Toimistosta ohjattiin puhelu, koska soittaja vaati ehdottomasti lupaa keskustella rehtorin kanssa. Se on yleensä huono merkki. 90 % tällaisista soittajista on puhelinmyyjiä, joiden toiminnasta olen antanut ohjeistuksen opiston pelastussuunnitelmassa kohdassa aggressiivisen henkilön kohtaaminen.
Otin puhelun vastaan. Soittaja alkoi läpättää: No tässä on Meikäläisen Matti terve, mä varmistelen tähän koulutukseen hakemisen juttuun asioita. Onko teidän osoite sejase, entäs puhelinnumero. No haluaitsitsä kolmekymmentä hakusanaa. No joo, tästä tulee sitten se lakisääteinen tilauksenvahvistus perään.
Olin aivan pihalla. En ollut koskaan kuullut herra Meikäläisen Matista enkä hänen edustamastaan tuotteesta, jonka arvelin puhelun päättyessä puhtaaksi rahastukseksi. Puheenvuoroa minulle ei puhelimessa juuri annettu eikä soittaja kertonut toiminnastaan eikä tuotteestaan edes aakkosen verran sellaisia tietoja, joiden varassa olisin voinut päästä hieman jyvälle, mistä on kysymys.
Viikon päästä tuli lasku. Talouspäällikkö otti lähettäjään yhteyttä ja kertoi, että mitään tällaisia tilauksia ei ole ja laskua ei makseta, joten pyyhkikää kätenne leppään. Kivat sulle ja oikein nastaa kolmattatoistapäivää ja perjantaita teillekin. Kyseessä oleva taho lähettikin sitten hyvityslaskun, joten siinä koko häikkä.
Pidän omalle kohdalleni osuneesta puhelinmyynnistä valtaosaa häiriköimisenä niin työpaikalla kuin kotonakin. Johtuu varmaan siitä, että lapsena taloissa joissa asuin luki: kaupustelu kielletty. Kun joskus myyjät inttävät, että minun pitäisi ilmoittaa johonkin rekisteriin, ettei minulle saa soittaa kaupallisia tiedotteita, ajattelen tämän olevan julkeuden huippu. Minulla ei ole mitään velvollisuuksia työ- tai kotirauhaani rikkovaa markkinointihäirikköä kohtaan. Riittää, kun sanon, ettei asia kiinnosta tai että en periaatteesta osta puhelinkaupustelusta mitään. Siitä on vähemmän vaivaa kuin ilmoitella jonnekin rekistereihin, missä asioissa minulle saa soittaa ja missä ei.

1 kommentti:
Mietit vielakin sita, miten apinasta uli ihminen? Noin kuvista päätellen
Lähetä kommentti