Jumalan nimi

On kuulemma järjestetty feministimessu, jossa ei lausuta Isää ja Poikaa.

Elin kymmenkunta vuotta sitten Amerikan evankelis-luterilaisen kirkon Gettysburgin luterilaisessa seminaarissa. Siellä opiskelijoille jaettiin laaja opas käyttäytymissäännöistä. Yksi sen luvuista oli otsikoitu ”Inklusiivinen kieli”. Sillä tarkoitetaan sisäänsä sulkevaa eikä siis ryhmästä ulos jättävää kieltä. Opiskelijoita velvoitetaan opettelemaan ja käyttämään sitä jumalanpalveluksessa - lukuun ottamatta vakiintuneita liturgisia kohtia. Myös raamatunkohdat tulee lukea kuten ne ovat.

Englanninkielisessä tieteellisessä kirjoittamisessa tulee noudattaa kielen rakenteesta johtuen melko kömpelöitäkin ilmaisuja. Pitää kirjoittaa she or he kun käsittelee kolmatta persoonaa. Ihmisestä ei tule kirjoittaa man vaan a person tai human being. Suomenkielessä ei enää kirjoiteta tiedemies vaan tieteilijä. Jotkut sanovat, että history on aivan yhtä lailla herstrory.

Rosemary Radford Ruther on esittänyt, että Jumalakin on oikeastaan God/ness, mutta myöntää, että kuulostaa onomatopoieettisesti vähän pöntöltä.

Lähinnä amerikkalaisen teologian rantautumisen seurauksena myös suomalaisen uskonnollisen kielen osalta on herätelty keskustelua, tulisiko sitä muuttaa sukupuolineutraalimmaksi.

Ajattelun taustalla on muun muassa se oletus, että ihminen muodostaa Jumalaa koskevia mielteitä yhteiskunnallisten rakenteiden puitteissa. Jumala ikään kuin näyttää kasvonsa yhteiskunnan rakenteissa.Jos antiikin yhteiskunnallinen rakenne oli patriarkaalinen, oli Jumalan kohtaaminen luontevaa patriarkaalisen kielenkäytön viitekehyksessä. Jos nykyinen yhteiskunnallinen rakenne on tasa-arvoisempi tai jopa feminiininen, kohtaako ihminen Jumalansa tasa-arvoisen tai feminiinisen kielenkäytön viitekehyksessä?

Kysymys on aiheellinen. Ja on ymmärrettävää, jos kristinuskon historian miesvaltaisuus ällöttää. Ei suositus välttää sukupuolisesti rajaavaa kieltä ole hullumpi ohje suomalaisellekin uskonnolliselle kielenkäytölle.

Mutta osaan esitetyistä näkökohdista liittyy teologianhistoriallisia ja uskonnollisen kielen luonteeseen liittyviä ongelmia.

Antiikin kristillinen jumalaoppi muotoutui ajatukseksi, jonka mukaan Isä synnyttää Pojan eli Isä on yhtä feminiininen kuin maskuliininenkin. Ai eikö se ollutkaan Maria? Kyllä, kyllä. Isä synnyttää Pojan ikuisuudessa, sillä Poika on Isän ikuinen ajatus. Tämä on sen uskontunnustuksessa olevan ilmaisun tausta, jonka mukaan Poika ei ole tehty ja luotu vaan syntynyt, Valkeus Valkeudesta jne. Lisäksi Pyhän Hengen feminiinisestä luonteesta käyty keskustelu kuuluu kristilliseen teologiaan sen varhaisista ajoista alkaen. Osa keskiajan teologeista, kuten Bernhardt Clairvauxlainen, tunsivat puheen Jumalasta ”äitinä”. Teologianhistoriaa lukiessa osa feministiteologiasta vaikuttaa pyörän keksimiseltä uudelleen ja taustalla lienee hatara kristillisen teologianhistorian tuntemus. Siitä esitetäänkin joskus miesvaltaisuuden lisäksi mitä kummallisimpia ajatuksia, jotka eivät tee sille oikeutta.

Yksi ehdotus on, että Jumalan nimi Isä, Poika ja Pyhä Henki voitaisiin korvata dogmaattisella Jumalan toimintoja koskevalla kolminaisuusopillisella ilmaisulla Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä.

Ei ensinnäkään vaikuta kovin nykyihmismäiseltä. Miten antiikin lunastusoppi verirahoineen olisi jonkun erikoisen nykyihmisen kokemuksen kannalta käsitettävämpi kuin kolmiyhteyden nimi?

Miksi Jumala pitäisi ajatella toiminnaksi eli funktioksi eikä myös olemiseksi? Jonkin prosessiteologisen näkemyksen takiako? Prosessiteologian taustalla oleva käsitys fysikaalisesta todellisuudesta on yhtä ongelmallinen kuin niin sanottu klassinen metafysiikkakin eikä se ole niin sanotun nykyihmisen maailmankuvan mukaista. Kun lukee fyysikkojen kirjoituksia, niissä kirjoitetaan substansseista ja kappaleista ihan yhtä lailla kuin tapahtumistakin. Joka tarvitsee tietoa prosessifilosofian tieteenkäsitykseen liittyvistä ongelmista, voi katsoa esimerkiksi Riku Jutin kirjaa Johdatus Metafysiikkaan (Gaudeamus 2001).

Jo Augustinus esitti, että Jumalan yhteydessä käytettyä kreikan sanaa ousia (olemus) ei tulisi kääntää latinan sanalla substantia. Jälkimmäinen kun tekee jotenkin jähmettyneen vaikutelman. Augustinus tahtoi terminologiaan draivia, sillä Jumalan oleminen on dynaamista rakkautta. Kristillisen teologian mukaan Jumala sekä on että tapahtuu tai tekee. Nimi Isä, Poika ja Pyhä Henki sisältää olemisen ja tapahtumisen. Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä rajaa Jumalan toimijaksi.

Funktionaalisen jumalakäsityksen korostuminen on sikäli oireellista, että funktionaalisuus on se seikka, joka vakioituneeksi esitetään koneiden olemukseksi. Henkiset toiminnot ovat intentionaalisia, ne suuntautuvat johonkin kohteeseen mielen edustusten välityksellä, kuten Brentano huomautti. Jääkaappi toimii eli on funktionaalinen, mutta ei se sisällä henkisenä edustuksena lihamakaroonilaatikkoa itselleen. Kirkollisessa kielenkäytössä ei varmaan kannata olla seksistinen, mutta kannattaako siinä tukea myöskään kaiken muuttumista koneelliseksi ja pragmaattiseksi.

Tästä syystä vieroksun myös tällaisia puheita: Kokeile kristinuskoa, näet että se toimii. Hienompaa ja oikeampaa on sanoa: kristinusko on Tie.

Jumalan nimen vaihtaminen joksikin muuksi on hankalaa myös ekumeenisista syistä. Isä, Poika ja Pyhä Henki on Jumalan nimi, joka yhdistää kristikunnan ja erottaa sen muista uskonnoista. Nimi merkitsee liittymistä ekumeeniseen yhteyteen. Kun jumalanpalvelus aloitetaan tällä nimellä, kyseessä on ekumeeninen jumalanpalvelus. Muut ovat niin sanottuja nurkkamessuja.
Miksi erottautua ekumeenisesta yhteydestä? Varsinkaan, kun nimen sisältö on kirkon opetuksen mukaan sukupuolineutraali henki, johon kirkon opetus liittää niin miesvaltaisia kuin naisvaltaisiakin mielteitä?

Osa feministiteologeista, kuten esimerkiksi Sally McFague kysyvätkin: eikö Isä ole myös feministisesti ajattelevalle henkilölle tärkeä kokemuksen kategoria, jonka kautta hän voi kohdata Jumalan?

Mikään vanha kirkko ei opeta, että Jumala olisi isä samassa merkityksessä kuin luonnolliset isät ovat isiä lapsilleen. Kaikki vanhat kirkot luonnehtivat itseään äidiksi. Jumalanpalvelus on mitä feminiinein tapahtuma, sillä jumalanpalvelus on kohtu, jossa Sana ja sakramentit synnyttävät uskon. Kristinusko on matriarkaalinen uskonto.