Jouluna 2007: Totuus äänestä

Joulu kertoo totuuden äänestä. Se muodostuu kahdesta meille jokaiselle tutusta äänisarjasta sekä äänestä, jota on vaikea muistillaan tavoittaa. Muistilla vaikeasti tavoitettava ääni unohtuu kahden hallitsevan äänisarjan välissä, mutta se on todellinen elämän ääni.

Äänisarjoista ensimmäinen kuuluu Roomasta. Siellä palvottiin jumalaa, jonka nimi oli Pax, Rauha. Hänen edustajansa, Rooman keisari, oli puolestaan Rauhanruhtinas. Rauhanruhtinas levitti rauhaansa ja demokratiaansa sotilaallisin keinoin ympäri tunnettua maailmaa. Tehtyjen valloitusten seurauksena Rooma vaurastui. Se täyttyi menestyksen, kasvun, rakentamisen äänistä. Siellä rakennettiin monikerroksisia asuintaloja, viihdekeskuksia kuten Forum Romanum ja meritaisteluareena sekä myös kulttuuritiloja kuten ensimmäinen julkinen kirjasto. Rauhanruhtinaan, keisarin, ja hänen kaupunkinsa vetovoima imi kansaa. Asutuksen myötä Roomaan syntyi ympäristöongelmia. Rauhanruhtinas ja hänen viisaat neuvonantajansa kehittivät ongelmaan ratkaisun. Päätettiin rakentaa viemäri.

Toinen äänisarja muodostuu vaelluksen äänistä, kahden ihmisen ehkä hengästyneestä, puhaltelevasta käynnistä ja hiekan ropinasta jalkojen alla. Ehkä toinen heistä, Joosef, ottaa pienen, kenties 14-vuotiaan morsiamensa Marian välillä syliinsä ja silittää hänen poskeaan ja hiuksiaan, pyyhkii kyyneleitä. Tämä vaatimaton pariskunta on matkalla rahoittamaan sitä viemäriä Roomassa. Tätä tarkoitusta varten tapahtui nimittäin se, mistä latinankielinen eli roomalaisen rauhan ruhtinaan omalla kielellä laadittu Uusi testamentti lausuu: Factum est autem in diebus illis exiit edictum a Caesare Augusto, ut describeretur universus orbis. Komeaa kuminaa tämä kieli, jonka sisältö on siis se, että keisari määräsi rahankeruun Rooman viemärin rakentamista varten.

Äänten lisäksi maisemaan kuuluu myös tähti. Mutta, yllättävää kyllä, se ei loista menestyksen ja kasvun eikä Pax-jumalan palvontaan perustuvan kansainvälisen demokratian yllä. Sen sijaan tähti paistaa provinssissa, pienessä Betlehemin kaupungissa, sen tallin yllä, jossa elämän leipä ottaa kodiksensa eläinten syöttöaltaan. Tuolla, koko luomakunnan lautasella, kuuluu sitten totuus äänestä, se ääni, jonka me olemme unohtaneet ja jota on vaikea muistaa, vaikka kuinka miettisi.

Ei se oikeastaan tainnut olla parkaisu. Vaikka ehkä siihen pelkoakin liittyi.

Oliko se pikemmin parahdus?

Vertaisisiko sitä määkinään?

Vai miten ilmaisisi sen kummallisen samalla korkean, ehkä aika vaimean ja jotenkin käheän tai peräti narisevan melko lyhytkestoisen äänen?

En osaa kuvata totuutta äänestä, joka on totuus elämästä. Yritän tässä vain muistella, miltä kuulostaa, kun ihminen on syntynyt ja hän ääntelehtii ensimmäistä kertaa.

Voin sen sijaan pikemminkin vain sanoa, että seuratkaa tähteä. Katsokaa missä se todella loistaa. Sinne kulkekaa. Salaisuus on tähden alla.

Tämä on tärkeää, sillä ilman tätä ääntä me kadotamme itsemme ja hukumme niihin kahteen äänisarjaan, joista yllä mainitsin. Me hukumme joko menestyksen ääniin tai sen maksun ääniin emmekä enää kuule itseämme.

Tämä on tärkeää suositun joululaulun kannalta ja siihen liittyvien kokemusten kannalta. Kymmenettuhannet ihmiset veisaavat kyynelsilmin kirkoissa ”nyt sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen Jeesus-lapsi syntyy uudelleen”. Tämä on tietysti kaunista, herkkää ja sykähdyttävää, joulutunnelman luovaa romantiikkaa, joka jouluun sopivasti on hieman punaposkista. Mutta sen lisäksi tässä on kyse elämästä ja kuolemasta, siitä, löydämmekö itsemme, oman persoonamme, joka on löydettävissä vain Jumalan yhteydessä. Johanneksen evankeliumi lausuu tästä asiasta näin: ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edeltä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä.” (Jh 10, 1-4).

Meistä kukaan ei muista omaa syntymisen ääntään. Omien lasten syntymisen äänen muistaminen on sekin vaikeaa. En osaa kuvata tuota ääntä sanallisesti. En siis osaa kertoa, miltä kuulostaa, kun sydämeen tehdyn joulun Jeesus-lapsi alkaa sydämessä todella äännellä. Luulisin, että totuus äänestä on salaisuus, ja jos niin on, niin myös totuus elämästä itsestään on salaisuus. Mutta sen tiedämme, että ainakaan helisevän vasken tai kilisevän kulkusen äänet eivät ole tuon salaisuuden ääniä. Totuus äänestä ja siis totuus elämästä on tämä, että se on kärsivällinen, lempeä, ei kadehdi, kersku eikä pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa, kestää kaiken, kaikessa uskoo, toivoo ja kaiken kärsii. Ja kun kaikki on kadonnut, se yksin jää jäljelle.

Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa tämän palstan lukijoille!