
Hiivin joulun alla katsomaan Åke Lindmanin elokuvan Talin ja Ihantalan taisteluista, sillä pidin kovasti hänen Harry Järvin, vastikään Ruotsissa komeasti palkitun, valokuviin perustuvasta elokuvastaan Främsta linjen - etulinjan edessä. Lisäksi uuden kuvan toinen ohjaaja ja leikkaaja Sakari Kirjavainen ja hänen sisaruksensa heiluivat neljännesvuosisata sitten Aholansaaressa kuten minäkin. Myöhemmin tutustuin Sakarin isään, joka oli uskonnonfilosofian professori Aleksanterin yliopistossa.
Elokuva ei tarinana iskenyt minuun, sillä sen käsikirjoitus on makuuni liian ohut tai miltei olematon. Kyseessä on pikemminkin dramatisoitu dokumentti merkittävästä taistelusta. Aseet esitellään: panssarivaunut, panssarinyrkit, lentokoneet, tykit, Suomikp:t jne. Erilaisia hyökkäyksiä näytetään. Henkilökuvaukset jäävät niin viitteellisiksi, että ne eivät kasva elokuvakerronnan mittaan siinä merkityksessä kuin olen siihen mielessäni tottunut. Ymmärrän kyllä, mitä on tahdottu sanoa: kaikki sotamiehestä kenraaliin ovat kavereita ja tasa-arvoisia, sinunkaupat tehdään nopeasti ja mikään yksilösuoritus ei nouse toisten ohi. Juupa juu, ihan niin kuin Aholansaaressa aikanaan.
Elokuvaan olisi muiden rinnalle voinut tietysti ympätä lyhyen tarinan suomalaisen sotilashistorian tähdenlennosta, Jukka Malmivaarasta. Tuolloin 27-vuotias majuri komennettiin Ihantalaan rykmentinkomentajaksi, mutta ehti olla paikalla vain parikymmentä minuuttia, kun sirpalepommi osui viereen ja alkoi matka sairaalaan, myöhemmin vankilaan ja vihdoin Kuopion hiippakunnan piispaksi. Päiviö Hetemäki filmissä vilahtaa.
Ihantalassa käytettiin samaa periaatetta kuin Malmivaaran aikaisemmin Kusrajärven taisteluun laatimassa taistelusuunnitelmassa. Sen nimi on murskaava tuli. Murskaava tuli perustuu yhteiseen tulenjohtoon ja pistemaaliin ampumiseen. Pistemaali on noin hehtaarin kokoinen alue. Ihantalassa 250 putkea osoittivat samaan pisteeseen ja mylläsivät sen viimeistä juurta myöten auki.
Maalin nimi oli Mekka ja alamaalien nimet Mekka1, Mekka2 ja Mekka3. Kun kaikki ampuivat kerralla, tulikomento oli: Koko Mekka ampukaa.
Siitä lähtee hirvittävä ääni, jota ei elokuvakaan toista, eikä sitä savua.
Jukka Kemppinen on runokokoelmassaan Kiertävä kivi on kuollut kuvannut tuota ääntä tehokkaimmin. Suosittelen. Kokoelmassa on Kemppisen ristinteologinen ohjelma, jossa pieni ihminen on seljällään kuin sittiäinen, kun Jumalan maihinnoususaapas kuristaa kurkkua. Murskaavaa tulta sekin.
2 kommenttia:
Sinisiä ajatuksia...
Kaiken taisi min inehmot vaan ei sitoa sinistä tulta, vai miten se nyt menikään.
Lähetä kommentti