Merkkihenkilöiden 100-vuotispäiviä vietettäessä havahdun, että tuo todellakin on se isovanhempieni sukupolvi. Mummi oli kaksi vuotta vanhempi kuin Mika Waltari. Suurin osa tuosta sukupolvesta on jo mennyt. Jotkut ovat vielä täydessä vedossa, kuten Eira Paunu, Suomen ensimmäinen naispuolinen teologian tohtori, joka luennoi ja pitää kirjallisuuspiiriä Jyväskylässä, 100 v. Eira-täti oli mummin lapsuudenystävä ja tunsi hyvin 1865 syntyneen mummin isän. On siis erikoinen, fyysinen ja elävä side lähes Napoleonin aikaan.
Mika Waltari, nuoruudesta kirjoittanut ja nuorten ystävänä esiintynyt kirjailija, oli nuoruuteni kirjailija ja käsitykseni mukaan hänen suosionsa ja vaikutuksensa oli huipussaan 80-luvun alkupuolella. Ehkäpä punk olikin dadaa. Joka tapauksessa 20-luku oli suurta huutoa tuolloin: Olavi Paavolainen ja Mika Waltari, jotka olivat avanneet ikkunat Eurooppaan. Se oli interreil-sukupolven helppo nielaista. Harri Sirolan ylioppilasromaani oli Suuren illusionin seuraaja, M.A. Nummisen ja Esa Saarisen Terässinfonia vastasi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä.
Taustalla kummittelivat teokset Yksinäisen miehen juna ja Lähdin Istanbuliin.
Anja Kaurasen Sonja O kävi täällä nousi Waltarin ”rohkeiden” seksuaalikuvausten pohjalta ja muutti sitä kuvaa, jonka Waltari oli värittänyt naisesta. Kuinkahan paljon omaan sukupolveeni vaikutti Waltarin naiskuva ja sen rikkoutuminen. Hänelle naiset olivat henkiolentoja, arvoituksellisia viettelijättäriä, eläviä taideteoksia, joiden syliin lankeaminen on suuri hurmos ja hirvein tuomio.
Kuten tunnettua, Waltari aloitti teologian ylioppilaana. Samalla kurssilla oli taitava teologinen ajattelija Erkki Niinivaara. Teologisen tiedekunnan professorit sitten suostuttelivat hänet muualle, harjoittihan hän hämäriä iltapuuhia ja oli polttanut tupakkaa Tuomiokirkon rappusilla.
Waltari osallistui teologikurssinsa kokouksiin kuolemaansa asti. Tämä liittyy siihen, että uskonto jäi hänen polttavaksi kysymyksekseen. Nuori Johannes, Valtakunnan Salaisuus, Ihmiskunnan viholliset ja Felix Onnellinen ovat tämän kysymyksen edustavimmat ilmaisut, mutta se läpäisee koko tuotannon. Paavo Rissanen on kirjoittanut pienen tutkielman Waltarin tuotannon uskonnollisista teemoista ja Urpo Karjalainen teki aikanaan teologisen etiikan gradun Sinuhesta, mutta temaattinen sisältöanalyysi Waltarin uskonnonfilosofiasta odottaa vielä tekijäänsä.
Kirjaan Ihmisen ääni on koottu paljon lämminsävyistä puhetta tästä teemasta, muun muasssa lyhennelmä Waltarin gradusta, joka käsitteli erotiikan, estetiikan ja uskonnon välistä suhdetta. Haastattelujen pohjalta tehty Kirjailijan muistelmat, sen viimeinen osa, on niinikään tärkeä lähde aihepiiristä.
Waltari a sanottiin boheemiksi, mutta kaiketi se liittyi siihen, että hän istui Tauno Palon kanssa tissuttelemassa kravatti kaulassa. Waltari oli kenties boheemi omassa viitekehyksessään. Nykyisin hän ei kaiketi erottuisi tavallisesta perheenisästä, muuta kuin siltä osin, että elätti puolet sukulaisistaankin kirjoittamalla.
Häntä on sanottu viihdekirjailijaksi. Kai hän sitäkin oli. Itse opin häneltä nuorukaisena paljon elämästä, lukemisesta ja kirjoittamisesta ja kunnioitan hänen muistoaan.
6 kommenttia:
Luin Waltarin tuotannon suunnilleen kokonaan joskus 50-luvulla, ahmimisiässä. Sittemmin olen lukenut joitakin uudelleen.
Välissä oli aika jolloin opiskelin ja kirjallisuustieteenlaitoksella nyrpisteltiin Waltarille. Että viihdekirjailija. Sen jälkeen nyrpisteltiin Antti Tuurille samasta syystä.
Minusta heillä on kuitenkin merkityksensä ja se merkitys on tavattoman yksinkertainen: kumpikin on hyvä tarinankertoja.
Sinuhe on valepuvussa II maailmansota. Johannes Angelos teki minuun itse asiassa aika järisyttävän vaikutuksen kun luin sen joskus pari vuotta sitten.
Kristittyjen ja muslimien välienselvittely Kaarle V:n hallintoaikana oli aivan käsittämättömän verinen.
Sieltä tulee myös kirjallisuuteen se tuo arkkikäärme: nainen, jonka Johannes-parka ottaa vaimokseen vain huomatakseen että vaimo tahtoo valtaa ja miehiä mieluiten joka sormelle niin kuin sormuksiakin.
Waltari tässä kirjassa puhuu paljon seraljin todellisesta vallasta. Että on siellä toisenlainenkin nainen kuin mikään hauras ja eteerinen.
Mitähän Waltarin vaimo Marjatta ajatteli miehensä naiskuvista?
Ripsa
Waltarin ote elämään ei ole viihteellinen, vaikka hän ehkä viihdekirjallisuutta kirjoittikin.
En tiedä, millainen oli Waltarin ja hänen puolisonsa suhde, mutta käsittääkseni Marjatta Waltari piti huolen siitä, että M. W ei vajonnut ojan pohjalle. Eteerisen (+ syöjätär, vrt. myös madame Spindel) naiskuvan lisäksi Waltarilla oli monia ihastuksia kuten Rauni Luoma, mutta ehkä ne olivat avioelämän kannalta turvallisia juuri tuon ihanteellisen jumalatareetoksen takia. Marjatta Waltari kenties saattoi ajatella, että taas on aviomiehellä uusi puutarhaveistos ihailtavana.
Minä ymmärsin omat ihastukseni: olivat vain (luultavasti) ainoa tapa pysyä hengissä sen ajan, kun oli pakko vaihtaa suuntaa ja mikään muu ei pysynyt paikoillaan.
Joten: odotan todellisuutta. Jos se olisi fiktiota kauniimpi.
Petri: on hirveä tuomio joutua minun syliini. ;)
Älä kerro Hänelle. Hän (!) näki ja huomasi jotain; mutta en todellakaan tiedä mitä. Ja miksi näin kävi. Viiteryhmä tai viitealue oli siis väärä tai erilainen, minulla ja hänellä. Minulla se oli ei-sota ja hänelle ilmeisesti sota (sillä ne, joille aina on maistunut sota ovat tietty porukka jotka jatkavat omaa logiikkaansa lugnisti vaikka elämä viestittää jotain muuta: miksi- siksi, että he tietävät, että heillä on konstit sitten senkin jälkeen kun kaikki on paskana.
Mutta - jos emme liity mihinkään systeemiin - se ei pääse toteutumaan. Hän (!) tämä ihanteeni - on siis miettinyt liian mieskeskeisesti. Hmmm
Mitä vielä: vielä hetken hetken mietin, kuten laulussa sanotaan. Mutta vain hetken. Sitten luon uuden kuvitelman siitä, missä minun viitteeni tulisi olla: viite/viitta. Ostin viitan; kuten naispuolinen batman. Bat-woman; but but. But - epäilyä, mietteitä ja ambivalenssia.
Batman ei siihen ehkä kuulu; voisi, jos olisi herkkä, eettinen ja näkevä. Jos ei ole, ei sitten ole. On sitten vaan; ja antaa ohjeitani ja kauniita tekstejäni sitten väärille eteenpäin. On ihan ok, ei ole enää minun asia. Minä vain luulin, uskoin ja toivoin. Mutta se on ollut tapa ylläpitää sane insanessa maailmassa, mutta ehkä turhaan.
? en tiedä, tuntuu nyt siltä Petri. Minä tulen sinne sitten kun löydän aikaa: uskon ,että osaat selittää ainakin jotain koska teologia on suuresti osaksi näkemystäni mitä kannan.
:)
Äsken katsoin ykköseltä miten Waltari kuulemma kirjoitti koneellaan: Nainen on hevonen!!!!!!!!! ja sata huutomerkkiä. Hmm minä taas koen hevosen olevan työ: työn metafoora. Perinteisesti hevosessa on miesenergiaa, miehen seksuaalisuutta; ei siis naisen. Kumma juttu. Merkillisiä yhteensattumia myös; niitäkin oli monta. Taitaa Panu Rajala olla tietoinen asioista, joista minä en ole oikein mielissäni. Minä koin, että minut väärintulkittiin ehkä juuri tässä Panun johtamassa porukassa? Olkoon, Waltaria minusta ei tule: korkeintaan egyptiläinen.
Lähetä kommentti