Ensimmäisillä kristillisissä vuosisadoilla syntyi kiinnostavia ryhmittymiä. Yksi oli pidemmälle ehtineiden (gnostikoi) ja tavallisten uskovaisten (pistikoi) välinen jako, joka esiintyy esimerkiksi Kleemens Aleksandrialaisen kirjoituksissa. Kristilliset gnostikot ovat hänen mukaansa kuolemattomuuden koulussa apatian tilan saavuttaneita kohti agapee-rakkautta ylentyneitä sieluja, jotka omistautuvat elämässään uskolle. Suurin osa kirkon jäsenistä muodostaa karvalakkiosaston, jonka piirissä ei vallitse syvä ymmärrys, mutta kuitenkin pelastus.
Toinen jako oli jako eremiitteihin tai anakoreetteihin ja kenobiitteihin. Eremiitit tai anakoreetit olivat erämaahan vetäytyneitä hurskaita, jotka taistelivat erityisesti erämaassa asuvia demoneita eli vääristyneitä tunteita vastaan. Heistä tunnetuin on Antonios, ja ehkä etevin demonientunnistaja oli Evagrios Pontoslainen sekä hänen oppilaansa Johannes Cassianus. Kenobiitit olivat puolestaan luostarimaisessa yhteisössä eläviä uskolle omistautujia. Egyptissä Pakomikkoksen laitoksissa eli 300-luvulla tuhansia munkkeja ja nunnia, jotka muodostivat protestiliikkeen Egyptin yhteiskunnallisia oloja vastaan. Heille taloudellinen menestys ei ollut elämän päämäärä vaan päämäärä oli omistautua sille, mitä ihminen itse kaipaa. Paradoksaalisesti kenobiittien laitoksista muodostui myös taloudellisesti merkittäviä ja menestyneitä yhteisöjä.
Eremiittien ja kenobiittien ideat muodostivat pohjan vastaiselle eurooppalaiselle kulttuurihistorialle. Yksi jälkivaikutus oli Britanniaan muodostunut hurskaus, josta Paavo Rissanen kertoo teoksessaan Ikävöivä rakkaus. Englannin keskiajan suuret mystikot. (Herättäjä 1987). Paavo Rissanen oli kesken työpäivänsä pois nukkunut teologian dosentti, joka väitteli John Donnesta ja kehittyi maamme johtavaksi brittispiritualiteetin tuntijaksi. Hän toimi lähinnä niin kutsutun hiljaisuuden liikkeen piirissä, mutta hoiti myös yliopistollisia opetusvirkoja, joista hänen kiitolliset luentojen kuuntelijansa hänet lämmöllä muistavat.
Brittivirtaus huipentui Walter Hiltonin teologiaan ja lisäksi sen myös Suomessa tunnettuihin edustajiin kuului Juliana Norwichlainen. Kiinnostavia kirjoittajia Englannissa olivat myös Richard Rolle, jolle mystinen kokemus liittyi äänten kuuntelemiseen sekä Margery Kempe, jonka ajattelu liittyy mannereurooppalaiseen naismystikkojen liikkeeseen.
Rissanen on kääntänyt teokseensa tekstinäytteitä. Niistä yksi on nimeltään 1200-luvulla kirjoitettu Anakoreetin sääntö. Sääntö kuvaa jännittävästi anakoreetin elämänmuotoa, joka on on ankara ja jopa pelottava, mutta joka ei ole vailla myöhempien aikojen lukijassa myös hymyä synnyttäviä ulottuvuuksia.
Anakoreettia pidettiin maailmalle kuolleena. Osittain hautajaismessun kaavaa muistuttavissa seremonioissa piispa vihki anakoreetin majan tämän kammioksi. Vainajakokelaan kammio oli kuitenkin verraten miellyttävä asunto. Se sijaitsi yleensä kirkon seinään kiinnitettynä. Siinä oli ristikkoikkuna kirkkosalliin, josta käsin anakoreetille tarjottiin ehtoollinen sekä samanlainen kadulle ulkomaailmaan. Siitä anakoreetti saattoi pälyillä kadulle sekä kadullakulkijat virkistää päiväänsä kurkistelemalla anakoreetin pyöriskelyä pikku häkissään kuin eläintarhassa ikään. Tuon ajan tositeeveetä siis, todellinen Big Brother.
Kammiosta tai paremminkin sananmukaisesti piruntorjuntabunkkerista oli usein yhteys myös anakoreetin rentoutumistiloihin, viihtiöön tai olohuoneeseen, jossa anakoreetin palvelusväki (sic!) ja vieraat saattoivat seurustella maailmalle kuolleen kanssa. Eikä tämä vielä mitään. Palvelusväelle oli erikseen asuntoja majan ympärillä, ja saattoipa majan edustalla olla sievä pikku puutarhakin.
Anakoreetti söi kaksi kertaa päivässä, kevyitä aterioita. Keskipäivällä hänen oli lupa hotkaista tuopillinen olutta. Askeesi, joka heikensi ruumista liikaa, oli kielletty. Pukeutumisen oli määrä olla vaatimatonta, mutta riittävää.
Toinen jako oli jako eremiitteihin tai anakoreetteihin ja kenobiitteihin. Eremiitit tai anakoreetit olivat erämaahan vetäytyneitä hurskaita, jotka taistelivat erityisesti erämaassa asuvia demoneita eli vääristyneitä tunteita vastaan. Heistä tunnetuin on Antonios, ja ehkä etevin demonientunnistaja oli Evagrios Pontoslainen sekä hänen oppilaansa Johannes Cassianus. Kenobiitit olivat puolestaan luostarimaisessa yhteisössä eläviä uskolle omistautujia. Egyptissä Pakomikkoksen laitoksissa eli 300-luvulla tuhansia munkkeja ja nunnia, jotka muodostivat protestiliikkeen Egyptin yhteiskunnallisia oloja vastaan. Heille taloudellinen menestys ei ollut elämän päämäärä vaan päämäärä oli omistautua sille, mitä ihminen itse kaipaa. Paradoksaalisesti kenobiittien laitoksista muodostui myös taloudellisesti merkittäviä ja menestyneitä yhteisöjä.
Eremiittien ja kenobiittien ideat muodostivat pohjan vastaiselle eurooppalaiselle kulttuurihistorialle. Yksi jälkivaikutus oli Britanniaan muodostunut hurskaus, josta Paavo Rissanen kertoo teoksessaan Ikävöivä rakkaus. Englannin keskiajan suuret mystikot. (Herättäjä 1987). Paavo Rissanen oli kesken työpäivänsä pois nukkunut teologian dosentti, joka väitteli John Donnesta ja kehittyi maamme johtavaksi brittispiritualiteetin tuntijaksi. Hän toimi lähinnä niin kutsutun hiljaisuuden liikkeen piirissä, mutta hoiti myös yliopistollisia opetusvirkoja, joista hänen kiitolliset luentojen kuuntelijansa hänet lämmöllä muistavat.
Brittivirtaus huipentui Walter Hiltonin teologiaan ja lisäksi sen myös Suomessa tunnettuihin edustajiin kuului Juliana Norwichlainen. Kiinnostavia kirjoittajia Englannissa olivat myös Richard Rolle, jolle mystinen kokemus liittyi äänten kuuntelemiseen sekä Margery Kempe, jonka ajattelu liittyy mannereurooppalaiseen naismystikkojen liikkeeseen.
Rissanen on kääntänyt teokseensa tekstinäytteitä. Niistä yksi on nimeltään 1200-luvulla kirjoitettu Anakoreetin sääntö. Sääntö kuvaa jännittävästi anakoreetin elämänmuotoa, joka on on ankara ja jopa pelottava, mutta joka ei ole vailla myöhempien aikojen lukijassa myös hymyä synnyttäviä ulottuvuuksia.
Anakoreettia pidettiin maailmalle kuolleena. Osittain hautajaismessun kaavaa muistuttavissa seremonioissa piispa vihki anakoreetin majan tämän kammioksi. Vainajakokelaan kammio oli kuitenkin verraten miellyttävä asunto. Se sijaitsi yleensä kirkon seinään kiinnitettynä. Siinä oli ristikkoikkuna kirkkosalliin, josta käsin anakoreetille tarjottiin ehtoollinen sekä samanlainen kadulle ulkomaailmaan. Siitä anakoreetti saattoi pälyillä kadulle sekä kadullakulkijat virkistää päiväänsä kurkistelemalla anakoreetin pyöriskelyä pikku häkissään kuin eläintarhassa ikään. Tuon ajan tositeeveetä siis, todellinen Big Brother.
Kammiosta tai paremminkin sananmukaisesti piruntorjuntabunkkerista oli usein yhteys myös anakoreetin rentoutumistiloihin, viihtiöön tai olohuoneeseen, jossa anakoreetin palvelusväki (sic!) ja vieraat saattoivat seurustella maailmalle kuolleen kanssa. Eikä tämä vielä mitään. Palvelusväelle oli erikseen asuntoja majan ympärillä, ja saattoipa majan edustalla olla sievä pikku puutarhakin.
Anakoreetti söi kaksi kertaa päivässä, kevyitä aterioita. Keskipäivällä hänen oli lupa hotkaista tuopillinen olutta. Askeesi, joka heikensi ruumista liikaa, oli kielletty. Pukeutumisen oli määrä olla vaatimatonta, mutta riittävää.
6 kommenttia:
Terveisiä erämaasta! Liikuskelin viime viikolla Siinailla ja Egyptissä päin, siellä on Wadi El-Natrunissa edelleen pari koptilaista luostaria, joissa on kilvoiteltu 300-luvulta lähtien.
Rissas-vainaalta jäi työhuoneelleni monistenippu, jossa on kreikasta englannille käännettyjä erämaaisien lausumia, viime vuosituhannella suunittelimme niiden suomentamista. Hienoa luettavaa:
Veli kysyi Poimenilta: “Jos näen veljeni tekevän syntiä, onko todella oikein, että en kerro siitä toisille?” Hän vastasi: “Kun me peitämme veljemme synnin, Jumala peittää meidän syntimme. Kun me kerromme ihmisille veljemme syyllisyydestä, Jumala tekee samoin meidän syyllisyydellemme.”
Ja:
Abba Poimen sanoi: “Sellaisia hankaluuksia ei olekaan, joita et voisi vaikenemalla voittaa.”
Lempparini on tämä, sillä se kertoo kiinnostavan sivuseikan erakkojen elämäntavoista:
Ihmisen suu on kuin saunan ovi. Jos sitä pitää liikaa auki, lämpö karkaa sisältä.
Jaakko Heinimäki
Terve. Kirjoittelinkin tässä juuri joulukorttiin nimeäsi. Erittäin hienoja ja tarpeellisia huomautuksia.
Jotensakin tutunoloinen kuva vainajakokelaan kammiosta.
Mieluummin anakoreetti kuin anorektikko.
Petri
Minä nimittäisin tuon anakoreetin oman aikansa Beverly Hillsin kyynikoksi.
Ei puutu enää kuin vesiklosetti, sähköt, pc ja tv.
Pylväspyhimyksillä ei ollut alkuunkaan noin hyvät oltavat.
PC:n ja TV:n toki korvaavat mitä tehokkaimmin Paholainen ja Jumala.
*
Ehkäpä jokainen aikakausi ja kulttuuri kehittää aina omat 'Survival Games'insä ja Big Brother-tosi-tv:nsä.
*
Vaikuttaa farssilta. Niinkuin ortodoksisen kirkon palvelut monelle luterilaiselle ja uskonnottomalle nykyään.
Mutta tuskin Aristofanes olisi osannut kirjoittaa näin 'hyvää' ja vaikuttavaa komediaa...
Siinäkö se Puavo tuskaili, että piäseekö perille. Saas nähdä, mennäänkö tänä vuonna Aholansaareen jäitse.
Lähetä kommentti