Se voi olla sillä tavalla, että tämä Matti Vanhasen toinen hallitus saa tulevassa historiankirjoituksessa nimen ”Vanhasen kauhukabinetti”. Näyttäähän sen toimintaan liittyvän skandaali viikossa.
Tietysti on oma vika, jos toimii salamyhkäisellä tai sopimattomalla tavalla. Mutta asialla on puolensa. Soitti minullekin joku reilu vuosi sitten hallituksen nimittämisen jälkeen tietävänsä, mikä toimitus jossakin valmistelee kenestäkin paljastusohjelmaa ja mitkä tahot ovat taustalla.
Siis hevosmiesten tietotoimisto kertoi.
Se on jonkin verran mainettaan parempi.
Sillä "se on lähellä hallituspiirejä".
Asiat, joista, kuten ennen aikaan maailmassa kun kaikki oli kohdallaan sanottiin, pää putoaa, ovat välillä niin naurettavan vähäisiä, että hevosmiesten tietotoimiston arvo kohoaa arvoon arvaamattomaan. Vallasta tässä pelataan. Edessämme on suuremmoinen näytelmä, joka on hyvä, koska sen sanoma täytyy ihan itse keksiä. Poliittinen teatteri antaa siten katsojan mielikuvitukselle vapauden. Katsojan on itsensä hoksattava, mistä on kysymys.
Politiikka on muuttunut kiinnostavaksi taiteeksi. Meillä eli pitkään käsitys, että teatteri on vastavoima tympeälle ja kuolleelle poliittiselle kulttuurille. Nyt politiikasta, teatterista, on tullut itsensä merkittävin vastavoima. Se todellakin on muuttunut näytelmäksi, jossa muun muassa kiinnostavaa on se, että Eino Kaipainen ei tietenkään ole oikeasti roolihenkilö, jota hän esittää vaan Eino Kaipainen, jota meistä kukaan ei tunne.
Skandaalit voivat olla politiikan pelastus.
Monet ovat sanoneet ja jopa paperille kirjoittaneet, että ketään ei vuosikymmeniin ole kiinnostanut suomalainen politiikka, parempi töllöttää boldiksia eli Kauniita ja rohkeita. Yht’äkkiä Ritge ja Brooke ovatkin totta ja heidät on äänestetty eduskuntaan. Näemme heidät päättämässä ja keskustelemassa joka päivä. Ensin Ritge menee Brooken kanssa naimisiin ja sitten eroaa, mutta kohta Brooke meneekin Ritgen kanssa naimisiin. Ollaan samaa mieltä ja ollaan eri mieltä samalla kertaa. Puhutaan totta koko ajan ja ollaan oikeastaan valheessa kaulaa myöten.
Vaalirahajupakasta sen todellisten tekijöiden lisäksi en oikein ymmärrä sitä, että kun samat henkilöt vakuuttavat, että vaalirahoitus on moraalisesti ja oikeudellisesti hyväksyttävää, niin he kuitenkin myös palauttavat saamansa rahat. Onko se raha likaista vai puhdasta jää joteskin ilmaan tällaisten vakuutteluiden ja tekojen seurauksena.
Mitä tulee kykypuolueen väkeen, osoittaa heidänkin kohtalonsa, että jostakin muusta on kysymys kuin siitä, mikä näkyy. Puhemies Uosukainen kirjoitti suurin piirtein siten, että on pelkkää reittä kiihkeän Topin käsivarsilla ja lisäksi jollekin toimijalle, että mahla nousee vanhoihinkin puihin. Ilkka Kanerva lähetti tekstiviestejä, joiden sisältönä oli jonkun sutturan sormeilu ja puutarhan kunto. Häneltä otettiin virka pois. Mutta eiköhän Ikenkin lohduksi muutaman vuoden kuluttua liene koituva arvonimi valtioneuvos.
Silkasta kaunokirjallisesta näkövinkkelistä käsin lausuisin katsomuksenani, että Niinistö kirjoittaa parempaa lausetta kuin Lipponen. Kyllä sen on myöntänyt jo kapitalistinenkin tiedemies.
Olen kiinnostunut erityisesti näiden prosessien luonteesta. Näyttää siltä, että kun ampumaan ryhdytään, sitä jatketaan niin kauan, että osuu. Kun ammunta on heti aluksi riittävän kovaa, tietää heti, että tuo vielä osuu maaliinsa, ennemmin tai myöhemmin. Käy hieman siten kuin tykkitulessa, josta ammuksen äänestä tietää, meneekö yli vai ei. Kanervan tapauksessa näki viikonparin päästä, että tästä tulee nyt selvä. Vanhasta kohtaan yritetään nyt selvästi samaa. Kumma olisi, jos miestä enää muutaman vuoden päästä kuvioissa nähdään. Viha on niin kova.
Mutta tähänkin pätee se, että en käsitä näistä asioista mitään. Olin, usean vuoden ajan, melkein viime viikolle asti, ehdottoman varma, että Hillary voittaa. Eihän se ruoja pääse edes ehdokkaaksi. Kuulemma tekevät hänestä nyt varapresidenttiä. Se on tietysti pieni arvonalennus tilaan, jossa hän oli miehensä Billin kaudella, jolloin Hillaryn todellisen presidenttikauden onnistuminen kompastui nimelliseen presidenttiin, joka oli siis Bill.
Mutta on se varapresidentiksikin ryhtyminen melkoinen näytelmä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
petri
en malta olla kaivamatta peräkomerosta vanhaa lempiaihettani:
väestön tulee säännöllisesti kokea riittävä määrä kyllin intensiivisiä politiikan toimivuuteen liittyviä tuntemuksia. jos näitä tuntemuksia ei koeta, tai ne löytyvät poliittisen kioskikirjallisuuden kliseistä, muuttuu homma lievästi sanottuna rutikuivakkaaksi.
pidättäydyn tällä kertaa poliitikkojen ominaisuuksien tarkemmasta analyysistä ja tyydyn vain toteamaan buddhalaisittain, että ilkalla ja matilla on vielä paljon karmaa poltettavanaan, ennen kuin mistään uskottavuudesta voi olla puhettakaan.
sekä polymorfistis-perverssin erotomaanin että suoriutumiskompleksisen tiukkapipon poliittinen sääennuste näyttää synkältä.
mutta siltä varalta, että äänestäjien intuitio sattuisi seuraavissa vaaleissa herpoamaan ja saisimme valtiopäähenkilöksemme matti tai ilkka -nimisen poliittisen broilerin, on syytä ryhtyä heti tukemaan kampanjaa presidentin vallan ja painoarvon vähentämiseksi.
Meri
Karmaan liittyen voi tietysti olla, että poliittisessa elämässä on jatkuva uudestisyntymisten prosessi.
Presidentin valtaa on mainitsemasi kampanjan lisäksi poliittisten toimijoiden omastakin toimesta kovasti viety. On kiinnostavaa, että kun Suomessa on jäljellä myös monarkistista perinnettä, on presidentin aseman vähentymisen jälkeen monarkiksi kohotettu milloin pääministeri, milloin eduskunnan puhemies.
Mielestäni Halosella oli hyvä idea sikäli, kun hän sanoi, että presidentin turvallisuuspoliittista valtaa ei pidä vähentää vaan kriisitilanteessa hänenkin päätöksensä pitäisi ottaa lukuun, että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä, jos tehdään esimerkiksi päätös sodasta. Muilta osin ajattelen, että jos presidentti Suomessa tahdotaan säilyttää, voisi eduskunta äänestää keskuudestaan presidentin kuksikin valtiopäiväkaudeksi. Miksi pitäisi olla suora kansanvaali tällaiselle aika kummalliselle edustusviralle?
Viime syksynä istuin Lontoossa lentokoneessa, joka oli myöhässä. Myöhästyminen selittyi siitä, että reittilennolle tuli koneen etuosaan tasavallan presidentti. Hän oli ollut pitämässä luennon London School of Economicsissa, joka ei ole Lontoon ykköskorkeakoulu. Britannian pääministerillä ei ollut ollut hänelle aikaa sisäpoliittisten tehtävien takia. Tämä kertoo jotakin presidentin nykyisestä asemasta.
lse on/oli huomionarvoinen
ja niin tarjakin vaikka miten ihanaa oliskaan jos tulis kekkonen takaisin
sinänsä liikuttavaa etta vanhasen 'skandaalit' liittyy aina 'seurusteluun
meri kirjoitti
'...sekä polymorfistis-perverssin erotomaanin että suoriutumiskompleksisen tiukkapipon..'
Hehe...
Kumpaankohan kategoriaan tuo vastavalittu SDP:n puoluejohtaja Jutta Urpilainen kuuluu?
Ehkä hän on 'ehdottoman fanaattinen en-tiedä-vielä-nainen'.
petri
en tohdi syynätä aihetta enempää, mutta muutama haarukkapala sallittakoon aivan näin lyhyköisesti ns. piru raamattua -metodilla:
kekkosen sairastuminen, ero ja kuolema; koiviston ovela passiivisuus valtionpäämiehenä; brezhnevin, andropovin ja tshernenkon nopea vaihtuminen gorbatshoviin; neuvostoliiton yhtäkkinen hajoaminen; berliinin muurin murtuminen ja saksojen yhdistyminen - 80-luku näytti pitävän pilkkanaan yhteiskuntatieteilijöitä ja ennustekäyriä.
70-luvulla meillä oli sentään turvallinen häkki jonka kaltereita rynkyttää; kaapin paikka oli tiedossa ja lapiota kutsuttiin konstailematta lapioksi.
80-luku hävitti tutut koordinaatit. mistään ei voinut olla varma. piti itse tietää mitä halusi ja kulkea sitä kohti. tähän oli valmistautunut vain kapea eliitti.
reaalisosialismin hajoamisen jälkeen mitään puhdaspiirteistä yhteiskunnallista aatetta ei ole ilmestynyt horisonttiimme levotonta kokemusmaailmaa jäsentämään.
eikä ehkä ilmestykään, koska enemmistön tajunnassa ei enää ole korttipaikkaa ideologialle.
ja vaikka olisikin, ideologiat joutuvat nekin kilpailemaan sen makroideologian sisällä, johon 80-luvun tapahtumat johtivat, ja jonka vastaansanomattomassa, totaalisessa voimapiirissä tapahtuvat kaikki nykyiset pyrkimykset, tekemiset ja tekemättä jättämiset.
sitä makroideologiaa kutsutaan nyt markkinataloudeksi.
epäreilua? totta kai. francis fukuyama saattoi ampua yli puhuessaan historian pääättymisestä, mutta ajatuksessa on jotakin piinallisen totta.
kun jäljelle jää vain kommunikaatio, vuorovaikutusverkosto, jossa paras argumentti voittaa - tai, tietysti, jossa voittanut argumentti on paras - vaihtoehdot ovat vähissä.
menetetyn maineen ja kadonneen kunnian kentillä kuhisee. lyhdyn voi sytyttää van se, jolla on kuivia tulitikkuja.
ryvettyneiden ja sellaisiksi leimattujen poliitikkojen taskuissa sytkärit ovat ruostuneet käyttökelvottomiksi jo ajat sitten.
vanha valta tarvitsee uudet kasvot. uudet kasvot haluavat valtaa sen alkuperään katsomatta.
koska vallanhalu ei riitä ohjelmanjulistukseksi, tarvitaan kokoava ja yhdistävä tunnus. monimutkaisten oppirakennelmien ja objektiivisen yhteiskunnallisen totuuden aika on ohi. mielikuvien aikakaudella sutjakka slogan on jo puoli voittoa.
kuulemmeko sulkien rapisevan historian siivistä?
tässä yllelorotetussa on nyt vähän selittelyn makua, mutta haluan muistuttaa sinulle siitä seikasta, että nykyiset poliittiset mielipiteeni muodostuvat huhupuheiden, repliikkien rääppeitten, ennakkoluulojen ja väärinkäsitysten sekä nostalgiani pohjalta.
oikein hyvää kesän kuuta kaikille!
Hohhoijaa... Ei kenellekään erityisesti, yleisesti vain. Asemaansa vedoten Petri sensuroi kerran yhden poliittisen sutkaakseni, mihin hänellä tietysti oli luovuttamaton oikeus. Viimeksi mainittu kuuluu myös valtiofilosofian alaan ja siinä mielessä saattaisi olla kiinnostavaa tarkastella vaikkapa Yhdysvaltain perustuslakia ja oikeuden filosofiaa yleensäkin, josta sain aikoinaan Huisjesilta ja Lagerspetziltä kakkosen. Huisjes tunnustautui ekumeeniseksi kalvinistiksi, mikä hänelle tarkoitti sitä, että jos rahaa tuli kuin suokuokalla vetäen, vaati sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaate käyttämään varoja myös köyhyyden vähentämiseksi täällä murheen alhossa.
Yhdyn merin kommentissaan esittämään loppuhyvitykseen.
Jos juhannusyönä taivas on sees, niin Petri on Väisälänmäen korotetulla näköalatasanteella melkein kuin Aavasaksalla, paitsi että aurinko on pienen hetken poissa ja hyttysiä on vähemmän.
Lähetä kommentti