Mitäs tämä oli?
Ryhdyin miettimään, mikä olisi ismini, jos minulla sellaista olisi. Siinäpä viikonlopuksi pähkäiltävää lukijalle omalta osaltaan.
Ryhdyin miettimään, mikä olisi ismini, jos minulla sellaista olisi. Siinäpä viikonlopuksi pähkäiltävää lukijalle omalta osaltaan.
Aloin leikitellä tarinalla kuten piirtäisi paperille ilman ennakkosuunnitelmaa.
Olin lueskellut sohvalla maaten Iloista tiedettä ja kiinnittänyt huomiota sen esipuheessa esiteltyyn filosofiseen lääkkeeseen, joka parantaisi ruumiin. Ja olin pannut merkille sen huomautukset naurusta.
Yhdistelin naurua, muutamaa filosofista teemaa ja fantasiaa.
Kyseessä oli, jos joku nyt tätä tulkintaa kärttää, kokeilu filosofian ilmaisumuodoista.
Olen ihan vakavissani sitä mieltä, että asiat joita kavahdamme ovat juonikkaampia kuin miltä ne näyttävät. Ei se, mitä vastustamme, esittäydy meille selvärajaisena vaan verhoutuu sen sisälle, mitä kannatamme. Tämä edistyksestä ja taantumuksesta.
Hallitsijan päivien virike nousi siitä, kun loikoilin ja luin Freudin elämän säännöllisestä ja poroporvarillisesta päiväjärjestyksestä. Fuugan tutkinta heräsi mielessä, kun kuuntelin Händelin consertti grossoa ja etsiydyin häntä koskevan tietosanakirja-artikkelin äärelle. Aloin sen myötä lueskellä artikkeleita fuugasta, sonaatista, toccatasta ja rondosta. Mietiskelin niiden rakennepiirteitä ja pohdiskelin musikaalisten rakenteiden vastaavuutta filosofisen ja tieteellisen esittämisen rakenteisiin.
Fuuga on sitä, että teema tai useampi teema siirtyy eri sävelille ja välissä on kehittelyjaksoja. Syntyy korostetun ehyt kokonaisuus. Ismit muistuttavat fuugia. Väitöskirjat ovat vähän kuin sonaatteja, niiden dispositio laaditaan sillä tavoin.
Rajan miettiminen on tietysti Wittgensteinin Tractatuksesta ja hieno hyökkäys sodan oikeussääntöjen sovellus abstraktiin ulottuvuuteen.
Mutta pelleileily karkaa käsistä. Fantasian myötä syntyy uusi ilmiökokonaisuus, joka ei palaudu ideoihin, joista se virittyi.
1800-luvun loppupuolella alkoi ilmeisesti syntyä tällaista ajattelua ja 1900-luvulla ehkä Kafka on sen merkittävin edustaja. Hänen oudot fenomenologiansa paljastavat niin sanotusta todellisuudesta piirteitä, jollaisten kautta se avautuu tarkkailijalle silloin kun hän tarkkailee sitä sellaisena kuin se on.
Ja profetia on mahdollista katsomalla vain sitä mikä on. Se on todellisuuden sisälukua.
H. C. Andersen yritti olla vakava näytelmäkirjailija, mutta ei menestynyt. Menestys syntyi sadun kautta.
Filosofia etsii suuntaa. Yksi mahdollisuus olisi solmia sillä kirjallisuuteen Platonista alkaen ollut mutta sittemmin katkennut suhde takaisin.
Eikös olekin fantastista?
Olin lueskellut sohvalla maaten Iloista tiedettä ja kiinnittänyt huomiota sen esipuheessa esiteltyyn filosofiseen lääkkeeseen, joka parantaisi ruumiin. Ja olin pannut merkille sen huomautukset naurusta.
Yhdistelin naurua, muutamaa filosofista teemaa ja fantasiaa.
Kyseessä oli, jos joku nyt tätä tulkintaa kärttää, kokeilu filosofian ilmaisumuodoista.
Olen ihan vakavissani sitä mieltä, että asiat joita kavahdamme ovat juonikkaampia kuin miltä ne näyttävät. Ei se, mitä vastustamme, esittäydy meille selvärajaisena vaan verhoutuu sen sisälle, mitä kannatamme. Tämä edistyksestä ja taantumuksesta.
Hallitsijan päivien virike nousi siitä, kun loikoilin ja luin Freudin elämän säännöllisestä ja poroporvarillisesta päiväjärjestyksestä. Fuugan tutkinta heräsi mielessä, kun kuuntelin Händelin consertti grossoa ja etsiydyin häntä koskevan tietosanakirja-artikkelin äärelle. Aloin sen myötä lueskellä artikkeleita fuugasta, sonaatista, toccatasta ja rondosta. Mietiskelin niiden rakennepiirteitä ja pohdiskelin musikaalisten rakenteiden vastaavuutta filosofisen ja tieteellisen esittämisen rakenteisiin.
Fuuga on sitä, että teema tai useampi teema siirtyy eri sävelille ja välissä on kehittelyjaksoja. Syntyy korostetun ehyt kokonaisuus. Ismit muistuttavat fuugia. Väitöskirjat ovat vähän kuin sonaatteja, niiden dispositio laaditaan sillä tavoin.
Rajan miettiminen on tietysti Wittgensteinin Tractatuksesta ja hieno hyökkäys sodan oikeussääntöjen sovellus abstraktiin ulottuvuuteen.
Mutta pelleileily karkaa käsistä. Fantasian myötä syntyy uusi ilmiökokonaisuus, joka ei palaudu ideoihin, joista se virittyi.
1800-luvun loppupuolella alkoi ilmeisesti syntyä tällaista ajattelua ja 1900-luvulla ehkä Kafka on sen merkittävin edustaja. Hänen oudot fenomenologiansa paljastavat niin sanotusta todellisuudesta piirteitä, jollaisten kautta se avautuu tarkkailijalle silloin kun hän tarkkailee sitä sellaisena kuin se on.
Ja profetia on mahdollista katsomalla vain sitä mikä on. Se on todellisuuden sisälukua.
H. C. Andersen yritti olla vakava näytelmäkirjailija, mutta ei menestynyt. Menestys syntyi sadun kautta.
Filosofia etsii suuntaa. Yksi mahdollisuus olisi solmia sillä kirjallisuuteen Platonista alkaen ollut mutta sittemmin katkennut suhde takaisin.
Eikös olekin fantastista?
6 kommenttia:
On joo. Ekspressionismi on tätä lajia. En tunne klasaritermejä, mutta fuuga eheydessään olisi siis Jensonillakin hegeliläisempi kuin olisin ajatellut?
naurusta kirjasin ajatuksen kesällä tai joskus:
http://kapinaliitto.blogspot.com/2007/05/nauru.html
ai nini. profetia todellisuuden sisälukuna - siinä on asian ydin. Taiteilija on profeetta parhaimmilaan; "mitä tapahtuu todella?". Profetoiminen on siis pohjimmiltaan muuta kuin luettelointia siitä, mitä joskus tuhansien vuosien päästä tapahtuu - se on muuta kuin fundamentalistit kuvittelevat dispensationalistien tavoin ratkoessaaan kaiken maailman numeroarvoituksia ja antautuessaan täten hyvin taikauskoiselle determinismille. "Se mikä tapahtuu huomenna, tapahtuuu jo tänään. Miksi emme sitä tiedä?", runoilee Claes Andersson.
Don Jusa
Oletkos muuten lukenut Siiralan Sairauden sanottava, jonka englanninkielisessä laitoksessa on Tillichin esipuhe? Profeetallinen sana on terapeuttinen ja vice versa.
Olen joskus. Tillichin postuumisti julkaistussa artikkelikokoelmassa The Meaning of Health on myös tämä Voice of Illness -kirjan esipuhe. Itse artikkelikokoelma on kiinnostava, pistää mielikuvituksen leikkimään, millainen olisi systeemi, jos T. olisi saanut elää vielä esim. 10 vuotta (täysjärkisenä tietty).
Profeetallinen ja terapeuttinen - käsitepari on aivan ytimessä, linkittää ontologian, mielen filosofian, teologian ja syvyyspsykologian.
liittyyks dekonstruktionismi jotenkin tähän
parland eli vain kakskymmentä vuotta..
ah ihana mies
Lähetä kommentti