Siunaamisesta, vihkimisestä, käsitteen konstituenteista ja luonnollisestakin

En ole vielä valaistunut.

Jatkan pimeydessä, käsitteellisessä hämärässä, eilisestä teemasta.

Mitä ovat vihkiminen ja mitä siunaaminen?

Jos henkilö vihitään, hän saa jotakin sellaista, mitä hänellä ei ole ilman vihkimystä. Jos henkilö vihitään papiksi, hän saa pappeuden eli toisin sanoen hänestä tulee pappi, mitä hän ei ole ilman vihkimystä. Näin tapahtuu myös luterilaisuudessa, joka ei tunne lähtemättömän luonnon ajatusta. Vaikka papin psykofysikaalinen substanssi ei muutu yliluonnollisen pappissubstanssin perusteella, hän on pappi yhtä kaikki, joskin ehkä ensisijaisemmin funktionaalisesti kuin essentiaalisesti. Primäärisesti funktionaalisesta pappeudesta ei seuraa psykofyysistä olemuksellista uuden ihmislajin osallisuuden syntymistä vihityssä, mutta toisaalta hänen psykologinen identiteettinsä jollain tavoin muuttuu. Jos henkillö vihitään piispaksi, hän pysyy pappina, mutta hänen pappeudestaan "avautuu säie", jota siinä ei ole ilman tuota vihkimystä.

On myös maallisia vihkimyksiä. Jos henkilö vihitään maistraatissa avioliittoon, hänestä tulee aviopuoliso ja hänen syntyy sidos aviopuolisoonsa. Jos henkilö vihitään jonkin salaseuran suurmestariksi, hän saa suurmestarille kuuluvia ominaisuuksia, tehtäviä, suhteita tai jotakin muuta vastaavaa.

Vihkiminen on luova toimenpide, joka synnyttää henkilölle jotakin sellaista, jota hänellä ei ole.

Siunaaminen näyttäisi liittyvän johonkin yleisluontoisempaan "armoon" tai vastaavaan. Siunaan elämäsi. Elämä sinulla jo on, et saa jotakin uutta. Mutta elämäsi laatu jotenkin muuttuu siunaamisen myötä.

Eroavatko vihkiminen ja siunaaminen sikäli, että vihkimisessä on pikemminkin jonkin ominaisuuden synnyttämisestä ja siunaamisessa jonkin jo olevan ominaisuuden laadun lahjoittamisesta?

Ehkä jotenkin sinnepäin.

Keskustelussa pitäisi edetä siten, että täsmennetään vihkimisen ja siunaamisen eroja ja yhtäläisyyksiä. Lisäksi tulee analysoida käsitteitä. Käsitteiden analysoiminen tapahtuu luettelemalla ominaisuuksia tai konstituentteja, joista jokin käsite muodostuu. Avioliiton ja muiden parisuhteiden vihkimisen/siunaamisen mahdollisuus tai mahdottomuus avautuu vertaamalla käsitteitä toisiinsa.

Perinnäinen kristillinen avioliittokäsityksen konstituentteja ovat Jumalan lupaus ja siihen sitoutuminen eli hengellisen sidoksen ulottuvuus, avioliiton luonne instituutiona, joka on asetettu sekä aviopuolisoiden määritteleminen mieheksi ja naiseksi eli avioliiton sukupuoliulottuvuus.

Voisi ehkä ajatella, että ihmisen syvä sitoutuminen toiseen ihmiseen ja Jumalan etsiminen tällaisessa sitoutumisessa muodostaa perustan jollekin muulle vihkimiselle/siunaamiselle kuin avioliittoon vihkimiselle. Mutta katsotaanko tällaisessa hengellisesti värittyneessä sidoksessa erilainen kuin avioliittoon liittyvä sukupuolisuus avioliiton sukupuolisuutta vastaavaksi sukupuoliseksi konstituentiksi vai katsotaanko niin, että asia sulkeistetaan?

Näin kirkollinen mahdollinen tuleva päätös asiasta koskisi ainakin näitä asioita: onko kyse vihkimisestä vai siunaamisesta? Onko kyse ihmisten väliseen sidokseen liittyvän Jumalan etsimisen vihkimisestä/siunaamisesta? Onko kyse instituutiosta? Onko kyse sukupuolisuuden siunaamisesta/vihkimisestä vai vain kahden yllä mainitun suhteen konstitutiivisen tekijän siunaamisesta/vihkimisestä tai vain toisen niistä siunaamisesta/vihkimisestä?

Luterilaisuudessa ajatellaan, että avioliitto on Jumalan asettama yhteiskunnallinen instituutio. Tämä ei tarkoita sitä, että se olisi puhtaasti "maallinen" asia. Luterilaisuudessa ei nimittäin ajatella yhteiskuntaa kirkonvastaisena tai Jumalan toiminnan vastaisena tai sen suhteen neutraalina vyöhykkeenä. Yhteiskunta on Jumalan luoma. Ihminen kohtaa Jumalan myös yhteiskunnallisten suhteiden alueella.

Näin yhteiskunta ja sen instituutiot ovat eräänlaisia luonnollisia järjestyksiä. Voidaanko homoseksuaalisuus ajatella kirkossa Jumalan luonnollisena järjestyksenä? Tulevaisuudessa tähän kysymykseen joko kielteisesti tai myönteisesti vastaamista voi olla vaikea välttää.

On ehkä kiinnostavaa huomauttaa, että luonnollinen ei käsitellyssä asiayhteydessä ehkä tarkoita samaa asiaa kuin rousseaulainen luonnollinen "paluu luontoon" -merkityksessä. Teologisesti luonnollinen merkitsee Jumalan luomistahtoon viittaamista, mutta ei ensisijaisesti luonnollisen, kulttuurisen tai artefaktisen välille tehdyn eron pohjalta vain sitä, mikä olisi luonnollista suhteessa kulttuuriseen tai artefaktiseen. Naiivin luonnollisuuden ajatus hylättiin länsimaisessa teologiassa viimeistään 1400-luvulla.

Käsitykseni mukaan tällä hetkellä asiasta ei luterilaisessa kirkossa käydyssä keskustelussa vallitse konsensusta. Luterilaisessa kirkossa vallitsee käytännön konsensus sikäli, että muita kuin avioliittoon vihkimisiä ei tunneta. Osa keskustelijoista esittää, että sellaisia tulisi tuntea. Se, missä muodossa niitä tulisi tuntea, on kuitenkin epäselvää. Mielestäni selvyyttä ei voida saavuttaa muuta kuin käsitteellisellä pohdinnalla ja keskustelulla. Ja sitäpä nämä hyväkkäät koettavat ilmeisesti tehdä. Hymiö.