Iltasaduksi luin Guido Viscontin ja Bimba Landmannin kuvitetun lastenkirjan Franciscus ja Clara. Kustantaja on Lasten Keskus.
Teos kertoo pääpiirteissään Fransiscuksen tarinan ja hänen ystävystymisensä Claran kanssa. Kiinnostava ilmiö muuten, nämä hengellisesti rakastavaiset parit kuten Franssi ja Clara, Petrus Abelard ja Heloise, Ristin Johannes ja Avilan Teresa ja keitä heitä olikaan. Heidänkin suhteensa kuvauksista saisi pienen kokoelman eriskummallisten taivaallisesti rekisteröityjen parisuhteiden historiaan.
Kuvitus on kuin Cimabuen ja Giotton välimuotoa ja seuraa malleiltaan Franciscuksen Basilikan sarjakuvia.
Tarina päättyy Aurinkolauluun, jota fransiskaanit laulavat vieläkin, tervehdykseen veli Auringolle ja kaikkien luotujen ylistykseen sekä siihen liittyvään jouluseimeen.
Franciscus ajatteli, että elämä on imitoimista. Sen lisäksi, että hän taisi puhutella eläimiä, hän oli taivaan valtakunnan kummallisin stand up -koomikko ja imitaattori. Kyllä: hän oli se, joka koki stigmatisaation. Hellyttävin osa hänen eläytymistään pyhään satuun oli kuitenkin joulun toisto.
Franciscus keksi 1200 luvulla jouluseimen, josta onkin sitten tullut kiva tuote.
Alunperin jouluseimi oli Jeesuksen syntymän materiaalista toistamista Umbrian ylängöillä. Se liittyi Franciscuksen imitaatioteoriaan mutta myös hänen näkemykseensä siitä, että pelastus tulee köyhistä ja luomakunnasta.
Sen jälkeen ilmasto on muuttunut, mutta joulukauden päätteeksi näkemys puhuttelee.
10 kommenttia:
Sen pituinen se. The.
Homo garrulus
The ittelleskin.
Sitä juuri, minun olisi heitettävä tämä kävelykeppini pois ja yrittää kävellä ilman tukea...on niin vaikeaa ja tuntuu, että huojun Puijon tornissa. Olisi mentävä turvallisesti alas...
Sadun hahmot pitäisi nyt muuttaa metamorfoosina vaikkapa pullataikinaksi jossa tuoretta maitoa ja ihanaa kardemummaa ja suloisia valkoisia sokerirakeita pinnalla.
Joku joka haukkaisi sitten ja sanoisi: Immmm mmm nam
..
Tuleeko vain uusi satu ja uusi hahmo? Silti olen aina vain Liisa Ihmemaassa ja juoksen Rabbin perään koloihin?
Olisin sadussa jossa prinsessa saa prinssinsä. Olisin niin valmis olemaan sadussa kuten Sofia Helin on uudessa Arn-tuotannossa....osana sellaista, josta en ole uneksinut mutta joka tuli luokseni (jos sen voisin saada vaan).
Ensin ymmärrys, sitten usko, sano Petrus.
Tuo on väärä ajatus: Kaikki ymmärrys on kiinnitetty johonkin taustalla olevaan uskoon tai uskomukseen, hypoteesiin. Ei ole mitään pientäkään ellei sen takana olisi näkemys sillä näkemys tulee ensin, ääni eli sana oli ensin: ei siis vastaanottomekanismi vaan ääni. Jumala puhuu äänestä kun hän loi maailman mutta Raamattu on kirjannut sen sanaksi. Ensin oli sana. Mutta sana ei tullut aakkosina taivaalta vaan äänenä ja valona.
Descartes opetti epäilemään ja se on ollut turmiollista uskolle. Nyt en tarkoita minäkään että olisinkaan halunnut, että hölmöt istuvat ja uskovat jossain rukousnauhat kädessä tai kumartuneena sinne ja tänne mutta itse usko fenomeeninä tulkinnan taustamekanismina on unohdettu ja sen syyn takia niin paljon muuta on päästetty päin seiniä: ihmisestä tuli itseään palvova ajattelukone eikä nähnyt, että mentiin ojasta allikkoon. Silloinkin: historian suurin toistuva kuvio on juuri tämä heilurin heittäminen liian pitkälle oli asia mikä hyvänsä. Niin tehtiin myös lastenkasvatuksessa: ensin tiukka ja raaka ja sitten löysä ja olematon.
Keskitie, sitä Platon ja Aristoteleskin tarkoittivat; mutta sitäkään ei osata analysoida oikein.
Minä siis uskon ja jos joku on minustakin kiinnostunut mutta epäilee jotain minuun liittyvää voin jo tässä tietämättä sen enempää sanoa, ettei tule millään onnistumaan ns. rakkautena sillä rakkauteen ei kuulu epäillys.
Jos kykenee rakastamaan ja haluaa rakastaa ja sen takia myös rakastuu (eikä vain käy lihatiskillä ns.) niin ymmärrystä pitää lykätä ja uskoa siihen mitä uskoo. Jos ei osaa uskoa on siitä ihmisestä sääli. Hänen elämä tulee aina olemaan pelkkää epäilyä ja egon täyttämistä joka ei silti milloinkaan luo täyttymystä. On aina vajaa.
fiu
no toi ehk miten vilosofit rakastaa
uskovien usko perustuu myös seurakuntayhteyteen
Kyllä Fransu päreen perusteella oli proto-vapautuksen-teologi ("Köyhät ovat opettajia") ja jopa pro-girardilainenkin (vrt imitoiminen ja mimesis).
Virsikirjamme virsi 455 on sorvattu Aurinkolaulusta, sorvaajina Franciscuksen jälkeen W.H.Draper ja A.-M.Raittila.
Styrvainen
Esimerkiksi Boff on franssilaisia.
Lähetä kommentti