Christopher Kirwanin Augustine (Routledge 1989) on ollut pitkään standarditeos niille, jotka tahtovat perehtyä Augustinuksen ajattelun filosofisiin ulottuvuuksiin. Pienen elämänkerran jälkeen Kirwan rekonstruoi Augustinuksen filosofisen näkemyksen tieto-opista, kielestä, pahuudesta, vapaasta tahdosta, ajasta sekä metafysiikan peruselementeistä. Kirwanin teos on huolellista ja formuloitua käsialaa, mistä johtuen sen lukeminen on aikaaviepää ja keskittymistä edellyttävää.
Mielestäni nykyisistä Augustinus-tutkijoista kiehtovin, Gareth B. Matthews, joka on valottanut erityisesti Augustinuksen ja Descartesin suhdetta, julkaisi pari vuotta sitten Kirwanin filosofisesti subtiilissa karikossa luovivalle lukijalle rinnakkaisteoksen, joka johdattaa lyhyin, noin 10 sivun artikkelein Augustinuksen ajattelun filosofisten ainesosien saloihin.
Mielestäni nykyisistä Augustinus-tutkijoista kiehtovin, Gareth B. Matthews, joka on valottanut erityisesti Augustinuksen ja Descartesin suhdetta, julkaisi pari vuotta sitten Kirwanin filosofisesti subtiilissa karikossa luovivalle lukijalle rinnakkaisteoksen, joka johdattaa lyhyin, noin 10 sivun artikkelein Augustinuksen ajattelun filosofisten ainesosien saloihin.
Matthews (s. 1929) on Massachusettin filosofian professori. Tässä viittaamani teos on Augustine, sarjassa The Blackwell Great Minds, ilmestynyt 2005. Teos on omistettu Lontoon King Collegen klassikoiden professorille (emer.) Richard Sorabjille. Pöydälläni on erityisesti propassioihin keskittyvä Sorabjin teos Emotion and Peace of Mind. From Stoic Agitation to Christian Temptation, Oxford University Press 2000. Sorabji piti Helsingissä kirjansa tekstilähteiden pohjalta 90-luvun lopulla viikon mittaisen kurssin, jolle osallistuin. Se on ehkä hienoin kurssi, jolla olen koskaan ollut. Tasosta kertoo myös ansiokkaiden oppilaiden joukko: Lilli Alanen, Simo Knuuttila ja Juha Sihvola napottivat kurssilla nuorempien ohella. Sorabji on suuri suosikkini Martha Nussbaumin ohella.
Matthewsin dispositio on tällainen:1. the first-person point of view
2. augustine’s life
3. scepticism
4. language
5. the Augustinian cogito
6. mind-body dualism
7. the problem of other minds
8. philosophical dream problems
9. time and creation
10. faith and reason
11. foreknowledge and free will
12. the problem of evil
13. wanting bad things
14. lying
15. happiness
Jos jokainen suomalainen tietäisi, että Augustinus on kirjoittanut noin 100 kirjaa, joista tärkeimmät ovat Tunnustukset, De Civitate Dei, De Trinitate, De Genesi ja De servo arbitrio sekä De spiritu et littera sekä sen lisäksi tietäisi, että hän mietti asioita, jotka Matthews dispositiossaan luettelee, olisimme sivistyskansa.
Matthews mainitsee, että Augustinuksen maine muistelijana ja teologina on vakiintunut. Hän koettaa raivata tälle tilaa myös filosofina, mikä puoli hänestä ei ole yhtä vahvasti mieliin juurtunut.
Matthewin tulkinnan mukaan Augustinuksen erityislaatu liittyy semminkin siihen, että hän on ensimmäinen filosofi, joka on moderni. Hän nimittäin käsittelee filosofisia kysymyksiä niin kutsutusta ensimmäisen persoonan näkökulmasta. Antiikin relativismi, joka esitti, että kukin tarkastelee asioita omasta näkökulmastaan, ei tarkalleen ottaen ajatellut niin. Sen sijaan relativismi oli universaalia, todellisuuden luonnetta koskevaa relativismia. Sen mukaisesti todellisuus itse ilmenee eri tavoin eri ihmisille, mutta sen ilmenemismuodot eivät kerro siitä itsestään mitään.
Augustinuksen ”vallankumouksellinen” ajatus oli, että ensimmäisen persoonan tieto, kuten, että olen olemassa, elän ja käsitän asioita, raportoi myös jotakin todellisuudesta itsestään.
Augustinuksen kääntyminen filosofiaan tapahtui hänen luettuaan Ciceron sittemmin kadonneen teoksen Hortensius. Siinä hän tutustui akateemikkojen skeptiseen näkemykseen, jonka kannattaja hänestä joksikin aikaa tuli. Ensimmäisessä säilyneessä teoksessaan Contra Academicos, erityisesti sen kolmannessa kirjassa, Augustinus alkaa kuitenkin luonnostella argumenttia skeptikkoja vastaan.
Lähtökohtana, Matthewsin tulkinnan mukaan, on Zenonin idea: A tietää, että p jos ja vain jos A näkee, että p ja p ei voi näyttäytyä A:lle toisin kuin siten, että se on p.
Tämä ei tietenkään osoita, että jonkin ilmeneminen jollekin on sen ilmenemistä, mikä ilmenee. Voihan kyseessä olla uni tai petos. Mutta lähtökohta osoittaa, että asiat voivat olla tosia tai epätosia. Juuri tämä on Augustinuksen mielestä varmaa tietoa, kaksiarvologiikka. Lisäksi voimme varmasti tietää, että on olemassa joko maailma tai että on olemassa monia maailmoja ja jos yhden maailman lisäksi on olemassa vaikkapa 6 maailmaa, maailmoja on 7, sillä tiedämme varmasti, että 1+6 on 7.
Kootusti, Augustinus uskoo, että vaikka hän olisi unessakin, hän tietää varmasti 1. loogisia totuuksia, matemaattisia totuuksia, 3. oman fenomenaalisen maailmansa olemassaolonsa (että hänelle ilmenee erilaisia asioita) ja 4. sen, miten erilaiset asiat ilmenevät fenomenaalisessa maailmassa.
Koska ensimmäiset kohdat, loogiset ja matemaattiset totuudet sisältävät Augustinuksen uskomuksen mukaan itsensä todistavat kvaliteetin, hänen kiinnostuksensa Contra Academicos-teoksen jälkeen suuntautui erityisesti kohtaan 3, minän ja fenomenaalisen maailman suhteeseen sekä näiden suhteeseen maailmaan sinänsä. Näin Augustinuksen filosofian keskukseksi muodostuu mielen filosofia, jonka merkittävä klassikko hän on.
Modernia, eikös vain.
Se herkku, joka näistä muotoutui, on Augustinuksen cogito. Jos Augustinus uskoo, kuten hän tekee, kokevansa asioita, on olemassa subjekti, joka uskoo kokevansa asioita. Näin ei ole virheellistä uskoa, että on olemassa subjekti (jonka nimi on Augustinus), joka uskoo kokevansa asioita. Näin meillä on erehtymätöntä tietoa ainakin siitä, että Augustinus on olemassa. Augustinus esitti tämän si fallor sum –muotoiluna, jos erehdyn, olen olemassa.
Matthewsin dispositio on tällainen:1. the first-person point of view
2. augustine’s life
3. scepticism
4. language
5. the Augustinian cogito
6. mind-body dualism
7. the problem of other minds
8. philosophical dream problems
9. time and creation
10. faith and reason
11. foreknowledge and free will
12. the problem of evil
13. wanting bad things
14. lying
15. happiness
Jos jokainen suomalainen tietäisi, että Augustinus on kirjoittanut noin 100 kirjaa, joista tärkeimmät ovat Tunnustukset, De Civitate Dei, De Trinitate, De Genesi ja De servo arbitrio sekä De spiritu et littera sekä sen lisäksi tietäisi, että hän mietti asioita, jotka Matthews dispositiossaan luettelee, olisimme sivistyskansa.
Matthews mainitsee, että Augustinuksen maine muistelijana ja teologina on vakiintunut. Hän koettaa raivata tälle tilaa myös filosofina, mikä puoli hänestä ei ole yhtä vahvasti mieliin juurtunut.
Matthewin tulkinnan mukaan Augustinuksen erityislaatu liittyy semminkin siihen, että hän on ensimmäinen filosofi, joka on moderni. Hän nimittäin käsittelee filosofisia kysymyksiä niin kutsutusta ensimmäisen persoonan näkökulmasta. Antiikin relativismi, joka esitti, että kukin tarkastelee asioita omasta näkökulmastaan, ei tarkalleen ottaen ajatellut niin. Sen sijaan relativismi oli universaalia, todellisuuden luonnetta koskevaa relativismia. Sen mukaisesti todellisuus itse ilmenee eri tavoin eri ihmisille, mutta sen ilmenemismuodot eivät kerro siitä itsestään mitään.
Augustinuksen ”vallankumouksellinen” ajatus oli, että ensimmäisen persoonan tieto, kuten, että olen olemassa, elän ja käsitän asioita, raportoi myös jotakin todellisuudesta itsestään.
Augustinuksen kääntyminen filosofiaan tapahtui hänen luettuaan Ciceron sittemmin kadonneen teoksen Hortensius. Siinä hän tutustui akateemikkojen skeptiseen näkemykseen, jonka kannattaja hänestä joksikin aikaa tuli. Ensimmäisessä säilyneessä teoksessaan Contra Academicos, erityisesti sen kolmannessa kirjassa, Augustinus alkaa kuitenkin luonnostella argumenttia skeptikkoja vastaan.
Lähtökohtana, Matthewsin tulkinnan mukaan, on Zenonin idea: A tietää, että p jos ja vain jos A näkee, että p ja p ei voi näyttäytyä A:lle toisin kuin siten, että se on p.
Tämä ei tietenkään osoita, että jonkin ilmeneminen jollekin on sen ilmenemistä, mikä ilmenee. Voihan kyseessä olla uni tai petos. Mutta lähtökohta osoittaa, että asiat voivat olla tosia tai epätosia. Juuri tämä on Augustinuksen mielestä varmaa tietoa, kaksiarvologiikka. Lisäksi voimme varmasti tietää, että on olemassa joko maailma tai että on olemassa monia maailmoja ja jos yhden maailman lisäksi on olemassa vaikkapa 6 maailmaa, maailmoja on 7, sillä tiedämme varmasti, että 1+6 on 7.
Kootusti, Augustinus uskoo, että vaikka hän olisi unessakin, hän tietää varmasti 1. loogisia totuuksia, matemaattisia totuuksia, 3. oman fenomenaalisen maailmansa olemassaolonsa (että hänelle ilmenee erilaisia asioita) ja 4. sen, miten erilaiset asiat ilmenevät fenomenaalisessa maailmassa.
Koska ensimmäiset kohdat, loogiset ja matemaattiset totuudet sisältävät Augustinuksen uskomuksen mukaan itsensä todistavat kvaliteetin, hänen kiinnostuksensa Contra Academicos-teoksen jälkeen suuntautui erityisesti kohtaan 3, minän ja fenomenaalisen maailman suhteeseen sekä näiden suhteeseen maailmaan sinänsä. Näin Augustinuksen filosofian keskukseksi muodostuu mielen filosofia, jonka merkittävä klassikko hän on.
Modernia, eikös vain.
Se herkku, joka näistä muotoutui, on Augustinuksen cogito. Jos Augustinus uskoo, kuten hän tekee, kokevansa asioita, on olemassa subjekti, joka uskoo kokevansa asioita. Näin ei ole virheellistä uskoa, että on olemassa subjekti (jonka nimi on Augustinus), joka uskoo kokevansa asioita. Näin meillä on erehtymätöntä tietoa ainakin siitä, että Augustinus on olemassa. Augustinus esitti tämän si fallor sum –muotoiluna, jos erehdyn, olen olemassa.
3 kommenttia:
Okei. Mutta vaikka erehdykseni takaisi oman olemassaoloni varmuuden, se ei kerro vielä mitään siitä, kuka ja mikä minä olen.
Jos en tiedä, kuka minä olen (ja ketä 'varten'), niin mitä merkitystä on sillä, että tiedän 'vain' olevani olemassa?
Eihän olemassaolovarmuus vielä täyttänyt minua millään 'semanttisella sisällöllä', jonka voimasta saattaisin elää luottavaisesti ja optimistisesti.
Tunnen kuin olisin yhä täysin eksyksissä tässä maailmassa.
Ei cogito tuonut minulle mitään rauhaa ja sisäistä varmuutta - pikemminkin päinvastoin.
Mitä eroa tällä levottomuudella lopultakaan on verrattuna siihen skeptisen tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden tilaan, jossa ennen elin?
Augustinus pyrkii tietenkin vastaamaan tähän ongelmaan, ja sinä Petri tiedät paremmin millä tavoin, joten en jatka pitempään tätä yksityisajatteluani ;)
Rane
Augustinuksen näkemys on kyllä jossain merkityksessä aika simppeli. Kaikki tieto, myös maallinen tieto, riippuu älyn valon syttymisestä eli edellyttää illuminaation. Kysymykseen, miksi ja ketä varten, hän vastaa tunnetulla lauseellaan: Sinä loit meidät yhteyteesi ja levoton on sydämemme kunnes se Sinussa saavuttaa levon." Toisin sanoen Augustinuksen vastaus identiteettikysymykseen on hengellinen. Tästä Augustinuksen näkemyksestä ulkopuolelle kulkeakseni olen pyöritellyt viime päivinä sellaista ideaa, että elämän aidot menetykset kertovat henkilölle aika paljon siitä, kuka hän on ja mitä maailma on. Aito menetys on menetys, jota ei mikään muu korvaa. Esimerkiksi sairaus, kuolema, toisen ihmisen menettäminen jne. ovat aitoja menetyksiä, jotka osoittavat, että elämässä on korvaamatonta. Korvaamaton sitoo minää maailmaan ja asettaa tarkastelemaan sitä, mitä hän ei ole menettänyt. Elämän tarkoituksen kysymys valottuu näissä approacheissa.
Ihmisen ytimessä on tahtoa ja tunnetta, nämä ovat identiteetin kannalta keskeisiä. Molemmat tekevät henkilön riippuvaiseksi asioista, joita hän ei ole kykenevä hallitsemaan. Ja tämä viimeinen tahtoon ja tunteeseen liittyvä huomautus, palauttaa keskustelun takaisin Augustinuksen ideoihin.
no räsänen on rakastunut mutta
wanting very baad Things on
minusta mielenkiintoinen..ihan kuin olisimme ne jo johonkin kirjoittaneet.
kaikki kehittyy
(watson?
Lähetä kommentti