Luontaistuotefilosofiat saivat tässä pahan kolauksen, kun kävi ilmi, ettei Mona Lisa olekaan da Vincin omakuva, Jeesus tai jotakin muuta vastaavaa.
Uuden Suomen verkkolehti raportoi tänään, että taulun kuvaama henkilö on se, jonka Vasari sen väittikin olevan: Lisa del Giocondo. On löytynyt muistiinpano, aikalaistodistus, joka esittää niin.
Henkilöllisyyden selvittyä pääsemmekin olennaisemman kysymyksen äärelle, kysymykseen Mona Lisan hymystä.
Tiedämme, että hymy on myötäsyntyinen ominaisuus. Jos katsot kissaa tai koiraa tarkemmin, huomaat, että nekin taitavat hymyn. Hymytutkimusten mukaan ihmislapsen hymy muuttuu muutaman viikon ja kahden kuukauden välisenä aikana kommunikatiiviseksi.
Ronald de Sousa on nähnyt tässä merkittäviä kenties parhaimmassa kirjassa, joka tunteista 1990-luvun lopussa kirjoitettiin, ellei historiallisia esityksiä lasketa. Kirja on nimeltään The Rationality of Emotions ja se on hyvin vaikealukuinen sekä vaikeasti selostettavissa.
De Sousan mielestä emootiot muodostuvat wittgensteinilaisia paradigm0ja muistuttavissa pienoisnäytelmissä, joita hän kutsuu paradigma-skenaarioiksi. Lapsi katsoo kehdosta hänen ympärillään pyöriviä perheenjäseniä ja rekisteröi näiden tunnereaktioita oppien näin tuntemaan itse tunteita, jotka ovat hänen sosiokulttuurisessa ympäristössään vallitsevia.
Mieti siis tarkasti, miten kehtoon katsot.
Myöhemmin paradigmaskenaariot moninaistuvat ja henkilön emotionaalinen repertuaari laajenee esimerkiksi kaunokirjallisuuden lukemisen ja musiikin kuuntelemisen avulla.
Mona Lisan hymyn salaisuus piilee hänen vanhempiensa ja sisarustensa (mikäli hänellä sellaisia oli) katseissa. Ne puolestaan palautuvat ihmiskunnan alkuhämäristä asti vallinneisiin katseisiin.
Vai hymyileekö hän oikeastaan ollenkaan?
8 kommenttia:
Liisa Ihmemaassahan se siinä: toinen puoli hymystä sanoo "yes" ja toinen sanoo "no". Se on juuri filosofinen taito: yes and no - samaan aikaan sillä sallivuus on myös aina reflektio.
Homo Garrulus
Sic et non, kuten Abelard tokaisi.
Niin muuten. Miksi Reuters uutisoi,e ttä ekspertit ovat purkaneet Mona Lisan hymyn salaisuuden? Ratkaiseeko jotain, jos tiedämme, että tämän salaperäisen hymyn takana on joku kauppiaan eukko? En ymmärrä minäkän - Petrin kirjoituksessa on juuri se vire, että tarvitsee tietää pikkuisen lisää vielä iskästä, äiskästä ja mahdollisista sisaruksista.
Pysyäksemme itse asiassa minulle on kerrottu, että Mona Lisan hymy olisi raskauden aiheuttamaa vahingoniloa.
Mielenkiintoista ajatella, että kehtooni kurkistaneet olisivat aina irvistänet. Sosiaaliset taitoni ovat näet juuri sillä hilkulla, että useinkaan en tiedä itkeäkö vai irvistää.
Scio me nihil scire,
joka oli Sokrateen juttu
Hymyssä piilee arvoitus.
Minä puolestani olen aina miettinyt onko tuo huulen lievä ylöspäin kääntynyt ilme hymyä lainkaan.
Ajatella nyt, jos hän tosiaan olisi vaikka raskaana ja aamu olisi mennyt oksennellessa, niin istua nyt siinä ja yrittää olla kovasti hienoa naista!
Olen usein kyllä ajatellut että kyllä, Liisa voisi olla raskaana. Siinä on eräänlaista sisäänpäinkääntynyttä ihmetystä.
H.G.:n väite oli juuri oikea: kyllä ja ei.
Ja samalla olen aivan ehdottomasti Kalevin ja Petrin kanssa sitä mieltä että ratkaisevaa on se kuka kehtoon katsoo ja millä tavalla.
Silmissä on tavattomasti ilmettä.
Meidän Liisallamme ei ole silmissään meille kerrottavaa tarinaa. Ei, sitä ei näy.
Leonardon tarkoituksena on ehkä ollut saada juuri se silmien olematon viesti esiin.
Minä olin kuukausi sitten aivan kerta kaikkiaan pyörällä päästäni katsoessani uuden lapsenlapsen silmiä. Ne olivat niin syvän siniset, että mustuaista en erottanut. Silti silmäkontakti oli aivan varmasti juuri siinä hetkessä ja silloin.
Sydän nyrjähti vissiin lopullisesti.
Liisan silmät ovat kertomassa paljon mutta kuvat vääristävät sellaisia silmiä, jossa on nimenomaan eloa. Ne jäävät outoon tilaan kuvassa nimenomaan. Pitää ehdottomasti vaivautua puhumaan ainakin puoli tuntia, jotta huomaisi miten silmät tuovat huomattavia määriä tietoa.
Sapfo: Varken bi eller honung för mig.
Lähetä kommentti