keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Soitinostos


Menin ja ostaa pamautin heinäkuussa Helsinskistä sellon.

Mainitsen tästä kahdesta syystä, joista ensimmäinen liittyy markkinatilanteeseen ja toinen sisäiseen maailmaan.

Markkinoilla on näet tapahtunut kumous.

!

Jos 1970-luvulla hankki itselleen kiinalaisen soittimen, oli kitinä, vasitenkin viuluissa, kammottava. Kiinalaiset viulut sopivat lähinnä pingismailoiksi, mutta eivät musiikkiin.

Nykyisin tilanne on toinen.

Soittimet ovat käsityötä ja perustuvat pitkälle tapahtuneeseen erikoistumiseen. Yksi täti tekee f-aukkoja ja toinen viritystappeja. Puu on laadukasta ja soitinlakka jees.

Sellosta irtoaa sellon ääni eikä rasian.

Hinta on ehkä viidesosa siitä, mitä samanlainen peli maksaisi lännessä tuotettuna.

Juttu on näet niin, että noin 1000 eurolla saa soittokelpoisen sellon. Viulut ovat alle tonnin ja noin puolellatoista tonnilla saa haltuunsa ammattitason soittimen. Ei sillä kannata ehkä mennä Sibelius-kilpailujen karsintoihin, vaikka mistä minä tiedän, lienee niillä kiinalaisilla soittajilla kiinalaiset soittimetkin, mutta kyllä sillä voi kakkosviulussa palkkaansa ansaita, ainakin.

Tässä siis suomalainen kapitalisti tukee huonoja ihmisoikeuksia, naisten kurjia työoloja ja lapsityövoimaa? Voi olla. Mutta luonteeltani karskina hankin sellon silti.

Ja luulen, että tulevaisuudessa kiinalainen kama tulee lisääntymään huoneissamme. Kun eurooppalainen raha käy vähäarvoiseksi ja kalliiksi ostaa, halpatuotanto kukoistaa.

Sellosta sen verran, että muutin mp3-muotoon Shostakovitsin sellokonserton, joka on sitä tyypillistä Dmitrin rytmiä ja täkätystä sekä myös Dvosakin sellokonserton. Bachin sellosarjat ovat ylittämättömiä, varsinkin ne loppupään piisit, joita kuuntelen lähes päivittäin.

4 kommenttia:

Homo Garrulus kirjoitti...

Hyvä teksti: voisimme siis kysyä, onko sanonta: "sådant är det kinesiska porslinet; faller det i golvet så går det sönder" edelleen voimassa?

Siteeraan aivan äskettäin Kemppisen blogista nimimerkki Jussia "kymmenisen vuotta sitten arvioitiin, että yksinomaan Shanghaissa oli yli 300 000 huumekauppiasta. oopiumin polttajia koko valtakunnassa laskettiin olleen yli 20 miljoonaa ja siellä toimi ainakin 150 rikollisjärjestöä, joissa oli suunnilleen 600 000 jäsentä" ja
"kauppa käy koko ajan" jne

eli lue:
http://kemppinen.blogspot.com/2008/04/kiinalainen-juttu.html

missä voimme siis kysellä mikä on tärkeämpi: raha (jonka kate siis tulee näistä peiton alla olevista takuista pitää raha halpana mutta kukaan ei puhu miten paljon ihmiselämää siihen kuluu) vai ihminen Jumalan lapsena.

Minulle se on ihminen eikä minun pidä edes miettiä - vaikka olisi helpompaa (ja populistisempaa) sanoa "raha".

Eurooppalaisen rahan kalleus ja Aasialaisen rahan edullisuus on energian hinnassa ja tässä eurooppalaiset tekevät itselleen koko ajan hallaa koska menevät ns. halpaan. Ostavat halvalla väärää tulevaisuutta jos ostavat moraalittomuuksia rahan verukkeella.

Homo Garrulus kirjoitti...

Miksi kukaan ei minulle enää vastaa? Petri, miksi kukaan ei puhu tai kommentoi? Mitä on tapahtunut? Onko tämä bloggi jokin haamublogi omasta itsestään ja minä kirjoittelen jonnekin kellariin? Mitä tämä on?

Homo Garrulus kirjoitti...

Häiritsenkö minä? Pidättekö minua spamiin verrattavana bloggaajana? Miksi minulle ei vastata?

Homo Garrulus kirjoitti...

Jos minä olen kertonut elämästäni avoimesti se johtuu siitä, että olivat käyttäneet minun elämää omiin sadistisiin puuhiin valehtelemalla minun elämästäni kaikenlaista ja ainoa tapa minulle oli enää mennä suoraan ulos tarinallani: kertoa, etten ole mikään huono ihminen vaan olen ollut aivan hyvä vaimo ja hyvä ihminen ja sitäpaitsi osaava ja toimiva.

Mutta kun heidän sadismi tuli esiin tuli hätä ja nyt ryhmät viedään toisia vastaan, usutetaan toisia vasten kuten Naomi Klein sanoo uusimmassa kirjassa.

Tästä kirjoittaa myös Zimbardo Lucifer Efect-kirjassaan.
Pahat voimat, joiden tarve on indoktrinoida ihmisiä (jota tekevät mm alienoimalla ihminen itsestään) jotta oma strategia jotenkin onnistuisi koska ovat satsanneet rahansa siihen. Mutta kun kapitalismi on sidottu sosialismiin pitää ensin osata ajatella pois ns. kapitalismin (raha on hyvä kiinnekohta; jos miettii rahan kautta ei ole olemassa mitään muuta kuin kapitalismia vaikka idealistit uskovat toista) ja sitten ajatella pois sosialismin. Sen jälkeen voi vasta ruveta miettimään mitkä asiat ovat tärkeitä: yksilöllinen oppiminen, kollektiivinen oppiminen ja niiden muutokset todellisuuden kannalta ja sen ymmärtämisen kannalta.