana, sen lähempänä.
Ristin Johannes jatkoi sielun matkan kuvausta eteenpäin teoksessa Elävä rakkauden liekki (Llama de amor viva). Siinä hän yhtäältä kertaa puhdistuksen teemoja sekä käsittelee mystisten tikapuiden avulla tapahtuvaa kontemplaatiota, sisäistä katselua sekä sitä valmistavaa meditaatiota. Teos astuu hengellisen kihlauksen ja avioliiton tematiikassa alueelle, jossa sanottava ja sanomaton yhtyvät. Seppo. A. Teinonen (Kirjapaja 1984) kääntää runon, jota teos selittää, viimeiset säkeet:
Oi tuliset lamput,
joiden loisteessa tajun syvät luolat,
ennen pimeät ja sokeat,
suovat oudolla hohdollaan
yhdessä lämpöä ja valoa Rakkaalleen!
Kuinka lempänä ja rakastavana
heräätkään helmassani,
jossa viivyt yksin ja salaa!
Ja suloisessa hengityksessäsi,
joka on täynnä hyvyyttä ja kirkkautta,
kuinka herkästi herätätkään rakkauteni!
eli
Oh lamparas de fuego
en cuyos resplandores
las profundas cavernas del sentido,
que estaba oscuro y ciego,
con extranos primores
calor y luz dan junto a su querido!
Cuan manso y amoroso
recuerdas en mi seno
donde secretamente solo moras,
y en tu aspirar sabroso
de bien y Gloria lleno
cuan delicadamente me enamoras!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
"mitä synkemmässä pimeydessä sielu kulkee ja mitä vapaampana se on luontaisista toimistaa, sitä turvallisempaa on sen vaellus".
paradoksaalista ja totta. jokaisella elementillä on omat instrumenttinsa. ilman teleskooppia ei näe kuun kraatereita. ilman pimeyttä ei näe mielen perimmäistä luonnetta. ilman yön pimeyttä järki vain pyörisi viisastellen onnen ympärillä eikä ehkä koskaan pääsisi itse asiaan.
pimeys on eräänlainen raskaan sarjan koettelemus ja yksi tapa elää se oikein on antaa sille kontemplatiivinen merkitys.
"mitä pimeämpää, sen valoisampaa. mitä kauempana, sen lähempänä"
voi aloittaa juuri siitä missä on. kiivetäkseni everestille voin lähteä liikkeelle kehäkolmosen liikenneruuhkasta tai metsän vihreästä rauhasta. päämäärä on sama, mutta siihen kulkee monta reittiä.
oletko nähnyt philip groningin ohjaaman ja kirjaimellisesti sanomattoman kauniin ja hienosyisen elokuvan 'into great silence'? se kertoo ranskan alpeilla sijaitsevan grande chartreusen luostarin askeeteista, jotka ovat vetäytyneet maailmasta voidakseen keskittyä jumalaan ilman katkoja ja häiriöitä.
pyydän anteeksi ylisanojani, mutta tämä on pakko sanoa: elokuvasta nousee esiin Olennainen Suunta. kokemusta jumalasta ei voi ilmaista tradition kielellä. ja vielä: mieltä voi harjoittaa syventämällä kaikkien tekojensa laatua.
t.s. eliot syvensi sen näin: missä on Elämä, jonka kadotimme elämiseen? / missä on Viisaus, jonka kadotimme tietoon? / missä on Tietoisuus, jonka kadotimme informaatioon?
ps. tietoa elokuvasta: http://www.diegrossestille.de/
english/
Meri
Kiitos elokuvavinkistä. En liene elokuvaa nähnyt, koska luulisin tuollaisen muistavani.
Ristin Johanneksesta on sanottu, että hän on ainoa mystikko (ellei Teresaa lasketa) ja tämä liittyy siihen, että hänen tekstinsä ei ole kuvausta ja analyysiä, ei selitystä (vaikka se onkin sen muotoista) vaan itse Elämää.
Tiedät Petri kerrassaan erinomaisen kirjan - 'Järki, usko eettisyys - filosofian ja teologian kohtaamisia' (Sophi, 1997), koska olet itse kirjoittanut sinne artikkelin 'Teologit maailman talon ovilla'.
Luin sieltä jälleen kerran mutta pitkästä uudestaan Werner Stegmaierin 'Etiikka ja nihilismin haaste' - Nietzschen Lenzer-Heide- luonnoksesta'.
Pidän tätä artikkelia ja Nietzschen luonnosta ehkä kaikkein syvällisimpänä analyyttisenä esityksenä nihilismistä, minkä olen lukenut.
Perusongelma lienee, voiko moraalin palauttaa tahdoksi valtaan eli ei-moraaliseksi alkuperältään.
Mielestäni Nietzschen esittämien argumenttien mukaan voi.
Mutta - ja nyt teen aikamoisen hyppäyksen - myös aktiivinen nihilismi (passiivisen, alistuvan nihilismin vastakohtana) voidaan ymmärtää 'tyhjyydeksi', jonka nihilisti ylittää sen kohdatessaan - ja tämä ylittäminen on minun mielestäni analogista mystikkojen pimeyden kohtaamisen kanssa.
En kirjoita nyt enempää - myöhemmin sitten, mutta tässä oli teille kaikille 'pieni ajatuskoe' pohdittavaksi.
PS. Mystikko siis on myös nihilisti!
oh, kiitos jumalalle viisaista bloggaajista
Rane
Juu, se Stegmeier kirjoitti fiksusti. Tapasin Jyväskylässä (ko. kirja on esitelmiä siellä pidetystä seminaarista). Valaiseva henkilö ja ajattelija. Airaksinen kirjoitti kirjasta aika myönteisen arvion jonnekin, en muista minne. Piti minunkin juttua yllätyksekseni kiinnostavana.
Petri
Se sun juttusi on mainio kokonaisesitys - 'analyyttinen synteesi' - teologisfilosofista antropologiaa.
Lähetä kommentti