torstai 26. kesäkuuta 2008

Kiinaa Virossa


Siistin autoa, sillä suorin tästä huomenna Viroon.

Tuttavaperhe sai kymmenkunta vuotta sitten Haapsalusta talonsa takaisin. Olivat lähteneet sieltä 30-luvulla Helsinkiin. Talon isäntäperheen tarinaan kuuluu sekin, miten eno Viron armeijassa ollessaan ampui juovuspäissään Hitlerin kuvaa. Saksan armeija tuomitsi hänet kuolemaan. Konstantin Päts armahti, mutta teloitus toteutettiin silti. Kyseessä lienee ensimmäinen kerta, kun valloittaja syrjäytti Viron oman lain. Miehen nimi oli Minsk tai Minski, täytyy kysäistä paikanpäällä, mikäli olen unohtanut oikean nimiasun.
Helsinkiä pommittaneista koneista ainakin osa nousi Haapsalun kentältä. Oli kumma tunne ajella samaisella kiitoradalla henkilöautolla joskus 90-luvulla.

Pakkaan matkalukemiseksi autoon äskettäin ilmestyneen Gavin Menzies, 1434. The Year a Magnificent Chinese Fleet Sailed to Italy and Ignited the Renaissance, HarperCollins 2008.

Menzies on entinen laivastoupseeri, joka on elänyt pitkään Kiinassa. Hänen missionsa on näyttää Kiinan merkitys eurooppalaiselle historialle. Hän ei tee sitä ilman evidenssiä sekä yhteyttä akateemiseen tutkimukseen.

Menzies kirjoitti jokunen vuosi teoksen 1421. Hän väittää, että tämä on se vuosi, jolloin kiinalaiset löysivät Amerikan. Tämä ainakin näyttää selvältä. Kun Kolumbus 1492 purjehti Amerikkaan, hänet oli nimitetty jo ennen lähtöään Amerikan kuvernööriksi ja lisäksi hänellä oli Amerikan kartta mukanaan. Kartta on löytynyt Vatikaanin kirjastosta. Miten voi löytää jotakin sellaista, josta on jo kartta olemassa? Muitakin mielenkiintoisia karttoja on tiedossa. Kapteeni Cook löysi Australian melkein eilen. Mutta miten on mahdollista, että Australia esiintyy jo1419 Alberti di Virgan julkaisemassa kartassa? Siksi, että se oli jo löydetty.

En tässä sen kummemmin mieti Viikinkien retkiä enkä alkuperäiskansojen asemaa Amerikan löytäjinä. Tietysti on selvä, ilman Menziesin kirjojakin, että Kolumbus ei löytänyt yhtään mitään. Kaikki oli löydetty jo moneen kertaan.

Uudessa kirjassaan Menzies tuo esille Kiinan merkityksen eurooppalaisen renessanssin synnylle. Hän liittää asian 1434 Toscanaan saapuneen keisarillisen lähetystön toimintaan, joka tapasi paavi Eugenius IV:n Firenzessä. He esittelivät maantiedettä luovuttaen muun muassa maailmankartan, joka Menziesin uskomuksen mukaan on sama, joka myöhemmin Kolumbuksella oli mukanaan, tähtitiedettä, matematiikkaa, taidetta, painotöitä, arkkitehtuuria, insinööritaitoja, sotatiedettä ja –teknologiaa ja niin edelleen.

Tiedot vaikuttivat Menziesin mukaan da Vincin keksintöihin, joita hän ei tämän tulkinnan mukaan keksinyt vaan kopsasi kiinalaisista lähteistä, kopernikaaniseen kumoukseen ja Galileon löydöksiin.

Menziesin tulkinnoilla on todellisuuspohja. Jos matkalla jää aikaa, on kiinnostavaa katsoa, kuinka liioitteleva hänen ideansa on. Sinänsä yhden selityksen malli on heti kättelyssä epäuskottava. Sen sijaan kiinalaisten vaikutus voi olla erittäin kiinnostava lisänäkökohta eurooppalaisen historian tulkintaan. Sitä esittäessään Menzies ei ole ensimmäinen eikä ainoa ja lisäksi tulkinta perustuu asiakirjoihin ja paikoitellen jopa genetiikkaankin.

4 kommenttia:

dudivie kirjoitti...

oli meillakin nelkytluvulla talo jarven rannalla siela

jarvelainen kirjoitti...

Dudivie
Haapsalussa? An osoite niin käyn ottamassa kuvan tähän blogiin sinua varten.

Homo Garrulus kirjoitti...

Hyvä aihe. Pitää paneutua näihin. Tästä alkaa kolmion rappeutuminen ellei tätä ymmärrä.

Ripsa kirjoitti...

Nuo karttajutut kuulostavat uskomattomilta.

Miksi me ei olla ennen kuultu että Vatikaanissa oli Amerikan kartta? Tai en ainakaan minä ole.

Sun artikkeli on tiivistä kamaa, siis se Cambridgen juttu, eikä mulla ole siitä sitä loppuosaa kuin huomenissa, koska kirjoittimeni lopetti toimintansa.

Hyvää matkaa! Isäni serkunpoika on muuten Tarton yliopiston suomenkielenproffa, mutta Haapsalu ei taida olla sillä suunnalla, sitä paitsi Tuomas on varmaan nyt Suomessa.