Televisiossa näytettiin pätkä, jossa puoluesihteeri Jarmo Korhonen sanoi Keskustan voittavan kunnallisvaalit. Sitä on nyt pomminvarma ennustaa, kun maassa on kolme Keskustapuoluetta eli yksipuoluejärjestelmä, SDP:n Urpilainen ja Kokoomuksen Katainenhan kertoivat edustavansa poliittista keskustaa. Paha tällaisessa tilanteessa on muiden mennä voittamaan.
Poliittiset puolueet kietoutuvat toistensa kainaloon tässä kylmässä maailmassa, jossa talouselämä on ottanut vallan ja tekee päätökset.
Ainoa ilmeisesti ei-keskustalainen puolue on Irlanti, sen kansa. Halonen lausui, että muualla on kovasti tehty töitä sen eteen, ettei asia menisi kansanäänestykseen. Totta kai, eivät poliittiset päättäjät idiootteja ole. Kyllä he tietävät, että Irlanti ei ole yksin. Jos asiasta järjestettäisiin kansanäänestyksiä, Lissabonin sopimusta ei saataisi voimaan niillä venkuloinneilla, joilla se nyt yritetään saada voimaan Irlannin kaadettua sen.
Lomalukemiseksi otin halpoja pokkareita. Erkki Toivasen Eurooppalaisuuden rajoilla on aika mukavan oloinen sepite Euroopan, joka alun perin tarkoitti iltaruskoa, historiasta ja luonteesta, monista Euroopoista, kuten Toivanen kirjoittaa, ja niiden suhteesta erittäinkin Kiinaan ja Intiaan.
Luvussa, jossa Toivanen esittelee Eurooppa-aatteen keskeisiä henkilöitä, on kiinnostava kuvaus 1912 syntyneestä Itävalta-Unkarin viimeisen keisarin pojasta Otto von Habsburgista. von Habsburg sanoo, että Eurooppa on täydellisten perustuslakien hautuumaa. Sellaista ei kannata yrittää. Hän on koettanut tehdä parisataa yritystä, mutta ne ovat joutuneet kaikki roskakoriin. von Habsburgin mielestä Euroopan perustuslaissa voisi olla korkeintaan neljä lausetta – ja nekään eivät onnistu.
Muuta lukemistoa: Juho Saaren Sosiaalinen Eurooppa. Euroopan unionin sosiaalipolitiikka, Matti Wuoren Kaikki on totta, kirjoituksia kahdelta vuosituhannelta...
Wuori kirjoittaa kadehdittavan hyvin luoden kielellisen todellisuuden, jota voisi luonnehtia lingvidiversiteetiksi. Hän esittää, että uuden kulttuurisen hahmon syntyminen on lähtöisin uudenlaisen estetiikan ja etiikan liitosta. Ajatus on kiinnostava, koska uutta siinä on tulevaisuutta synnyttävässä parissa ontologian korvautuminen estetiikalla. Hän kirjoittaa kovan pääoman ja inhimillisen pääoman välille syntyneestä taistelusta ja keskittämisen kautta syntyvistä evakoista ja erakoista. Mikään verkostoyhteiskunta tämä ei todellakaan ole vaan sen sijaan valtakeskittymien todellisuus.
Wuorikin huomauttaa siitä, että valta on taloudella ja poliittiset puolueet ovat lähinnä kuvitellun valtansa pysyvyyteen keskittyneitä vaaliorganisaatioita. Wuoren tekstiä lukiessa syntyy mielikuva maailmasta savukkeena, jossa talous on paperoitua tupakkaa, valtio filtteri, joka suodattaa vanhanaikaisen demokratian ja yhteiskunnan organisoitujen toimintojen läpi savukkeen kansalaisyhteiskuntaan, ihmisyyden keuhkoihin, jotka ovat tukehtua globaalien markkinoiden savusta.
Siitä mielijohde takaisin kesäkirjaan, Smoke-elokuvan käsikirjan Paul Austerin Illuusioiden kirjaan. Lisäksi kesälukemistossa on J. K. Rowlingin Harry Potter and the Philosophers Stone kieliharjoituksiksi kuten myös erinomaisen oivallinen Jarmo Kiilusen ja Raimo Hakolan Alfasta Alkuun, Johdatus Uuden testamentin kreikkaan.
Ut:n koinee suhtautuu klassiseen kreikkaan kuin Chigagon murre Oxfordin englantiin, mutta sen taitaminen on suureksi hyödyksi, sillä kreikkalaiset patristikot kirjoittivat koineeta: Aristides, Justinos Marttyyri ja kumppanit. Kiilusen ja Hakolan oppikirja on todella upea vastaantulo kreikankielen sokkeloissa harhaileville teologianopiskelijoille. Olisipa kirja ollut käytössä silloin, kun itse opiskelin. Kirja on havainnollinen, selkeään pedagogiikkaan perustuva ja jäntevästi etenevä. Sopii hyvin myös itseopiskelijoille. Sen avulla oppii lukemaan Uuden testamentin alkutekstiä kahdessa kuukaudessa kuka vaan normaalijärkinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hyvä, Petri! Sinulla on oivallinen sosialistinen mielenlaatu. Olin jonkin aikaa Hämeenlinnassa seuraamassa keskustapuolue SDP:n puoluekokousta, jossa puoluejohtajatar Jutta Urpilainen julisti, että puolueen suunta ei ole vasemmalle eikä oikealle, vaan eteenpäin.
Erään pienemmän piirin kokouksessa Hämeenlinnassa piispa Kantola kertoi edelleen kastavansa, vihkivänsä ja hautaavansa. Piispuus on iankaikkinen instituutio ja Kantolalla on kaikki piispuuden ulkoiset tunnukset, joita hän voi halutessaan käyttää.
SDP:n varapuheenjohtaja Kantola ilmoitti, ettei aio tuoda mitään hengellistä näkökulmaa puolueen johtoon. Eräs hänen entisistä hengellisistä seuratovereistaan oli sitä mieltä, että olisi ollut SDP:lle vahingoksi, jos kirkosta eronnut Erkki Tuomioja olisi valittu puheenjohtajaksi, mutta eipä kansa turmeltunut siitäkään, että valitsi maan äidiksi kirkostaeronneen Haloskan.
Minusta SDP:n puheenjohtajavalinnassa haiskahti ikä- ja sukupuolirasismi. Jutta Urpilainen oli juntattu puheenjohtajaksi jo siinä vaiheessa, kun ns. puheenjohtajaehdokkaat kävivät maakunnissa näyttäytymässä.
SK:ssa julkaistun kirjoituksen mukaan Jutta Urpilainen haluaa hamuta oikealta keskiluokan ääniä. Minusta hän on tässä vaiheessa lähinnä imagokampanjan tuotos.
Ilkka Kantolan en usko tuovan SDP:lle vakaumuksellisten uskovaisten ääniä. Lestikset ovat pysyneet uskollisina Kepulle, joka saanee myös evankelisten ääniä. Kristillisten liittoa äänestävät minun tuntumani mukaan pääasiassa ns. vapaat suunnat ja ainakin osa viidesläisistä. SDP:n kylkiäisenä toimiva Kristillinen Työväenliitto kerää siipiensä suojaan puolueen vakaumuksellisimmat kirkkouskovaiset.
Petri saattaa tuntea körttiläisten äänestyskäyttäytymistä.
Mielenkiintoinen ilmiö Pohjois-Suomessa on ollut lestadiolaiset kommunistit.
A-K.H
Pappien äänestyskäyttämisestä on tehty kysely. Papit ovat kepulaisia. Toisaalta esimerkiksi piispojen pohjoismaista hyvinvointivaltiota puolustanut kannanotto Kohti yhteistä hyvää tulkittiin demarivasemmistolaiseksi kannanotoksi. Körttikansa äänestää tietääkseni Kokoomusta ja Kepua. Körttipapeissa on jonkin verran vasemmistolaista väkeä, kuten Jorma Kukkonen ja Terho Pursiainen, kalliita ystäviä molemmat. Nuorempi körttiväki taitaa äänestää vihreitä, jos äänestää. Olen minäkin joskus Vihreän Langan kannessa paistatellut, vaikka en olekaan ollut puolueen kanssa tekemisissä; Iiris Kivimäki, Heidin Hautalan entinen avustaja ja kampanjapäällikkö on körttikodin tyttöjä, Sinnemäki Lapuan papin kirkostaeronneen pojan tytär. Puolangalla ja Suomussalmella opin aimo annoksen korpikommunismia, joka on paikallisen kristinuskon toinen nimi. Olin viime kunnallisvaaleissa sitoutumaton ehdokas Kepun listalla. Jos Lapinlahdella olisin lähtenyt jonkun muun puolueen listoilta, se olisi osoittanut, että minulla on puoluekanta. Ei ole. En pistänyt yhtään mainosta lehteen, sain 39 ääntä, jonka seurauksena säästyin politiikalta kolmen äänen miinuksella. Suostui ehdokkaaksi, kun kaksissa vaaleissa kunnanhallituksen puheenjohtaja pyysi enkä kehdannut enää kieltäytyä. Koen tehneeni tässä asiassa kansalaisvelvollisuuteni ja tarkoitukseni ei ole enää ryhtyä ehdokkaaksi missään poliittisissa vaaleissa. Portaanpäässä ovat samassa tilaisuudessa profetoineet ministerit Kääriäinen ja Rajamäki. Mielikirjoittajani Iisalmen Sanomien mielipidepalstalla on skpläinen "vanhempi huoneenrakentaja".
Ilkka Kantolan tunnen aika hyvin, koska hänkin on väitellyt Knuuttilan johdolla jesuiittamoraalista erittäin hyvällä väitöskirjalla. Pidimme joskus hänen kanssaan yhteisiä kursseja papeille hänen ollessaan piispa.
Ilkka rinnastetaan emerituspiispoihin ja näin ollen hänellä on punainen paita ja nyt siis myös sydän (heh). Muistaakseni joskus nuoruudessaan hän oli kokoomuslainen, mutta voi olla että muistan väärin. Ilkan uran kehitys on ollut mielenkiintoinen.
Kaikissa puolueissa on imagotemput meneillään. Koneisto pysyy kuitenkin "kokemuksen" ohjaamana.
Lähetä kommentti