Erik Tawaststjerna kirjoittaa Sibeliuksen kouluvuosista: "Seuraavan vuoden helmikuussa hän pystyi kirjeitse kiittämään sukkaparista ja kertomaan että 'koulussa on niin hauskaa'. Mutta jo tässä varhaisvaiheessa joutui muusikko ristiriitaan koulun vaatimusten kanssa. Opettaja totesi, että pojan sielunelämä oli ikään katsoen kehittynyttä, mutta ajatukset pyrkivät usein harhailemaan läksyistä kaukana. Hajamielisesti hän töhri kirjoitusvihot täyteen nuotteja ja tuntui kuulostelevan mielessään viriäviä säveliä. Rangaistukseksi hän joutui opetajanpöydän alle istumaan. Siellä tuntui vastenmieliseltä katselle neiti Savoniuksen huopatossuja, ja samoin oli mustan taulun pyyhkimiseen käytetty kostea sieni epämiellyttävä."
Ainolle, Suomein kauneimmalle tytölle, hän kirjoitti: "Minä ajattelin suudella Sinua mutta pelkäsin että se olisi sitten viimeinen kerta kun kävin Teillä." Mutta myös näin: "R. A. Olen sattumalta Königissä. Anna anteeksi etten ota Sinua vastaan. Omasi J."
Musiikkielämästä hän totesi: "Ylipäätään minun on miltei vaikeaa viihtyä modernissa musiikkielämässä. Kaikki vaikuttaa teollisuudelta. Taiteilijat puhuvat pelkästään palkkioistaan. Idealismi on haihtunut, ja entisestä romantiikasta on tullut arkipäiväisen tarkkasilmäistä."
Joutsenet olivat hänelle tärkeitä: "Villijoutsenia uiskentelee järvessämme - ne kohoavat kyllä lentoon aamunkoitteessa. Vaikka en enää pysty näkemään niitä, iloitsen siitä etä saan hengittää samaa ilmaa kuin ne."
Ministeriö on suositellut tätä päivää, Sibeliuksen syntymäpäivää, yleiseksi liputuspäiväksi. Hän syntyi 1965 ja kuoli 1957, 50 vuotta sitten. Aino, hänen puolisonsa, kuoli 1968, 97 vuoden ikäisenä.
9 kommenttia:
8.1.1891 Janne kirjoitti Ainolle:"Kun pikkupoikana leikin laivoilla, pyysin Jumalalta, ettei hän antaisi minun menettää niistä ainoatakaan; nyt laivat ovat tunteita, tai ehkä vain tuntemuksia, ja niitä on paljon vähemmän, ja nyt pyydän niin kauniisti kuin osaan, että Sinä, Aino, varjelisit niitä. Kyllä Sinä osaat."
julkaistu kirjassa Sydämen aamu - Aino Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen kihlausajan kirjeitä", toim. Sirkku Talas.
Sibeliuksen jäämistöstä löytyi suomeksi kirjoitettu lappunen: "Aino on suuri." Yllä mainitun kirjekokoelman lisäksi on myös teos Aino Sibeliuksen kirjeitä Järnefelt-suvun jäsenille.
Kannatan liputuspäiväideaa. Ei näistä modernisteista ole 'liputettaviksi'.
Heiltä puuttuu suuri tyyli ja persoonallisuus, joka puhuttelee eikä vain puhu.
Mutta ehkä ajattelen kuin Sibelius itse lähes 100 vuotta sitten: romantiikka on häviämässä.
Kauan sen häviäminen kyllä kestää - kun se ei vieläkään taida olla kuopattu... ehkei koskaan...edes ollut kuopattu (vrt. dionyysinen tragedianäytelmä).
On se vain niin, että koululaiskuri tarvitsee koululaiskuria. Vieläkin rentumpi olisi Sibeliuksesta saattanut tulla ilman neiti Savoniuksen huopatossuja. Onneksi ei ollut nailoneita ja minihameita.
Kuopion perinteikkäällä Klubilla kokoontuivat tänään Kuopion soroptimistit. Vieruskumppaninani pöydässä oli emerita lehtori Kaarina Halonen, jonka isä on ollut Antti Halonen, yksi taiteilijavelijistä Halosen perheessä. Kaarina kertoi pienestä kappaleesta, joka oli syntynyt siten, että "Pekka-setä" oli soittanut kanteleella jotain kansansävelmää ja Janne oli ottanut viulun ja improvisoinut siihen päälle jotain. Illanvietossa, edellisten ja Juhani Ahon lisäksi, oli ollut mukana professori Väisänen, joka oli kirjoittanut tuotoksen muistiin. Sitä soitetaan kuulemma silloin tällöin radiossa. Sain kutsun soittamaan sitä Kaarinan kanssa (ja katsomaan Antin maalauksia); myös Kaarina soittaa kannelta.
Lisäksi Kaarina muisteli sitä kuinka Pekan maalatessa Pekan vaimo Maija ja Sibeliuksen Aino olivat soitelleet nelikätisesti pianolla.
Suullisesti välitettyä kulttuurihistoriaa oli kuulemassa
Salla, soror optima
No kateeksi käy. Kaarina Halonen on muistaakseni opettaja, ja ellen väärin muista, isäni oli kuvataideopettaja samassa koulussa kuin hän 1950-luvulla.
Saksan ja englannin kielen vanh.lehtori, koulua en tiedä.
Styrvainen
Eiköhän se ollut Kuopion yhteiskoulu.
Pekka Halonen maalasi tuolla Pajujärven Potkulassa, mistä on metsien kautta Halosille, Linnansalmen tilalle, reilut 10 kilometriä. Kerran Leino ja rouvansa Freija tulivat kylään. Nuorikko raahattiin metsien kautta romanttisissa tunnelmissa. Halosen mamma totesi: oli se rouva Leino vaikea kun itki koko ajan. Pojat totesivat: Eihän se itkenyt kuin kerran, Potkulasta Linnansalmeen.
Lähetä kommentti