Francis Wheenin alennusmyynnissä kaupattava Karl Marx (Otava 2000) on herkullista tekstiä. Hakemiston osa ”luonnekuvauksia” profiloi sankarimme. Hakusanoina ovat: porvarillinen patriarkka, boheemi, ilkeä kilpailijoille, viehtynyt kaksintaisteluihin, hallitseva, ronskit juomatavat, toivoton raha-asioissa, paksunahkainen, demokraattinen diktaattori, perfektionisti, taitava tarinoitsija, tyylillinen liioittelija, hauskanpitäjä, kaoottiset työtavat.
Marx oli käsittääkseni ihmiskunnan toiseksi radikaalein henkilö. Ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen radikaali oli hänen verisukulaisensa Jeesus Nasaretilainen, jonka mukaan ei vain köyhät ja sorretut vaan kaikki pitää pelastaa. Tämä oli maailmanlaaja ohjelma ja ehdoton, se ei tunne mitään poikkeuksia.
Marx oli ehkä terävimmillään Pariisin muistiinpanoissaan sekä 1844 julkaistussa Hegelin Oikeusfilosofian kritiikissä.
Jälkimmäiseen sijoittuu kuuluisa lause uskonnosta kansa oopiumina. Sitä on sepitetty siten, että Marx mukamas tarkoitti sorrettujen huumaamista vallanpitäjän toimesta.
Sitä hän ei tarkoittanut.
Marxin asenne uskontoon oli myötätuntoinen. Hänen mukaansa se on ainoa ja viimeinen lohtu sille, jolla ei muuta lohtua ole. Etelä-Amerikan vapautuksen teologit lähestyivät tätä ideaa 1990-luvulla. Yhteiskunnan muuttamista kohtaan alkoi levitä pettymystä ja tämän tendenssin korvasi lohdutuksen ajatus.
Marxin kuuluisa oopiumi (johon muutoinkin suhtauduttiin 1800-luvulla lempeämmin) on tämä: ”Uskovaisen kärsimys on samalla sekä ilmaus aidosta kärsimyksestä että protesti sitä vastaan. Uskonto on sorretun huokaus, lämmin sydän sydämettömässä maailmassa, sielu siellä, missä sielua ei ole. Se on oopiumia kansalle.”
Marx oli käsittääkseni ihmiskunnan toiseksi radikaalein henkilö. Ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen radikaali oli hänen verisukulaisensa Jeesus Nasaretilainen, jonka mukaan ei vain köyhät ja sorretut vaan kaikki pitää pelastaa. Tämä oli maailmanlaaja ohjelma ja ehdoton, se ei tunne mitään poikkeuksia.
Marx oli ehkä terävimmillään Pariisin muistiinpanoissaan sekä 1844 julkaistussa Hegelin Oikeusfilosofian kritiikissä.
Jälkimmäiseen sijoittuu kuuluisa lause uskonnosta kansa oopiumina. Sitä on sepitetty siten, että Marx mukamas tarkoitti sorrettujen huumaamista vallanpitäjän toimesta.
Sitä hän ei tarkoittanut.
Marxin asenne uskontoon oli myötätuntoinen. Hänen mukaansa se on ainoa ja viimeinen lohtu sille, jolla ei muuta lohtua ole. Etelä-Amerikan vapautuksen teologit lähestyivät tätä ideaa 1990-luvulla. Yhteiskunnan muuttamista kohtaan alkoi levitä pettymystä ja tämän tendenssin korvasi lohdutuksen ajatus.
Marxin kuuluisa oopiumi (johon muutoinkin suhtauduttiin 1800-luvulla lempeämmin) on tämä: ”Uskovaisen kärsimys on samalla sekä ilmaus aidosta kärsimyksestä että protesti sitä vastaan. Uskonto on sorretun huokaus, lämmin sydän sydämettömässä maailmassa, sielu siellä, missä sielua ei ole. Se on oopiumia kansalle.”
18 kommenttia:
Niin, joo, tuli mieleen että meillä on kirjahyllyssä paitsi Karl Marxin Capital (englanniksi) että Sax Rohmerin joskus 20-luvulla julkaisema Dope, joka ällistyksekseni ei kertonutkaan hashiksesta tai marihuanasta, vaan oopiumista.
Tässä täytyy muistaa semmoinen yksinkertainen juttu, että nykyinen huumelainsäädäntö on syntynyt hyvin myöhään. Alkuperäisessä Coca Colassa oli kokaiinia, jota puolestaan Sigmund Freud käytti viimeisinä vuosinaan poistamaan suusyövän aiheuttamia tuskia.
Miltei kaikilla nykyään huumeiksi luokitelluilla aineilla on ollut myös lääkinnällinen käyttö alunperin. Dope on nykyisin slangisana kannabikselle ja sen lääkinnällinen käyttö juuri hyväksyttiin Suomessa. Se auttaa kivuista kärsiviä ja lisää ruokahalua.
Sinänsä elämänkerrat ovat kyllä hupaisia, ja niistä oppii jos ei muuta niin ainakin sen, että suurmiehet ja -naiset ovat olleet hyvin inhimillisiä tapauksia.
Ripsa
Tuossa on menossa Freudinkin paksu elämänkerta, erittäin kiinnostava.
Suomalainen huumetorjunta, mitä kannatan jyrkästi, on sikäli harhaanjohtava, että meillä yhteiskunnallisesti hyväksytty "huume" on alkoholi. Amerikassahan siihen suhtaudutaan aika kielteisesti, mutta vähintääkin mielialalääkkeen popsiminen kuuluu asiaan.
Joo ja Petri, nikotiini! En muista missä listattiin riippuvuuksia ja niiden fyysistä määrää, mutta niin oli että opioidit (eli oopium-johdannaiset kuten morfiini ja heroiini) ovat riippuvuutta aiheuttavina ykkösenä ja nikotiini peräti kakkosena.
Kysymys on aivojen välittäjäaineista ja niistä reseptoreista, jotka sitten joko mieltyvät aivoille vieraaseen aineeseen tai ei.
Joka tapauksessa alkoholi oli vasta kolmantena. Puhun siis fyysisestä, en psyykkisestä riippuvuudesta.
Meidän huumelainsäädäntömme on suunnilleen kopioitu Ameriikasta, en tiedä miksi. Minä kannatan jyrkästi Hollannin ja Kanadan mallia, joka on ehkä ehkäissyt joitakuita alkoholisteja tapahtumasta. Kyllä näitä on ainakin Kanadassa tutkittukin.
petri ja ripsa
ennen kuin ahti karjalainen erotettiin suomen pankin johdosta hän usein korosti sitä, että 'alkoholinkäyttö on minun henkilökohtainen asiani'
tällä tavoin tuntuukin aika luonnolliselta ajatella - ei vain karjalaisen, vaan meidän kaikkien.
mutta jos sitten joku murentaa hassista piippuun ja polttaa kopallisen, se ei olekaan henkilökohtainen asia. se on huumeongelma.
eikö alkoholi ole jonkinlainen vasta-aine? ainakin se on runoilijan työvälinen ja opetuslasten riittijuoma, jolla lunastetaan paluu historian pahojen voimien karkoittamaan luonnontilaan.
olen ollut huomaavinani, että protestanttinen moraali lakkaa siinä 0.7 promille kohdalla; silloin koettaa karnevaalin aika ja ihmiset kokoontuvat kapakkaan hartaushetkilleen.
päähänpotkitutkin saavuttavat hetkeksi kapakassa pyhyyden ja kokevat valituksi tulemisen hurmion.
kapakan kohdussa ja humalan lyhyen euforiantunteen aikana astuvat uudet lait hetkeksi voimaan. ostat olutta tarinoillasi. jos olet yksin voit mennä lähimpään pöytään etsimään seuraa.
kun vietät hetken jonkun muun eksyneen seurassa koet vapautumisen - kunnes seuraava aamu palauttaa todellisuuden lait uudelleen voimaan. viina loppuu, krapula tulee, selviäminen on karkoitus eedenistä.
mikä on ihmisen oikeus päättää omasta tajunnastaan? missä alkaa ja loppuu yksilön vapaus ja vastuu? missä rajoissa ihminen voi tehdä itselleen mitä haluaa?
kemialliseen tajuntaan vaikuttamiseen liittyy minun ymmärtääkseni kaksi keskenään taistelevaa näkökulmaa: toisaalta yksilön vapaus kokemuksiin ja tajuntansa muuttamiseen, toisaalta eräänlainen kansanterveydellinen kysymys.
suomessa, kuten useimmissa muissa teollisuusmaissa, valtio on laillistanut yhden tietyn kemikaalin käytön tajuntaan vaikuttamisen välineenä - etyylialkoholin - ja muut on joko kriminalisoitu tai suljettu lääkärinmääräyksen taakse.
huumausaine viittaa narkoottiseen. kreikankielen 'narkoun' on inaktivoida, lamauttaa. 'huumausaine' -sana on varattu laittomiin tarkoituksiin, 'psykoaktiivinen' sen sijaan voi seistä tutisematta lainkin edessä, olla sallittua lisäainetta, viinaa tai kahvia, rauhoittavaa lääkettä tai tupakkaa. ja eikö sokerikin ole todettu kliinisesti humalatilan aiheuttajaksi?
se on sitten taas oma problematiikkansa että mitä tajuntakemikaalien leviäminen kertoo tästä ajasta, että onko kyse vain vapautumisesta, rohkeuden lisääntymisestä, vai...minkä takia marx puhui oopiumista kansalle?
mikä on sosiaalisen tietoisuuden ja transsendenssitietoisuuden välinen suhde? henkilökohtaisesti se askarruttaa minua kovasti.
post scriptum: siltä varalta, että joku älähtää edellisestä: en ole koskaan ollut kännissä enkä pilvessä. elämä todella ON parasta huumetta. jos minä haluan muuntuneita tajunnallisia kokemuksia, ne syntyvät lähinnä kommunikaatiosta muiden ihmisten kanssa.
siitä se privaattiparatiisi aukeaa, eikä se ole tietenkään enää privaatti silloin....
Meri
Mikä on sosiaalisen ja transsendessitietoisuuden välinen suhde? Erittäin mielenkiintoinen kysymys, jonka standardivastauksista tulee mieleen Eleusin mysteerit, kristillinen ehtoollinen sekä aristoteelisen filosofian aktiivisen ja passiivisen järjen välinen suhde. Niin tai näin, näyttää siltä, että haemme kirkkautta yhteisöllisesti ja läsnäolevien yhteinen jaettu kokemus vahvistaa subjektiivista, suoraa ja välitöntä suhdetta kirkkauteen tai mikä se sitten lieneekin. Huumeita (mukaan laskien alkoholi) käytetään stimulanssina tähän, ja krapula todellakin on eräänlainen psykofyysinen uhri, jonka korkeuteen kurottautunut uhraa siirtyessään takaisin kuolevaisten maailmaan.
Kapakassa todellakin protestanttinen etiikka vapautuu. Kun opiskeluaikoina 80-luvulla istuin niissä Helsingissä, oli hyvin tavallista, että seuraan tuli joku, joka tahtoi - keskustella Kristuksesta, ellei tyytynyt keskustelemaan vain tuoppinsa kanssa, joka on monen ainoa ystävä. Näissä "pyhätöissä" etsitään Jumalaa, miestä ja naista, kummallisia paikkoja, joita ei tällainen poroporvari jaksa omaksua uskontonsa osaksi.
Tupakanpolttelu työpaikalla liittynee myös näiden huumeiden yhteisölliseen ja transsendenttiseen ulottuvuuteen. Siinä yhdessä raatava väki jakaa kokemustaan ja huutaa rukouksensa taivaisiin suitsukkeina. Nyt on sekin ilo viety, kirkon ovet laitettu kiinni.
Ne aineet, jotka Suomessa lasketaan huumeiksi muodostavat merkittävän rikollisen kaupan alueen. Muistaakseni huumekaupassa liikkuu rahaa pari kertaa sen verran, mitä asevarustelussa, voi olla että muistan väärin. Jokainen nuorelle ihmiselle myyty nappi merkitsee rikollisen toiminnan voimistamista.
Mutta jonkin "huumeen" suuri osa ihmisistä näyttää tarvitsevan. Elämän lisäksi sellaista on hyvä musiikki.
Eikä ole musiikkia ilman tanssia!
Sitten se minun salainen hyväoloni: uiminen ja vesijumppa ja vielä sauna päälle.
Seuraavana päivänä voi kyllä olla kroppa pikkuisen kipeä, mutta nivelrikkokipu on puolisen viikkoa poies. Olo on raukea ja kaiken hyväksyvä.
Nuorena krapulat olivat mitä hienoin filosofinen tila, jossa keikuin pilven reunalla. Leo sanoo että näytti siltä että joisin saadakseni krapulan.
Kannabis puolestaan on torjuttu täällä, kun se taas on hyväksytty useimmissa islamistisissa maissa, mutta myös esim. Intiassa. Siihen tutustuminen nuorena oli kyllä positiivinen elämys.
Ei tarvinnut hulahtaa ulos mistään, päinvastoin asiat tarkentuivat, kuten esimerkiksi musiikki. Kaikki aistit heräsivät.
En tiedä sitten ovatko huumausaineet kulttuurien merkki. Muistaaksen Luther joi ankarasti olutta, en tosin tiedä kuinka vahvaa tavaraa se oli. Se mustepullon heittäminen (en tiedä onko kertomus legenda) kyllä saattoi puhua isompien promillien puolesta.
Meri on oikeassa ihmisten tapaamisesta: niissä on kyllä ehdottomasti oma humalansa, varsinkin kun on kannullinen teetä kitattavana. Ja jos se ihmisseura on ajatuksia luovaa, siis että keskustelu vie jonkinmoista tietä eteenpäin.
Väittelyt ovat erityisen hauskoja, silloin kun ihmiset eivät pidä kynsin hampain kiinni jostakin absoluutista, vaan osaavat leikkiä.
Tai sitten vain lojuminen lattialla kissan vieressä kuunnellen sen kurahteluja ja hiljaista hyrinää.
Ripsa
Olen lukenut munkkien leipä- ja juoma-annoksista raportteja, mutta en muista tarkasti muuta kuin sen, että hyvin askeetit söivät ja joivat. Luther joi ankarasti, lähes koko ajan ja tavaraa, joka kyllä meni päähän, pilsnerin tapaista käsittääkseni. Itse asiassa minulla on käsitys, että hänen mielenterveytensä joskus 1520-luvulla jotenkin järkkyi ja tätä järkkymistä vahvistettiin aineilla. Sen näkee tekstin laadusta, jota mitä ilmeisimmin on kirjoitettu kekkulissa. Ns. tieteellisiä todisteita minulla ei asiasta ole, joten voi olla, että tämä on huuhaata, ihmetyttää vain hänen käyttäytymisensä ja kirjoittamisensa. Ns. uskonpuhdistuksen johto luovutettiin pian salonkikelpoiselle diplomaatille Philip Melanchthonille, joka olisi myynyt vaikka isoäitinsä kunhan kirkko pysyy kasassa ja josta Luther kertoo: Kun minä ja maisteri Melanchthon juomme kellarissa olutta ja keskustelemme teologiasta, Jumalakin ihmettelee tätä oppineisuutta.
Lisään tuohon edelliseen, että esimerkiksi jo 1519 julkaistussa Galatalaiskirjeen selityksessä Lutherin ajatus ajoittain karkaa ja logiikka on hukassa. Tämä voi kuitenkin johtua siitä, että vaikka opiskelukaverit sanoivatkin Lutheria filosofiksi ja hänen opettajansa Usingen ja Trutwetter olivat ajan parhaimpia nominalisteja ja terministisen logiikan tuntijoita, Luther ei oikein koskaan kaiketi viitsinyt perehtyä filosofiseen ajatteluun kunnolla.
Tuosta myöhemmästä sekoamishypoteesini luonteesta lausuisin, että jos mies karkaa luostarista, menee naimisiin, pistää yhden maanosan mullinmallin ja tulee paavin kiroamaksi rikolliseksi, niin kyllä siinä keskari paikallaan onkin, jotta taitaa edetä elämässään rauhallisin askelein.
ihmisen tajunnassa alkoholi on luvallinen, oikein käytettynä vaaraton, asiaankuuluva huume verrattuna kaikkiin muihin.
tähän liittyy kyllä tiettyä farisealaisuutta sikäli, että jos katsotaan alkoholin aiheuttamia terveyshaittoja suhteessa niin sanottujen varsinaisten huumeiden toistaiseksi aiheuttamiin, niin kyllähän ne kansanterveydellisessä mielessä ovat kokonaan eri luokkaa.
toisin sanoen sen kemikaalin aiheuttamat haitat, jonka myynnin varaan valtio perustaa sentään kohtalaisen osan vuosibudjetistaan, ovat varsin suuret - mutta sen katsotaan ikään kuin kuuluvan tähän suomalaisen kansankodin kalustoon.
viinasta löytää kymmeniä tuhansia alastomia tarinoita jotka päättyvät rikoksiin, väkivaltaan, kuolemaan ja suuriin kärsimyksiin lähiympäristölle.
en ole kemiallisesti tai biologisesti tai empiirisesti millään tavoin asiantuntija, mutta minulla on sellainen käsitys, että kannabistuotteet eivät ainakaan olisi voimaakkaampia huumeita kuin alkoholi - että eron tuottaa sosiaalinen traditio ja yhteiskunnan kontrollipolitiikka.
minä olen periaatteessa sillä kannalla lain suhteen että yksilöllä on oikeus, silloin kun hän tajuaa tekojensa merkityksen eikä ole selvästi vaarallinen ympäristölleen, tehdä myös typeryyksiä - tai määritellä hyvänsä ja pahansa varsin pitkälle itse.
tähän saakka minä siis kannatan tätä länsimaista liberalistista yhteiskuntaa.
mutta sitten minä taas kyllä henkilökohtaisesti kritisoin sellaista moraali-ihannetta, jonka keskeinen ajatus on hyvän olon tuottaminen itselle. jos se on maailmankäsityksen sisältö, niin se on pirun individualistinen, naiivi ja johtaa hajoavaan systeemiin.
luther, joka rakasti tummaa bock-olutta joi siis hyvin teologisesti ( rabelaisin teksteissähän teologinen juominen tarkoittaa änkyräkänniä, siis varsinaista simasammiossa kylpemistä )
ehkä hän uskoi, että jumalalla on parempaakin tekemistä kuin vahtia hänen kirkkoryyppyjään, hautajaisryyppyjään, rukousryyppyjään, tuloryyppyjään ja lähtöryyppyjään.
lutherin kanssa hieman eri linjoilla oli laestadius, joka muistaakseni kutsui alkoholia vuotavaksi pirunpaskaksi.
alkoholin side kristinuskoon näkyy erityisesti katolisuudessa, jossa tunnetaan myös alkoholijuomien suojeluspyhimykset.
ja munkit ne vasta ovatkin jättäneet alkoholijuomiin jälkensä väkevöittäessään sherryä tai levittäessään tislaamisen taitoa eurooppaan tai röhnöttäessään pönäköinä ja joviaaleina yhden sun toisen pullon etiketissä.
mitenköhän mahtoi sujua psalminluenta niissä luostareissa, joissa päivään kuului seitsemän ateriaa viiden olutmitan kera...
tai siinä yhdessä burgundilaisessa veljeskunnassa, jossa päiväannokseksi tuli budjettileikausten jälkeen vain neljä litraa viiniä...
Kun huomaa, ettei alkoholi anna enää mielihyvää, vaikka aiheuttaakin yhä jonkinlaisen humalan, on syytä miettiä vakavasti, mitä järkeä sen käytössä on.
Mutta jo pelkän huumautumisen (ajan ja paikan kahleista irtautuminen: ekstaasi) perinne on pitkä ja merkillisellä tavalla ainakin ihmisen kulttuurievoluutioon kuuluva tarve.
Ekstaasin voi toki kokea monin tavoin - ilman tarkoitukseen sopivia aineitakin - konserteissa esimerkiksi.
Varsinkin yhteislaulu suuressa ryhmässä on tehokas tapa sulautua suurempaan kokonaisuuteen ja siten kokea irtautuminen subjektiivisuuden kahleista.
Kaikki joukkoliikkeet (kristinusko mukaalukien) ovat aina tajunneet ihmisiä yhdistävän huumauksen suuren merkityksen oppinsa vetovoiman kannalta.
Unto Monosen Satumaa-tangon sanoissa ihmisen kaipuu 'jonnekin päivästä pois' ja sen periaatteellinen mahdottomuus ilmenee erinomaisen hienolla tavalla (se muistuttaakin läheisesti monia virsiä):
'Oi, jospa kerran sinne satumaahan käydä vois, niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois, vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan. Vain aatoksin, mi kauas entää, sinne käydä saan.'
Näitä aatoksia sitten stimuloimme kukin omilla 'kärpässienicocktaileillamme'.
rauno: [...] näitä aatoksia sitten stimuloimme kukin omilla 'kärpässienicocktaileillamme' [...]
shamaanit ja muut loveenlankeajat ovat syöneet huumaavia sieniä jo vuosituhannet. kärpässienten käyttö on puhdasta kansanperinnettä.
shamaanit osasivat valmistaa sieniannoksensa oikein - perinne takasi taidon - mutta tämän päivän ekstaatikot päätyvät helposti pilvestä pilven päälle.
on siis vankasti varoitettava: älkää rynnätkö suinpäin metsään.
Meri
No just noin se kyllä varmaan meni. Jumalalla oli hänen vinkkelistään parempaakin tekemistä kuin seistä tiskin takana annostelemassa. Oluen ja viinin lisäksi myös tupakkaan liittyy tunnustuksellisuutta. Roomalaiskatoliset teologit polttavat savukkeita, reformoidut piippua ja luterilaiset sikaaria. Karl Barth on sanonut: teologissa asioissa pitää olla järki päässä ja kaikissa asioissa piippu suussa.
Petri kirjoitti
'Karl Barth on sanonut: teologissa asioissa pitää olla järki päässä ja kaikissa asioissa piippu suussa.'
Barth on Kemppisen teologi ;)
Kemppinenhän väitti myös joskus jossain päreessään lukeneensa Barthin dogmatiikan (kaikki 13 osaa vai? - ehheheh - sitä minä en kyllä usko edes Kemppisestä).
Kyseessä on täytynyt olla joko osa 1 tai lyhennetty painos besserwissereitä varten, jossa siinäkin riittäisi ihan tarpeeksi pureskeltavaa...
Kumma mies tuo Barth - pasifismin puolestapuhuja, joka vastusti natsismia.
Teologiansa on kuitenkin äärimmäisen partikularistista ja ekslusivistista kristomonismia: eli 'Peace (=Kristus) tai turpaan! ;)
Rane
Ks. Karl Barth, Dogmatics in Outline, Harper Torchbooks 1959, 155 sivua.
Valkoista valasta ei ole lukenut kuin Lauri Haikola, joka luki sen kolme kertaa ja totesi, että ei tämä kauhean hyvä ole. Huovinen, Eero, sittemmin piispa, luki sitä myös. Ks. Ei on kyllä. Karl Barthin filosofis-teologinen lähtökohta, Kirjapaja 1999. Vanhempaa suomalaista tutkimusta edustaa K. V. L. Jalkanen, Karl Barthin käsitys teologian tehtävästä 1 1909-1924, Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja, Helsinki 1947. Jalkanen kaiketi tunsi Barthin ja muistaakseni hänen hieno kirjoituksensa tästä sisältyy Lennart Pinomaan toimittamaan teokseen Teologia etsii suuntaa.
Petri
'Ks. Karl Barth, Dogmatics in Outline, Harper Torchbooks 1959, 155 sivua.'
Hmm. Pitäisköhän tilata amazon uk.sta? Halpa. Postimaksut taitaa tehdä enemmän kuin itse kirja. (Tätähän löytyy monia eri laitoksia)
http://www.amazon.co.uk/Dogmatics-Outline-Karl-Barth/dp/0334003377/ref=sr_1_2?ie=UTF8&s=gateway&qid=1202037565&sr=8-2
(Sisältää pitkän ja osittain selventävän kommentin kirjasta)
Alkaa tosin olla äite-vainaan perintörahat jo finito, ja siten köyhyys aina ja lopullisesti vieraanamme (terveisiä vaan ripsalle), mutta kyllä on kirjojakin tullut ostettua melkoinen määrä - eikä ne ole yleensä halpoja.
Väitän, että mulla on Nietzsche-tutkimuksia ja -artikkelikokoelmia pariakin väitöskirjaa varten - kymmenittäin...
Olen etsinyt viime aikoina etenkin Nietzscheä ja uskontoa käsittelevää aineistoa.
Haikolasta puheen ollen. Tämä teksti on Haikolan esitelmästä Hämäläisen osakunnan joissain kekkereissä muistini mukaan 60-luvulta:
"Marx oli käsittääkseni ihmiskunnan toiseksi radikaalein henkilö. Ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen radikaali oli hänen verisukulaisensa Jeesus Nasaretilainen, jonka mukaan ei vain köyhät ja sorretut vaan kaikki pitää pelastaa. Tämä oli maailmanlaaja ohjelma ja ehdoton, se ei tunne mitään poikkeuksia."
Samassa esitelmässä minua on tähän asti miellyttänyt Haikolan muotoilu, että sukupuolielämä on yksi parhaimpia ihmisen "huvittelumuotoja".
don jusa
Suurin piirtein, ei ihan, mutta saat kyllä pisteen asian huomaamisesta. Olen alkuperäisen tekstin joskus painattanut Turinaan.
Lähetä kommentti