Juhlien jälkeen

Suomen 90-vuotisjuhlat ovat ohi. Ohi ovat myös Linnan juhlat.

Miten käy itsenäisyysjuhlien tulevaisuudessa? Itsenäisyyspäivänä kunnissa pidettävät juhlat ovat kunniakansalaisten, sotaveteraanien, tilaisuuksia. Nuorta väkeä niissä ei juurikaan näy. Kouluissa tosin pidetään virkeitä juhlia, joissa käydään läpi Suomen historiaa ja lauletaan isänmaallisia lauluja. Ehkä niillä on tulevaisuus.

Linnan juhlat vaikuttavat saippuaoopperalta. Ehkä olen vain kateellinen ja osaton siksi, etten ole koskaan saanut kutsua. Mutta toimittajat kyselevät tuollaista "miltä booli maittaa" -tason juttua. Kansainvälistä mainetta saanut autoilija kertoo ystävällisesti, että kiva tulla kattoon.

Olen ollut joitakin kertoja maakunnallisissa tilaisuuksissa, joissa on tungos. Niissä heippaillaan tuttuja, millä on oma merkityksensä.

Kaiketi Linnan juhlienkin merkitys on niihin osallistuville samanlainen. Niissä voi tuntea olevansa mukana mukana. Katsoja näkee, miten paljon Suomessa on erilaisia järjestöjä, joilla on ollut juhlavuosi tai joiden toimintaan presidentti on tutustunut.

En ymmärrä, miten kukaan voi nauttia siitä hytkymisestä neliön kokoisella alueella.

On jotenkin paradoksaalista, että yhdessä maailman demokraattisimmasssa maassa järjestetään yhdet maailman suurimmat kuninkaalliset juhlat. Onkohan tämäkin tapa tullut Venäjän hovista, Mannerheimhan loi valtionhoitajakautenaan etikettiä. Kekkosen kuuluisa sisääntulo oli sitä. Hän hytkyi, kuten vaappui Marski, jolla oli polvivamma.

Kaisa Kallio kuulemma piti tätä menoa turhuutena. Hän oli ehdottanut Kyöstille, että pidetään Siioninvirsiseurat juhlien sijasta. Presidentti Koivisto, jonka sisääntulo on nykyisten juhlien huipentuma, saattaisi ajatella hieman samansuuntaisesti. Taidan laittaa hänelle tekstarin ja kysyä asiaa, että oisko susta hyvä niin.

Tarvitaan uudistusta, hyvä väki. Olisi perustettava uusia seuroja, kuten Tomppeliherrat, annettava uusia arvoja, kuten peräkamarineuvos ja pikkukamarineuvos.