Hurskaasta halusta

Halu ja uskomus ovat tahdon raaka-ainetta

Haluja on nälkä, jano, seksuaalinen halu ja muut vastaavat perustarpeet. Ne ovat bensaa suonissa, jotka yhtyneenä siihen, mitä uskomme, muuttuvat ihmisen ytimeksi, joka on tahto.

Kun halut ja uskomukset ovat intensiivisimmillään, ne muodostavat tahdon sen osan, jota kutsutaan metaforisesti sydämeksi.

Sydän on tunteiden kokonaisuus. Tunteita ovat ilo, suru, pelko ja toivo ja niiden miljoonasade eli toisin sanoen tunteiden muunnelmat.

Halu ja uskomus muuttuvat tahdoksi ja tunteeksi seuraavalla tavalla.

Kun haluan jotakin, uskon haluamastani, että se on haluttavaa. Uskomus antaa halulle suunnan ja sisällön, muutoin halu jää sisäerityksen litkuksi.

O. Harvey Greenin idea on vähintäänkin kätsä:

A uskoo varmasti että p ja A haluaa että p on ilo
A uskoo varmasti että p ja A haluaa että ei-p on suru
A uskoo epävarmasti että p ja A haluaa että p on toivo
A uskoo epävarmasti että p ja A haluaa että ei-p on pelko

Antiikin kristillisissä kouluissa Aleksandriassa esitettiin, että kun edellä mainitut tunteet suuntautuvat maallisiin ja vaihteleviin kohteisiin, ne ovat kaikki haitallisia. Viisaan ihmisen on tavoitettava apatia eli oltavat haluista ja uskomuksista vapaa, jotta hän avautuisi yliluonnollisille hyville tunteille.

Ne hän saavuttaa laulamalla laulujen laulun kaikki kuusi laulua. Niitä laulamalla hän saapuu morsiushuoneeseen, jossa sielu suutelee ylkää. Yljän suudelma edellyttää sekä uudet aistit että uuden hengellisen tietoisuuden osan, uuden palan päässä, joka on yliluonnollinen. Yliluonnollisen mielen osan ja siihen liittyvät hengelliset aistit omistava hengellinen ihminen juopuu mystisestä kokemuksesta, ja sitä ei voi kuvata luonnollisella kielellä kuin allegorisesti. Onko tämä yksityistä kieltä, voisi joku hyväkäs kysyä.

Halu (eros) lakkaa tässä mallissa kahdesti. Ensin vaelluksen alkuvaiheessa, kun henkilö pääsee orjallisesta pelosta (timor servilis) lapsen kuuliaisuuteen (timor filialis) luonnollisista tunteista tyhjentyneenä (apatia). Toisen kerran se tyhjentyy morsiuskammarissa, kun yljä saapuu. Eros muuttuu agapeeksi, silkaksi antamiseksi ja ylitsepursuamiseksi.

Kappadokiassa ajateltiin toisiin. Ensinnäkin uudet tunteet ovat luonnollisia tunteita, jotka on vain ”kastettu” Sanalla. Lisäksi kaipuu on ikuista. Ikuisuudessa tapahtuu jatkuva kasvu, jossa Jumalaan kohdistuva ikävä syvenee ja monipuolistuu Jumalan ehtymättömyyden näkemisestä.

Augustinus sai näistä malleista vaikutteita, mutta hän yhtyi siihen antiikissa yleiseen näkemykseen, jonka mukaan näkemys apatiasta on epäinhimillinen. Hänen mukaansa ilo, suru, toivo ja pelko, joita kristityillä on, ovat luonnollisia tunteita, jotka ovat suuntautuneet oikeaan kohteeseen. Kun rakkaus toteutuu, hurskas iloitsee, kun se on uhattu, hän pelkää, kun menetetty, suree, kun kaukainen, hän toivoo.

Sielun alemmat osat voivat rekisteröidä rakkauden toteutumisen tai toteutumattomuuden. Ilo jota hurskas kokee rakkauden toteutumisesta on luonnollista psykofyysistä iloa.

Apatia toteutuu Augustinuksen mukaan vasta taivaassa. Mutta on avoin tutkimuskysymys, ajatteleeko hän siten, että taivaassakin vallitsee jonkinlainen konkupiskenssi, libido, elämänjano.