Se vahva turva aivan

Kohta osaamisella ja huipulla kuoliaaksi tuotteistetun ja ulkoistetun suomalaisen sivistysperinteen viimeinen linnake on kirjasto.

Kirjaston pitää sivistyneenä se, että siellä on töissä lähinnä naisia, joille ei makseta kilpailukykyistä palkkaa.

Heidän työnsä on vaalia hiljaisuutta, ja jos heitä kutsuu ryhmän kotiinsa niin sanottuihin illatsuihin, on tunnelma jännittävä, kun remua loihditaan henkilöiden, jotka ovat omistautuneet hiljaisuudelle, kanssa.

Kirjastot ovat ihmeellisiä ilmaisia kulttuurikeskuksia, joissa varastoidun informaation, hiljaisuuden ja matalapalkkaisten naisten lisäksi on näyttelyitä, joskus konsertteja, esitelmätilaisuuksia - kaikkia näitä vain yleisen kiinnostavuuden ja turhuuden takia.

Useat kirjastot ovat rakennuksina viehättäviä. Olen viettänyt aikaa paljon Tampereen vanhassa kaupunginkirjastossa, siinä Mäkelän piirin pyhäkössä, joka myöhemmin väistyi kirjastokäytöstä Pietilöiden rautalinnun tieltä, Yrjönkadun sivukirjastossa, Helsingin yliopiston kirjastossa.

Amerikassa kirjasto oli 1800-luvun puolivälissä rakennetun seminaarirakennuksen kellarissa, kirjoja oli parisensataatuhatta, saman verran kuin Helsingin teologisen tiedekunnan kirjastossa.

Metsätalon filosofisen kirjasto on kokoelmaltaan tyydytystä tuottava, mutta ympäristö ei ole parhain.

Modernit kirjastotalot, joissa olen kuluttanut kenkiäni, ovat Nurmijärven kirjasto, Järvenpään kirjasto ja Lapinlahden kirjasto. Ne ovat kaikki rakennuksina onnistuneita ja erityisesti viimemainittu kosmisine sisäkattoineen tuo mieleen kungfutselaisen pyhäkön, jotka olivat siis kirjastoja.

Kirjakaupat olivat ennen samanlaisia. Kun niissä ei enää ole varastoja, ne ovat menettäneet tämän ulottuvuutensa, Akateeminenkin Helsingissä, joka on loppujen lopuksi brittien ja amerikkalaisten kirjakauppoihin verrattuna melko vaatimaton putiikki. Tiedättekö muuten sen antikvariaatin Broadwayllä, jossa on parikin kerrosta ja josta löytyy takuulla ensitarpeisiin kaikki etsitty.

Kirjastovirkailijan virka on säilyttänyt hiljaisuuden vaalijan toimen, mutta muuten se on muuttunut informatiikan alan toiminnaksi.

Kirjasto on laajentunut informaatiohaun ja –säilönnän tyyssijaksi. Kirjojen rinnalle ovat tulleet levyt, videot ym. tiedostot. Kirjasto on se talo, jossa sijaitsee internet.

Kun ennen tiedekuntia perustettiin, laskettiin heti, että ei kannata. Virat nyt vielä on rahaa perustaa, mutta kirjasto on niin kallis, että eivät varat riitä.

Lykeionin lähellä sijaitsi Aristoteleen koti, jonka yksityiskirjasto on vastaisen tiedollisen kulttuurin lähtölaukaus. Tietoa käsitellään tilassa, jossa on kirjoja. Ilman tällaista tilaa ja kokoelmaa tiedollinen kulttuuri on vaatteeton ja paleltuu öiseen hallaan.

Nykyisin siitä ei enää ole niin väliksi, koska tiedollista ja sivistyksellistä kulttuuria ei virallisesti ole. Osaaminen ja huippu ei tarvitse kirjavarastoja. Huipulla tuulee ja sen kokee parhaiten housut kintuissa. Kirjat liittyvät ajattelemiseen ja käsittämiseen. Ne ovat ominaisuuksia, joita ei tarvita ja joilla ei menesty. Tärkeintähän on osata.

Siksi suomalainen kirjastolaitos on maailman kahdeksas ihme. Oikein ihmetyttää, että se on jätetty tässä möyrinnässä jäljelle.