Mainitsen tässä välissä, että Jeesuksen syntyminen seimeen eli eläinten syöttöaltaaseen on ekologinen ilmiö enkä voi olla kuulematta kertomuksessa luomakunnan huokausta.
Se on tietysti kummallista maailmassa, jossa itäiset tietäjät kaiketi kantaisivat Betlehemin piltille hänen geenikarttansa, uusimman mallin kannettavan sekä Microsoftin osakkeita. Ehkä Maria kirkuisi heille kuten hän kenties kirkui silloin kairoksen hetkenäkin koristeellisissa puvuissaan saapuneille hännystelijöille lahjoineen: Ulos tollot, kun ette ymmärrä jumalallisesta kenosiksesta mitään!
Paimenet olisivat ehkä rekkakuskeja, jotka ajaisivat ojaan, kun sellaisia valoja vilkutellaan.
Se tähti, se tähti olikin kuulemma enkelparvi, eikä sellaisia voi selittää kaukoputkilla ja kosmisilla kartoilla, mutta tämä on puhdas maallikkomielipide.
Seimen toinen nimi on humilitas, nöyryys, jonka kantasana on humus, maa. Oikeasti nöyrä on lähellä maata, maanläheinen.
Mutta humus on niin huolissaan kaikesta siitä, mitä olemme tehneet, että oikea maanläheisyys on maasta hieman jalat irrallaan ja lentää.
Olen kuunnellut nyt toista päivää sademetsän ääniä (Thomas Marent, Maailman sademetsät, Tammi) enkä ole aina varma, onko kyseessä oikea lintu ja apina tai sade vai orkesteri. Niin keinotekoisen maailman asukas olen. Mutta yhtä kaikki, äänet ovat vaikuttavia.
Sellaisenkin teorian olen kuullut, että sademetsien paikalla oli kauan sitten kaupunkeja, jotka autioituivat metsiksi.
Ehkä tulevaisuuden Helsinkikin autioituu metsäksi ja lintujen ääniksi, sateen sivalluksiksi ja tuuleksi.
Olen miettinyt tätä enemmän kuin on sopivaa, mutta kysymys on asetettu sellaiseen nettiin, jonka jatkuva vastaus on, että palvelinta ei löydy. Me emme totisesti tiedä, mikä on keinotekoista ja mikä alkuperäistä, mutta viihdyn tuulen äänissä.
Se on tietysti kummallista maailmassa, jossa itäiset tietäjät kaiketi kantaisivat Betlehemin piltille hänen geenikarttansa, uusimman mallin kannettavan sekä Microsoftin osakkeita. Ehkä Maria kirkuisi heille kuten hän kenties kirkui silloin kairoksen hetkenäkin koristeellisissa puvuissaan saapuneille hännystelijöille lahjoineen: Ulos tollot, kun ette ymmärrä jumalallisesta kenosiksesta mitään!
Paimenet olisivat ehkä rekkakuskeja, jotka ajaisivat ojaan, kun sellaisia valoja vilkutellaan.
Se tähti, se tähti olikin kuulemma enkelparvi, eikä sellaisia voi selittää kaukoputkilla ja kosmisilla kartoilla, mutta tämä on puhdas maallikkomielipide.
Seimen toinen nimi on humilitas, nöyryys, jonka kantasana on humus, maa. Oikeasti nöyrä on lähellä maata, maanläheinen.
Mutta humus on niin huolissaan kaikesta siitä, mitä olemme tehneet, että oikea maanläheisyys on maasta hieman jalat irrallaan ja lentää.
Olen kuunnellut nyt toista päivää sademetsän ääniä (Thomas Marent, Maailman sademetsät, Tammi) enkä ole aina varma, onko kyseessä oikea lintu ja apina tai sade vai orkesteri. Niin keinotekoisen maailman asukas olen. Mutta yhtä kaikki, äänet ovat vaikuttavia.
Sellaisenkin teorian olen kuullut, että sademetsien paikalla oli kauan sitten kaupunkeja, jotka autioituivat metsiksi.
Ehkä tulevaisuuden Helsinkikin autioituu metsäksi ja lintujen ääniksi, sateen sivalluksiksi ja tuuleksi.
Olen miettinyt tätä enemmän kuin on sopivaa, mutta kysymys on asetettu sellaiseen nettiin, jonka jatkuva vastaus on, että palvelinta ei löydy. Me emme totisesti tiedä, mikä on keinotekoista ja mikä alkuperäistä, mutta viihdyn tuulen äänissä.
18 kommenttia:
Jos meri nousee niin Helsinki häviää.
Vimpelissä kalkkikaivoksesta löytyi onkalo jossa oli valtavan pinjan oksa ja siinä taas suunnattoman majavan hampaanjäljet. Hampaat ovat purreet pinjaa joskus 130 000 vuotta sitten.
Homo neandertalislaisia on tallustellut ympäriinsä, mutta tuskin niille on tullut mieleen tappaa majavia saadakseen päähänsä silinterihatun.
Siitä nimittäin, majavannahasta, ne hatut on hienoimmillaan tehty.
En ole tosin asiantuntija, enkä ole nähnyt moista hattua edes lähietäisyydeltä. Tuli katsotuksi kirjasta, kun nämä tavallisenkokoiset kanadanmajavat rupesivät urakalla kaatamaan haapoja kesämökkimme rannoilta.
Kun mietin että mitä varten on ollut olemassa ihan oma metsästäjälajinsa, majavanpyytäjät, jotka ovat siis näitä Homo sapiens-lajia, viisaita jotka ymmärtävät rahan päälle. Kai niitä nahkoja on sitten mennyt Pietariin ja Tukholmaan. Helsingistä en tiedä.
Onneksi yksikään ei kaatunut mökin ja savusaunan päälle. Puuseen katolle kaatui pari pientä ja katto jouduttiin uusimaan.
Vakuutus ei korvannut kattoa, koska kuulemma me olimme voineet ennalta arvata vahingon.
Sain joululahjaksi Madeleine Hesserúksen Paljain jaloin -romaanin. Nainen, ortopedi, tulee allergiseksi kaupungille, lähtee kävelemään metsään ja muuttuu eläimenkaltaiseksi, reagoi enemmän ruumiillaan kuin ajatuksillaan. (Ja vierailee majavanpesässä.) Mietin mystikkoja. Eikö heissäkin ole jotain vaistonvaraista?
Todellisuuden voi ymmärtää tai se on ehkä mahdollista ymmärtää vain metaforisesti (1), mutta metafora ei ole 'pelkkä' keksintö.
Etymologisesti se pohjautuu ja perustuu yleensä aina konkreettiseen (esim. juuri humus=maa termin humilitas=nöyryys alkuperänä) käytäntöön, tapahtumaan tai objektiin.
Ajatellaan esim. käsitettä kokemus, joka vaikuttaisi paljon abstraktimmalta kuin sen 'sukulainen' aistihavainto (aistihavainto ei toki ole yksiselitteinen asia).
Kokemus pohjautuu kokemiseen, ja kokeminen on suomen kielessä tarkoittanut perimmältään ja yhä tarkoittaa pyydysten kokemista. Eli jospa sinne pyydykseen olisi tullut jotain koettavaa eli saalista.
(Etymologisen sanakirjan mukaan kokemus viittaa tietoon, joka on saavutettu toistuvan kokeilun, käsittelyn, koettelun ja testauksen kautta - 'cf. 1377, from O.Fr. experience, from L. experientia "knowledge gained by repeated trials," from experientem (nom. experiens), prp. of experiri "to try, test", "from" ex- "out of" + peritus "experienced, tested." The v. (1533) first meant "to test, try;" sense of "feel, undergo" first recorded 1588.')
Kun sanon, että olen kokenut jotain uutta, se tarkoittaisi alunperin, että olen saanut 'pyydykseeni' kaloja tai metsän eläviä - riippuen siitä, mitä 'pyydykselläni aioin pyytää koettavaksi'...
Pyytäminen näyttäisi merkitsevän näin ollen toivetta 'koettavissa olevasta saaliista'.
Pyydys on siis tarkoitettu pyytämään yleensä vain tietyntyyppistä saalista, joten olemme kokiessamme valmistautuneet nimenomaan tiettyyn 'kokemukseen=saaliiseen'.
Sittemmin nämä konkreettiset ja käytännölliset käsitteet saivat abstraktimpeja merkityksiä ja muuttuivat metaforisiksi - jopa totuuksiksi.
Pyydys=tajunta 'virittyi' kokemaan kaikkea mahdollista saalista/kokemusta, koska se transsendoitui kielen kehityksen myötä.
Toisin sanoen tajunta ylitti radikaalilla tavalla konkreettista käytäntöä ilmentävien ilmaisujen rajat ja niihin 'sidotun' ostensiivisen (osoittavan) tavan nimetä ja 'verifioida' ('todentaa') todellisuutta (2).
Me vain olemme useimmiten unohtaneet kehityskulun vaiheet. Toisaalta emme pysty täysin ymmärtämään, mitä konkreettisille sanoille/käsitteille lopulta tapahtui tietoisuudessamme tajunnan 'laajennuttua' (kielellistyttyä ja käsitteellistyttyä) sekä diakronisessa että synkronisessa (ajallisessa ja ei-ajallisessa) ulottuvuudessa.
Joka tapauksessa ne transformoituivat kielellisen abstrahoinnin, symbolifunktion, prosessissa esittämään aivan toisenlaista roolia kuin, mikä niillä alunperin oli.
Niin sanotut totuudet perustuvat metaforisoituneeseen konkreettiin - pidettiinpä näitä metaforia, metonymioita ja antropomorfismeja sitten illuusioina (3) tai ei.
*
(Tästä kommentista löytyy blogistani hieman laajennettu versio.)
Ad omnia
Mielenkiintoisia juttuja, mielenkiintoisia hyvinkin. Mystikot osoittavat ihmisen erikoislaatuisuuden eläinmaailmassa: ihminen on rukoileva eläin. Metaforat ovat tiedeproosaan syvemmin juurtuneita kuin analyytikko toivoisi, ja sekös meitä harmittaa.
Ketähän Jumalaan sulautunut rukoilee?
Merja Auer kirjoitti
'Ketähän Jumalaan sulautunut rukoilee?'
Itseään...
Mitä itseään? "En enää elä minä, vaan Kristus minussa"...
Hei Petri, Rauno, Merja et alii,
Kiitos paljon kirjoituksistanne.
Raunolle: Ei mystikon tarvitse rukoilla itseään,
Merjalle: eikä Kristus elä
hänessä, vaan hän, mystikko, on unio mysticassa yhtä Jumalan kanssa.
Hän on Kristus-Jumala. Ehkä onkin
olemassa vain yksi olio. so. Jumala ( Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä yksi olemus, kolme personaa)
Ystävällisesti Matti
Eikä hän rukoile? ...eikö yhteyteen kuulu vastavuoroisuus? Vrt. Stinissenin ajatus Pyhästä Hengestä Isän ja Pojan välisenä rakkautena.
Monet mystikot käyttävät ilmaisua, jonka mukaan ihmisestä tulee jumala (esim. Eckhart ja vaikkapa Luther). Tämä tarkoittaa substantiaalista yhtymystä, mikä merkitsee jumalallisen rakkauden tulemista mystikon "olemistodellisuudeksi". Samalla kuitenkin kristillisen mystiikan valtavirtaus Augustinuksesta lähtien opettaa, että Jumala ja ihminen eivät ole mystisessä uniossa sama vaan erilliset. Metaforana käytetään usein Laulujen Laulun suudelmaa tai yhtymystä, niissä nainen ja mies yhtyvät, mutta eivät ole sama vaikka kylläkin yhtä. Taidanpa tuonnempana kirjoittaa tästä hieman enemmän. Kuuntelin jouluna KP Arsenin puhetta jumaloitumisesta ja hän sanoi, että ortodoksisen opetuksen mukaan ihmisen jumaloituminen ei merkitse sitä, että hänestä tulisi Jumala siinä merkityksessä kuin Jumala on itsensä.
ad Kaikki
Miten te voitte tietää tästä mystiikka-asiasta yhtään mitään?! Sillee 'oikeesti'.
(kirj. Rane 5v.)
Kunhan puhutte. No - okei - puhutaan sitten.
(Ks. viimeisin kommenttini Kemppiselle - jahkas se sen nyt ensin julkaisee.)
Minulla se näyttäisi olevan silkkaa peitepuhetta omalle kaaokselle, Järveläisellä muistitiedon esittelyä.
Merja Auer
Olet ymmärtänyt oikein, kun toteat, että nämä eivät ole mielipidekirjoituksia vaan muistelmat, mutta ihminen muistelee sitä, mitä pitää elämässä olennaisena.
Joskus tuntuu että olen kiinnostunut vain itsestäni. Toisaalta olen silloin kiinnostunut myös ihmisestä yleensä, ja uskonnollisesta ihmisestä. Kiusaus yleistää itsensä on suuri.
Merja Auer
Ja mitäs pahaa siinä on. Vai pitäisikö sanoa kuten kapteeni Kaarna Lehdolle: Tuosta asenteesta kasvavat suuret teot. Mutta tarvitaan laajempi näkökulma. Hankkikaa se.
Kai se on se vastuu joka painaa.Jospa olenkin erilainen kuin kukaan muu (tai joku muu) ja johdan ihmisiä harhaan.
Hei hyvät Petrus, Rane ja Merja,
Ranelle: Miksemme voisi puhua? Puhuimme jo;) Verbalisoi, sanoita Sinäkin sanasepporane rauhassa, jos
et voi, niin et voi - voidako vai eikö voida?
Merjalle: Itse olen myös osa muista.
Mikä vastuu? Se, että ihminen ( ihmisyys) on tahra? Erilainen kuin Das Mann ( Heidegger) oivaltaa?
Petrille: Valtavirtaus on ollut ennen siksi tuloaan jotain muuta kuin valtavirtaus? Ihminen on Jumala, jos Jumala on ihminen?
Näinkö ei mene?
Mikä ihmeen usko, oma vai toisten?
Oikein siunauksellista uutta vuotta 2008 vielä kerran Teille, myös Merjalle ( jos en ole jo aiemmin toivottanut)!
PS: Olen juuri muuttanut uuteen asuntoomme alueelle, josta Petrus tuli siitä mieleen, Petri hyvä, sallinet sen.
Ystävällisesti Matti
:) Lahjoitin juuri Heideggerini pojalleni muka tarpeettomana.
Mietin, onko tämänpäiväinen saarnani http://hetken.vuodatus.net/blog/1020679 vastuuton, kun keskityn enemmän raadollisuuteen kuin armoon. Olenko väärässä, jos luotan siihen, että armo alkaa maistua kun tunnistaa oman tilansa.
Hyvää uutta vuotta, Matti, ja onnea uuteen kotiin.
Lähetä kommentti