maanantai 11. helmikuuta 2008

Samaa sukupuolta olevien siunaamisesta

Olen menossa huomenna erääseen tilaisuuteen, jossa käsitellään kirkon seksuaalietiikkaa koskevia taustaselvityksiä.

Lampsin tuossa puolitoista tuntia puudeleineni ja pyörittelin päätä: ilman näiden kysymysten käsittelemistäkin olisin kyllä elämästä selvinnyt.

Mutta ei.

Joku nyt siten jostakin keksi työntää asiat agendalle, ja siellä ovat ja pysyvät, tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän keskeisinä, ainakin otsikoita synnyttäen – mikä herättää epäilyksiäni vahvimmin sen suhteen, ovatko nämä asiat kovinkaan tärkeitä.

Niiden ihmisten osalta, joita ne koskevat, ne ovat tärkeitä. Tämän mieleen juolahtaminen vähintäänkin asettaa sordinon omien mietteiden muokkaamiselle.

Avioliitto, ihmissuhde, vihkiminen ja siunaaminen ovat kaikki monisyisiä käsitteitä. Avioliitto on instituutio, joka kirkosta riippuen on enemmän tai vähemmän jumalallinen tai yhteiskunnallinen. Roomalaiskatolinen kanta on selvä. Avioliitossa syntyy Jumalan oma side ihmisten välille ja tästä syystä avioliitto on sakramentti eli jumalallinen salaisuus. Joka eroaa ja solmii uuden avioliiton entisen aviopuolisonsa eläessä, pysyy kirkon jäsenenä, mutta hänelle ei jaeta ehtoollista. Kaikkea ei voi saada, vaan valinnat merkitsevät aitoja menetyksiä, opettaa roomalaiskatolinen kirkko.
Protestanttinen perinne on epäselvempi. Avioliitto on kyllä Jumalan asettama, mutta Hän on asettanut sen luonnolliseen elämänjärjestykseen siten, että avioliitto on ensisijaisesti yhteiskunnallinen instituutio. Kirkollisessa vihkimisessä pappi käyttää myös yhteiskunnallista virkavaltaa julistaessaan henkilöt aviopuolisoiksi ja siunaa sekä yhteiskunnallisen instituution että tässä instituutiossa elävät ihmiset.

Voisi ehkä sanoa, että jonkinlaisesta vihkimisen ja siunaamisen välillä vallitsevasta käsitteellisestä hämärästä huolimatta avioliittoon vihittäessä protestanttisessa perinteessä siunataan sekä yhteiskunnallinen instituutio että siinä elävät ihmiset ja näiden välinen ”luonnollinen” suhde siten, että sekä instituutioon että suhteeseen ajatellaan liittyvän uskonnollista väritystä.

Kaikki vanhat kirkot pitävät avioliittoa miehen ja naisen välisenä sidoksena, jonka keskeinen tarkoitus on lasten saaminen ja perhe-elämä. Tämä on yksinkertaisimmillaan se, mitä voi sanoa kristilliseksi käsitykseksi avioliitosta.

Yhteiskunta ei pidä samaa sukupuolta olevien henkilöiden rekisteröityä parisuhdetta avioliittona. Siihen ei liity ns. siviilivihkimystä. Rekisteröity parisuhde on juridinen pakti, joka järjestää samaa sukupuolta olevien elämän lain edessä samanlaiseksi kuin avioliitossa elävien suhteen. Rekisteröity parisuhde ei oikeastaan ota kantaa sen rekisteröityjen keskinäiseen rakkaus- ja sukupuolisuhteeseen vaan sen sijaan tämän suhteen suhteeseen lakiin. Vaikka se rinnastetaankin avioliittoon, se on selvästi instituutiona keveämpi ja hämärämpi kuin avioliitto.

En aivan ymmärrä, mitä tarkoittaisi samaa sukupuolta olevien siunaaminen. Siunattaisiinko tässä rekisteröity parisuhde instituutiona (jonka Jumala on yhteiskuntaan luomisjärjestyksessä asettanut)? Tämä tuntuisi kummalliselta, koska se on instituutiona jotenkin ”keveä”. Vai siunattaisiinko jonkinlainen instituutiosta erillinen ihmissuhde? Mutta miten tällainen eroaisi jonkinlaisesta ystävien siunaamisesta. Vai ajatteleeko joku todellakin niin, että juuri ja ainoastaan samaa sukupuolta oleva sukupuolinen suhde tulisi siunata? Hohhoijaa.

En kannata ainakaan rekisteröidyn parisuhteen siunaamista erityisenä kirkollisena toimituksena. Tämä ei tarkoita sitä, että mielessäni ei heräisi hyviä toivotuksia saman sukupuolen edustajan kanssa eläville ihmisille. Jos sellainen pariskunta pyytäisi minua toivottamaan heille Jumalan siunausta, toivottaisin sitä – ilman sarvia ja hampaita. Yllä mainitusta käsitteellisestä sekamelskasta johtuen en vain onnistu löytämään perusteita erityiselle kirkolliselle toimitukselle.

Sen sijaan kodin siunaaminen tulee tulkintani mukaan toimittaa kirkon jäsenenä olevan yksinkin elävän ihmisen osalta. Jos kodissa elää kaksi miestä tai kaksi naista, tulkintani mukaan heidän kotinsa voidaan siunata. Parisuhteen rekisteröiminen on mielestäni riittävä vinkki siitä, että kodilla on pysyvä luonne. Avoparin osalta ajattelen toisin, koska heillä ei ole estettä avioliittoon, jonka myötä heidän kotinsa syntyy. Vain jokin hyvin erikoinen vanhuudessa perintö- tms. muodostettu avoliitto voisi ehkä muodostaa poikkeuksen.

En myöskään pidä rekisteröityä parisuhdetta riittävänä perusteena pappisvihkimyksen eväämiseksi. Mistä kukaan tietää, mitä tässä suhteessa tapahtuu ja missä merkityksessä sen piirissä vietetty elämä olisi sellaista, joka on pappisviran kannalta ongelmallista?

Koko pakka voi muuttua, mikäli Suomen lainsäädäntöön tuotetaan tulevaisuudessa sukupuolettoman avioliiton näkemys. Jos tähän mennään, protestanttinen kirkko joutuu jälleen kerran selvittämään sitä, missä merkityksessä avioliitto todellakin on yhteiskunnallinen ja missä merkityksessä hengellinen kysymys. Katolisille kirkoille tämä ei ole ongelma, koska avioliitto on sakramentti. Niiden piirissä ei ole mahdollisuutta ryhtyä vihkimään sukupuolettomaan avioliittoon.

Asiaa monimutkaistaa se, että kristitty henkilö voi kokea suhteensa samaa sukupuolta olevaan kristittyyn siunaukseksi ja Jumalan lahjaksi. Hänellä voi olla yhtä aito tarve suhteensa yhteisölliseen siunaamiseen kuin heteropareillakin. Eikö sitoutuminen, elämän jakaminen jne. ole juuri niitä asioita, joita kirkko suosittaa jäsenilleen ja joita sen tulisi siunata, voidaan perustellusti kysyä.

Tämän tyyppiset näkemykset kyseenalaistavat edellä ilmaisemani kielteisen kannan samaa sukupuolta olevien siunaamiseen erityisenä kirkollisena toimituksena. Mielestäni ne eivät kuitenkaan kyseenalaista perusteita, jotka ovat kantani tukena.

Myönnän, että kantani on tämän hetkinen. Myönnän, että asia saattaa olla anomalinen. Ei esimerkiksi vallitse selvää käsitystä siitä, mistä homoseksuaalisuudessa on kyse. Myös epäluonnollisen ja luonnollisen käsitteet ovat niin vaikeaselkoisia, että ne tuottavat keskusteluun vain lisäongelmia.

Etiikastakaan ei ole oikein apua. Se sanoo, että erilaisuus tulee hyväksyä ja ihmisiä ei saa vainota. Nämä ovat tärkeitä lähtökohtia, mutta ei niillä kovin pitkälle asian ratkaisemiseksi edetä. Erityisesti kantilainen perinne taas sanoo, että jos et tiedä varmasti, mitä ajattelisit jostakin asiasta, tee niin kuin muut.

Ehkäpä huomenna valaistun.

19 kommenttia:

Rauno Rasanen kirjoitti...

Pohdinnoistasi voi veistellä vaikka koko päreellisen lastuja.

Koskapa luterilainen kirkko on niin moterni, se päätyy ilman muuta sukupuolettoman avioliiton siunaamiseen.

Tällöin se voi tavallaan lähentyä ortodoksisen kirkon performaatioperinnettä, jossa pyhitetään muun muassa vesiä, ilmoja, maita, koneita, viinikellareita, koteja, instituutioita, traditioita sun muita materiaalisia ja immateriaalisia mutta ei-ihmismäisiä objekteja.

Luterilainen pappi voi nimittäin sukupuolettoman avioliiton käsitteen perusteella siunata vaikkapa kahden kiven välisen parisuhteen.
Sympaattista ja kristillistä...

Ajattelin tässä myös hieman kontrafaktuaalisesti - jumalaton ortodoksi vaikka olen - ja vakaumuksellisesti! - että jos minä olisin luterilainen ja hankkisin kissan (idean tähän esimerkkiin olen saanut ripsalta), niin tokihan pappi siunaisi minun ja kissan välisen parisuhteen, koska se kissa on minulle hyvin paljon lämpimämpi ja läheisempi kuin yksikään ihminen.

Sitäpaitsi koen aivan jumalattomaksi elää kissan kanssa ilman siunausta, sillä kissa on minulle pyhä olento.
Saan sellaisesta elämisestä hengenahdistusta ja syyllisyydentunteita, vaikka en allerginen olekaan.

Joten hyväksy vaan homojenkin parisuhteen siunaaminen, vaikka ne ihmisiä ovatkin.

*
Tämä on kirjoitettu ihan selvin päin. Eikä ole mitään kansanratiolätinää vaan totisinta totta.

Soli kirjoitti...

Olipa hienoa lukea kerrankin täysin kirkkaasti läpiajateltu näkökanta tästä siunaamiskysymyksestä, jota tongitaan ja käännellään jo ties monettako vuotta. Soisin että kaikki tahot, joille ajatus on vielä mutkalla, lukisivat mietelmäsi. Mutta sitten kun pitäisi vielä kirkon kai päättääkin jotain.

What would Jesus do?
(Anteeksi hetkellinen amerikkalaisuuteni)

a-kh kirjoitti...

Jumalan siunausta vain siihen erääseen tilaisuuteen, ja sitähän on luvassa sinne, missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään. Jokin olomuoto kolmiyhteistä Jumalaa tulee olemaan läsnä. Tavallisesti sitä nimitetään Pyhäksi Hengeksi, ja jos niin on, niin silloin on Herran palvelijoiden turha miettiä, mitä sanoisivat, sillä Henki kertoo, mitä pitää puhua.

Muuan Christian Schreiber, alun perin katolilaisuuteen kastettu, oli sitä mieltä, että koska Jumala saattoi kirkastaa saman asian eri tavalla eri ihmisille, ei hän voinut väittää olevansa oikeassa omissa raamatuntulkinnoissaan. Hän oli nuoruutensa etsintävaiheessa tullut kastetuksi moneen kertaan, koska eri kirkkokunnat ja uskonsuunnat olivat väittäneet, että juuri heidän Jumalansa on oikeassa. Johdettuaan pitkän rupeaman orpokoteja Afrikassa hän päätti käyttää loppuelämänsä kristittyjen ykseyden puolesta puhumiseen.

Olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavoin kirkastuneita ihmisiä tulit huomenna tavanneeksi.

jarvelainen kirjoitti...

Rane
Heh. Mutta entäpä sitten ne, jotka sukupuolettoman avioliiton tullessa hyväksytyksi toteaisivat, etteivät hyväksy nykyistä so. sukupuoletonta avioliittonäkemystä? Tulisiko heidän erota?

jarvelainen kirjoitti...

Soli
Hyvä jos tuntui selvältä, sillä asiaan liittyvät käsitteet ja niiden suhteet ovat kovin hämäriä.

jarvelainen kirjoitti...

A-K.H
Ihan kunnon pappeja ne taitavat kaikki olla. Olen kovasti ylpeätä poikaa kun pääsen entisenä teologina vielä sellaisiinkin porukoihin.

Anonyymi kirjoitti...

petri

samaa mieltä solin kanssa, laadukasta pinnistelyä aiheesta!

luin kirjoituksesi huolella. onhan minulla tässä asiassa oma biseksuaalinen, ei-siunattu lehmäni ojassa.

"jos tuijottaa yhteen pisteeseen, haksahtaa helposti. kavahda pistettä!" näin sanoi mika sipura joskus ihan toisen asian yhteydessä, mutta kyllä tuo viisaus sopii hyvin tähän to bless or not to bless -ongelmaankin.

kirkon homovastaisuus on kurja asia erityisesti niille, joilla on uskoa kristinuskon jumalaan, mutta ei välttämättä tämän uskonnon opinkappaleiden yksityiskohtiin.

minulle on hyvinkin tärkeää, että minä päätän itseäni koskevasta seksuaalisuudesta, ja että ympäröivän maailman vaikutuksen siihen on oltava minimaalinen. ihmisten ongelma on siinä, että he ulkoistavat itseään koskevan päätöksenteon, sekä vastuun että päätösvallan, ympäristölleen.

tarkoitan tässä tapauksessa sitä, että minä ja vain minä päätän, miten seksuaalisuuteni toteutuu.

jos suostun heteroiden, homojen, pykälien tai pappien määriteltäväksi, luovutan tosiasiallisesti omaa tilaani koskevan päätösvallan heille. lakkaan olemasta oma itseni.

rakastaessani toista ihmistä tuota rakastamista ei ratkaise sukupuoli. varsinainen syy ja täräys on aina persoona ja kemia.

sen luonnetta taas ei selvitetä tutkimalla pelkästään seksuaalisia preferenssejä tai ortodoksista seksuaalisuutta.

jokaisella on totuutensa. itse käytän termiä 'sosiaalinen totuus'. sosiaalinen totuus merkitsee minulle esimerkiksi sitä, että transsukupuolista kohdellaan hänen haluamansa sosiaalisen roolin mukaan, oli housuissa pipari tai piparjuuri.

se tarkoittaa myös sitä, että jos maiju kertoo olevansa horoskoopissa juureva, maanläheinen kauris, minä uskon sen, vaikka en uskokaan sitä.

siis jos tarina sinänsä ei vahingoita ketään, kohtelen tarinaa totuutena, vaikka en uskoisi sitä.

saatan pitää maijun lausuntoa hölmönä lausuntona, mutta en käsittele sitä sellaisena, vaan hyväksyn sen maijun todellisuuden kuvauksena, vaikka sinänsä en käytä sitä mallintamaan omaa todellisuuskuvaani.

olen kyllä hirveän skeptinen koko avioliittoinstituution suhteen; inhimillisesti ottaen olisi luultavasti parempi olla ylläpitämättä minkäänlaisia virallistettuja tai siunattuja liittoja, jotka kumminkin vain syövät kaikkien siinä elävien elinvoimaa ja inhimillisyyden energiaa.

mutta kun yksinäisyys nyt vaan on helpompi kestää toisen ihmisen kanssa, niin toivoisin, että kirkon siunausprosentti
kohenisi tässä suomalaisluterilaisessa vilussa.

rakkaus on rakkautta, eikä sitä voida vangita yhteen seksuaaliseen suuntaan. se on kaikille vapaata, ilmaista. kysymys on vain siitä, miten voimme sitä syventää.

petri: "erityisesti kantilainen perinne taas sanoo, että jos et tiedä varmasti, mitä ajattelisit jostakin asiasta, tee niin kuin muut"

tässä asiassa minä kyllä sijoitan pelimarkkani hegeliin, joka sanoi että kahdesta vaihtoehdosta on valittava se kolmas.

Rauno Rasanen kirjoitti...

'Mutta entäpä sitten ne, jotka sukupuolettoman avioliiton tullessa hyväksytyksi toteaisivat, etteivät hyväksy nykyistä so. sukupuoletonta avioliittonäkemystä? Tulisiko heidän erota?'

Heidän tulee mennä sukupuolenpoistoleikkaukseen...loppuu valituksen aihe.

Maailma muuttuu - ja luterilainen kirkko näyttää suuntaa.

Lopputulos tosin vaikuttaisi sellaiselta, että koko parisuhde- ja perheinstituutio muuttuu lopulta niin merkilliseksi, että ihka oikeat heteroparit ja ydinperhe: isä, äiti, lapsi(a) olisi pikemminkin poikkeus kuin sääntö.

Kaiken muun hämmennyksen ohella sakramentit taikauskona ja pelagiolaisuutta implikoivina performaatioina hylännyt reformaatio/luterilaisuus (ks. PS.) ajautuu formaaliseen, menetelmäoikeudelliseen kasuistiikkaan: jokainen tapaus käsitellään erikseen ja ainutlaatisena kuin lakituvassa, jokainen ratkaisu on kuin käräjäpäätös, joka ei perustu mihinkään perinteiseen kristilliseen käytäntöön vaan, jossa vedotaan pelkästään ennakkotapauksiin - ja niidenkin esimerkkiä pragmaattisen tapauskohtaisesti soveltaen.

PS.
Luterilaisuus tekee 'monergistisen' virhepäätelmän ja samaistaa synergismin ja pelagiolaisuuden.

Minä sen sijaan väitän provosoivasti, että äärimmäinen monergismi väistämättä skismatisoi, hajottaa tai ainakin banalisoi kirkon laitoksena ja instituutiona.

Kristillinen kirkko on olemukseltaan ja funktioltaan pyhä eli sakramentaalinen = synergistinen 'armotehdas'; - muussa tapauksessa siitä tulee joko kirkkovirasto ja/tai mikä tahansa 'hiljentymis- ja palvontakiinteistö' - 'pyhä kivi', johon vaikkapa 'siunatut' koirat ja kissat voivat kusta ohimennessään.

Rauno Rasanen kirjoitti...

meri

Sinulla tuskin on mitään ongelmaa tässä asiassa - ei teoreettisesti tai käytännöllisesti.

Usko ei ole sinulle ongelma millään muotoa, kuten ei yleensäkään jälkimodernismin nihilistisille tekstualisteille (kuulun heihin itsekin, mutta EN koko sydämestäni totta vieköön!).

Voit elää elämääsi ihan kuten haluat, vaikka kirkon oppi muuttuisi buddhalaiseksi - mitä monet karman lakiin hurahtaneet huuhaat varmaankin kovin haluaisivat.

Ja hyvä niin. Tämä on vapaa maa. Ongelma ei näyttäisi olevan niinkään 'tilastoidun' kristikansan kuin luterilaisen kirkon teologien.

Sitäpaitsi kuka tahansa voi erota kirkosta nykyään pelkästään hiirtä klikkailemalla, joten se siitä.

No problem?

No - eivät henkiset, moraaliset ja hengelliset asiat nyt sentään ihan näin ongelmattomia ole, mutta kunhan kärjistin.

Tämän kommentin loppuun on syytä piirtää aika helkutin iso kysmysmerkki - tai kaksikin ??

Rauno Rasanen kirjoitti...

Petri

Jäi vielä pohtimatta, miten kirkko siunaa (yhden) 'jakomielitautisen' ihmisen 'parisuhteen'.

Entä miten se siunaa kahden 'jakomielitautisen parisuhteen'.
Tarvitaanko silloin tuplasiunaus..?

Todellinen haaste tulevat kuitenkin olemaan monipersoonat. Heidän siunaamisessaan tarvitaan jo kunnon taskulaskinta.

Rauno Rasanen kirjoitti...

meri

"jos tuijottaa yhteen pisteeseen, haksahtaa helposti. kavahda pistettä!" näin sanoi mika sipura joskus ihan toisen asian yhteydessä, mutta kyllä tuo viisaus sopii hyvin tähän to bless or not to bless -ongelmaankin.'

Olen eri mieltä. Maailmassa ei ole kovin paljon todella tärkeitä asioita.
Kun koluaa satojen eri pisteiden verkostossa saattaa olenainen ('piste') jäädä jopa näkemättä/oivaltamatta.

On opittava löytämään 'oikea' piste, ja kun sen on löytänyt, sitä pitää tuijottaa/ajatella intensiivisesti ja enemmän kuin mitään muuta ikinä.

Kirjoitan tämän taas lähinnä kriittisessä sävellajissa, koska tuo esittämäsi sellaisenaan ihan toimiva retorinen slogan johdattaa merkillisiin assosiaatioihin, joita minun on vaikea yhdistää Petrin päreen problematiikkaan.

Mutta se siitä. Tulipahan sanottua, koska en malta pitää turpaani kiinni silloin, kun se ehkä olisi asiallista ja kohteliasta.

Anonyymi kirjoitti...

rauno: [...] vaikka kirkon oppi muuttuisi buddhalaiseksi - mitä monet karman lakiin hurahtaneet huuhaat varmaankin kovin haluaisivat [...]

vaikka koulutukseni on ollut puhtaasti uskonnoton, suvussani on paljon teosofeja ja jonkin verran zen-buddhisteja.

tämä on ruokkinut älyllistä uteliaisuuttani, josta ei kuitenkaan syntynyt mitään konkreettista ennen kuin näin filmin tiibetiläisistä lamoista, jotka olivat joutuneet pakenemaan kiinalaisten maahantunkeutumista ja asuivat pakolaisina himalajan eteläpuolella.

kokemani muutos ei ole seurausta buddhalaisuutta koskevan älyllisen, opillisen tai filosofisen tiedon lisääntymisestä, vaan aluksi pelkästään tietyn ihmisen tapaamisesta. yksi asia johti toiseen, ja kahden tiibetiin suuntautuneen matkan jälkeen tajusin, että tahdon tutkia tätä buddhalaista metafyysistä systeemiä lähemmin.

se on antanut minulle mielen tieteen, kontemplatiivisen tieteen. tämä puolestaan antaa minulle keinot, joilla voin taata itselleni ainakin murusen sisäistä rauhaa.

huolesi siitä, että kirkon oppi muuttuisi buddhalaiseksi, on turha. uskontojen joukkoon buddhismia ei huolita, koska se on ateistinen filosofia.

sinä et ehkä halua myöntää buddhalaisuudelle kansalaisoikeuksia. so be it.

Rauno Rasanen kirjoitti...

meri

'sinä et ehkä halua myöntää buddhalaisuudelle kansalaisoikeuksia. so be it.'

Ei asia noin ole.

Hyväksyn periaatteessa kaikki uskonnot, joskin eräitä miltei halveksun (USA:n fundamentalis-evankeliset lahkot, kreationistit), eräitä ehkä jopa hieman pelkään samalla kun koen niitä kohtaan vastenmielisyyttä (islam), mutta buddhalaisuutta pidän sen rauhanomaisuuden ja perusoppien vuoksi arvossa, vaikka joku karman laki ei olekaan minulle kuin pelkkää sielunvaellustyyppistä huuhaata.

Mutta onhan karma tietysti relevantti uskomusjärjestelmän osa siinä missä kristillisen opin 'käsittämättömyydetkin' omassa järjestelmässään.

Buddhalaisuudessa tosin vierastan jossain määrin sen ääripessimismiä elämän suhteen.
Onko näiltä ihmisiltä kielletty itsemurha? Sillähän tuo kärsimys olisi ratkaistu silmanräpäyksessä. No - itsemurhasta seuraa 'hankaluuksia' karman lain mukaan.

Synnyt siaksi seuraavassa elämässäsi tai jotain vastaavaa hömppää...mutta okei - onhan siinä tietty eettinen kannustin, että on elettävä loppuun saakka buddhalaisen periaatteen hyveiden mukaisesti. Itsekuria...

Euroopan ensimmäinen buddhistityyppinen filosofi ja buddhalaisuutta (sekä hindulaisuutta) propagoinut Schopenhauer kielsi itsarin ehdottomasti egoismin (tahdon) äärimmäisenä ilmentymänä.

Toki minua usein viehättää pessimismi, mutta ehkä myös Nietzsche on ollut siihen tautiin ankara 'vastamyrkky' - hänen käsittämättömän sitkeä taistelunsa fysiologista tuskaansa ja hulluksi tulemistaan vastaan.

Nietzsche on merkillinen sekoitus pessimismiä ja optimismia.

Hänen asenteensa lähtöhta oli jo Tragedian synnyn teesissä: alkuperäisen tragedianäytelmän - siis hirveimmän moraalisen ja fyysisen kärsimyksen, äärimmäisen pessimismin tragediassa kohdanneet kreikkalaiset olivat lopultakin optimisteja sekä elämään positiivisesti asennoituvia, kun taas Euripideen, Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen ajan 'mielettömän' järkevä optimismi (dialektiikka) oli rappeutuvan, jo mailleen menevän kulttuurin ja siten pessimistisen asenteen peittävä 'naamio'.

Väite on ongelmallinen, mutta osuu mielestäni olennaisilta osiltaan psykologisesti maaliin.

Nyt on minun parempi lopettaa tai nukahdan tämän monitorin ääreen. Toivottavasti ei jäänyt kovin paljon kirjoitusvirheitä.

Ja Petrille tsemppiä tuon varsin kinkkisen siunaamisongelman selvittämisessä.

Hyvää (aamu-)yötä.

dudivie kirjoitti...

no joo rauno..hyvä hyvä
tunnen yhden syvästi uskonnollisen miesparin ja heitä on maailmassa muitakin
olisi hirveän raakaa jättää tuo uskova pari vain (joidenkin kysymysmerkkiesi ulkopuolelle. hyvää onnea pähkäilyillenne (yhteis)tuunin

dudivie kirjoitti...

eikähän uskonnollisen tunteen syvyyttä kannattaisi laumassa mitata..

anteeksi sanafahvistus fckyu

Anonyymi kirjoitti...

rauno

kiitos rauhallisen selektiivisestä vastauksestasi.

jotta en käyttäisi tätä petriltä saamaani palstatilkkua omiin agiteerauksiini, kuittaan hyvät kommenttisi parilla lauseella:

nietzsche ja freud olivat yhtä mieltä siitä, että hyvään elämään kuuluu kyky rakastaa kohtaloaa.

kärsimys alkaa siitä kun kiroaa kohtalonsa, haluaa mahdollisuuksiaan enemmän ja olettaa kurjuuden loppuvan vasta, kun noita kohtalon parametreja saadaan sorvattua otollisempaan suuntaan.

no way, sanoisi tähän freudin ja nietzschen lisäksi myös buddha.

elämä on tässä, se on juuri sitä, miten elät. korjaamme sen sadon, jonka olemme kylväneet.

istuttamamme siemenet versovat joko kukiksi tai myrkkykatkoiksi.

tämän voisi kärjistää huippuunsa vaikka näin: uskonto ei ole ihmiselle välttämätön, mutta ilman rakkautta ja myötätuntoa kukaan ei tule toimeen.

Rauno Rasanen kirjoitti...

meri

OK. Suunnilleen noin minäkin ajattelen, vaikka korostankin hieman enemmän uskonnon institutionaalista merkitystä moraalin = rakkauden ja myötätunnon 'ylläpitämisen/e(oi)konomian' kannalta.

Mutta tämä on niin iso kysmys, että siihen pitää keskittyä oikein kunnolla joskus myöhemmin.

Perusepäilykseni kuitenkin on, etteivät ihmiset pysty kokemaan syvää myötätuntoa ja luottamusta toisiinsa maailmassa, jonka 'kirkkona' toimii Pyhä Pörssi eli 'Saatanan vedonlyöntikasino'.

Tämänkään vuoksi en tiedä pelastusopillisesti mitään niin perverssiä ja oman predestinaatio-dogmatiikkansa vuoksi tekopyhyyteen ja valheeseen ajautunutta kristillistä uskomusjärjestelmää kuin kalvinismi.

*
Paatokseltaan hyvin antistoalaisen Nietzschen stoalaisessa päättelyketjussa: ikuinen paluu = amor fati (siis kohtalon rakastaminen) = Ole kova! (itseäsi eli heikkouksiasi kohtaan) voidaan ilman muuta nähdä sukulaisuutta buddhalaisuuden kanssa.

Rauno Rasanen kirjoitti...

meri

Tarkennus.

Tietenkään Nietzschen ajattelu ei ollut buddhalaista kuten Schopenhauerilla - päinvastoin.

Nietzsche halusi sanoa elämälle kyllä - olla kaiken kaikkiaan vain ja-sagender - myöntäjä.

Tämä ei ole buddhalaisen, juutalaiskristillinen tai platonistisen elämänkieltäjän puhetta, jonka mukaan elämä on pelkkää kärsimystä ja siksi jotain vähempi- ja alempiarvoista nirvanaan, tuonpuoleiseen pelastukseen tai rationaaliseen kontemplaatioon verrattuna.

Unknown kirjoitti...

"Rekisteröity parisuhde ei oikeastaan ota kantaa sen rekisteröityjen keskinäiseen rakkaus- ja sukupuolisuhteeseen"

Ottaako kirkollinen vihkimys sitten kantaa vihittävien keskinäiseen sukupuolisuhteeseen? En tietääkseni ole ollut häissä joissa sitä olisi kommentoitu kirkon taholta... Kaikissa parisuhteissa lienee pohjimmiltaan kyse molemminpuolisesta kiintymyksestä ja rakkaudesta, johon sisältyy myös seksuaalisia elementtejä. Miksi kirkon tulisi perehtyä aiheeseen sen yksityiskohtaisemmin?

"Vaikka se rinnastetaankin avioliittoon, se on selvästi instituutiona keveämpi ja hämärämpi kuin avioliitto."

En valitettavasti ymmärrä kommenttia. Millä tavalla "keveämpi"? Papin aamenko tekee avioliitosta "painavamman" ja kaikin puolin uskottavamman kuin rekisteröity parisuhde? Vai onko se vaan vuosisatojen perinne mikä avioliitossa painaa? Entä millä tavalla rekisteröity suhde olisi "hämärämpi" kuin avioliitto? Minä kun luulin että rek. suhteessa on (kirkollista osuutta lukuunottamatta tietenkin) samat oikeudet, velvollisuudet ja muut. Mutta ne ovatkin kai sitten "kevytversioita" joita ei tarvitse ottaa tosissaan eikä kunnioittaa? Tuollainen kommentti antaa valitettavasti sen kuvan, että toisten parisuhdetta yritetään tietoisesti vähätellä.

"Siunattaisiinko tässä rekisteröity parisuhde instituutiona (jonka Jumala on yhteiskuntaan luomisjärjestyksessä asettanut)? Tämä tuntuisi kummalliselta, koska se on instituutiona jotenkin "keveä"."

Edelleen tuo mystinen "keveys". Tarkoitatko "nuori"? Vai olisiko niin, että kyseenalaistamalla kristittyjen homoseksuaalien oikeuden saada suhteelleen siunaus, kirjoittaja nimenomaan pyrkii mieltämään/ylläpitämään rekisteröidyn suhteen kevyempänä ja vähäpätöisempänä kuin avioliitto?

"Ei esimerkiksi vallitse selvää käsitystä siitä, mistä homoseksuaalisuudessa on kyse."

Homoseksuaalisuutta on kyllä tutkittu jo pitkään. Siinä lienee kyse yksinkertaisesti siitä, että aikuisen henkilön romanttinen ja eroottinen rakkaus kohdistuu samaa sukupuolta edustavaan henkilöön. Olisi kiinnostavaa tietää osa-alueesta tarvittaisiin lisätietoja...?