Elämä

Ennenkuulumattomana uutisena lausun ja totean, että elämä taitaa olla mysteeri.

Minulla on joitakin filosofisia tietosanakirjoja, jotka ovat kuin lääkeoppaita lääkärille – filosofiahan on Ciceron mukaan sielun lääkettä. Yksi niistä, jota harvemmin luen, koska käytän lähinnä Cambridgen Companionia, on A Companion to Metaphysics, eds. by Kim & Sosa, Blackewell. Siinä on kolmisensataa hakusanaa, noin 550 sivua B5-koossa.

Osui silmään hakusana life, joka Matti Nykäsen mukaan on laiffii ja ihmisen parasta aikaa ja Metafysiikan Companioniin aiheesta kirjoittaneen Massachusettsin filosofin Fred Feldmanin mukaan vitalistisesti, strukturalistisesti, syntropisesti tai funktionalistisesti.

Paljon on vettä Thamesissa virrannut sitten Aristoteleen De Animan. Esimerkiksi vuodelta 1967 on tuollainen Ernst Schrödingerin kirja What is life? Schrödingerin mielestä elämä on itseohjautuvan organismin kyky pitää itseään yllä entropiaa välttäen, mutta kyllä tämä vähän hoopolta tuntuu, koska elämme siis kuolemme. Toisin sanoen, jos ruoste raiskaa höyryveturin, joka on ikään kuin itseohjautuva ja –liikkuva olio, niin kyllä meissäkin, jotka elämme, on kovasti tämä entropia käynnissä.

Strukturalismin mukaan elämä on hierarkinen rakenne jotenkin siihen tapaan, että verenkierto perustuu verisuoniin ja sydämeen ja ne soluihin jne. Silkka hierarkkinen struktuuri on kuitenkin haudassakin olevalla elottomalla ruumiilla ja ehkäpä on eläviä olentoja, joilla ei ole tällaista hierarkkista struktuuria.

Funktionalismin mukaan elämä perustuu elämälle tyypillisiin toimintoihin kuten ajatteluun ja aineenvaihduntaan. On eläviä olentoja, muun muassa ihmisten joukossa, jotka eivät ajattele. Tuntemista pidetään usein elämälle keskeisenä funktiona, mutta tosiasiassa se rajaa elämän ulkopuolelle (koneiden lisäksi) kehittyneitä hermostollisia toimintoja vailla olevat elävät oliot. Aineenvaihdunta taas on ravinnon muokkaamista ruumiin toiminnan palvelukseen ja sen palauttamista ympäristöön. Toisaalta bensa-automaatti on eräänlainen aineenvaihdunnallinen eli metabolinen vekotin, joka ei elä.

Jotkut taas ajattelevat, että kyky lisääntyä tavalla, joka ei ole vain kopioitumista on elämän määrite. Mutta tässä merkityksessä esimerkiksi kaikki sterilisoidut ovat vailla elämää.

Vitalismiksi kutsutaan kantaa, jonka mukaan elämällä on jokin eläväksi tekevä erityinen prinsiippi. Aristoteleelle sielu on se, joka tekee jonkin eläväksi. Hänen kantansa on tässä merkityksessä vitalistinen. Elämän hengen puhaltaminen Vanhassa testamentissa on silkkaa vitalismia.

Itsekin olen taipuvainen ajattelemaan, että elämä perustuu yksittäiseen ”elämänprinsiippiin” tai joukkoon sellaisia. Kantaani voisi luonnehtia mystiseksi vitalismiksi. Mystiseksi, koska en tiedä, mikä elämänprinsiippi on ja vitalistiseksi, koska uskon, että elämän tekee eläväksi elämä, joka on jonkinlainen unanalysable qualia.

Tästä näkökannasta käsin ymmärrän hyvin Aristoteleen näkemystä, jonka mukaan kasveilla on sielu. Hän ei tarkoittanut kristillistä sieluoppia vaan sitä, että kasvit ovat eläviä. Lisäksi uskon, että vitalismin näkökulmasta on täysin mielekästä luonnehtiä eläviksi myös muita asioita kuin olioita. Voimme ajatella, että kertomus on eloisa tai musiikillinen esitys oli elävä. Näin sanottaessa sanaa elämä käytetään ”perheyhtäläisesti” olioille tyypillisen elämän kanssa ja ajatellaan, että se, mikä tekee eläväksi, on jollain tavoin näissä ei-oliollisissa elävissä mukana.