Gareth B. Matthews esittää, että Augustinus oli ensimmäinen filosofi, joka esitti vaihtoehdon sokraattiselle näkemykselle, jonka mukaan kukaan ei tahdo pahaa pahan vuoksi vaan hyvän vuoksi. Augustinus esitti Matthewsin mielestä James Deanin Nuoren kapinallisen vaihtoehdon: hänen ajattelunsa luonnosteli ”Rebel without a Cause” eli puhtaaseen frustroitumiseen perustuvan kapinan idean.
Idea on keskeinen, sillä sen avulla voimme ymmärtää jotakin holokaustista tai Ruandan kansanmurhasta. Tavalliset normaalit ihmiset, jotka ovat samanlaisia kuin me itse, saattavat viehättyä pahasta eikä heidän toiminnalleen voida osoittaa mitään muuta syytä kuin juuri tämä paha.
Onko näin?
Sokrateen väite esimerkiksi Platonin dialogissa Menon oli seuraavanlainen: Mikä tahansa, mitä henkilö tahtoo, on, silloin kun henkilö tahtoo sitä, hänen kannaltaan jotakin hyvää. Pahaa tahdotaan epäsuorasti siten, että henkilö ei tiedä jonkin hyvän olevan itse asiassa pahaa. On yksinkertaisesti mahdotonta toivoa jotakin pahaa itselleen. Jos teen jotakin pahaa ja tahdon sitä, teen ja tahdon sitä siksi, että uskon siitä koituvan jotakin hyvää itselleni.
Matthewsin mielestä Augustinus kyseenalaistaa tämän idean kertomalla esimerkiksi omasta elämästään. Esimerkin sanoma on Matthewsin tulkinnan mukaan se, että Augustinus 1. teki pahaa ilman perusteita, 2. hänen motiivinsa oli saavuttaa pahe, 3. se mitä hän teki, oli väärin ja tämä vääryys tuotti hänelle nautintoa ja 4 hän pyrki häpeällisyyteen ainoastaan häpeällisyyden itsensä takia.
Augustinuksen esimerkki on tunnettu päärynavarkaus, josta hän kertoo teoksensa Tunnustuksen kirjassa 2. Jouduttuaan noin 16-vuotiaana keskeyttämään opintonsa hän vaelsi vuoden verran huonossa seurassa ”pitkin Baabelin katuja”. Yllättävää kyllä, hänen seksuaaliset seikkailunsa eivät olleet hänen raportointinsa mukaan hänen varsinainen syntinsä vaan sen sijaan se, että hän meni kavereidensa kanssa ja VARASTI PÄÄRYNÖITÄ JA HEITTI NE SIOILLE.
Augustinus kuvaa, miten häntä hihitytti ja kutitutti teon nautinto ja miten poikajoukon läsnäolo kannusti häntä tähän suureen rikokseen. Sitten hän yllättäen alkaa kirjoittaa kauneudesta. Hän antaa ymmärtää, että häpeälliseen tekoon sisältyy kauneuden atraktio, joka sitoo tekijänsä ainoastaan siihen eikä johonkin sen ulkoiseen hyvään.
Matthewsin mielestä teko on Rebel without a Cause sikäli, että Augustinus ei noudata Jumalan antamaa moraalia, mutta ei toisaalta aseta sitä vastaan mitään omaa moraaliaankaan. Hän yksinkertaisesti varastaa, koska se on kivaa.
Varastaminen varastamisen itsensä takia, pahan tekeminen pahan tekemiseen itseensä sisältyvän nautinnon ja viehätyksen takia on esimerkki siitä, miten pahantekeminen ei selity oikein millään. Hämmästelemme esimerkiksi koulusurmaajan toimintaa, mutta jossain merkityksessä emme taida antaa sille mitään perusteita, vaikka se olisikin verhottu jonkinlaiseen filosofiaan. Tuo sen taustalla oleva filosofia on pikemminkin järkevyyden valepukuun puettua henkistä oksennusta ja osa pahan omaa sädekehää, joka ei de facto avaudu rationaaliselle analyysille.
Näin käy aina, kun kohtaamme katastrofin, joka on saatu ihmiskäsin aikaiseksi. Se jää jotenkin selittämättömäksi.
Toisaalta en ole varma, onko Matthewsin filosofinen intuitio kohdallaan. Jos pahan tekemiseen sisältyy jonkinlainen pahansisäinen nautinto (pleasure), herää kysymys, onko tuo nautinto itsessään hyvää.? Oliko siis Sokrates oikeassa ja onko niin, että Augustinus ei onnistu esittämään vasta-argumenttia sokraattisen pahan tahtomisen mahdottomuuden ajatusta vastaan?
Vai oliko Augustinus siinäkin oikeassa, että niin paha kuin siihen liittyvä nautintokin ovat jotakin, jotka eivät ole olevaa lainkaan.?
Idea on keskeinen, sillä sen avulla voimme ymmärtää jotakin holokaustista tai Ruandan kansanmurhasta. Tavalliset normaalit ihmiset, jotka ovat samanlaisia kuin me itse, saattavat viehättyä pahasta eikä heidän toiminnalleen voida osoittaa mitään muuta syytä kuin juuri tämä paha.
Onko näin?
Sokrateen väite esimerkiksi Platonin dialogissa Menon oli seuraavanlainen: Mikä tahansa, mitä henkilö tahtoo, on, silloin kun henkilö tahtoo sitä, hänen kannaltaan jotakin hyvää. Pahaa tahdotaan epäsuorasti siten, että henkilö ei tiedä jonkin hyvän olevan itse asiassa pahaa. On yksinkertaisesti mahdotonta toivoa jotakin pahaa itselleen. Jos teen jotakin pahaa ja tahdon sitä, teen ja tahdon sitä siksi, että uskon siitä koituvan jotakin hyvää itselleni.
Matthewsin mielestä Augustinus kyseenalaistaa tämän idean kertomalla esimerkiksi omasta elämästään. Esimerkin sanoma on Matthewsin tulkinnan mukaan se, että Augustinus 1. teki pahaa ilman perusteita, 2. hänen motiivinsa oli saavuttaa pahe, 3. se mitä hän teki, oli väärin ja tämä vääryys tuotti hänelle nautintoa ja 4 hän pyrki häpeällisyyteen ainoastaan häpeällisyyden itsensä takia.
Augustinuksen esimerkki on tunnettu päärynavarkaus, josta hän kertoo teoksensa Tunnustuksen kirjassa 2. Jouduttuaan noin 16-vuotiaana keskeyttämään opintonsa hän vaelsi vuoden verran huonossa seurassa ”pitkin Baabelin katuja”. Yllättävää kyllä, hänen seksuaaliset seikkailunsa eivät olleet hänen raportointinsa mukaan hänen varsinainen syntinsä vaan sen sijaan se, että hän meni kavereidensa kanssa ja VARASTI PÄÄRYNÖITÄ JA HEITTI NE SIOILLE.
Augustinus kuvaa, miten häntä hihitytti ja kutitutti teon nautinto ja miten poikajoukon läsnäolo kannusti häntä tähän suureen rikokseen. Sitten hän yllättäen alkaa kirjoittaa kauneudesta. Hän antaa ymmärtää, että häpeälliseen tekoon sisältyy kauneuden atraktio, joka sitoo tekijänsä ainoastaan siihen eikä johonkin sen ulkoiseen hyvään.
Matthewsin mielestä teko on Rebel without a Cause sikäli, että Augustinus ei noudata Jumalan antamaa moraalia, mutta ei toisaalta aseta sitä vastaan mitään omaa moraaliaankaan. Hän yksinkertaisesti varastaa, koska se on kivaa.
Varastaminen varastamisen itsensä takia, pahan tekeminen pahan tekemiseen itseensä sisältyvän nautinnon ja viehätyksen takia on esimerkki siitä, miten pahantekeminen ei selity oikein millään. Hämmästelemme esimerkiksi koulusurmaajan toimintaa, mutta jossain merkityksessä emme taida antaa sille mitään perusteita, vaikka se olisikin verhottu jonkinlaiseen filosofiaan. Tuo sen taustalla oleva filosofia on pikemminkin järkevyyden valepukuun puettua henkistä oksennusta ja osa pahan omaa sädekehää, joka ei de facto avaudu rationaaliselle analyysille.
Näin käy aina, kun kohtaamme katastrofin, joka on saatu ihmiskäsin aikaiseksi. Se jää jotenkin selittämättömäksi.
Toisaalta en ole varma, onko Matthewsin filosofinen intuitio kohdallaan. Jos pahan tekemiseen sisältyy jonkinlainen pahansisäinen nautinto (pleasure), herää kysymys, onko tuo nautinto itsessään hyvää.? Oliko siis Sokrates oikeassa ja onko niin, että Augustinus ei onnistu esittämään vasta-argumenttia sokraattisen pahan tahtomisen mahdottomuuden ajatusta vastaan?
Vai oliko Augustinus siinäkin oikeassa, että niin paha kuin siihen liittyvä nautintokin ovat jotakin, jotka eivät ole olevaa lainkaan.?
25 kommenttia:
Mitä Platon sanoi kun puolsi balanssia?
Mielen terveyshän on kiinni kyvyistä ylläpitää balanssia ja jos halleluja-virret ovat saaneet elämän alkutaipaleella ylisuuren otteen tämä toispuoleisuus tasoitetaan pahuuden / häpeällisyyden voimalla? Liekö tuo vastaus? Itse kuvittelen, että tämä Platonin taju on tärkeä ja siitähän myös Aristoteles puhui etsiessään Eudaimoniaa.
Kun yhteiskuntamme tänään nojaa aika pitkälle siihen, että saa olla egoistinen mikäli voidaan uskoa utilitarismia ja sitä, että kun jokainen pitää huolta itsestään niin sitten kaikki ovat onnellisia (vrt Kant). Tämähän on postmodernin maailman teesi ja sallitaan hedonismi sen takia koska usko on käännetty pois "should"-ajattelusta lähinnä "I can" -ajatteluun joka tietysti samalla nostaa itsetuntoa ja uskoa itseen.
Utilitaristisessa ajattelussa on silti se heikkous kun vertaa Platonin ja Aristoteleen ymmärrykseen, ettei ole olemassa sellaista elämää jossa ei olisi ns. tuskaa. Kun Mill punnitsi tasapainon hyötyyn niin hän samalla mietti miten yksinkertaisesti kasvattaisi onnellisuutta poistamalla tuskaa tai minimoilla tuskaa.
Tämä on tietysti myös minulla ihanteena mutta kuvittelen, että tässä on jotain jota ei lähtökohtaisesti ymmärretä joka liittyy naturalistisuuteen ja ehkä ihmisyyteen: raivo on tervettä kun se on kohdistettu oikein ja samalla tuska on oikein kun se on henkilön oman minuuden kasvuna. Tätä tuskaa sitäpaitsi sietää (oma havainto) mikäli voi hyväksyä itsensä myös vaillinaisena ja luovana tai kaoottisena ihmisenä. Kun tämä on tullut selväksi oma minuus ei enää estä itseyttä kehittymästä vaan saa luvan itseltään välillä olla kaoottinen ja se maksaa ulkomaailman vihana. Ihmiset inhoavat toisia kaoottisia mutta kun itse joutuvat olemaan sanovat vain "katsos minulla oli niin kiire". Symboliikka ja retoriikka on siis oiva laastari kaikenlaisille puutteille. Huumori on vielä parempi laastari mutta tässä piileekin sitten uusi vaara joka on moraalinen eli tottumuksiin liittyvää: jos tottuu siihen, että voi käyttää huumoria se vastaa sitä, että tottuu käyttämään valheita. Molemmat ovat siis myös moraalisesti arveluttavia. Sitä ei ulkomaailma näe sillä heille on vapauttavaa kun joku osaa puhkaista yhteiset pattitilanteet nimenomaan huumorilla. Sosiaalisestihan ihminen on yhtä ja samaa tensiota: ryhmäpaine on yksilöä voimakkaampi paine.
Pahojen asioiden tahtominen on siis monen asian summa ehkä. Mitä Rwandassa tapahtui ei ollut poliittinen yksinään mutta ihmisiä on ilmeisen helppo ajaa käyntiin mellakoihin. Se olisi tutkittava asia: miksi tietyntyyppinen herkkyys on samalla herkkä kaikenlaisiin mellakoihin ja toisenlaiset herkät (kuten minä itse) ei lähde mellakoimaan millään vaikka suree sisimmissään kaikenlaisia epäkohtia. Aggressiiviisuus on siis osittain verbaalitaidon puute mutta myös persoonallisuuteen sidottu (a-temperamentti).
Voidaan siis kysyä onko niin, että tietyt temperamenttityypit hakeutuvat toistensa seuraan ja nauttivat jännityksestä mm päärynävarkauksien muodossa? Sivistyneessä yhteiskunnassa tämä on muuttanut muotoaan kaikenlaiseksi huijaukseksi missä nokkela lyö toisen nokkelan. Ei siis enää ole kyse pelkästä pärjäämsestä eikä edes rahantekemisestä sellaisenaan vaan nimenomaan tästä pelin tuomasta jännityksestä. Niin uskon.
Tensiot ovat jääneet pois keskustelusta ainakin. Intensiot ja Intentiot ovat tuttua kauraa mutta miksi ei puhuta tensioista - myös taitelija toimii hyvin pitkälle niiden varassa (Mozart, Beethoven ja muut raja-alueella elävät suuret taitelijat ovat olleet hysteerisuuden rajalla).
Ollaanko lääkitty taiteellisuus pois olisi seuraava kysymys?
hei närhinpoika kuinka pitkä on elämän alkutaival?
no nyt satuit petrri arkaan paikkaan
Rebel Without a cause..henkinen oksennus ja kaikki Tässä on Tensionia!...
Eikö ole traagista, että jos pienestä pitäen on tottunut saamaan huonoa kohtelua, siitä tulee riippuvaiseksi. Tällä tavoin kohdeltu ihminen ei siedä, että häntä rakastetaan ehdoitta ja siksi hän alitajuisesti pyrkii tuhoanmaan hyvän ympäriltään, koska on tuttua ja turvallista, että hän on jatkuvasti ongelmien ympäröimänä. On vankilakundeja, joilla elämä kääntyy hyvään, myönteiseen nousuum, mutta kun asiat menevät liian hyvin, he jostain itselleenkin käsittämättömästä syystä hakkaavat tyttöystävänsä tai muuten kampeutuvat tieltänsä takaisin ojaan. Ihan vain siksi, että imeväisestä asti on kohdeltu huonosti.
Ad omnia
Juontui tensiosta ja kyvyttömyydestä hyvään mieleen pultsari, joka pistettiin kylpyyn ja pestiin. Hän kuoli, koska lika oli muuttunut ihoksi.
piintyneisyys on vaarallista
Hei hyvät Petri, Don Jusa et alii,
Kiitos kirjoituksistanne taas.
Don Jusa: Näin on, mistä tahansa
voi tulla riippuvaiseksi ja se
muuttuu sillä tavoin "hyväksi"
tai ainakin tutuksi ja "turvalliseksi", vaikka olisi
kaikkea muuta kuin hyvää turvallista.
Uusi pelottaa, koska ei tiedä,
miten sen kanssa toimia, elää,
ei ole roolimallia.
Uusi tyttöystävä tai poikaystävä usein vanhan "kopio".
"Pelko ja viha kaupungin kaduilla,
pelko ja viha ihmisten sydämissä.."
( about näin Pelle Miljoona alias Petri Tiili)
Mitä luo väkivaltaa? Se, joka pelkää,
lyö. Ajatelkaammme surullisina pelkääviä pahan tekijöitä kodeissa ja kodin ulkopuolella.
Myös kristinuskon
perussanoma on pelottava, epäuskottava, ihmistä nujertava,
ihmistä, joka haluaisi olla Jumala.
Petrille: Augustinuksen näkemys on ehkä kohtuullisen balanssissa hänen monien muiden näkemystensä kanssa. Mietin myös
tässä yhteydessä peccatum originalea eli originista ja Kantin radikaalia
pahaa ja myös Schellingin vastaavia vääntöjä.
Vielä: Petri, Sinun kirjoituksessesi Teologisesta tiedekunnasta ja sen tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta oli loistava!
Mistä voin löytää Erkki Tuomiojan autenttisen tekstin? Minusta
Tuomioja on hyvin hieno ihminen,
mutta, jos hän on sanonut jotain
sellaista, kun olen kuullut,
niin... outoa, jos niin on,
en vielä oikein jaksa uskoa sitä.
Ystävällisesti Matti
Matti
Tuomiojan juttu on Skepsis r.y.;n lehdessä ja ainakin lyhennelmä siitä on Tuomiojan omilla kotisivuilla. Tänään lueskelin Lontoon piispan huomatusta, joka luonnehtii Dawkinsin ym. liikettä maalliseksi fundamentalismiksi. Onkin kiinnostava kysymys, missä merkityksessä Skepsiksen toiminta liittyy fundamentalismin nousuun ja pitäisikö sen piirissä olevia tiedeideologioita sekä niiden uskontokritiikkiä tarkastella tutkimuksellisesti fundamentalismitutkimuksessa.
Hyvähän ei ole muuta kuin pahan puuttumista (vai oliko se päinvastoin).
A-K.H
Naulan kantaan. Pieni ihminen on tietysti kiitollinen siitä, mitä annetaan - kuin isäntänsä pöydältä putoilevia murusia metsästävä koira.
Augustinuksen päärynävarkaus pelkän varastamisen - ei edes hyödyn takia - ei siis aiheuttanut hänelle minkäänlaisia omantunnontuskia ainakaan tekohetkellä eikä heti sen jälkeen vaan joskus paljon myöhemmin.
Perusteetonta (gratuitous) pahaa on käsitellyt osaltaan myös Nietzsche, jonka mukaan paatuneimmat rikolliset (joita hän vertaa suurimpiin diktaattoreihin ja ylipäätään provosoivasti moniin hallitsijoihin) eivät koe kiinni jäädessään minkäänlaista omantunnon kolkutusta vaan yksinkertaisesti kohauttavat olkapäätään harmistuneesti: asiat eivät menneet niinkuin piti.
Mutta tällaiset tyypit eivät ole mitään yli-ihmisiä vaan pahimmillaan psyko- ja sosiopaatteja, vaikka heillä onkin ikäänkuin suvereenia tahtoa toteuttaa päämääriään - ominaisuus, joka liittyy vahvoihin hallitsijoihin - ja luonnehäiriöisiin (asia, jota Nietzsche ei huomioi - tahallaan vai ei?)
Nietzsche haluaa silti muistuttaa, että juuri tällaiset tyypit ovat monesti niitä vallanhaluisimpia opportunisteja, jotka pyrkivät vain oman asemansa pönkittämiseen, ja joita suurin osa ihmisistä sitten sekä halveksuu että palvoo heidän häikäilemättömän vallatahtoisen johtajuuden kykynsä vuoksi.
Silti heidän pahuutensa ei välttämättä ole perusteetonta vaan hyvinkin perusteltua, jolloin se pelkästään muuttaa arvohierarkian toiseksi kuin aiemmin - kts. PS.
Pakko myöntää, että Nietzschen tietty ihailu tällaisia historian henkilöitä kohtaan tekee oloni epämukavaksi - olkoonkin, että Walter Kaufmannin mukaan Nietzschen yli-ihmis-ideaali (mielestäni aivan oikein) kiteytyy 'Tahto valtaan' kokoelman eräässä aforismissa, jonka mukaan pitäisi 'muovata' ja kasvattaa kaikkein hienoin taideteos: 'Roomalainen keisari, jolla on Kristuksen sielu!
(Stoalainen keisari Marcus Aurelius saattaisi päästä lähelle Nietzschen ideaalia - ainakin minun arvioissani.)
*
Kantin radikaali paha on kiinnostava mutta käsitteellis-argumentatiivisesti hankala yritys ratkoa se ongelma, miksi vapaus, moraalilaki ja syyllisyys ovat toinen toisensa edellyttävä ja synnyttävä sekä toisiinsa kietoutunut transsendentaalinen käsite-argumentti-kombinaatio.
(Pitää lukea toiseen kertaan ja vielä intensiivisemmällä ajatuksella Tuomas Nevanlinnan artikkeli 'Radikaali ja diabolinen paha' kirjasta 'Radikaali paha'. Sitäpaitsi kirja on minulla vielä muutenkin pahasti kesken.)
Näyttäisi nimittäin siltä, että diabolinen paha voidaan ymmärtää kuninkaan laillisen teloituksen (ei siis lynkkauksen) tapauksessa moraalilain kannalta yhtä päteväksi perusteeksi kuin kategorisen imperatiivin perusteella tehty epäitsekäs, oikeudenmukainen teko, koska siinä toteutuvat kaikki ne muotoseikat, joita Kant moraalilta vaatii.
Kantille kuninkaan teloituksen tekee karmeaksi (ehkä jopa hänen oman moraalijärjestelmänsä kumoavaksi!) juuri se, että siinä missä moraalilakia noudattaen voi tehdä ehdottoman oikeita ja hyviä tekoja, siinä samaan proseduuriin vedoten voidaan murhata itse lain perimmäinen lähtökohta ja takaaja eli hallitsija, jolla ja vain hänellä on 'kyky' ja valta armahtaa, koska hän on lain alku ja loppu - ikäänkuin kategorisen imperatiivin 'inkarnaatio'.
Tällä tavoin diabolista pahaa ja kategorista imperatiivia ei kyettäisi muodollisesti erottamaan toisistaan, koska Kant ei koskaan perustele moraalia sisällöllisillä vaan muodollisilla, käsitteitten suhteisiin liittyvillä seikoilla.
*
Mutta geneettisen perisynnin ajatusta Kant pitää kaikkein heikoimpana selityksenä pahalle.
Me emme peri pahaa geenien vaan valinnan vapautemme aiheuttaman väistämättömän pahuuden ja syyllisyyden kautta, joka on transsendentaalinen eli ei-ajallinen tapahtuma. Siten moraalilaki tuomitsee meidät joka hetki. 'Viimeinen tuomio' tapahtuu tässä ja nyt eikä jossain tulevaisuuden tuomioistuimessa.
Vapaudesta 'syntynyt' moraalilaki, joka on syyllisyydentunteen aiheuttaja, muistuttaa merkillisesti freudilaista yliminää. Moraalilaki on kuin 'transsendentaalinen syyllisyysaggregaatti/RR', mutta ei siis mikään empiirinen ominaisuus.
Vapaus on Kantilla lankeemuksen seuraus mutta samalla ihmiseksi tulemista. Lankeemuksesta ei kuitenkaan seuraa perisynti, vaikka valinnan vapaus aiheuttaakin/mahdollistaakin ihmisen 'kyvyn' ja taipumuksen pahaan.
Yhtä lailla se mahdollistaa myös hyvän, sillä ehdoton moraalilaki asettuu pahan totaaliksi vastapainoksi vapaudesta aiheutuvan syyllisyyden ollessa tästä likipitäen ('spontaani') kausaalinen seuraus.
*
Nietzscheä ei tällainen käsite- ja argumentaatioviidakko vakuuttanut, ei myöskään säälimoraalia (mitä taas Nietzsche ja Kant eivät kannattaneet, joskin eri syistä) edustanutta Schopenhaueria.
Molempien mukaan ehdoton moraalilaki olisi vaatinut jumalallista auktoriteettia ollakseen käytännössä vakuuttava, vaikuttava ja sanktion uhassaan uskottava. Kantille Jumala oli kuitenkin pelkästään moraalin 'takuumies' - ei sen lähtökohta.
Kumpikaan - Nietzsche ja Schopenhauer - eivät olleet teistejä, joten heille - etenkin Nietzschelle- Kantin deontologinen moraalijärjestelmä oli lähinnä I Kritiikin skeptisimin mentävän 'reiän' paikkailua.
Kant olisi muka säikähtänyt radikaalisuuttaan metafysiikan/tiedon kritiikissään ja halusi 'korjata ja korvata' ylilyöntinsä moraalifilosofiassaan ja käytännöllisen järjen kritiikissään.
(Arvostelukyvyn kritiikissä Kant pyrkii sitten uudestaan palaamaan varovasti takaisin kohti subjektia käsitellessään maun paradoksia: miten maku voi olla subjektiivisuudessaan samalla objektiivista.)
*
Kantin spekuloinnit ovat kuitenkin syvällisempiä - tai ainakin hämärämpiä ;) - kuin edellä mainittu kritiikki. Kantin päättelyjen ymmärtäminen tosin vaatii huomattavan syvällistä älyllistä uppoutumista asiaan.
Tuomas Nevanlinnalta saamme siinä asiassa erinomaista oppia ja ohjausta.
*
PS.
Perusteeton paha ei pyri muuhun kuin itseensä pahaan eli siis rikkomaan johdonmukaisesti jokaista sääntöä ja arvohierarkiaa loputtomiin muodostamatta tilalle ainuttakaan uutta arvojärjestelmää.
Tässä mielessä ihmisen on ehkä mahdotonta olla johdonmukaisesti ja siten 'puhtaasti' paha, joskin vaikuttaisi tosin siltä, että esim. Hitlerin ja Stalinin (vrt. sarjamurhaajat) toiminta ei äärimmillään tähdännyt mihinkään muuhun kuin äärimmäiseen tyranniaan eli tiettyjen ihmisten ja rotujen tappamiseen, mikä käytännössä ajaa diktaattorin aina tuhoon/ itsetuhoon.
Paranoidihan (jota jokainen tyranni sisimmältään on) joutuu joka tapauksessa lopulta eliminoimaan itsensä - ensimmäisen ja viimeisen vainoojansa.
Itsetuhon voisi väittää olevan perusteettoman pahan väistämätön 'seuralainen' ja päätepiste.
Kun aiheuttaa perusteetonta pahaa muille, ajaa itsensä viimein umpikujaan, joka ratkeaa 'loogisesti' että psykologisesti tappamalla itsensä - elleivät muut ehdi ensin.
alan epäillä että päärynä pöydälläni on varastettu mistä voin olla varma tukkuliike on sen varastanut
mitäs minä sitten syön
onko hyödyllistä syödä se
voisin kertoa miltä se maistuu siinä on sokerista hedelmäliha,
vähän alkoholia
kun herra tossavaisen päärynäpuuta alkoi rosmo ryöstää öisin
han sai sen kiinni ja vei pariisiin tutkittavaksi kaikki olivat sitä mieltä että se oli ihan uusi eläinlaji outo eläin mutta oli ihminen
tuo suvereeni tahto toetutta päämääriään (politiikassa) voi
liittyä moneen asiaan eikä hallitsijan hyvä luonto aina korreloi poliittisesti oikeisiin päätöksiin
sain tuomiojalta viestiä..kysymys on tieteen rahoituksesta uskonnottomien osalta
Rane
Kiitos. Täytyypä printata.
Murrr
Miksi tiedettä pitäisi rahoittaa erikseen uskonnottomille ja uskonnollisille. Tiede on arvovapaa ja siihen on oikeus niin uskonnottomilla kuin uskonnollisillakin. Se, miten uskonnottomien toimintaa rahoitetaan on käsittääkseni varsin vaurasta.
P.S
Se on tietysti kiinnostavaa, että kyse on rahasta. Ja ilmeistäkin se on, voisi ilkeä sanoa: jos kysymys olisi rationaalisesta ajattelusta tai totuudesta, olisi paikallaan esittää järkeviä ajatuksia ja ottaa huomioon tosiasiat.
Hei hyvä Petri, Don Jusa, Rauno
et al,
Kiitos pohdinnoistanne.
Tiedättekin varmaan, mutta totean silti, että eilen ja tänään monet Suomen filosofit on Usko-kollokviossa
Tieteiden talolla. Mullakin, tietty teilläkin, hyviä tuttuja siellä;)
Niiniluoto piti eilen avaussanat
ja esitelmän aiheesta uskomuksen
asteet ( muistaakseni).
Myös teologeja on jonkin verran
paikalla. Uskonto ja usko näyttää kiinnostavan.
Ranelle: Myös Kantista on monta esitystä muun muassa Olli Koistinen pitää. Hänen johdollaan ollaan saattamassa valmiiksi suomeksi Kantin ykköskritiikkiä, kakkonenhan on jo
kansissa ( Salomaa). Koistiselta ilmestyy keväällä myös kirja Kantista. Myös Toni Kannisto on
paikalla.
Ystävällisesti Matti
tiede niin hm arvovapaa entä esi käytännöllisen teologian harjoitukset
Murrr
Tieteeseen voi liittyä teknisten taitojen opetusta. Eivät teologian ylioppilaat käytännöllisiä harjoituksia minun käsittääkseni kovin syvällisiksi koe, kaapusulkeisiksi niitä sanotaan. Okei. Totta. Onkohan niitä nyt joku 20 opintopistettä. Uskonnottomien rahoitus ei ehkä kauheasti parane, jos ne poistetaan tai siirretään kirkolliseen oppilaitokseen. Itse en sellaisia teologian maisterin tutkintoon suorittanut¨, koska ne voi korvata muilla opinnoilla ja olin tutkijaorientoitunut. Myös lääkäreiden sairaalaharjoittelu, opettajien opetusharjoittelu ym. vastaavat toiminnot ovat ongelmallisia tieteen arvovapauden näkökulmasta. Tai sitten psykologia. Käydäänköhän sen piirissä suolenhoitoharjoituksia, en tiedä, mutta luulisin.
Lisään vielä sen, että tieteen arvovapaus on filosofinen ongelma. Oletan, että uskonnottomien tiederahoituksen perustelu liittyy näkemykseen arvovapaasta tieteestä. En usko, että uskonnottoman tiede on erilaista kuin uskonnollisen ihmisen tiede. Tieteilijöissä on ateisteja ja uskovaisia sekä kaikkea siltä väliltä, mutta metodi ja tulokset eivät riipu näistä asenteista ainakaan missään fataalisessa merkityksessä. Se, että pitäisi olla jotakin uskonnottomien omaa tiedettä on mielestäni kummallinen tunnustuksellisen tieteen idea, jota suomalainen tiedeyhteisö ei hyväksy. Teologinen tiedekunta ei ole tunnustuksellinen tiedekunta, kuten monissa muissa maissa. On eri asia, että sen opiskelijat ja työn käyttäjät ovat ensisijaisesti tunnustukseen sitoutuneita. Mutta ei se ole tieteen ongelma. Päinvastoin: tieteen kannalta on hyvä, jos sille on niin sanottua kysyntää.
RR: Vapaus on Kantilla lankeemuksen seuraus mutta samalla ihmiseksi tulemista. Lankeemuksesta ei kuitenkaan seuraa perisynti, vaikka valinnan vapaus aiheuttaakin/mahdollistaakin ihmisen 'kyvyn' ja taipumuksen pahaan.
Yhtä lailla se mahdollistaa myös hyvän, sillä ehdoton moraalilaki asettuu pahan totaaliksi vastapainoksi vapaudesta aiheutuvan syyllisyyden ollessa tästä likipitäen ('spontaani') kausaalinen seuraus.
.....
Korrelaatiot sekoitetaan usein kausaatioihin, joka on paha virhe tieteen sisällä. Vapaus on samalla ehto lankeemukselle kun se on sen seuraus: nämä menevät joskus ahtaasti mielestäni. Ympyrät (mitkä hyvänsä) laajenevat eivätkä liiku
jonnekin.
Ps. postia kiitos kun on joku kollokvio - ottaisin ilomielin vastaan vaikka olen narri. Yllätän
enkä murise kuten jotkut - osaan sentään käyttäytyä!
Elämä on kuin lankakerä: jos punot liian tiukaksi heti alussa kerä kestää eikä hajoa. Olet nähnyt lankakeriä; huolimattomasti pyöritetyt langanpäät valuvat sivuille ja aiheuttavat sotkua. Liian ahtaasti taas tehty ei salli ilmaa. Ei hengitä ja pakkaantuu vain vuosi vuodelta ahtaammaksi ja tiukemmaksi. Heitä kutsumme tiukkiksiksi.
Alku on a ja o. Miten punotaan on siis sama kuin talon kivijalka: on tyhmää muuttaa sellaisia seurauksia, joiden syyt ovat ihan siinä alussa.
Lapsen ja äidin kohtaamisen laatu on tärkeintä mitä voidaan tehdä yksilölle. Tämä koskettaa läpi elämän ja ylipanostus on yhtä negatiivista kuin alipanostus. Tämä on vain omasta havainnoistani: toisaalta on myös ns. Voikukkalapsia jotka kasvavat silti ihan mahdottomissa olosuhteissa mutta suurin osa on hyvin riippuvaisia siitä miten alku alkoi.
Murr vaan - minä sanon Voff. Koiranelämää ei mikään voita. Kuorsaan päivät pitkät ja haukun.
Narsistisessa yhteiskunnassa terveet tuntuvat hakevan selkää.
Lika on jäänyt ihoksi, juuri niin kuin Järveläinen sanoo. Usch, fy fan.
Sitäpaitsi ei pidä varastaa päärynöitä ikkunanlaudalta. Jäljet vievät sylttytehtaalle.
taneli, wau no johan oli ohjelma! jotenkin aivan uskomaton..kiitos vinkistä! uskon kollokvio
homo garrulus
Piti olla näin: 'Lankeemuksesta ei kuitenkaan seuraa oletus perisynnistä lankeemuksena syynä',
Lähetä kommentti