Havaitsin itsessäni välitöntä riemumieltä, jonka totesin mielihyvin. Olin vapaa.
Mieleen oli tunkeutunut ajatus, etten enää hankkisikaan Nokian kännykkää vaan katselisin Samsungia tai Eriksonia - eikä syyllisyys värjännyt ajatusta millään muotoa.
Vielä 5 vuotta sitten mielle, joka on mainittu yllä, olisi saanut vatsan sekaisin. Osta kotimaista ja Suomi nousuun ovat niin vahvoja mielen anturoita, että niiden päällä omatunto seisoo tai kaatuu. Ne olivat iskusanoja yhteisiksi talkoiksi koetussa tilanteessa, jonka nimi oli lama ja josta elektroniikkateollisuus repi maan ylös.
Ei minussa mikään erityinen viha Nokiaa kohtaan ole noussut. En vain pidä sen tuotteista ja lisäksi en enää miellä sitä erityisesti suomalaiseksi yritykseksi. Ongelmani on muun muassa se, että käsitykseni laadusta on toisenlainen kuin Nokialla ja ylipäänsä modernin teknologian monissa yrityksissä. Liitän laatuun kestävyyden ja yksinkertaisuuden ominaisuudet. En pidä laadukkaana monikäyttötoiminnalla varustettuja noin kolme vuotta käyttöä kestäviä vempaimia.
Minusta siis perinteinen seinäpuhelin edustaa laatua. Kun sellainen 1920-luvun lopulla taloon hankittiin, samalla kojeella puhuttiin vielä 1980-luvun alussa.
Tämä käsitys on tietysti synnissä siinnyt, mutta epäilen, että sen kadotustuomion myötä on lausuttu kadotustuomio myös isänmaalle ja kotimaisuudelle.
Tuotteiden jatkuva vaihtuminen ja matka maasta toiseen poistaa vähitellen paikalliskulttuurit. Tästä on hyvä esimerkki ulkoministeri Stubbin asettama Suomen bränditoimikunta. Sen arvaa, että brändinä tulee olemaan haitekki ja muotoilu. Jos kertoisimme totuuden, olisi asianmukaisempi levittää maailmalle muutama suomalaisen suomisoffaperunan valokuva ja laittaa alle teksti: tässä odotamme, koska kaikki taas kerran ryskyy alas.
Merkit ovat osittain samanlaiset kuin ennen 1990-luvun lamaa ja maata johdetaan sillä samalla ideologialla, jonka tähtäin osoittaa suoraan romahduksen sydämeen.
Meillä on tarkat ja kyvykkäät miehet johdossa. Aina osuvat napakymppiin.
Kun romahdus on tullut, sitä sitten ryhdytään korjaamaan jollakin tavalla. On kiinnostavaa, kuinka laajalle kaltaiseni luopion edustama epäisänmaallisuus on levinnyt. Toisin sanoen: saadaanko tätä porukkaa enää puhaltamaan yhteen hiileen. Toinen ongelma on se, että meillä ei näytä olevan kehkeytymässä voimakasta teollisuudenalaa, johon rotkosta kömpiminen voitaisiin perustaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Minulla on muistikuva, että Investor harkitsi, tulisiko tämä Nokia (se konsepti) Suomeen vai olisiko se osaksi Ericssonia. Mutta siitä kertoi vain jokunenen ammattikirjallisuuslehti tekniikan ja talouden alalta joskus 80-luvulla. Sen jälkeen näistä on puhuttu lähinnä kilpailijana mielestäni. Mitä muuta kytkyjä maailmalla on, sitä en tiedä enkä kyllä tiedä tästäkään kuin tämän.
Minulla on ollut kolme Ericssonia peräjälkeen ja olen ollut ihan tyytyväinen. Olen päätynyt niihin järkeiltyäni, että Nokiassa joutuu maksamaan myös nimestä. Kilpailijat tarjoavat samat ominaisuudet halvemmalla.
Hei hyvät Petri, Homo Garrulus,
Juha Harju et al.,
Kiitos puheistanne.
Me voimme Petri näin ikään kuin
dokumentoida sen, että me tiesimme.
Nimittäin itse ajattelen suunnilleen niin kuin sanoit.
Porukat luulee, että sama ei voi
toistua kuin 1980-luvun lopulla,
1990-luvun alussa. Ei sama,
mutta samantapainen kyllä.
Porukat paahtaa niin kuin viimeistä
päivää ja uskottelevat, että hyvin
menee. Indikaattorit osoittavat, että pian ei mene. Sitten vielä
talouden vaikeuksien jälkeen meillä
on ihan valtava määrä sosiaalis-psyykkisiä yms. vaikeuksia ( lapset ja nuoret erityisti, ks. esimerkiksi huostaanotettujen lasten määrä).
Koulutusjärjestelmä ajetaan ahtaalle ja vain "vahvat", suuret
yksiköt säilytetään tai yhdistetään
vielä suuremmiksi. Innovaatioyliopistoon satsataan
aluksi aika lailla, mutta entä sen
jälkeen, mistä rahat?
Humanismin alasajo alkoi jo monta vuotta sitten, vaikka myös matematiikan pääaineopiskelijaksi pääsee nykyään jo magman matematiikan
ainereaalituloksilla ( huh). Monet
kaikesta huolimatta ovat kiinnostuneita humanistisista
aineista jostain kumman syystä;)
Mutta on mahdollista pelastaa
se, mitä pelastettavissa on,jos
suunta muuttuu, mutta pelkään pahoin, että niin ei käy kuin vasta
pakon sanelemana. Historia opettaa,
että historia ei ( yleensä) opeta paljon mitään. Mutta kuten
sanoin mahdollisuus on oppia.
Olen bofa fide, että olen mala fide
tämän nykuisen menon suhteen, valitettavasti
Ystävällisesti Matti
Hyvä kohtelias Mattitaneli
Bofa ja fide )-? vad är det? Mala vet jag men inte dessa och ids inte se från google. Jag använder dem inte längre ser du.
Hei hyvät Petri, Homo Garrulus, Juhana Harju et alii.,
Kiitos viisaista sanoistanne.
Homo Garrulus, po. bona fide,
hyvässä uskossa etc. Oikeusoppineet käyttävät paljon
molempia mainitsemiani käsitteitä.
Petrille: Luin hiljattain vähän
William P. Alstonin ( joka kuuluu analyyttisen traditioon, kuten tietenkin tiedät) klassikkokirjaa Perceiving God. Sen introssa on muun muassa hyvät erottelut erilaisista mystisistä suuntauksista. Plantinga
diggaa hänestä ja muut reformoidut
epistemologit.
Myös Bas C. van Fraassenia olen lukenut, tuota hänen edustamaansa
kiintoisaa konstruktivista empirismiään ( muistaakseni?) pitää lukea "kieli keskellä suuta".
Vähän esimerkiksi Dennett ja Dawkins ja Mc Grathkaan puhuvat
hänen näkemyksistään.
Miten muuten Putnamina tulisi Sinusta ymmärtää?
Alstonin ja Putnamin väittelyä voisi olla kiva seurata. Näistä
puhutaan aika vähän. Uskonnonfilosofian dosentti Leo Näreaho on kyllä ansiokkaasti esitellyt Alstonin näkemyksiä kirjoituksissaan. Myös filosofian
dosentti Markus
Lammenranta on kirjoittanut hyvän
kirjoituksen Alstonista.
Tietenkin myös professori Sami
Pihlström kirjoittaa näistä kiinnostavasti, kun
hän kirjoittaa Kantista ja Jamesista. Mutta van Fraassen
( aikuiskäännynnäinen katolinen)
on jäänyt valtavan vähälle huomiolle, ainakin uskonnonfilosofiassa.
Tästä tulikin mieleen erinomainen
ohjelmasarja: Huima sattuma (på svenska: En härlig slump), joka
tuli runsas 10 vuotta sitten.
Siinä olivat muun muassa Dennett ( hyvässä vedossa) ja Dyson ( mun
yksi suosikeista, väittelemättömänä Princetoniin
proffaksi?). Suosittelen sen katsomista, jos saatte jostain.
Sain hetki sitten sen loppukeskustelun
ja yritän ehtiä katsomaan sen lähiaikoina. Miten mahtaa nyt
vuosien katsomistauon jälkeen
kolahtaa?
Ystävällisesti Matti
Kiitos Matti, hyviä lähteitä minulle: olen lukenut (katsonut sanotaan, ei minunlainen HG ole lukenut juuri mitään); katsonut sen sijaan todella leveästi jotta perspektiivi avautuisi - pedagogiikka on lähtökohtaisesti poikkitieteellinen ja monitieteellinen ja siksi niin vaikea saada otetta, jos siis haluaa kuten minä: ajatella itse. Sapere aude, teidän hienoilla termeillä.
Pelleilin tuossa tuon bona fide jne osalta; olen tavallaan väsynyt ja samalla hieman onnellinen koska vihdoin saan kaikua ja vastakaikua niihin asioihin mitä olen toitottanut uudelleen ja uudelleen mm. näistä mobiililaitteiden "vaaroista" vaikka samalla tuovat hyötyä. Tästä syystä on niin vaikea ottaa kantaa: kyse on samalla negatiivisesta kuin positiivisesta kehityksestä meille tänne eurooppaan.
Sama koskee kaikkia verkostoja, ja kaikkia diskurssianalyysejä joissa jotain ensin edesautetaan mutta sama ns. edesauttaminen onkin ryhmän myymistä vielä suuremalle ryhmälle..(olio oliossa ja tässä voi pienin ryhmä silti olla se, joka ohjaa jos se istuu paikalla, missä se voi vedota sääliin/pienuuteensa niin kauan kun on mahdollista kääntää kotiinpäin ja oikeuksiin/tarpeisiinsa viedä asioita itsestään ulos silloin kun se puolestaan on kannattavaa.
Minä mietin miten joku hyvin pieni paikka väestöluvultaan voikin dominoida vaikka kuinka suuria ryhmiä ns. vision kannalta; miten ensin ohjataan sitten poljetaan jne ja lopulta porukka kaivaa omalla henkilöenergialla juuri ne padot, jotka sitten hukuttavat heidät. Lue Zimbardo; The lucifer Efect: ryhmiä pelataan vastakkain tahallaan; How good people turn out to become bad.
Kauheita kirjoja, ei saisi levittää ja silti niissä on juuri sitä mitä on tehtykin. Myös metacapitalismin kirja (MetaCapitalizm the e-Business Revolution and the Design of 21st-Century Companies and Markets) & Naomi Kleinin tuhokapitalismi vaikka se tuntuu jo kevyemmältä. Vipujen vipuja, ilkeitä kokoonpanoja ja sitten hellyyttä puheissa kuten joillakin valmentajilla. On sairasta - anteeksi; sitä se vaan on. Huijataan, näytellään ja sitten ollaan olevinaan intellektuelleja ja intelligenttejä. Osch, miten hölmöä näin kanslaisen kannalta; perheenäidin, joka yrittää puhua lapsilleen jotenkin ns. yhteiskunnasta ja muista ihmisistä: miten puhua?
Tuo sairaus on metonyymi toiminnalle sellaisenaan kun elämämme arvo lasketaan toiminnasta, aktista yksinään ja kaikki taltioidaan tietoverkkoihin, muita varten; jotka maksavat kaikesta.
Samalla en voi oikein pitää passiivisuuttakaan arvon kannalta hyvänä. Kyse on balanssista; siitä ikuisesta kohtuuden kuvasta, johon pitäisi saada mittarinsa. Rahahan on loputon, kyltymätön ja yksisuuntainen: more-of-the-same (Dewey) eikä missään vaiheessa korreloidu Putnamin konstruktivismiin mielestäni sillä itsensä edulliseksi tekevä ei voi samalla olla itsensä ylittävä tai itsensä päälle lisäävä.
Konstruointi maksaa vaivaa, sitä learning by doing ei tee ration osalta ainakaan jos se hieman rasittaa behavioristisesti aisteja kenties.
Miten joku asia tehdään entistä paremmaksi, entistä pienemmäksi, entistä suuremmaksi, nopeammaksi jne.
Ei tarvita Putnamia siihen. Putnam ymmärsi myös katseen korottamista ja synteesien osuutta, ei ainoastaan analyysiä ja niiden seurauksia, joka kaventaa perspektiiviä.
Parhaiten on pragmatismista mielestäni Peircellä, mutta häntä on haasteellista lukea.
Pragmatismi on niin monta asiaa ellei jaa intransitiivisesti ja transitiivisesti tuotettuihin prosesseihin ja akteihin. Dewey oli lähtökohtaisesti oikeassa siinä, että ihminen, jota pyydetään oppimaan ns. linjassa tai työssä oppii aina vain manageritasoisesti koska jos kone pysähtyy muista syistä kuin koneesta itsestään tämä sama ihminen ei voi korottaa osaamistaan yli koneen.
Siksi Deweykin sanoi, että on tärkeää, että oppii sekä kirjoista että työstä sellaisenaan. Muiden ylätason tietoa ja omaa hands-on tietoa.
Tätä vähätellään ja kaikenkarvaiset kouluttajat ovat liian paljon itse rikkinäisiä/vaillinaisia ja vievät sitä köökkipsykologiaa mieluummin + kaikenlaiset itsemielletyt osiot asioiden esittämiseksi.
Oikea koulutus on hyvin simppeliä: 'back to basics'. Koulutuksen lisäksi on valmennusta, joka on behaviorismia: valmennetaan jotain, joka on jo olemassa entuudestaan: ihmistä itseään kokemaan asioita ja tekemään taitavammin.
Uuden tiedon koulutus pitäisi silti tuoda ihan synergiassa teoria + käytäntö + missiot/visiot ja arvon laskemiset omana arvioinnin yhteydessä. Uusi tieto voi olla hyvinkin psykologiaa, sitä ei tarvitse välttämättä sitäkään valmentaa enkä edes usko esim. rigiditeetin poistuvan sillä, että heittäydytään rinteistä ja uskotaan näin, että sen jälkeen ollaan rohkeampia. On puppua vaikka kivaa sellaista ja kivaakin saa olla; elämysmatkailua ja seikkailua.
Mutta pitää sanoa, että se on leikkiä eikä koulutusta silloin. Sosiaalista leikkiä.
Mikä ON arvokasta ja mikä ei ole: yleensä arvioidaan aivan liikaa eikä eroteta arviointitutkimusta arvioinnista (eikä eroteta arviointia tutkimuksista ylipäänsä, josta sekaannus alkaakin). Toinen on aina poliittinen ja toinen ei.
Olipa paljon. Kiinnostuin, mutta kaipaan työtä koska minusta ei taida kirjailijaa tulla. Voin painattaa nuo 1000 kirjettä mitä lähetin silloin 2000-luvun alussa kun kukaan ei halunnut ymmärtää ja nyt se on liian myöhään.
Lähetä kommentti