Tästä linkistä pitäisi päästä sisään:
http://www.c-s-p.org/Flyers/Religious-Emotions--Some-Philosophical-Explorations1-84718-571-1.htm
alalaidassa on sample pdf. Sen alta avautuu sisällysluettelo, johdantoartikkeli sekä melkein kokonaan teokseen kirjoittamani juttu.
Jos ei toimi, Googlen kautta voi hakea Cambridge Scholar Press. Sen sivuilta Religious Emotions. Philosophical Explorations, ed. Walter van Herck & Willem Lemmens.
Kirja on omistettu Robert Solomonille. Kirjassa lienee hänen viimeinen artikkelinsa.
Tapasin Bobin pari vuotta sitten Belgiassa, jossa hän piti esitelmän sekä oli kommentaattorina minun ja Desiree Berendsenin workshopissa. Syömässäkin käytiin. Jäi mieleen, että hän sanoi: I am not a religious person. I am rather a person seeking spirituality. Lause jäi mieleen, koska se osoittaa termin spirituality monimerkityksisyyden englannissa. Kun sanotaan, että hengellisyys eli spiritualiteetti on trendi, se ei tarkoita välttämättä sitä, että ihmiset olisivat enemmän uskonnollisia kuin aikaisemmin.
Bob kannatti arvostelmateoriaa. Hänen teoksensa The Passions (1976) laukaisi koko uusimman tunnekeskustelun kognitiivisessa mielen filosofiassa.
Teoksessa hän esitti teorian, jonka mukaan jokainen emootio on arvostelma tai joukko arvostelmia, joilla henkilö muotoilee oman surrealistisen todellisuutensa. Arvostelmina emootiot koskevat sekä sitä, miten henkilö käsittää itsensä että sitä, miten hän käsittää asemansa maailmassa. Sellaisina yksilön kokemat emootiot ovat yhtäältä mytologisia ja toisaalta ideologisia. Ne muodostavat yksilöllisen maailmankuvan (mytologian) sekä ohjeiston (ideologian), jonka varassa henkilö elää tuossa kokemustensa varassa muovaamassaan maailmassa.
Solomon etsi hengellisyyttä, spiritualiteettia, nimenomaisesti emootioista. Hänen mielestään moderni eksistentialistinen ahdistus johtuu siitä, että maailmaa katsellaan ikään kuin väärien emootioiden näkökulmasta. Lisäksi maailma koetaan absurdiksi siksi, että sitä ei katsota emootioiden näkökulmasta ollenkaan vaan sen sijaan sitä lähestytään ulkoisten "rationaliteettien" näkökulmasta.
Omalla tavallaan Bob etsi "sisäistä ihmistä" ja hänen elämän mielekkääksi mytologisoivia emootioitaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
eiko ahdistus ole ajanpuutetta
onneksi olkoon kansainvälisestä kirjasta!
anteeksi kun olen melkeen aina yksinkertanen.. miksi uskonnolliset tunteet erotetaan muista tunteista. ajatellaanko etta jumala on jossian siella tunteiden päässä tavoitettavissa?
Jossain määrin tuttu mies tämä Robert C. Solomon.
Kuulemma legendaarinen opettaja - etenkin eksistentialismin, Nietzschen mutta myös saksalaisen idealismin alueilla.
Kuoli Zürichin lentokentälle 64 vuotiaana 2007 alussa. Synnynnäinen sydänvika, joten Solomon joutui elämään kirjaimellisesti 'kuolemaa silmällä pitäen'.
Passionsin lisäksi hyllyistäni löytyy Solomonilta useita muita teoksia (mm. Spirituality for the Skeptic), joista osa käsittelee Nietzscheä ja joista kaksi on kirjoitettu vaimonsa Kathleen M. Higginsin kanssa.
*
Esittelemäsi kirja pitäisi ilman muuta hankkia.
*
Niin - ovatko emootiot a) strategioita (eräänlaisia hyveen ei-itsenäisiä, fysiologisia perusainesosia), b) pelkkiä reduktioita ('hahmotonta halumössöä', joka ilmenee tietoisuudelle jonkinlaisina kontingentteina/opittuina impressioina), vai c) onko strategian ja reduktion välissä se 'kuuluisa' välittävä tekijä - ikäänkuin kantilainen 'suodatin' eli emootion ymmärtämisen mahdollistava kategoria, joka ei kuitenkaan määrää emootion sisältöä?
a-vaihtoehto vaikuttaisi liian kognitiiviselta (idealistiselta), b taas on highway to chaos ja c:ssä meillä on kyllä metodi, jolla käsitellä tunnetta, mutta pitäisi toki päättää (jos sitä ei voi tietää) milloin esim. 'kipu' tuntuu aivan sietämättömän häiritsevältä, milloin se taas nostattaa nautinnollisia, yleviä tai jopa optimistisia aatoksia mieleen.
Miten olisi itsesuggestio?
Uskottelen itselleni, että pidän jostakin emootiosta ja naps - yhtäkkiä alankin pitää siitä ikäänkuin arvostelmana.
Sama uskottelu pätee tietysti myös negatiiviseen 'valintaan'.
Tässä tosin lähestytään 'kiertoteitse' vaihtoehtoa a.
Lähden siis siitä, että itse emootioitten perusta ei ole millään tavoin arvovarattu tai intentoitu (lukuunottamatta ehkä seksuaalista halua), mutta heti kun halu yritetään 'siirtää' (reflektiossa) kuvittelun piiriin, se alkaa saada fantasianomaisia tulkintoja, jotka yritetään sovittaa kuvitelmiimme itsestä, toisesta ja maailmasta (eli imaginaarisiin samastuksiin ja symboliseen järjestykseen).
Siten emootiot ovat fantasioita, joilla yritämme saada tietoisuuteemme jotain tolkkua kokemisen virrasta.
emootio on tietoa itsestani? ja sita voi hallita...jolloin tuloksena on tyytyvaisyys..kauneimmillaan ja hurjimmillaan emootio on hallitsematon jolloin muut voivat sita hallita
Solomonin ja monien muiden mielestä emootio on tietoa ihmisestä itsestään ja se yksilöi henkilön. Jotkut ajattelevat jopa siten, että emootiot ovat sitä mitä yksilö on.
Tämä emootioiden luonne on se, miksi stoalaiset eivät pitäneet emootioista. Henkilöhän pitäisi olla logoksen edustaja eikä indiviidi.
Jos yksityiset emootiot ovat sitä, mitä yksilö on, niin miten on mahdollista, että meillä voi olla yhteisiä kokemuksia asioista - toisin sanoen: miten yhteisymmärryksen mahdollistava (en sano määräävä) kommunikaatio ylipäätään on mahdollista, jos kontingentti minuus oletetaan tietoisuuden peruslähtökohdaksi?
Tarvitaan siis jonkinlainen ajatuksia ja emootioita sekä näistä syntyviä arvostelmia ihmisten välillä yhdistävä 'Logos', joka takaa identiteetin minussa ja yhteyden minun, maailman sekä toisten ihmisten välille.
Jos tällaista yhdistävää 'Logos-identiteettiä' ei olisi, niin kokemuksemme ajautuisivat solipsistiseen 'noidankehään' - selkokielellä: psykoosiin. Ja jos yksityinen kieli ei ole mahdollista tai ainakaan käsitettävää, niin eivät sitä myöskään ole täysin yksityiset kokemukset.
Tietenkään tämänkaltaista 'Logos-sementtiä' ei voida olettaa olemassaolevaksi kuin metafyysisissä ja transsendentaalisissa spekulaatioissa. Kyseessä ei ole empiirinen fakta.
Mutta entä sitten? Eikö jo se, että pystyn järjelläni käsitteellistämään tätä ongelmaa (negaationa), todista, että transsendentaalinen 'tekijä' ('Logos') on olemassa - ei kontingentisti vaan välttämättä.
Emootio on varmasti oma erityinen kokemukseni, mutta se ei kuitenkaan ole 'yksityisomaisuuttani' vaan enintään Duns Scotuksen 'tämyyttä'.
Itse asiassa mitään rajattua yksilöllistä minuutta ei ole olemassakaan muuten kuin tämän fyysisen 'nahkapussin' ominaisuudessa - empiirisesti ja siten kontingentisti.
Sen sijaan transsendentaalinen minuus, joka mahdollistaa tietoisuuden/ajattelun, on 'todellinen' ja 'pysyvä' minuus.
Nominalistien ainoa yleiskäsite: samankaltaisuus ja heidän ainoa ajattelun perussääntönsä: looginen ristiriidattomuus eivät riitä identiteetin takaajiksi, koska ne ovat itsessään todistamattomia lähtökohtia.
Transsendentaalisen logiikan mukaan kuitenkin jo pelkkä 'pelaaminen' tällaisilla ajattelun lähtökohtaoletuksilla sisältää kielen/ajattelun sisäisen tekijän, joka itsessään mahdollistaa paitsi loogisten välttämättömyyksien olettamisen, identiteetin ja lopulta myös metodisen epäilyn.
'Ontologista' epäilyä ei sen sijaan voi olla olemassakaan. Sillä miten Jumala voisi epäillä (ylipäätään reflektoida) itseään - muuten kuin ihmisen kautta - eikä ihminen ole Jumala vaan Jumalan kaltainen. Se on iso ero...;/
Tämän vuoksi Nietzschen maksiimi: 'Tule siksi, mikä olet', sisältää kyseenalaisen oletuksen subjektista (vaikkei sitä voikaan lukea suoraan tekstistä; tarvitaan Nietzschen kontekstin laajempaa tuntemista) jumalallisen vapaana oliona, joka voi määrätä oman positionsa.
Nietzschen olisi pitänyt kirjoittaa: 'Tule siksi, mikä olet - ja olet aina ollut'. Mutta ehkäpä myös tämä tulkinta sisältyy Nietzschen alkuperäiseen intentioon, koska hänen mielestään vapaa tahto on illuusio.
Ihminen on aina jo sitä, mitä/mikä hän on. Kaikki muu 'koketeraaminen' identiteettitekniikoilla on pelkkää representaatiota - symboliikkaa, imagoa, - tyylittelyä: siis eräänlainen rooli näytelmässä, jonka synopsis on valmis, mutta jonka vuorosanoja ei ole etukäteen lukkoon lyöty.
Fatalismiako? Ei sentään. Saanhan toki valita vuorosanani: tässä näytelmässä on 'pakko' improvisoida.
Hei hyvä Petri,
Kiitos kirjan esittelystä
ja johdantokappaleesta +
omasta ( melkein kokonaisesta)
artikkelistasi.
Hyvään seuraasi ovat päässeet
Lemmens et al;)
Onkohan niin, että ei tunteista,
edes uskonnollisista, voi olla
tietämättä?
Kirjoitat varmaan vastaisuudessa ( ja olet jo nyt kirjoittanut) monia artikkeita, joista sitten tulee erinomainen monografia. Hyvä niin!
Muuten, mitä mieltä olet Nisulan?
Augustinus-kirjasta. Luther- ja Jeesus-kirjatkin samasta sarjasta kannattanee lukea, vaikka Tom Holmenin Jeesus-kirja saikin monien positiivisten kriittisten huomioiden lisäksi myös jossain määrin negatiivissävytteisiä huomioita A:n arvioidessa sitä
muistaakseni TA:ssa.
PS: Voivatko ei-uskonnolliset tunteet olla pyhiä?
Ystävällisesti Matti
minusta tässä on juuri se kaikkein mielenkiintoisin kohta uskossa, yhteisöllinen alitajunta or what the hell..jumala siis.
syn...mikä se sana oli, että asiat tapahtuvat yhtaikaa, näennäisesti kausaliteetista irrallaan. synchronicity
siitä on empiiristä tietoa vaikka kuinka, mutta mahtuuko tällaiset asiat tilastoon. epätodennäköisyys on kaikkein informatiivisinta
tää toimii myös käänteisesti: tunteet näyttää (esim kahden ihmisen välillä) olevan kausaalisesti suhteessa keskenään mutta itse asiassa ne on vain kahden erillisen maailman sattumanvaraista tai jumalallista kohtaamista
niinku että jokaista ihmistä johdatetaan Täysin Erillisenä olentona, eikä siksi syyllisiä oikeastaan
ole
Lähetä kommentti