We are the hollow men
We are the stuffed men
Leaning together
Headpiece filled with straw. Alas!
Our dried voices, when
We whisper together
Are quiet and meaningless
As wind in dry grass
Or rats feet over broken glass
in our dry cellar
Olemme ontot miehet
olemme täytetyt miehet
toisiimme nojaten
päät olkia täynnä. Voi!
Äänemme kuivat, kun
pihisemme yhdessä
ovat vaitonaiset ja merkityksettömät
kuin tuuli kuivassa korressa
tai rottien jalat särkyneillä laseilla
kuivassa kellarissamme
T. S. Eliot A Penny for the Old Guy, suom. ma
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Ei sen merkityksettömämpää kuin muukaan eletty ja kirjoitettu :D
Eikä sen merkityksellisempää.
Eliot on yks mun suosikkeja ja sitä on tullut nyt vastaan yhdestä ja toisestakin paikasta, jostain syystä.
Petri, en ehtinyt vielä lukea reportaasiasi körtti-juhlilta, mutta ilmeisesti ne tapahtuivat hyvässä hengessä, vaikka Espoo onkin Suomen epäpaikka.
Haluan nyt vain kiinnittää huomiosi Takkiraudan postaukseen, kahteenkin, jossa hän miettiin juutalaisuuden ja islamilaisuuden samankaltaisuutta ja perustaa sen sille että Israelin väki hylkäsi Elohimin ja otti Jahven.
Ollaan käyty täällä läpi Raamattua ja Gilgameshta ja vaikka mitä, mutta Elohimista ei löydy sanan sanaa.
Takkirauta sanoo moneen kertaa että on kyse seemiläisestä uskonnosta. Siis sekä Jahven että Elohimin suhteen.
Takkirauta on vissiin takkirauta.blogspot.com enkä nyt tarkoita että sinun pitää rynnätä hetikohta katsomaan sitä, kunhan kysäisin.
Artikkeli tuli viimein minulle asti, se Cambridge paperi. Luen sitä kun aika antaa myöten. On siunaantunut jostain syystä tolkuttomasti töitä, siis opiskeluja ja kirjoittamisia.
epäpaikka, no johan löyty syy miksen heraytjuhlille löytäny mutta muuten se ei ole alibi
Elohim ja Jahve ovat kilpailevat nimet Vt:ssä ja niiden perusteella toista kirjoittajaa/ia kutsutaan elohistiksi ja toista jahvistiksi. Historiallisesti kristinusko on juutalaisuuden lapsi ja islaminusko kristinuskon lapsi. Sinänsä siis ei olla kovin kaukana totuudesta, mutta täytyypä vilkaista takkirautaa.
Olen asunut joskus Espoon Lähderannassa, mutta nykyisin tiedän paikasta vain Tiina Lillakin, Esboo IF.
Ripsa, kerro merkityksellisyydesta Raunolle. Iwonder whats he doing in the miintaim
Dudivie, vaikka puhuisin enkelten kielellä Raunolle, tuskin se merkityksellisyydestä olisi samaa mieltä mun kanssa.
Asiaa pohdiskeli Hanhensulka kun minäkin tulin antaneeksi hänelle Blogging with a Purpose-plagaatin, ennen kuin joku huomautti siinä olevasti rististä. Nyt kiertelee jo toinenkin plagaatti, Blogging with the Porpoise, eli nauravan delfiinin kanssa.
Hanhensulka sanoi säikähtäneensä purpose-käsitettä. Ettäkö tarkoitus, merkitys vai vielä mitä. Ehkä bloggaaja on jo rauhoittunut.
Mutta minusta on ilo löytää runo aamuisin jostakin, niin kuin nyt täältä Petrin luota. Se antaa sävyn ja sävelen päivälle.
Ja vielä jos tuo oli Petrin oma suomennos, niin vielä upeempaa.
Niin, Espoo. Olen käynyt siellä useammastikin, mutta enpä voi sanoa löytäneeni PAIKKAA, sen sijaan usemmankin ystävän huushollin. Jotenkin niinku ei-missään.
Hesarissa on viime aikoina miltei päivittäin ollut kuvassa aivan tavattoman ruma Espoon kaupungintalo, josta nyt mietitään että räjäytetäänkö vai korjataanko.
Minusta se tarvitsisi dynamiittia ihan yhtä lailla kuin Enson pääkonttori, se vohvelirasia, Katajanokan kyljessä. Voi olla hienokin Aalto-rakennus, mutta aivan väärässä paikassa, rikkoo kauniin Helsinki-silhuetin pahasti.
Joo siis kyseessä on alunperin Guy Fawkes, joka teloitettiin 5.10 1605, rojalisti, joka yritti syrjäyttää parlamentaarisen demokratian, siis kuningashuonedemokratian.
Sen jälkeen on poltettu olkikasoja, ja kokkoja ja olkimiehiä Englannin säilymisen kunniaksi.
Eliot puolestaan on alunperin amerikkalainen, mutta siitä tuli perinjuurin brittirunoilija. Semmoistakin tapahtui.
Tässä kaksi olkipäätä miettivät kohtaloaan. Runo on hauskansurullisenmakea.
Jännä juttu, että amerikkalaisesta Eliotista tuli britti kun taas peribrittiläisestä Audenista tuli jenkki. Näiden viime vuosisadan kahden merkittävimmän runoilijan eroahan on kuvattu siten, että kun Eliot etsi kadonnutta Paratiisia, Auden myönsi sen 1900-luvun karmeudessa. Eliot suuntasi haikeasti taaksepäin, Auden hilpeästi kohti ja korvasi sanan armo sanalla luck.
Ameriikkalaisille on aina ollut tärkeää todeta että I'm a lucky man ja naapurille että I'm more lucky than you ja kylän rikkaimmalle että I'm the luckiest ja reissumiehelle että I'm called Lucky Luke.
III
This is the dead land
This is cactus land
Here the stone images
Are raised, here they receive
The supplication of a dead man's hand
Under the twinkle of a fading star.
Is it like this
In death's other kingdom
Waking alone
At the hour when we are
Trembling with tenderness
Lips that would kiss
Form prayers to broken stone.
***
ASH WEDNESDAY
VI (viimeisen kappaleen loppusäkeet)
Blessed sister, holy mother, spirit of the fountain, spirit of the garden,
Suffer us not to mock ourselves with falsehood
Teach us to care and not to care
Teach us to sit still
Even among these rocks,
Our peace in His will
And even among these rocks
Sister, mother
And spirit of the river, spirit of the sea,
Suffer me not to be separated
AND LET MY CRY COME UNTO THEE
***
http://actuspurunen.blogspot.com/2005/04/ontot-miehet-ja-tuhkakeskiviikko.html
Lähetä kommentti