Jumalan historia

Karen Armstrongin A History of God ilmestyi 1993. Siitä pitäen se lepäsi Akateemisen Kirjakaupan hyllyllä Helsingissä. Katselin useammankin kerran kirjaa, ja ajattelin, että pitäisikö hankkia itselle, ei vaikuta New Age –kamalta, vaikka samassa osastossa on kaikenlaista okkultismia. Jäi hankkimatta. Markku Päkkilä sittemmin suomensi teoksen ja se ilmestyi viime vuonna Heikki Räisäsen tarkistamana. Kustantaja on Ajatus.

Teos on uskonnonhistoriallinen yleisesitys, joka esittää pikemminkin ilmakuvan kuin kriittisen ja yksityiskohtaisen analyysin juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin piirissä esiintyneiden jumalakäsitysten yleisistä piirteistä. Näin kirja on ikään kuin inventaarioluettelo, luettelo teemoista, joihin lukijan tulee syventyä erityistutkimusten avulla, mikäli hän jostakin asiakokonaisuudesta lähemmin innostuu. Teoksen kirjallisuusluettelo palvelee hyvänä apuna tähän. Se myös osoittaa, että kirjoittaja on käyttänyt työnsä pohjana vakioitunutta tutkimuksellisesti melko kiistanalaiksetonta aineistoa, jota käytetään teologisten oppilaitosten opintomateriaalina ympäri maailmaa.

Edellisestä johtuen teos on turvallisesti suositeltavissa, ja vaikka se onkin jumalakeskustelun kannalta aivan olennaisen käsiteanalyyttisen tarkastelun kannalta usein heiveröinen, siihen sisältyy myös jonkin verran tämän keskustelun aakkosia sekä yleiskatsauksellisuudestaan huolimatta kiinnostavia tietoja.

On kiinnostavaa tietää keskeiset ajattelijat ja näiden väitteet (tai osa niistä). On kiinnostavaa lukea esimerkiksi oletuksesta, jonka mukaan Abrahamin Jumala oli Kanaaninmaan El, josta nimi Elohim selittyy. Armstrong kirjoittaa: ”Ennen lähtöään Betelistä Jaakob päätti vielä ottaa kohtaamansa jumalan omaksi elohimikseen: elohim on Jumalaa tarkoittava nimitys, joka tarkoittaa kaikkia mitä jumalat voivat ihmisille merkitä.” Tällaista uskonnon knoppitietoutta kirja tarjoaa runsaasti.

Aristoteleen teologia on esitetty hieman sinnepäin ja Plotinoksen joidenkin pääpiirteidensä osalta oikein.

Kirjassa on 11 lukua, jotka esittelevät jumalauskon keskeisiä teemoja Sumerista ja Babyloniasta nykypäivään kolmen maailmanuskonnon piirissä. Esimerkiksi afrikkalaiset heimouskonnot, animismi ja ajankohtainen keskustelu uskonnon alkuperästä jää käytännössä esityksen ulkopuolelle, joskin Armstrong heti aluksi viittaa Wilhelm Schmidtin vuonna 1912 esittämään teoriaan alkuperäisestä antropomorfistisesta yksijumaluudesta.

Esimerkkeinä siitä, minkä tason pinnallisuuteen yleiskatsauksellisuus johtaa, mainitsen, että kristillisen jumalakäsitteen kannalta olennainen Augustinuksen De Trinitate esitetään – tosin melko nasevasti ja oikeansuuntaisesti – kahdella aukeamalla. De Trinitate on monisatasivuinen teos, jonka sisällön käsittäminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista nasevankaan typistyksen avulla.

Areioksen subordinationismi kuvataan, mutta sen käsittämisen kannalta olennaisen ykseyden ja moneuden sekä Isä ja Pojan väliseen suhteeseen liittyvät käsitteelliset teemat jäävät esittelemättä.

Luvussa Filosofien jumala, jossa odottaisi teistisen keskustelun analyyttisempää läpikäymistä, esitetään ensin olennaisten arabifilosofien näkemyksiä sekä siirrytään suoraan Johannes Scotus Eriugenan antiikin loppupuolella vaikuttaneeseen väliaikaiseksi jääneeseen näkemykseen sivuuttaen esimerkiksi Augustinuksen filosofisen jumakäsityksen kannalta olennainen keskustelu tyystin. Kreikkalaisesta jumalakeskustelusta ei tässä luvussa ole jälkeäkään.

Tuomas käsitellään muutamalla sivulla esittäen se nykytutkimuksessa torjuttu näkemys, että Tuomaan jumalatodistuksen olisivat varsinaisia todistuksia ja lisäksi sivuuttaen koko Tuomaan Jumalaa koskeva keskustelu. Aivan olennaisesta Ockhamin ja Duns Scotuksen jumalakeskustelusta ei ole luvussa mainintaakaan. Edes yleiskatsauksellisuuden tasolla teos on kaikkea muuta kuin kattava.

En luettele lisää esimerkkejä. Lyhyesti: kirjasta puuttuu kattava kuvaus perinnäisestä kristillisestä jumalaopista ja - keskustelusta. Tämä tietysti herättää epäilyksiä siitä, ovatko muidenkaan uskontojen jumalakäsitykset kovin hyvin selostettuja.

Kyseessä on pikemminkin melko asiallinen ja sellaisena kiinnostava esitys, johon on keräilty Jumalaa koskevia näkemyksiä ja tietoja kuin kriittinen oppihistoriallinen esitys Jumalan historiasta. Asianmukainen nimi teokselle olisi Jumalan historian oheislukemisto.

Teoksen lopussa Armstrong sanoo, että elävän uskonnollisuuden kehittäminen tulevaisuudessa edellyttää opin ja ojennuksen ottamista Jumalan historiasta. Siinä hän on epäilemättä oikeassa. Tarvittaisiin kuitenkin kriittinen ja kattava uskonnon- ja oppihistoriallinen esitys, joka sisältäisi asianmukaisen käsitteellisen analyysin erilaisista Jumalaa koskevista käsityksistä.

Tässä ilmainen vihje väitöskirjan aihetta miettivälle. Jumalaa koskeva keskustelu länsimaisessa teologiassa vuosituhannen taitteessa. Protestanttiselta puolelta perinnäisiä esityksiä ovat Wolfhardt Pannenbergin ja Robert Jensonin Systemaattisten teologioiden ensimmäiset osat. Kumpikin on yleistajuisesti kirjoitettu. Pannenberg lähtee liikkeelle saksalaisesta oppineisuudesta, Jenson on julistavampi "hengellinen" kirjoittaja, mutta on kirja sentään saatu Oxford University Pressin painamaksi, joten aivan hartauskirjasta ei ole kysymys. Katolinen kirjoittaja, joka liittyy paljon postmoderniin keskusteluun on Jean-Luc Marion ja hänen teoksensa God Without Being. Pikalukua kristilliseen jumalakeskusteluun 1900-luvulla kaipaavalle suosittelen teosta Heinrich Ott, Jumala. Yleisiä oppikirjamaisia tietoja on Alister McGrathin kirjassa Johdatus teologiaan ja Tuomo Mannermaan teoksessa Kristillisen opin vaiheet. Klassiset jumalaesitykset ovat helposti saatavilla: Augustinus, On the Trinity, Cambridge University Press 2002, Augustinus, The Problem of Free Choice (sisältää jumalatodistukset ja teismin varhaisversiot), Newman Press 1955, Aquinas, Summa Theologiae, Questions on God, Cambridge University Press 2006, Ockham, Philosophical Writings, Hackett Publishing Company 1990, Duns Scotus, Philosophical Writings, Hackett Publishing Company 1987. Turha tulla kysymään minulta lainaan, koska nämä aarteet ovat jatkuvassa käytössä. Dollari on alhaalla ja Amazonista saa.

Armstronginkin kirja on mielestäni lukemisen arvoinen, mutta se ei anna riittävästi välineitä Jumalaa koskevalle pohdinnalle vaan voi pahimmassa tapauksessa ylläpitää knoppologista keskustelua, jossa teologinen pohdinta ei paljon eroa korttipelistä ja yllä älyllistä ajanvietettä syvemmälle tasolle.

Edelliseen liittyen kirjaa voisi luonnehtia tasokkaaksi uskontoa koskevaksi tiedolliseksi viihteeksi. Ei enemmäksi. Mutta ei myöskään vähemmäksi.