Mikä on tärkeää

Portaanpään kristillinen opisto vietti eilen 85-vuotispäiväänsä. Vieraita oli 400. Juhlat olivat komeat. Kun tällainen väkimäärä veisaa Herraa hyvää kiittäkää, jo jytisee. En ole juurikaan päässyt istahtamaan koneen äärelle.

Juhlapuheen piti professori Juho Saari, mies, jonka kanssa syksyllä -89 heitimme Hampurin asemalla kolikkoa, kumpi menee Bukarestiin ja kumpi Prahaan.

Juho sanoi muun muassa näin:

"...on huomionarvoista, että kaikki hallituksemme sitten 1990-luvun alun laman ovat korostaneet kilpailukyvyn merkitystä. Hallituksemme eivät ole samalla voimalla ja antaumuksella pohtineet kysymystä suomalaisen yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta. Tässä on selvästikin kansallisen korjausliikkeen paikka, pitäähän suurin osa kansastamme nykyistä kehitystä epäoikeudenmukaisena ja -toivottavana.

Samalla tavalla on koulutuksen avulla syytä kysyä itseltämme, mikä on koulutuslaitoksemme perustavanlaatuisin tarkoitus...Nyrkkisääntömme on, mitä enemmän koulutusta, sen parempi tuotto - mutta mieluusti vielä niin, että pyrimme pitämään huolen tietynasteisesta niukkuudesta juuri oman alamme osaamisessa. Vähän kärjistäen, mitä vähemmän hammaslääkäreitä, sen parempi hammaslääkäreille. Samalla voimme koulutuksen avulla luokitella ihmiset omiin lokeroihinsa: mikään ei Suomessa ihmisiä yhtä selkeästi kuin koulutustaso.

Edellä oleva, arvoisat kuulijat, tuottokeskeinen tapa on kuitenkin Järveläisen kriteerien valossa ilmeisesti väärin ajateltu. Voisiko kuitenkin olla niin, että lähtökohtamme pitäisi - vielä nyt lähestyttäessä 2010-lukua- olla sivistys itsessään. Portaanpään opisto toimii näin ja se luo omaa profiiliaan nimenomaan sivistysopistona. Se on opiston tietoinen valinta. Käsitykseni mukaan se myös resonoi ihmisten oikeustajun kanssa: on reilua ja oikein, että kaikilla on itseisarvoinen oikeus sivistykseen."

Yhdestä noin 20 päivän aikana pitämästäni puheesta sanoin näin:

Kymmenen vuotta sitten opiston 75-vuotisjuhlassa tuotiin esille opiston merkitys sekä elettiin tunnelmassa, jonka mukaan opiston toiminta taitaa sittenkin onnistua jatkumaan rankan talouskuurin ahdingosta huolimatta. Viisi vuotta myöhemmin, 80-vuotisjuhlassa, kerroimme selviytymistarinaa. Kurimuksesta oli päästy kuiville, pettuputken pää ammotti tylsänä selän takana ja yskäisimme kuin kölin alta vedetyt merivettä. Nyt kerron kertomuksen hyvinvoinnista, joka on jatkunut tasaisesti viimeiset viisi vuotta.

Olemme valmiit siirtymään ensi vuosikymmenelle. Jos 80- ja 90-luvun loppujen juhlissa seuraava vuosikymmenen näytti opiston voimavarojen näkökulmasta erittäin haasteelliselta, olemme nyt tilanteessa, jossa näitä voimavaroja ei näytä monista muutoksista ja niin sanotuista haasteista huolimatta uhkaavan vakavasti mikään. Tämän tilanteen saavuttamiseksi on tehty hirmuisen paljon työtä, josta lausun kiitoksen opiston henkilökunnalle sekä teidän, ystäviemme, rukouksille.

Kohta hamaan menneisyyteen siirtyvän vuosikymmenen aikana olemme saneeranneet opiston lähestulkoon kokonaan niin ulkoisten kuin henkistenkin rakennusten osalta. Jos toimintaympäristöämme kohtaakin tulevaisuudessa saneeraustarve, voimme rauhallisesti todeta, että Portaanpäässä tämä työ on tehty jo. Samalla olemme rakentaneen uusia niin rakennuksia kuin henkisiä sisältöjäkin. Henkilökunta on kouluttautunut, vakiintunut ja katsellut maailmaa kotipiirin lisäksi Ateenassa, Prahassa, Pietarissa, Tallinnassa, Beijingissä ja Lontoossa. Myös uusia toimia on voitu perustaa. Tämän työn seurauksena loppujen lopuksi aika harvalla on henkilökunnallemme uutisia kerrottavana siitä, miten koulu pitäisi järjestää. Valitsemamme koulutusmuodot ovat osoittautuneet tarpeellisiksi ja pikemminkin vahvistuviksi kuin heikkeneviksi, vaikka matkan varrella olemme joutuneet luopumaan monesta sellaisestakin koulutuksesta, joka olisi innostanut meitä itseämme. Taloutemme on ollut jo 14 vuotta ylijäämäinen, velkaa on enää jämät jäljellä siitä Moolokin kidasta, jonka opisto kohtasi 90-luvun alussa. Vuosibudjettimme koko on reilun 10 vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut. Oppilasmäärämme ovat olleet jatkuvasti kasvussa emmekä ole voineet ottaa tänne opiskelijoita läheskään niin paljon kuin olisimme tahtoneet.

Meillä menee siis hyvin. Toimintaamme ei voi järkiperustein kyseenalaistaa ja itseluottamuksemme on kunnossa. Siirrymme seuraavalle vuosikymmenelle odottavin ja kiinnostunein mielin tietäen, että varustuksemme on poikkeuksellisen hyvässä kunnossa. Tulemme entistä voimakkaammin ajamaan sivistyksen asiaa ja olemme varmoja että sivistyksen soihtua ja totuuden tulta ei mikään sammuta vaan hämärässä ne loistavat entistä kirkkaammin. Max Weber on lausunut: jos tahdot tuntea kansan, tutustu ensin sen uskontoon. Tiedämme, että olemme pohjoissavolaisen hengellisen perinteen keskeinen edustaja ja että sitä edustaessamme edustamme viime kädessä lyömätöntä toimintaympäristömme tuntemusta.

Opiston selviämisen taustalla on sen toimintakulttuuri, johon ihmiset, niin oppilaat kuin opettajatkin täällä sitoutuvat. Opiston henki luodaan joka päivä uudelleen. Siihen sisältyy inhimillinen perusote, jonka yksi oppilaistamme ilmaisi hienolla tavalla tämän juhlan alla julkaistussa lehtihaastattelussa: Portaanpää on rento, mutta jopa ryhdikäs. Kun tällaista tulee oppilaan suusta, tuntuu siltä, että perille meni.