Pidin joskus 1990-luvun alussa esitelmän Malmivaarojen sukuseurassa, taitaa olla nimeltään Malmberg-seura, jossa käsittelin kysymystä N. K. Malmbergin ja Paavo Ruotsalaisen suhteesta sekä siitä, miksi N. K. Malmberg, 1800-luvun merkittävin kirkollinen kansanjohtaja, kukistettiin.
Huomaan, että viittaan jutussa Oiva Ketosen teokseen Kohtalon vaihtoehdot. Ketonen käsittelee siinä Aleksis Kiven ja August Ahlquistin välistä suhdetta ja sivistyneistön vähäistä kansalaisrohkeutta, joiden seurauksena Kivi, jolla oli iloinen mieli ja valoisa maailmankatselma vallan, tuhoutui.
Samassa yhteydessä huomaan viittaavani professori Heikki Ylikankaan näytelmään Kolmekymmentä hopearahaa ja erityisesti sen lopussa olevaan tutkimukselliseen esseeseen Malmbergin hahmosta.
Olavi Kares kirjoitti aikanaan paksun teoksen Palava kynttilä, joka oli Malmbergin elämänkerta. Teoksen lopussa on kuuluisa pitkä nootti, jonka mukaan kirjaa kirjoittaessaan Kares löysi kirjeenvaihtoa, joka paljasti Malmbergin kaamean elämän ja joka oli luonteeltaan sellaista, että hän olisi ehkä jättänyt koko kirjan kirjoittamatta, jos olisi tiennyt.
Pikku ongelma on se, että Kareksen löytämää kirjeenvaihtoa ei ole missään.
Kävin aikoinani läpi ja järjestin sen herännäisyyttä ja pietismiä koskevan materiaalin, joka Olavi Kaareksen jäämistöstä siirtyi Herättäjä-Yhdistyksen haltuun. Ei ole kirjeitä siellä, ei.
Käsiini osui uusi Herättäjä-Yhdistyksen vuosikirja Armo kannattaa. Siinä on professori Ylikankaan tuore esitelmä, jonka hän on pitänyt Malmbergia juhlittaessa.
Ylikangas kuvaa ensin Malmbergia muiden ylitse nousevana hahmona, jonka auktoriteetti ulottui uskonnollisten kysymysten yli avioliittojen järjestämiseen ja puukkojunkkareiden hillitsemiseen. Hänen karismansa oli sitä luokkaa, että kun hän saarnastuoliin nousi, väki alkoi nyyhkiä ja huokailla.
Hän lyhyeksi jääneen elämänsä loppupuolella hänestä levittiin alkoholinkäyttöön ja likaisiin sukupuolisuhteisiin liittyviä tarinoita.
Niiden todenperäisyyttä ei ole osoitettu.
Ylikangas vie esitelmässään kateus –tulkintansa Malmbergin vallasta syöksemistä koskevana tulkintana maaliin.
Koska mikään muu ei oikein selitä asiaa, nousee selitysperusteeksi ystävien kateus. Sen Ylikangas rinnastaa August Ahlqvistin Kiveä kohtaan kokemaan kateuteen: suomalainen kirjallisuus tulisi olla minun luomaani, ei tuollaisen ylioppilaspoikasen.
Ylikangas huomauttaa ironisesti, että tässä tulkinnassa Carl Gustaf von Essen nousee kansallisten suurmiesten rinnalle lähes August Ahlqvistin tasolle.
von Essen oli johtohenkilö Malmbergia vastaan toimineessa kolmikossa, jonka muut jäsenet olivat A. W. Ingman ja Alfred Kihlman. Kun Malmbergin poika Wilhelmi paljon myöhemmin ryhtyi puhdistamaan isänsä mainetta, professorinvirkaan edennyt von Essen käytti vielä tuolloin arvovaltaansa tämän työn estämiseksi.
Huomaan, että viittaan jutussa Oiva Ketosen teokseen Kohtalon vaihtoehdot. Ketonen käsittelee siinä Aleksis Kiven ja August Ahlquistin välistä suhdetta ja sivistyneistön vähäistä kansalaisrohkeutta, joiden seurauksena Kivi, jolla oli iloinen mieli ja valoisa maailmankatselma vallan, tuhoutui.
Samassa yhteydessä huomaan viittaavani professori Heikki Ylikankaan näytelmään Kolmekymmentä hopearahaa ja erityisesti sen lopussa olevaan tutkimukselliseen esseeseen Malmbergin hahmosta.
Olavi Kares kirjoitti aikanaan paksun teoksen Palava kynttilä, joka oli Malmbergin elämänkerta. Teoksen lopussa on kuuluisa pitkä nootti, jonka mukaan kirjaa kirjoittaessaan Kares löysi kirjeenvaihtoa, joka paljasti Malmbergin kaamean elämän ja joka oli luonteeltaan sellaista, että hän olisi ehkä jättänyt koko kirjan kirjoittamatta, jos olisi tiennyt.
Pikku ongelma on se, että Kareksen löytämää kirjeenvaihtoa ei ole missään.
Kävin aikoinani läpi ja järjestin sen herännäisyyttä ja pietismiä koskevan materiaalin, joka Olavi Kaareksen jäämistöstä siirtyi Herättäjä-Yhdistyksen haltuun. Ei ole kirjeitä siellä, ei.
Käsiini osui uusi Herättäjä-Yhdistyksen vuosikirja Armo kannattaa. Siinä on professori Ylikankaan tuore esitelmä, jonka hän on pitänyt Malmbergia juhlittaessa.
Ylikangas kuvaa ensin Malmbergia muiden ylitse nousevana hahmona, jonka auktoriteetti ulottui uskonnollisten kysymysten yli avioliittojen järjestämiseen ja puukkojunkkareiden hillitsemiseen. Hänen karismansa oli sitä luokkaa, että kun hän saarnastuoliin nousi, väki alkoi nyyhkiä ja huokailla.
Hän lyhyeksi jääneen elämänsä loppupuolella hänestä levittiin alkoholinkäyttöön ja likaisiin sukupuolisuhteisiin liittyviä tarinoita.
Niiden todenperäisyyttä ei ole osoitettu.
Ylikangas vie esitelmässään kateus –tulkintansa Malmbergin vallasta syöksemistä koskevana tulkintana maaliin.
Koska mikään muu ei oikein selitä asiaa, nousee selitysperusteeksi ystävien kateus. Sen Ylikangas rinnastaa August Ahlqvistin Kiveä kohtaan kokemaan kateuteen: suomalainen kirjallisuus tulisi olla minun luomaani, ei tuollaisen ylioppilaspoikasen.
Ylikangas huomauttaa ironisesti, että tässä tulkinnassa Carl Gustaf von Essen nousee kansallisten suurmiesten rinnalle lähes August Ahlqvistin tasolle.
von Essen oli johtohenkilö Malmbergia vastaan toimineessa kolmikossa, jonka muut jäsenet olivat A. W. Ingman ja Alfred Kihlman. Kun Malmbergin poika Wilhelmi paljon myöhemmin ryhtyi puhdistamaan isänsä mainetta, professorinvirkaan edennyt von Essen käytti vielä tuolloin arvovaltaansa tämän työn estämiseksi.
3 kommenttia:
Mulla tuo Palava kynttilä on. Monet elämäkerrat pitäisi panna uusiksi. Lasse Koskela muistaakseni kirjoitti siihen suuntaan muinaisessa Hiidenkivessä. Ihanteellisluontoisissa elämäkerroissa, joita viaton koulunuorisokin voi lukea, tehtiin ihmisestä ikoni tai myytti ja itse ihminen karvoineen kaikkineen soveliaasti unohdettiin.
Kareksen löytämät kirjeet saattavat kuulua samaan arkistoon Öhmanin August Strindbergin kirjeiden kanssa, jollei sitten ole tuli polttanut koit syöneet tai ruoste raiskannut.
Kun näen Paavo Ruotsalaisesta tehdyn tökerön puu-ukkomaisen kuvan, kuten tuon, joka on vuosikirjan kannessa, minussa yleensä kiehahtaa, mutta kuva on ilmeisesti pyhä ja kuuluu esittämistavaltaan körttiläisyyden traditioon. A. Kiveä on sentään jonkin verran varioitu.
Armo on asia, josta voisi puhua enemmänkin.
Meidän maa toimii tällä hetkellä näin: Jos ihmiset, joilla olisi lahjakkuutta eli guts + osaamista enemmän kuin keskivertonyhvertäjä näyttää kerrankin oman energiansa niin häntä mollaa loppuelämän aivan varmasti ne, joiden suusta normaalisti tippuu sanat RAKKAUS, ARMO, HYVYYS, EETTISYYS JA MORAALI.
Nämä ihmiset ovat ne, jotka sitten tilanteen tullen ovat ensimmäisia höröttämään ja mollaamaan ihmistä, joka joskus mokasi tai antoi vain tulla eli kuvitteli ehkä, että on turvassa.
Sellainen ihminen huijataan siis kahdesti (minä olen sellainen): ensin sanotaan,että pitää olla oma itsensä ja saa olla epämukava ja sanoa vastaan jne jne ja yllytetään ns. by the book olemaan oma itsensä ja sitten:
...sitten kun sen on tehnyt niin raukkisporukka ja teennäiset ja kaikenlaiset hurskaat valehtelijat ja pelkurit nostavat JOKA kerta esiin jonkun 30 vuotta vanhan tarinan ja saa sen tarinan avulla hörörystä aikaan ja kas, kas: yks-nolla. Mentiin taas sadismin mukaan eikä sen, mikä olisi ollut ratkaisu.
Ei ei, suomalainen ei uskalla olla rohkea kuten muille sanoo että pitää olla vaan kun v-mäinen raukkis (joilla kehittynyt sadismi, kehittynyt huumori ja kehittynyt kyky liueta kuin teflon kaikesta) avaa suunsa ja heittää paskan ulos ns. huumorin muodossa MUUT SEURAAVAT TÄTÄ.
Seurataan siis sitä, mitä ei pitäisi mutta kun tuo bifurkaatio heittää ajatuksen sekunnin murto-osassa sinne älykääpiö-puolelle ja näin taas mollattiin älykästä ja vakavaa.
...
No matter what. Olen etisnyt työtä viimeiset 10 vuotta, olen kouluttautunut uudelleen ja fasistit eivät liikahda. Minun elämästäni on tullut heille leikki.
He saavat apua kirkon porukasta ja näin luodinkestävä lasikatto on valmis. Ei pääse läpi. Pitää vaihtaa nimeä ja sekään ei riitä kuten Ruususellekaan ei paljon ollut siitä hyötyä vaan pitää siirtyä maasta pois koska hyeenat pitävät huolen, että kriminaliteetti ja kaikenlaiset sadistit ja mafiat saavat ensin tilaa: ja minua pyydetään menemään taiteilijaksi.
Miksi? Sain kiitettävät paperit yliopistolta! Siksi, että myös yliopiston tyypit ovat raukkiksia ja pelkäävät fasisteja. Pelkäävät heitä, vaikka pelko kohdistuu niin pieneen määrään ihmisiä, että Sisilian maffia olisi valtaväestö siihen mitä tämä pikkuporukka on. Kas kun ovat saaneet valtaa. Ei voi kuin ihailla sitä. Kas kun täällä ei nähdä ihmisen läpi.
Suomi on 1% Euroopan väestöstä (Eurooppa on 11% maailman väestöstä) ja Suomessa on suomenruotsalaisia siitä alle 6% eli murto-osa promillesta jos katsotaan maailmanlaajuisesti. Mutta myös suomalainen ihailee maansa mafiaa ja miettii pääsiskö mukaan porukkaan. Ovat niin viksun oloisia. Hmm niin.
Näin rahat viedään*, maat ja mitä vaan ja tämä pieni porukka sanelee sitten mitä pitää maassa tehdä. Minä sanon vastaan eli olen kuin Olli Harri vaikka en enää ole 30 vuoteen korottanut ääneni, en ole sanonut vastaankaan mitenkään ns. epähienosti enkä ole kaivanut edes nenääni vaikka mieheni sitä rupesi luulemaan kun mitään muuta ns. käyttäytymishäiriöitä ei ollut. Mutta täytyy sanoa, että ovat kolmesti avanneet suuren riskin, että todella ryhtyisin terroristiksi sillä minua on estetty koko elämäni näillä ikuisilla vanhoilla stooreilla millä he puolestaan falsifioivat oman demonin: minut. Minä kaivan pian heille sitä kuoppaa mitä ovat yrittäneet kaivaa minulle tai oikeastaan pitää vaan odottaa, että kaatuvat omiin ojiinsa. Eiköhän se niin mene? Olen silti menettänyt jo parhaimman osan elämästäni tähän paskaan (Ja nyt kun käytän sana Paska niin panevat luukkunsa taas kymmeneksi vuodeksi kiinni! Näin se menee).
Minä olen idiotismin demoni ja joskus myös sen ikoni ikävä kyllä: minä en silti itse siedä idiotismia enkä sitä, että kirkko juuri itse on syypää sille, että lasten ja nuorten elämä heikkenee kun eivät suo heille elämää - karkeasti sanottu. Jos aatepuolella ja käsityksissä laahataan aina pari sataa vuotta perässä (eikä auta että Klinge nousee 20 vuotta liian myöhään tv:n eteen korjaamaan jotain joka on jo menetetty) niin sitten laahataan.
Murskataan ihmisiä siinä oman omnipotenssin ylhäisyydessä ja näitä porukoita on sitten vaikka kuinka monta. He ovat aina tuvassa oman porukkansa sisällä mutta kehitys menee aina minunlaisten (ja Olli Harrin jne rohkeiden) myötä eteenpäin vaikka ei ikinä suo mitään kiitosta sille, joka asioita laittaa eteenpäin kritisoimalla.
Moni n.s. sivistynyt on säyseä ja seuraava ja olisi Hitlerille ihan yhtä hyvä sotilas kun kelle vaan. Näitä tottelevaisia me arvostamme. Niinpä: på gott och på ont. Mutta ei pidä odottaa heiltä myöskään mitään rohkeutta ikinä tehdä varsinaisia uudistuksia tai rohkeita vetoja: ei ei.
Pärjäävät tilannehuumorillaan ja psykologisilla tempuilla, joilla katsojaa hämärretään: ei siis argumentilla itsellään sillä eivät osaisi! Sitä ei ehditä huomaamaan kun on niin kivaa yhdessä.
Eivät argumentoi vaan ainoastaan miellyttävät. Ja kuka nyt ei haluaisi olla miellyttävässä seurassa: kuka vaan. Mutta jos kaikki on vain miellyttävien seurassa elämä ON pelkkää seurustelua. Ehkä se riittää?
..
*) tosi fiksut eivät milloinkaan vaikuta roistoilta: sepä se. Ovat liian koulutettuja ja liian sivistyneitä ja tämä on riittävä signaali toopeille uskoa heihin.
Lähetä kommentti